Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

LEVOTTOMAT

Suuren mediakohun saanut kotimainen elokuva Levottomat 3 sai äskettäin ensi-iltansa ja elokuva herätti minussa paljon kysymyksiä.

Nimittäin eräässä lehtiartikkelissa kerrottiin, että elokuvassa näytetään kyllä miehen sukuelintä, mutta ei naisen!

Elokuvan miespuolisen näyttelijän (Jasper Pääkkösen) kikkeli näytetään kylläkin, mutta naispuolisen näyttelijän (Mi Grönlundin) pimppiä ei missään vaiheessa näytetä.
Naisten osalta näytetään pelkästään rintoja.

Elokuvanhan on ohjannut nainen, eli Minna Virtanen.
Voisikohan olla, ettei Virtanen halunnut kuvata naisen alapäätä, koska se on "liian pyhä" vai eikö sellainen vain sovi elokuviin.
No, ehkä kaikelle on hyvä syy.
74806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Oon pistäny saman merkille muissakin kotimaisissa (ja miksei ulkomaisissakin) elokuvissa. Samalla tavalla monessa filmissä näkyy miehen perse, mutta naiselta ei näy mitään. Sänkyhommat hoidetaan peiton alla, joka on kyllä tosi typerää; kaksi aikuista ihmistä, mitä heillä on piiloteltavaa. Sitten kun sängystä noustaan, niin mies kävelee lerssi heiluen suihkuun ja nainen kääntyy sängyn sivuun peitto rintojen päällä, ottaa aamutakin päälleen ja selkä kameraanpäin sitoo narun ympärilleen. Korkeentaan nilkat näkyy. Tämäkö on sitä tasa-arvoa?

Ps. Mistä johtuu tämä puhe, että nykyään tursuaa pornoa joka tuutista? Meikäläisen televisiosta ei tule kuin Salattuja elämiä ja tietovisailuja. Olen jo kauan ihmetellyt kun jotkut valittaa, että aina kun tv:n avaa niin sieltä näkyy paljasta pintaa. Mitäköhän kanavaa ne kattoo?
Meni vähän asian vierestä, mutta menköön...

Äänestä
  • Juu..minäkin olen pitkään jo halunnut kysyä joltain kristilliseltä kansanedustajalta että miten sellaisen kanavan sais näkymään mistä sitä kristillisten mainostamaa seksiä tulee. Sais vihdoinki katetta lupamarkoille.

    Äänestä

se elokuva oli niin helvetin huono etten oo ennen nähny,mi grönlund on säälittävän huono näytteleen ,vai ois vielä pitäny sen pillukin nähdä.yleensä naiset itkee että ku aina naiset on alasti,no nyt näky pääkkösen munat

Äänestä

Yleensä se on just toisin päin, naisten elimiä näytetään, mutta miesten ei. Ilmeisesti Minna tahtoi tehdä tässä leffassa toisin =).

Äänestä
  • missä elokuvassa naisen sukupuoli elintä näytetään,häpykarvat yleensä peittää näkyvyyden . ei muuta kuin miehille kanssa joku afroperuukki nivusiin jopas näkyy hyvin

    Äänestä

  • heikki kirjoitti:

    missä elokuvassa naisen sukupuoli elintä näytetään,häpykarvat yleensä peittää näkyvyyden . ei muuta kuin miehille kanssa joku afroperuukki nivusiin jopas näkyy hyvin

    Seenkö takia miehet tykkää posliinista, että se tuntuu tasa-arvosemmalta: kun oma kulli kuitenkin hävettää (koska se on aina väärän kokonen tmv.) täytyy naisenkin ajella alapäänsä paljaaksi, jotta se olisi riittävän hyvin esillä?... 8-I

    Äänestä

  • Lerppu kirjoitti:

    Me miehet tykätään kun naisella on karvainen alapää.
    Posliini ällöttää minua.

    Eli kun sanottiin että häpykarvat peittää kaiken, niin minusta se häpykarvoitus on juuri se KAIKKI.
    Häpykarvoitusta on kiva katsella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miia kirjoitti:

Suuren mediakohun saanut kotimainen elokuva Levottomat 3 sai äskettäin ensi-iltansa ja elokuva herätti minussa paljon kysymyksiä.

Nimittäin eräässä lehtiartikkelissa kerrottiin, että elokuvassa näytetään kyllä miehen sukuelintä, mutta ei naisen!

Elokuvan miespuolisen näyttelijän (Jasper Pääkkösen) kikkeli näytetään kylläkin, mutta naispuolisen näyttelijän (Mi Grönlundin) pimppiä ei missään vaiheessa näytetä.
Naisten osalta näytetään pelkästään rintoja.

Elokuvanhan on ohjannut nainen, eli Minna Virtanen.
Voisikohan olla, ettei Virtanen halunnut kuvata naisen alapäätä, koska se on "liian pyhä" vai eikö sellainen vain sovi elokuviin.
No, ehkä kaikelle on hyvä syy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu