Pyhä Hyssälä

Lupasi laittaa ensitilassa veteraanien asiat kuntoon . Tulikin uusi Bemari jupille .
5191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Aina !

Äänestä
  • Mitä tulee kepun pettämistaajuuteen, pätee siihen vanha viisaus:
    Menee se viisaskin vipuun kerran tai korkeintaan kahdesti. Normaaliälyinen aina silloin tällöin. Typerys usein. Mutta ajatelkaapa, että keskustelun aloittajaa voi pettää aina. (muita kuuluisampia esim. Matti Putkonen ja Ben Zyskowicz.)

    Sitä paitsi vähenevällä rintamamiesjoukolla on rahaa niin, että ranteita pakottaa. Jo nyt jäävät useat kuntoutuslomat pitämättä, kun eivät veteraanit jaksa niillä jatkuvasti ravata.

    Pitäisi ehkä saada aikaiseksi uusi sota, että populistit saisivat tuoreita veteraaneja paapottavikseen. Tuo vanha polvi (kaikki kunnia heille) kun alkaa olla hautausavustusiässä.

    Äänestä

Petos on eräässä hihhulilahkossa arkipäivää.

Lessulan väki muodostanee Suomen laajimman ja syntisimmän rikollisverkoston, jolla liikkeen sisällä on automaatti syntien anteeksiantoon.

Anteeksianto edellyttää syntejä. Niitä riittää.

Olin joskus läsnä keskustelussa jossa eräs VL kertoi vaimonsa odottavan. Tähän veljensä heti kysyi, "onko, tuleeko se vaje?". VL vastasi "ei oo eikä tuu". Lasten vajeentaminen lahkossa on siis mahdollisesti aivan systemaattisesti järjestettyä. Ei muissa suurperheissä joka 4. lapsi ole pääkehitysvammainen.

Lasten vajeentaminen raskausaikana (joka 4. lapsi syntyy niin vammaisena, että on vanhemmilleen hyvätuloinen eläkeläinen ennen leikkikouluikää) ja tiedon hankinta ja myynti kaikki heille vain liiketoimintaa, liikkeen ulkopuolisia kutsutaan kuonaksi ja kaikki tapahtuva glorioidaan liikkeen edun mukaan tapahtuvaksi. Lojaalisuus lahkoa kohtaan on suurempi kuin lojaalisuus lakia kohtaan, liike on levittäytynyt oikeuslaitokseen, poliisiin, syyttäjälaitokseen, ulosottoon, lääninhallituksiin, kaupparekistereihin, maanpuolustukseen, rajavalvontaan, tullilaitokseen, maistraatteihin, kuntien hallintoon, vakuutusyhtiöihin, valtioneuvostoon ja luonnollisesti lähes kaikkiin niihin keskisuuriin ja suuriin yhtiöihin, joilla ei ole toimivaa ja päivitettyä lessuntorjuntaohjelmaa.

Lestadiolaisyritykset tunnistaa siitä, että niillä on toimialanaan liikkeenjohdon konsultointi ja kuljetuspalvelut, täytyyhän 12 henkilön pakuille löytää bensalaskun ja huollot maksava yritys. Liikkeenjohdon konsultointi on sitä, että eri viranomaisten palveluksessa olevat liikkeen jäsenet keräävät tietoa, jota myydään halukkaille ja kiinostuneille ostajille, kuten esimerkiksi Profes-Yhtiöt kauppasi KOP:lle SYPpiä koskevia tietoja ja vastaavasti SYPille tietojaan KOPista ja Postipankista 1990-1991.

Lapissa lestadiolaisilla on ollut erään sieltä tulleen sosiaalityöntekijän mukaan tapana käyttää seksuaalisesti hyväkseen yhteisöstä valittuja päävammaisia tyttöjä ja poikia ja asiaan puuttunut sosiaalityöntekijä sai asiasta ilmoitettuaan jopa tappouhkauksia ja menetti työnsä. Vanhoillispedofilia on liikkeen sisällä hiljaisesti hyväksytty ja niin käräjäoikeudet kuin hovioikeudet suhtautuvat asiaan omituisen ymmärtäväisesti sikäli kun asiaa koskaan saadaan poliisitutkintaan, kuten mm. Kokkolan tapauksessa, jossa alaikäisen pojan hyväksikäytöstä epäiltyyn rehtoriin kohdistunut tutkintapyyntö häväsi poliisissa.

Sittemmin ilmeni että niin tutkintapyynnön hävittänyt komisario kuin rehtorikin kuuluivat paikalliseen rauhanyhdistykseen, toinen ollen sen puheenjohtaja ja toinen rahastonhoitaja.

Pääkaupunkiseudulla katoaa tai muuttuu päivittäin lukuisia asiakirjoja aivan samasta syystä jopa oikeusasteissa.

Espoossa lestadiolaisten liikemiesten tekemisistä tehdyt tutkintapyynnöt yksinkertaisesti katoavat tai eräs lessukomisario päättää jättää asiat tutkimatta. Samana päivänä kun teet lestadiolaisliikemiehestä tutkintapyynnön on se jo hänen tiedossaan. Samoin vuotaa ilmiselvästi oikeuskanslerinvirasto.

Keskustaa puuhevosena käyttäen ovat nyt vallassa.

Vae Victas.

Äänestä
  • Itse en ole lestadiolainen enkä keskustalainen, mutta minua nauratti kovasti, että miten hyvä satusetä sinusta tulisi :) Jutusta 1% oli totta ja loput keksittyä. Oletko jotenkin katkera lestadiolaisille? Etkö itse saa lapsia? Etkö itse menesty elämässä?

    PS. Minulla on kokemuksia. Olen pohjanmaalta kotoisin ja naapureissa asunut lestadiolaisia. Työkavereina myöskin ollut viimeiset 30 vuotta. Kannattaa harkita kahdesti ennen kuin valheita keksii. Tai jos eivät ole valheita, niin laitappas todisteita perään. :)

    Äänestä

Hyssälä myös pikaisen korotuksen eläkkeisiin.
Kepu pettää aina.Aina.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


metsuri kirjoitti:

Lupasi laittaa ensitilassa veteraanien asiat kuntoon . Tulikin uusi Bemari jupille .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu