Hyvää

Työpäivän alkua teille, te Suomen valio yksilöt!
3200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kansanedustaja:
Kansanedustajat ovat Suomen viisaimmat naiset ja miehet. Mistäkö sen tietää? Koska ovat onnistuneet saamaan näyttävimmän viran valtakunnassa.

Toisekseen: Keskustelin kansanedustaja Esko Ahosen kassa ja hän paikanpäältä sanoi, tuntien työtoverinsa taustat: "Noin 70 % kansanedustajista ei ole tehnyt työpäivää eläessään". Siis pitää olla viisas, että voi päästä kansanedustajaksi. Kunnioitettava saavutus.

Suosittelen nuorille ja opiskelijoille . Pyrkikää puolueen nimilistoille ja siitä eteenpäin aina Arkadianmäelle saakka. Leipäsi tulee olemaan leveä. Kunnioitettavaa.

Tulevaisuudessa ei nuorisotyöttömyyttä, eikä puutetta mistään?

kirjoitti Jeremijahu

Äänestä

Toivon todella , että teette hienoja, uraauurtavia ratkaisuja.

Äänestä
  • Lomallahan ne vielä ovat joululomalla ,joka alkoi viikkoa ennen joulua, käyvät sitten eduskunnassa, ennen 3 kuukauden kesälomaa.
    Hyviä päätösiä tehdään, kansalaisten työaikaa on pidennettävä ja lomia lyhennettävä.
    Edustajille lisää liksaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihailija kirjoitti:

Työpäivän alkua teille, te Suomen valio yksilöt!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu