kommunismi tappaa

Vuonna 1997 ilmestyi Ranskassa teos, Kommunismin mustakirja, johon on pyritty kokoamaan yhtenäistä selvitystä niistä rikoksista, joita kommunismi teki ihmistä vastaan koko maailmassa. Yhteistä näille rikoksille kaikkialla ovat olleet väkivaltaiset teloitukset ampumalla, hirttämällä, hukuttamalla, ruoskimalla, kaasuttamalla, myrkyttämällä, yliajamalla, nälkään näännyttäminen tarkoituksellisesti aiheutetulla nälänhädällä ja väestön pakkosiirrot, joissa ihmisiä kuoli jalkamarsseissa, karjanvaunuissa ja pakkotyössä uupumukseen, sairauteen, nälkään ja viluun. Ideologisista syistä kommunismin surmaamia tuo kirja laskee olevan noin 100 miljoonaa. Olen tavannut väitteitä, joiden mukaan pelkästään Stalin päätösten seurauksena yli 60:tä miljoonaa ihmistä kohtasi väkivaltainen kuolema.
201632
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Stalin, "isä aurinkoinen" ja NKP:n pääsihteeri, on murhannut ja tappanut eniten ihmisiä maailmassa.

Hyvänä kakkosena tulee toveri Mao ja vasta kolmannella sijalla on itävaltalainen Adolf Hitler.

/Kalle

Äänestä
  • Stalin ei ollut kommunisti, eikä NL ollut sosialistinen maa enää Lentsun jälkeen..Stalin oli sekopää paranoidi, jota ei olisi koskaan pitänyt päästää valtaan...

    Äänestä

  • toveri kirjoitti:

    Stalin ei ollut kommunisti, eikä NL ollut sosialistinen maa enää Lentsun jälkeen..Stalin oli sekopää paranoidi, jota ei olisi koskaan pitänyt päästää valtaan...

    Kuten osuvasti otsikon nimisessä kirjassa kuvataan. "Jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset". Siksi ehkä Isä Aurinkoinen pääsi valtaan, koska oli tasa-arvoisempi kuin toiset.

    Äänestä

Kyseinen Musta kirja on suurimpia 1900-luvulla kirjoitettuja vääristelykokoelmia, kirjoitettu ideologisen raivon vallassa ja lasit silmillä.

Äänestä

Kuinka luotettavaa on "vastapuolen" kirjoittama kirja? Entä jos aletaan laskea Yhdysvaltojen käymissä sodissa kuolleiden ihmisten määrää? Tai Yhdysvaltojen järjestämien vallankaappausten yhteydessä kuolleiden ihmisten määrää?

Neuvostoliitossa kuoli ihmisiä merkittävästi vain Stalinin aikana, silloin teloitusten lisäksi ihmishenkiä vei huonot satovuodet 1930-luvulla, nopean teollistumisen ja kollektivoinnin raskaus ja pääasiassa toinen maailmansota.

Jos Stalinin aikana neuvostoliittolaisia olisi tapettu 60 miljoonaa, niin koko maassahan olisi ollut vähemmän ihmisiä kuin vaikkapa Ranskassa, Englannissa tai Saksassa. Kaikkea ei kannata kuitenkaan uskoa.

Äänestä
  • Kommunismin mustan kirjan mukaan Neuvostoliitossa oli kuolleita 20 miljoonaa ei siis 60 miljoonaa.

    Kiinassa kuolleita oli 65 miljoonaa ja uhrien kokonaismäärä 100 miljoonaa.

    Neuvostoliiton huonot satovuodet johtuivat pakkokollektivoinnista ja viljan pakkoluovutuksista, eivät siis ilmastosta.

    Toisen maailmansodan uhrit tulevat 20 miljoonan lisäksi.

    Kannattaa lukea musta kirja, sen voi lainata kirjastosta.

    Äänestä

  • Arik kirjoitti:

    Kommunismin mustan kirjan mukaan Neuvostoliitossa oli kuolleita 20 miljoonaa ei siis 60 miljoonaa.

    Kiinassa kuolleita oli 65 miljoonaa ja uhrien kokonaismäärä 100 miljoonaa.

    Neuvostoliiton huonot satovuodet johtuivat pakkokollektivoinnista ja viljan pakkoluovutuksista, eivät siis ilmastosta.

    Toisen maailmansodan uhrit tulevat 20 miljoonan lisäksi.

    Kannattaa lukea musta kirja, sen voi lainata kirjastosta.

    kirjahan on tiedepiireissä todettu probagandaksi?Yhtähyvin kannattaa lukea Reginaa tai Nykypostia!

    Äänestä

  • Miksi.. kirjoitti:

    kirjahan on tiedepiireissä todettu probagandaksi?Yhtähyvin kannattaa lukea Reginaa tai Nykypostia!

    Missä tiedepiireissä? Tarkoitatko ehkä Jaakko Laakson opintopiiriä?

    Äänestä

  • manitu kirjoitti:

    Missä tiedepiireissä? Tarkoitatko ehkä Jaakko Laakson opintopiiriä?

    professori Risto Alapuro.Filosofian tohtori Markku Kangaspuro.Valtiotieteen maisteri Joni Krekola.Tutkija Jukka Relander.Näitä suomalaisia ei kommunisteja kannattaa jututtaa ja todeta että tieteen näkökulmasta ko. kirja kuuluu huuhaa osastolle!Nämä henkilöt löytyvät Helsingin yliopistolta.

    Äänestä

Niin, eihän kukaan ole ketään koskaan tappanut demokratian nimissä..tai kristinuskon..eipä tietenkään..mitä nyt muutamia vietnamilaisia ja irakilaisia jne jne jne hei haloo, älä usko kaikkea mitä luet ja kuulet! ps.luulitko ettei jengi tiedä tuon kirjan olemassa olosta?

Äänestä

  • Tuo oli juuri tuollainen veto, millä pikkulapset usein yrittävät puolustautua, kun niitä syytetään jostain pahanteosta: "Kyllä Sami ja Ramikin kävi omenavarkaissa." Eli vaikka omat taskut kuinka pullottavat omenoista, niin ilmiselvää syyllisyyttä yritetän kiertää yksinkertaisesti vaihtamalla puheenaihetta. Ja tuleepa tästä kyllä mieleen myös Pekka Siitoin, joka joskus Hyvien, Pahojen ja Rumien vieraana teki natsien massamurhista kysyttäessä vastahyökkäyksen: "Miksi aina puhutaan niistä miljoonista, jotka Hitler surmasi? Miksei puhuta niistä miljoonista, jotka Stalin tappoi?"

    Yleensä ne lapset siinä noin kymmenen ikävuoden korvilla sentään huomaavat tuollaisen puolustautumisen mahdottomaksi. Jotkut harvat kuitenkin jäävät tuolle kehitystasolle, ja isona näistä pikkupojista kasvaa kommunisteja tai Pekka Siitoimia.

    Äänestä

  • Havainnoitsija kirjoitti:

    Tuo oli juuri tuollainen veto, millä pikkulapset usein yrittävät puolustautua, kun niitä syytetään jostain pahanteosta: "Kyllä Sami ja Ramikin kävi omenavarkaissa." Eli vaikka omat taskut kuinka pullottavat omenoista, niin ilmiselvää syyllisyyttä yritetän kiertää yksinkertaisesti vaihtamalla puheenaihetta. Ja tuleepa tästä kyllä mieleen myös Pekka Siitoin, joka joskus Hyvien, Pahojen ja Rumien vieraana teki natsien massamurhista kysyttäessä vastahyökkäyksen: "Miksi aina puhutaan niistä miljoonista, jotka Hitler surmasi? Miksei puhuta niistä miljoonista, jotka Stalin tappoi?"

    Yleensä ne lapset siinä noin kymmenen ikävuoden korvilla sentään huomaavat tuollaisen puolustautumisen mahdottomaksi. Jotkut harvat kuitenkin jäävät tuolle kehitystasolle, ja isona näistä pikkupojista kasvaa kommunisteja tai Pekka Siitoimia.

    paljonkin Stalinin tapoista ja tavoista!Stalin on henkilö , sosialismi,että kommunismi ovat aatteita!Jos aiot ideologiaa syyttää yksilöiden idiotismista,niin valitettavasti kristinuskokin on arvioitava alkaen ristiretkistä ja sen episodin "sankarihahmoista".Älä jatka pyydän!

    Äänestä

  • strotskin lapset kirjoitti:

    paljonkin Stalinin tapoista ja tavoista!Stalin on henkilö , sosialismi,että kommunismi ovat aatteita!Jos aiot ideologiaa syyttää yksilöiden idiotismista,niin valitettavasti kristinuskokin on arvioitava alkaen ristiretkistä ja sen episodin "sankarihahmoista".Älä jatka pyydän!

    Miksi Stalin sai olla vallassa niin kauan?

    Mietihän sitä, kommari, mieti ihan rauhassa.
    Olisikohan se mahdollisesti aatteen vika kun kyvytöntä johtajaa ei saada vaihdettua? Vai oliko Stalin mahdollisesti kyvykäs johtaja neukkulan kommunisteille ja siksi hän sai istua vallassa? Kas valitsehan kommari rauhassa näistä vaihtoehdosta ja kerro se sitten meille muillekin miksi Stalin sai johtaa neukkujen kommunistista puoluetta 30 vuotta.

    Tällä palstalla keskustellaan juuri kommunistisesta puolueesta ja tietääkseni Stalin oli neukkulan kommunistipuolueen ylikiho. Joten turha ottaa kierroksia jos Stalinista vähän keskustellaankin.

    Jos haluat keskustella kristinuskosta niin voit kokeilla esim. uskonto-palstaa.

    /Kalle

    Äänestä

  • Kalle kirjoitti:

    yksi mahdollinen syy se, että Stalin kokosi oman "hovinsa", joka nautti etuoikeuksia muihin nähden ja ihminenhän tunnetaan useimmiten juuri oman navan paremmuudesta ja ahneudestaan. Tämä keinohan tepsii maailmalla nykyisinkin. Eihän tuossa mitään uutta ole. Kansalla ei ollut keinoa puuttua eikä ehkä uskallustakaan, kun ei tiennyt kuka oli kenenkin palveluksessa. Venäjän kansa on koko historiansa aikana, jo ennen ns. kommunisteja, ollut kovilla, joten varmasti se on jättänyt arpensa.

    Äänestä

  • Ajatar kirjoitti:

    Stalin oli siis neukkujen kommunistipuolueen mielestä kykvykäs johtaja jota ei tarvinnut vaihtaa.

    Mielenkiintoista, eikö vain.

    /Kalle

    Äänestä

  • Kalle kirjoitti:

    Stalin oli siis neukkujen kommunistipuolueen mielestä kykvykäs johtaja jota ei tarvinnut vaihtaa.

    Mielenkiintoista, eikö vain.

    /Kalle

    kirjoituksessa on niin epäselvää. Juurihan kirjoitin selkeästi otaksumiani syitä, joiden uskon olevan oikeita.

    Edelleenkin sanon, että kannattaa katsoa, ettei vaan heitä lasta likaveden mukana:)

    Äänestä

  • Kalle kirjoitti:

    Miksi Stalin sai olla vallassa niin kauan?

    Mietihän sitä, kommari, mieti ihan rauhassa.
    Olisikohan se mahdollisesti aatteen vika kun kyvytöntä johtajaa ei saada vaihdettua? Vai oliko Stalin mahdollisesti kyvykäs johtaja neukkulan kommunisteille ja siksi hän sai istua vallassa? Kas valitsehan kommari rauhassa näistä vaihtoehdosta ja kerro se sitten meille muillekin miksi Stalin sai johtaa neukkujen kommunistista puoluetta 30 vuotta.

    Tällä palstalla keskustellaan juuri kommunistisesta puolueesta ja tietääkseni Stalin oli neukkulan kommunistipuolueen ylikiho. Joten turha ottaa kierroksia jos Stalinista vähän keskustellaankin.

    Jos haluat keskustella kristinuskosta niin voit kokeilla esim. uskonto-palstaa.

    /Kalle

    mikäli et kalle sitä tiennyt, eräs nykypäivänä "vihattu" henkilö ja rohkeat sotilaat TODELLA yrittivät sitä ja lähes onnistuivat pelastamaan sorretun venäjän kansan Stalinin terrorilta...niin ja mun nimimerkki EI liity ikääni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tiedonantaja kirjoitti:

Vuonna 1997 ilmestyi Ranskassa teos, Kommunismin mustakirja, johon on pyritty kokoamaan yhtenäistä selvitystä niistä rikoksista, joita kommunismi teki ihmistä vastaan koko maailmassa. Yhteistä näille rikoksille kaikkialla ovat olleet väkivaltaiset teloitukset ampumalla, hirttämällä, hukuttamalla, ruoskimalla, kaasuttamalla, myrkyttämällä, yliajamalla, nälkään näännyttäminen tarkoituksellisesti aiheutetulla nälänhädällä ja väestön pakkosiirrot, joissa ihmisiä kuoli jalkamarsseissa, karjanvaunuissa ja pakkotyössä uupumukseen, sairauteen, nälkään ja viluun. Ideologisista syistä kommunismin surmaamia tuo kirja laskee olevan noin 100 miljoonaa. Olen tavannut väitteitä, joiden mukaan pelkästään Stalin päätösten seurauksena yli 60:tä miljoonaa ihmistä kohtasi väkivaltainen kuolema.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu