Lipposen ammattitaitoa ja suoraselkäisyyttä Suomen asioiden hoidossa. Onneksi Paavo ohjeistaa nykyistä noviisipääministeriä asioiden hoidossa ja yrittää pitää Suomea vielä jollakin tavoin euroopan ja maailman kartalla. Nykyhallituksen toiminta kun tuppaa keskittymään sisäpolitiikan (maataloustukipolitiikan)vatvomiseen ja ulkovaltoihin ei pahemmin pidetä yhteyttä. Toivottavasti nykypääministeri tulee jossain vaiheessa esiin kaapin takaa ja ilmaisee todelliset mielipiteensä niin koti- kuin ulkopolitiikan linjauksistaan.
Valtaosa suomalaisista arvostaa
Terttu
18559
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tertun esikunta hännystelijä kerho se jaksaa. Paavo on niin söpö..
Etkö ole jo palkiosi tienannut, että voisit lopettaa..
jokaisessa kunnassa on myös työväenopistoja, jollaiseen suosittelen menoa sinullekin, nimim "jaksaa".
Pyydä sieltä Äidinkielen, tahi Suomen kielen kurssiesite ja mene opiskelemaan oikeinkirjoittamista.
Sanomiessi saisi ymmärrettävämmän muodon!
Ilman keljuilua.
Niin, joissain kunnissa, joissa KEPU on määrääjänä, työväenopiston nimeä he eivät kelpuuttaneet, vaan nimeävät sen kansalaisopistoksi. Ei se mitään. Sama asia.
Työväenopistolain saivat demarit aikaan jo vuosikymmeniä sitten! Eipä ole vieläkään yhtä hyvin toimivia opinahjoja muualla!
Siis Teille, jotka vähättelette sosialidemokratiaa tiedoksi...
Valitettavaa, että sinulla on suuria vaikeuksia luetun ymmärtämisessä. Yritä päästä johonkin hoitoon. Selittääkö se sinun surkean Lipposihailusi? Tiedä häntä!
Notta vai oikehen tyäväen opistohon lukemahan kirjoja. Voi kauhia nyt nimesä pilaamahan semmoosen opiston kirjoos. Jo on aikoohin eletty. Meirän kyläs kaikki lukoovat Ilikkaa. Siinon semmoonen lehti, notta siton heleppo lukia. Siinon hyvät pränttääjät. Sitä pränttiä ymmärtää vähälläki koulunkäynnillä. Lukoo vaan ja uskoo. Joka plaris on totuus. Säästyy paljolta koulunkäynniltä ja matkustelulta, ku lukoo Ilikkaa ja pysyy kotikyläs. Muita lehtiä en oo lukenu. Enkä lue ! Niin ja seminaarikouluhun en lähre !
Sekö on ammattitaitoa että pyrkii veljeilemään sotaan valmistelevan maan kanssa? Että myy oman kansansa? Valittelee Bushille suomalaisten kehittymättömyyttä ja NATO-kielteisyyttä? Sekö on suoraselkäisyyttä että kieltää täysin oman vastuunsa? Sekö on suoraselkäisyyttä että pitää järjestää hirmuinen haloo ja oikeusprosessi Jäätteenmäen menettelystä, jotta itse taustalla oleva asiasubstanssi ei nousisi esiin?
Muutaman viikon takaisen mielipidekartoituksen mukaan 5% suomalaisista pitää vieläkin Lipposta ulkopoliittisena auktoriteettina. Se on minusta käsittämättömän paljon maassa, jonka kansalaiset Lipponen yritti 100%:sti myydä Bushille.
huooohh... vieläkö tuo virsi?
Laitahan hieman faktoja väitteittesi tueksi?
Kirjoituksestasi ei ole analysoitavissa mitään asiallista.
"myy oman kansansa" ??
Ei ole viestisi mitenkään uskottava!
jouduttiin skarppaamaan sen jälkeen kun Jäätteenmäki oli ottanut asian esille? Kuka oli jo ehtinyt päättää osallistumisesta Pentagonin operoimaan diplomaattikiristykseen ja -karkoitukseen? Miksi YLE:n amerikankirjeenvaihtajan ko. karkoituksia koskenut uutinen sensuroitiin? Miksi osallistuttiin koalition kokoukseen?
Ja sitten se varsinainen tosiasia: miksi Lipponen hyllytettiin hallituksesta ja ulkopoliittisesta johdosta?
Toki sinä saat uskoa mitä haluat. Voit vaikka uskoa että Lipposen kännykästä soitettiin suurrikolliselle ihan vain autonrengaskauppojen merkeissä. Me muut laskemme niiden vähien käytettävissä olevien faktojen pohjalta yhteen yksi ynnä yksi.
' Sekö on ammattitaitoa että pyrkii veljeilemään sotaan valmistelevan maan kanssa?'
-tietysti on. Mistä ammattilaiset muuten rahansa saisivat?
Pitäis vaan kurissa sen oman porukansakin. Oikeusministeri Koskinenkin kääntää takkia noin 3 kertaa viikossa. Voihan sekin tietysti olla Lipposen ohjeistusta.
Demaritapoihinhan kuuluu kuluttaa mahdollisimman paljon silloin, kun rahaa ei muutenkaan ole. Siittä on esimerkit juuri nämä Halosen, Hägglundin ja nykyinen uusi pääministerin pemari.
pääministerille pitäisi olla ikioma vossikka koppalakkisine suhareineen. Ja pollelle kakkarapussi hännän alle, ettei stadin mummot pääse keräämään kukkalantaa ilmaiseksi.
Siitä kärsisi kansantalous kun verotuloja jäisi saamatta ja alan yritykset joutuisivat vähentämään väkeä.
Feikkiterttu jaksaa vaan idolilleen kuolata. Liitän tähän osan edellisestä vastauksestani tälle tylsimykselle.
>>
Sota ei koskaan yhtä miestä (tai naista) kaipaa. Joka toisin väittää on joko toivottoman rakastunut, tai oman elämänsä sisällöttömyyden vuoksi henkilöpalvontaan taipuvainen.
Tuollaisia ääliöhännystelijöitä kuin tuo feikkiterttu kun tarpeeksi on, niin saattaa palvonnan kohdekin kuvitella olevansa korvaamaton. Ehkä näin on jo käynyt.
Aito "Terttu" kuvittelee olevan ainoa Terttu-niminen henkilö maailmassa. Sairasta. Tuskin hänelle on annettu yksinoikeus käyttää nimeään nimimerkkinä.
Kävin hakemassa postini ja kauan kaipaamani Viagra-lähetys oli viimein tullut. Nyt olo on niin iloinen, kun paineet on purettu ja Barbarakin jo pesukoneessa, että ilmoitan koko maailmalle: elämä hymyilee.
Kauan eläköön sosialidemokratia!
Onkos Terttujenkin kokoontumisajot jo sovittu legendaariseen Mamma Rosa-ravintolaan, minkä salaperäinen ilmapiiri on innoittanut faxin omistajia niin ministeriöissä kuin linnoissakin. Tertut katsovat sivuun ja ojentavat toisilleen salaiset faxinumeronsa. Faxaa!
Tuolta löytyy jopa panssaroituja ajonuvoja, ettei tarvitse itkeä, kun bemari meni Vanhaselle.
Sieltä voi löytyä niitä lipon kaipaamia YTIMIÄKIN.
TERVEMENOA JA LUJAA MAHDOLLISIMMAN KAUAKSI SUOMESTA, sekoittamasta asioita.
järjestykseen keskustajohtoisen kyläpopulisitipolitiikkojen muodostaman hallituksen niin kaikki kunnia ja kiitos Suomen pelastusyrityksestä Lipposelle.
LIPPOÄIJÄ Mahdollisimman kauas Suomesta, tutkimaan PANSSAROIDULLA AJONEUVOLLA YTIMIÄ.
LIPPONEN korkeaan EU-virkaan, käskynhaltijaksi Irakiin (Fiktio)
Perusongelma oli se, että miehityshallinnon käytettävissä ei ollut riittävästi Irakin-kielentaitoista ja Irakia tuntevaa henkilökuntaa vaan se joutui hallitsemaan maata olemassa olevan irakilaisen virkakoneiston avulla. Irakilaisten konservatiivien mielestä maan poliittisessa järjestelmässä ei ollut mitään korjattavaa. Riitti kun palattaisiin 1960-luvulla vallinneeseen tilanteeseen. Tällöin Irakissa oli koettu lyhyt, vähemmän autoritaarinen vaihe (ns. Baath-demokratia), joka katkesi vuonna 1968, kun sotilaat nousivat valtaan. Toki miehityshallinto jätti myös lähtemättömät jälkensä. Amerikkalaiset säilyttivät Irakin monarkiana ja loivat edellytykset maan talousihmeelle. Länsimaisten taloustieteilijöiden etenkin 1980-luvulla ylistämää "irakilaista mallia" pitäisikin oikeammin kutsua "LIPPOKRATIA MALLIKSI", kuten KOIVISTO huomauttaa leikkisästi.
Erityisen kiinnostava jakso KOIVISTON tutkimuksessa on hänen kuvauksensa siitä, kuinka LIPPONEN ja Yhdysvaltain poliittinen johto jäivät Irakin militaristien luoman Saddam-ideologian pauloihin. Jo talvella 2002 LIPPONEN oli vakuuttunut, että irakilaise taistelisivat fanaattisesti viimeiseen mieheen saddamin puolesta. Keväällä 2003 Basran ja kokemukset näyttivät vahvistavan tätä teoriaa (kun taas kerran niin korskean Tasavaltalaiskaartin armeijan romahtaminen Keski-Irakissa huhtikuussa 2003 sopi huonosti tähän teoriaan; sama pätee taisteluihin kurdeja vastaan Amerikkalaisten henkien säästämiseksi olisi siis parempi luvata irakilaisille , että jos he antautuisivat, saddamia ei syytettäisi sotarikoksista.
Lisäksi LIPPONEN uskoi, että saddam oli todellisuudessa militaristien "vanki" ja että vain saddamin myötävaikutuksella Irak voitaisiin demokratisoida pysyvästi. Näin päätteli myös Ison-Britannian pääministeri Tony Blair, joka kesällä 2003 varoitti amerikkalaisia toistamasta Irakissa samaa virhettä, jonka voittajat olivat tehneet Saksassa vuonna 1918, sekä Japanissa 1945: parlamentaarisen monarkian säilyttäminen olisi hänen mukaansa estänyt Hitlerin valtaannousun. Kotirintamalla oltiin toista mieltä. Mielipidemittausten mukaan kaksikolmannesta amerikkalaisista kannatti kesällä 2003 saddamin hirttämistä sotarikollisena, toinen kolmannes hänen vangitsemistaan
LIPPOSEN käsitys Saddamin asemasta ei perustunut ajankohtaiseen analyysiin Irakin yhteiskunnallisesta ja poliittisesta tilanteesta vaan pääasiassa hänen esikuntaansa kuuluneen konsultti ULF SUNDQWISTIN mielipiteisiin. SUNDQWIST oli 1990-luvulla perehtynyt jonkin verran Irakin oloihin ja kirjoittanut tutkielman irakilaisen sotilaan mentaliteetista.
Lokakuun alussa SUNDQWIST laati LIPPOSELLE saddamin asemaa koskevan muistion. SUNDQWIST väitti, että jos saddam tuomittaisiin sotarikollisena, seurauksena olisi yleinen kansannousu. LIPPONEN meni vielä pidemmälle omassa raportissaan, jonka hän lähetti Bushille marraskuun lopulla 2002.
LIPPONEN ja hänen esikuntansa takertuminen saddamiin oli sitäkin oudompaa, jos sitä vertaa irakilaisten suhtautumiseen hallitsijaansa piiloutumisen jälkeen. Saddamin asema ei suinkaan ollut kiistaton. Persianlahden sota tarjosi irakilaisille monta varoittavaa esimerkkiä yksinvaltiaiden kohtalosta tappion hetkellä. Irakilaisen arvion mukaan Irakissa olisi ehkä päädytty samaan tulokseen, jos Saddamin asemasta olisi järjestetty kansanäänestys vuonna 2003. Baath-puolueessa keskusteltiinkin avoimesti, pitäisikö Saddamin erota, Monien mielestä hänen olisi pitänyt kantaa moraalinen vastuu tappiosta ja luopua vallastaan poikansa hyväksi. LIPPONEN kuitenkin torjui jyrkästi tämänkin ajatuksen. Hänen mielestään ainoastaan Saddam pystyi pitämään Irakin kuuliaisena miehittäjille sekä estämään yhteiskunnan radikalisoitumisen.
Toisin kuin LIPPONEN kuvitteli, irakilaisten enemmistö suhtautui saddamiin ilmeisen välinpitämättömästi. Kesäkuussa 2003 bagdadilaisten mielialoja kartoittaneen raportin mukaan saddamin erottamista seuraisi vain ohimeneviä mielenosoituksia, sillä "ihmisiä kiinnostaa enemmän ruoan ja asuntojen puute kuin saddamin kohtalo". Toisessa, samanaikaisessa raportissa väitettiin useimpien irakilaisten elämäntilanteen olevan siinä pisteessä, että heille oli täysin yhdentekevää, mitä saddamille tapahtuisi. Konkreettinen osoitus välinpitämättömyydestä oli se, että Yhdysvalloissa suurta huomiota saanut saddamin julistus, jossa hän kertoi jatkavansa taistelua, ei herättänyt irakilaisissa juuri mitään reaktioita. Julistus julkaistiin heinäkuussa 2003. Yksi syy oli ehkä se, että julistuksen esoteerinen kieliasu koetteli – kesäkuisen radiopuheen tavoin – useimpien irakilaisten ymmärryskyvyn rajoja. Toisaalta saddam oli alamaistensa silmissä jo laskeutunut maan pinnalle, kun hänestä oli tullut julkisten (ja paikoitellen karkeiden) kaskujen aihe.
Ehkä erikoisin ilmaus irakilaisten muuttuneesta suhtautumisesta saddamiin oli lukuisten vallantavoittelijoiden ilmestyminen eri puolilla maata heti antautumisen jälkeen. Kyse ei ollut vain kylähulluista tai julkisuuden kipeistä pelleistä, sillä on täytynyt vaatia poikkeuksellista rohkeutta kyseenalaistaa saddamin oikeus valtaistuimeensa. Edes Irakin sosialidemokraattinen puolue, joka laillistettaneen syksyllä , ei uskaltanut vaatia avoimesti maan julistamista kansantasavallaksi. Eniten kannattajia ja julkisuutta sai muuan kirkukilainen pikkukauppias, joka väitti polveutuvansa ns. "eteläisestä hovista" Basrassa, Etelä-Irakissa, puolestaan liikkui huhu, jonka mukaan saddaminsuku olisi alkuperältään savolainen . Ihmisten kerrottiin kannattavan mieluummin irakilaista presidenttiä kuin vierassyntyistä monarkkia.
Vaikka jossittelu on historiantutkimuksessa hyödytöntä, on helppo yhtyä KOIVISTON arvioon, että seuraukset olisivat tuskin olleet niin dramaattisia kuin LIPPONEN esikuntineen kuvitteli, jos liittoutuneet olisivat päättäneet erottaa Saddamin. Irakilaisten enemmistö olisi varmasti alistunut tapahtuneeseen, kuten he alistuivat maansa tappioon, vaikka saddami-järjestelmällä oli myös oma vankka kannattajakuntansa.
Olen edellä esitellyt vain muutamia, valikoituja teemoja, joiden toivon rohkaisevan lukijoita. Olisi suotavaa, että KOIVISTON tutkimus tavoittaisi muutkin kuin pelkästään maamme harvat Irakin historian asiantuntijat, sillä teoksen avautuminen ei edellytä mitään syvällistä vihkiytymistä irakologian saloihin. Samalla herää kysymys, kuinka ainutlaatuisia Irakin sodanjälkeiseen kauteen liittyvät ilmiöt olivat eli miten antautuminen ja sitä seurannut miehitys koettiin muualla: Ranskassa 1940, Italiassa 1943 – tai Suomessa 1944, sekä Balkanilla 1990-luvulla KOIVISTO ei tällaista vertailua harrasta, hänen viittauksensa Saksaan ja Balkaniin ovat satunnaisia, mutta se ei vähennä lainkaan hänen tutkimuksensa kiinnostavuutta suhteessa Euroopan sodanjälkeiseen historiaan.