LISÄÄ LAPSIA!

VÄHINTÄÄN kolme lasta on saatava jokaiseen nuoreen perheeseen, tai Suomalaisia uhkaa sukupuutto:


http://www.pcuf.fi/~mjs/taustaa/normi-2.htm
2104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lapsiperheiden verotusta kevennettävä niin, että lapsenteko ei vie perhettä vararikkoon. Maahanmuuttoa on tuettava ja maahanmuuttajien koututusta ja työllistämistä myäs... ne on kovia sikiämään ja Zuami pelastuu!

Äänestä

"
Koska varsinkin lapsia jo saaneilla esteet lapsiluvun kasvulle ovat pitkälle taloudellisia, on siis tarpeen ottaa huomioon kaiken kokoisten perheiden toimeentulo- ja tyypillinen lasten hoitomuototarpeet, ei vain yksi-kaksilapsisten. Yhden tulonsaajan, lapsia kotona hoitavien isojen lapsiperheiden olosuhteet kaipaavat eniten huomiota.
"


3 hanke omassa perheessä aloitettu ja hyvässä vauhdissa. Tavoiteluku on 4, mutta katsotaan myöhemmin, mikä on tulos. Toinen vaihtoehto 3 -ohjelmalle on tuoda työntekijät (perheineen) ulkomailta. Kulttuurista tulee kyllä silloin paljon heterogeenisempi, kuin nykyisin.

Puhtaasti geeniperimältään suomalaisiksi laskettavia suomalaisia oli vuosikymmen sitten muistaakseni alle 2000, että se siitä suomalaisten sukupuutosta. Virallinen WWF:n termi kuuluisi: ENDANGERED SPECIES, NEAR TO EXTINCT. Kulttuurin ylläpitämiseen sen sijaan tuo 3 -hoito-ohjelma voi vielä auttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uusi Suomi kirjoitti:

VÄHINTÄÄN kolme lasta on saatava jokaiseen nuoreen perheeseen, tai Suomalaisia uhkaa sukupuutto:


http://www.pcuf.fi/~mjs/taustaa/normi-2.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu