Johtajaa etsimässä

Alkukommentistasi tuli mieleen Ateenalaisten laulun sanat: ”nuorukaiselle kuolla kuuluu, kun hällä vielä, kutrissa tuoksuavat…” On totta, että talousajattelu on ohittanut yhteiskunnallisen ajattelun, vaikka kehityksen edullisuudesta ei ole näyttöä.

Kokoomuksen kannatuksen lasku on fakta. En usko sen palaavan lähivuosina Salolaisen kuvittelemiin ”kolmanneksiin”.

Olisikin joskus hauskaa ottaa virkavapaata ja miettiä: Salolainen ja Itälä vs Niinistö ja Viinanen?

Olet ihanasti oikeessa.

Pientä analyysiä kokoomuksen puheenjohtajista:

Juha Rihtniemen aikana olin melko nuori, mutta muistan vaalikeskusteluja, joisa hän esiintyi nuoren puoluesihteerinsä, Harri Holkerin kanssa televisiossa. Vaikutti ainakin sanavalmiilta ja hyvältä keskustelijalta. Sai nuoren helsinkiläisen koulupojan pitämään kokoomusta hyvänä puolueena.

Harri Holkeri joutui johtamaan kokoomusta pahimman "edistyksellisen vasemmistoboomin" ja Kekkosen vallan aikana, jolloin idänsuhteet eivät olleet helpoimpia mm. Tsekkoslovakian tapahtumien aikoihin ja Kekkosen valmistellessa ETYKiä. Holkeri ja kokoomus joutuivat silloin myötäilemään ja aktiivisestikin rakentamaan kokoomuksesta "yhteistyökelpoista" puoluetta, mikä ei viehättänyt puolueen vanhoillisinta, sodissa karaistunutta ja kaikkein antikommunistisinta konservatiivista oikeistosiipeä. Kokoomuksesta repesi osa Georg C, Ehrnroothin johtamiin perustuslaillisiin, vaikka Junnila pysyikin kokoomuksessa. Holkeri joutui olosuhteista johtuen johtamaan kokoomusta hyvin vahvalla kädellä ja sanelevin ottein.

Ilkka Suominen nousi kokoomuksen johtoon Holkerin valitsemana, nai siinä sivussa myös Holkerin sihteerin. Perheyrityksen johdosta politiikkaan siirtynyt Suominen oli kuin Karin pilapiirrosten kypäräpappi ihmishahmossa, vaikka ei hän toki sellainen johtajana ollut. Pysytteli jäsenistölle etäisenä "patruunana" ja johti kokoomusta selkeän sisärenkan tuella. Kannatus taisi Suomisen aikana käydä kokoomuksen tähänastisissa ennätyslukemissa, mistä seurasi, että hallitushalut kasvoivat siihen mittaan, että Suominen oli altis Väyrysen houkutuksille ja meni panemaan nimensä ns. kassakaappisopimukseen. Tämä aiheutti Suomisen poliittisen uran laskuvaiheen, ensin loppusijoituspaikkana Alko-Yhtiöt Oy, mistä Suominen joutui lähtemään hosuttuaan liikaa Alkon vähittäismyynnin monopolin purkamisen kanssa, ja päätyi lopulta EU-parlamenttiin.

Pertti Salolainen oli aidon äänestäjien kannatuksen kautta kokoomuksen kärkinimiä jo 60-70-lukujen taitteesta. Häntä oli manattu Suomisen haastajaksi jo aiemminkin, joten valinta seuraajaksi ei ollut kenellekään yllätys. Salolaisen pehmeä johtamistapa ja keskusteleva tyyli sai kuitenkin "vahvoihin johtajiin" tottuneen kokoomuksen täysin sekaisin, ja mattoa alettiin vetää Salolaisen alta aika pian. Viinasen ja Sasin riidat eduskunnassa, työläässä vaiheessa olleet EU-neuvottelut ja ulkomaankauppaministerin tehtävät antoivat Salolaisen vastustajille aiheet savustaa hänet eroamaan, joloin kokoomus pitkästä aikaa äänesti seuraavasta puheenjohtajastaan.

Sauli Niinistöstä kokoomus sai tehokkaan asioiden johtajan, kovan neuvottelijan ja muiden puolueiden kannalta luotettavan päättäjän, joka oli tiukka vaatimuksissaan, mutta piti aina ehdottomasti sen, mistä oli sovittu. Niinistön henkilökohtainen suosio nosti kokoomuksen kannatuksen miltei yhtä korkealle kuin se oli ollut oppositiovaiheen jälkinosteissa Suomisen aikana. Niinistö jopa rikkoi kaikki Salolaisen vanhat ääniennätykset Helsingissä siirryttyän edokkaaksi Helsinkiin 1999 eduskuntavaaleissa. Niinistön jätettyä kokoomuksen ja eduskunnan, on perusteltua olettaa, että kokoomuksen kannatuksen lasku Helsingissä johtuu melkoiselta osaltaan siitä, että Niinistön vetämät liikkuvat äänestäjät ovat nyt palanneet sinne, mistä aikanaan tulivatkin.

Ville Itälä valittiin kokoomuksen johtoon Niinistön valitsemana, yksimielisesti. Niinistön tiukan johtamistyylin aikana ei kokoomuksessa kukan katsonut voivansa asettaa kilpailevaa ehdokasta Niinistön ehdokasta vastaan. Jäsenet ja muut puoluejohtoa lähellä olevat olivat oppineet, että Niinistön epäsuosio merkitsee seinää omien pyrkimysten eteen, minkä Ilkka Kanerva oli jo saanut karvaasti kokea.

Olen edellisen kirjoittajan kanssa aivan samaa mieltä siitä, että kokoomus - kokoomuksen muu johto ja jäsenkunta - eivät ole pystyneet valitsemaan itselleen parempaa puheenjohtaja kuin Itälä, koska he eivät sitä mahdollisuuttaan käyttäneet aikanaan, kun Niinistö lähti. pahin ongelma on juuri siinä, ettei kokoomukseen ole hakeutunut jäseniksi ja puolueen luottamuselimiin sellaisia henkilöitä, joista olisi johtajiksi.

Kokoomuksen vahvat puheenjohtajat ovat ilmeisesti olleet kuitenkin niin heikkoja, etteivät ole sietäneet ympärillään itseään pätevämpiä seuraajakandidatteja, mistä syystä niitä ei nytkään helposti löydy.

Oman näkemykseni mukaan kokoomus tekisi kuitenkin suuren virheen, jos se valitsisi puheenjohtajakseen Martin Saarikankaan. Hän saattaa hyvinkin olla mieleen kokoomuksen kovalle ytimelle ja vannoutuneille kokoomuslaisile, joita Itälän pehmeä johtamistapa ei tyydytä.

Kokoomuksen kannatuksen kannalta Saarikangas kuitenkin aiheuttaisi vakavan menetyksen, sillä liikkuvia äänestäjiä ei houkuttele puolue, jota johtaa eläkkeellä oleva telakkapatruuna. Se loisi nuorille äänestäjille mielikuva konsrvatiivisten ukkojen puolueesta, jossa tärkeintä on vain markkinoiden vapaus, yritysten voitot ja suurituloisten keveä verotus.

Kokoomus on nyt vaikean pulman edessä. Vaihtoehtoina on ryhtyä tukemaan Ville Itälää näkyvästi ja lojaalisti tai sitten etsiä ja valita puhenjohtajaksi Itälää pätevämpi henkilö.

Itse kannatan ensimmäistä vaihtoehtoa, kun jälkimmäiseen en usko kokoomuksen jäsenten pystyvän.

Näin on kirjoitti:

Pientä analyysiä kokoomuksen puheenjohtajista:

Juha Rihtniemen aikana olin melko nuori, mutta muistan vaalikeskusteluja, joisa hän esiintyi nuoren puoluesihteerinsä, Harri Holkerin kanssa televisiossa. Vaikutti ainakin sanavalmiilta ja hyvältä keskustelijalta. Sai nuoren helsinkiläisen koulupojan pitämään kokoomusta hyvänä puolueena.

Harri Holkeri joutui johtamaan kokoomusta pahimman "edistyksellisen vasemmistoboomin" ja Kekkosen vallan aikana, jolloin idänsuhteet eivät olleet helpoimpia mm. Tsekkoslovakian tapahtumien aikoihin ja Kekkosen valmistellessa ETYKiä. Holkeri ja kokoomus joutuivat silloin myötäilemään ja aktiivisestikin rakentamaan kokoomuksesta "yhteistyökelpoista" puoluetta, mikä ei viehättänyt puolueen vanhoillisinta, sodissa karaistunutta ja kaikkein antikommunistisinta konservatiivista oikeistosiipeä. Kokoomuksesta repesi osa Georg C, Ehrnroothin johtamiin perustuslaillisiin, vaikka Junnila pysyikin kokoomuksessa. Holkeri joutui olosuhteista johtuen johtamaan kokoomusta hyvin vahvalla kädellä ja sanelevin ottein.

Ilkka Suominen nousi kokoomuksen johtoon Holkerin valitsemana, nai siinä sivussa myös Holkerin sihteerin. Perheyrityksen johdosta politiikkaan siirtynyt Suominen oli kuin Karin pilapiirrosten kypäräpappi ihmishahmossa, vaikka ei hän toki sellainen johtajana ollut. Pysytteli jäsenistölle etäisenä "patruunana" ja johti kokoomusta selkeän sisärenkan tuella. Kannatus taisi Suomisen aikana käydä kokoomuksen tähänastisissa ennätyslukemissa, mistä seurasi, että hallitushalut kasvoivat siihen mittaan, että Suominen oli altis Väyrysen houkutuksille ja meni panemaan nimensä ns. kassakaappisopimukseen. Tämä aiheutti Suomisen poliittisen uran laskuvaiheen, ensin loppusijoituspaikkana Alko-Yhtiöt Oy, mistä Suominen joutui lähtemään hosuttuaan liikaa Alkon vähittäismyynnin monopolin purkamisen kanssa, ja päätyi lopulta EU-parlamenttiin.

Pertti Salolainen oli aidon äänestäjien kannatuksen kautta kokoomuksen kärkinimiä jo 60-70-lukujen taitteesta. Häntä oli manattu Suomisen haastajaksi jo aiemminkin, joten valinta seuraajaksi ei ollut kenellekään yllätys. Salolaisen pehmeä johtamistapa ja keskusteleva tyyli sai kuitenkin "vahvoihin johtajiin" tottuneen kokoomuksen täysin sekaisin, ja mattoa alettiin vetää Salolaisen alta aika pian. Viinasen ja Sasin riidat eduskunnassa, työläässä vaiheessa olleet EU-neuvottelut ja ulkomaankauppaministerin tehtävät antoivat Salolaisen vastustajille aiheet savustaa hänet eroamaan, joloin kokoomus pitkästä aikaa äänesti seuraavasta puheenjohtajastaan.

Sauli Niinistöstä kokoomus sai tehokkaan asioiden johtajan, kovan neuvottelijan ja muiden puolueiden kannalta luotettavan päättäjän, joka oli tiukka vaatimuksissaan, mutta piti aina ehdottomasti sen, mistä oli sovittu. Niinistön henkilökohtainen suosio nosti kokoomuksen kannatuksen miltei yhtä korkealle kuin se oli ollut oppositiovaiheen jälkinosteissa Suomisen aikana. Niinistö jopa rikkoi kaikki Salolaisen vanhat ääniennätykset Helsingissä siirryttyän edokkaaksi Helsinkiin 1999 eduskuntavaaleissa. Niinistön jätettyä kokoomuksen ja eduskunnan, on perusteltua olettaa, että kokoomuksen kannatuksen lasku Helsingissä johtuu melkoiselta osaltaan siitä, että Niinistön vetämät liikkuvat äänestäjät ovat nyt palanneet sinne, mistä aikanaan tulivatkin.

Ville Itälä valittiin kokoomuksen johtoon Niinistön valitsemana, yksimielisesti. Niinistön tiukan johtamistyylin aikana ei kokoomuksessa kukan katsonut voivansa asettaa kilpailevaa ehdokasta Niinistön ehdokasta vastaan. Jäsenet ja muut puoluejohtoa lähellä olevat olivat oppineet, että Niinistön epäsuosio merkitsee seinää omien pyrkimysten eteen, minkä Ilkka Kanerva oli jo saanut karvaasti kokea.

Olen edellisen kirjoittajan kanssa aivan samaa mieltä siitä, että kokoomus - kokoomuksen muu johto ja jäsenkunta - eivät ole pystyneet valitsemaan itselleen parempaa puheenjohtaja kuin Itälä, koska he eivät sitä mahdollisuuttaan käyttäneet aikanaan, kun Niinistö lähti. pahin ongelma on juuri siinä, ettei kokoomukseen ole hakeutunut jäseniksi ja puolueen luottamuselimiin sellaisia henkilöitä, joista olisi johtajiksi.

Kokoomuksen vahvat puheenjohtajat ovat ilmeisesti olleet kuitenkin niin heikkoja, etteivät ole sietäneet ympärillään itseään pätevämpiä seuraajakandidatteja, mistä syystä niitä ei nytkään helposti löydy.

Oman näkemykseni mukaan kokoomus tekisi kuitenkin suuren virheen, jos se valitsisi puheenjohtajakseen Martin Saarikankaan. Hän saattaa hyvinkin olla mieleen kokoomuksen kovalle ytimelle ja vannoutuneille kokoomuslaisile, joita Itälän pehmeä johtamistapa ei tyydytä.

Kokoomuksen kannatuksen kannalta Saarikangas kuitenkin aiheuttaisi vakavan menetyksen, sillä liikkuvia äänestäjiä ei houkuttele puolue, jota johtaa eläkkeellä oleva telakkapatruuna. Se loisi nuorille äänestäjille mielikuva konsrvatiivisten ukkojen puolueesta, jossa tärkeintä on vain markkinoiden vapaus, yritysten voitot ja suurituloisten keveä verotus.

Kokoomus on nyt vaikean pulman edessä. Vaihtoehtoina on ryhtyä tukemaan Ville Itälää näkyvästi ja lojaalisti tai sitten etsiä ja valita puhenjohtajaksi Itälää pätevämpi henkilö.

Itse kannatan ensimmäistä vaihtoehtoa, kun jälkimmäiseen en usko kokoomuksen jäsenten pystyvän.

olen samaa mieltä kanssasi Kokoomuksen puheenjohtajista,mutta siinä eri mieltä etteikö erittäin päteviä löytyisi muitakin kuin Itälä.Esillä olleet Jari Koskinen ja Marjo Matikainen-Kal... esim. olisivat jo tässä vaiheessa täysin päteviä.Koskisella pitempi kokemus politiikasta kun Itälällä,asiat erittäin hyvin hallinnassa,hyvä esiintyjä.Muistan kun aikanaan pirettiin ettei Salolaisen paikalle ole pätevää,siinäkin silloin edehdyttiin,hyvä löytyi.