En toki kiellä, etteikö rakkautta olisi ensi silmäyksellä, mutta omien havaintojeni perusteella ns. ihastuminen syntyy keskustelun kautta. Toki ulkoisetkin piirteet tekevät ihmisestä ihastuttavan ja kiinnostavan, mutta uskon että todellinen tunneside rakentuu ennenmuuta keskustelun kautta.
Monet miettivät tälläkin loistavalla foorumilla, että mitä tehdä kun on iskenyt silmänsä johonkin poikaan ja tyttöön, mutta kun mitään ei tapahdu.
Aion parantaa oman elämän kulkua tästälähtien rohkeammin juttelemalla kiinnostaville ihmisille. Olkoon tämä minun uudenvuoden lupaukseni!
Mitä sitten jos tulee pakit. Parempi suru ja vitutuskin kuin tasainen pulkkamäki hautaan!
Ottakaa kantaa ihmiset! Kuinka ihastuminen teidän mielestänne syntyy?
Monet miettivät tälläkin loistavalla foorumilla, että mitä tehdä kun on iskenyt silmänsä johonkin poikaan ja tyttöön, mutta kun mitään ei tapahdu.
Aion parantaa oman elämän kulkua tästälähtien rohkeammin juttelemalla kiinnostaville ihmisille. Olkoon tämä minun uudenvuoden lupaukseni!
Mitä sitten jos tulee pakit. Parempi suru ja vitutuskin kuin tasainen pulkkamäki hautaan!
Ottakaa kantaa ihmiset! Kuinka ihastuminen teidän mielestänne syntyy?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Oon saman ikäinen sun kanssa ja viime kesänä vihdoin tajusin, että ei se mun elämäni mies ilmesty ovelle kolkuttelemaan jos en mä ite tee asialle jotain. En ollut siihen astikaan mitenkään ujo tai vetäytyvä tyyppi, mutta päätin yksinkertasesti, että menen juttelemaan baarissa mielenkiintosille ihmisille.
Tutustuin sitten nykyiseen poikaystävääni niin, että ensin juteltiin useampia kertoja baarissa/kaupungilla, pian alettiinkin jo liikkua ystävinä ympäriinsä. Pari kuukautta tästä molemmat tunnustivat olevansa ihastuneita toisiinsa...
Totesin kanssa että meni syteen tai saveen, aivan sama, nyt mä alan tehdä elämälläni jotakin. Kannatti.
Tuo oli todella rohkaiseva kirjotus, kiitos siitä.
Minua kiinnostaa sinun mielipiteesi siitä, että kuinka kauan sun mielestä ihmisten pitää tuntea että he ihastuvat.
Minulle kävi tässä taannoin sillälailla, että ei mennyt kuin pari päivää niin jo seurustelin uuden tuttavuuden kanssa. Oli todella mukavaa. Lopahti tosin aika lyhyeen, olisiko liian nopella tahdilla ollut jonkinlaista haittavikutusta pidempiaikaisen suhteen kehittymiseen?
Se on niin suhteellista. Ei näissä asioissa (niinkun ei missään muissakaan ihmisen toimintaan liittyvissä) voi mun mielestä antaa mitään yleispätevää vastausta.
Mulle on tähän asti käynyt niin, että olen suuna päänä ihastunut johonkin poitsuun tyylillä parin tapaamisen perusteella.
Tämä nykyinen tapaus oli kuitenkin täysin erilainen. Parin lyhyen epäonnistuneen jutun jälkeen oikein kaivelemalla kaivelin huonoja puolia ja mietin järjellä ennen kuin uskalsin ihastua. Kun pojan seurassa halusi viettää aina vaan enemmän ja enemmän aikaa, eikä niitä huonoja puoliakaan löytynyt, huomasin ihastuvani ensin vähän, sitten lisää, lisää... Ja nyt tuntuu että tunne on syvenemässä rakkaudeksi jos se vajaassa puolessa vuodessa on edes mahdollista :).
Tälläinen alussa järjellä mietitty suhde on kyllä huomattavasti miellyttävämpi vaihtoehto, kun täysillä ihastuu välittömästi tapaamisen jälkeen, niin sitä on jotenkin niin sokea niille huonoille puolille. Se järki vaan on usein pikkusen kadoksissa jos törmää (tai luulee törmänneensä) loistavaan tyyppiin...
Joo, on totta ettei mitään yleispäteviä johtopäätöksiä voi vetää yhdestä tai sadastakaan tapauksesta. Jokatapauksessa kiitos mukavasta keskustelusta. Paransi mieltäni todella. KAikkea hyvää jatkoa sinulle ja onnea suhteellenne :)
Vaikutat näin äkkiseltään tosi fiksulta tyypiltä :). Onnea vaan tulevaisuuteen! Naisasioissa ja elämässä.
Samaa mieltä.
En mä sitä kiistä, etteikö kiinnostus jotakin ihmistä kohtaan riipu jossain määrin myös ensivaikutelmasta, mutta omalla kohdalla ihastuminen/rakastuminen vaatii kyllä (pidemmänkin aikaa?) tutustumista, yhdessäoloa ja keskustelua erilaisista asioista. Koska mitä se ulkokuori loppujen lopuksi ihmisestä kertoo? Ei ainakaan kovin paljon.
Itse olen huomannut, että eniten kiinnostavat ne miehet, joilla puhelahjat on tallella (enkä nyt tarkota mitään suuna päänä vaahtoamista, vaan fiksua juttua ja tilannetajua. )
"Mitä sitten jos tulee pakit. Parempi suru ja vitutuskin kuin tasainen pulkkamäki hautaan!"
Juuri näin.
Kyllä vain. En toki kiellä että eikö ihmisen ulkokuorikin olisi jokseenkin tärkeä. Länsimainen tapa jakaa ihminen fyysiseen ja henkiseen puoleen on hieman keinotekoinen. No, kuitenkin jos sitä haluaa niin jakaa, on se hankinen puoli se kaikista "ihastuttavin".
Kuitenkin kyllähän sitä mielestäni aina ihastuu ihmiseen aika kokonaisvaltaisesti - siinä missä kokee iloa ihastuksensa seurasta ja puheesta, kokee myös iloa hänen fyysisestä olemassaolostaan. Joo, tälläisiä ajatuksia.
Mutta entäpä silloin kun ei oiken ihastu kehenkään? Olen huomannut että teininä "rakastuin" todella palavasti pariin otteeseen lähes ensi silmäykseltä. Nykyään tuntuu että sellainen intohimo on jokseenkin sammunut. Se on tavallaan aika sääli. Mitä tästä ajattelet?
Johtuisiko siitä, että teininä eli elämäänsä muutenkin paljon impulsiivisemmin kuin nyt? Kaikkea piti saada ja kokea, eikä mikään ollut niin kovin vakavaa? ( Tällä lailla saa itsensä tuntemaan olonsa ikivanhaksi - minä en ole sentään puoleen vuoteen vielä kahtakymmentäkään )
Mutta jos oikeasti kyynistyy, eikä osaa/halua enää ihastua kehenkään, niin siinä on kai jo jotakin vikaa. Tai ei huomaa uudenlaista "kypsempää" ihastumista/rakastumista. Kovin herkästi en itsekään ihmisiin kiinny, mutta jos, niin sitten kyllä nimenomaan aika kokonaisvaltaisesti. Ei ihminen ole pelkät kasvot tai ulkokuori sen enempää kuin pelkät ajatuksetkaan. Mutta siinä missä tutustumalla ihmiseen lakkaa näkemästä ulkoisia "virheitä", niin ulkonäöllä ei kyllä korvata sitä, ettei pään sisällä ole mitään.
Tätä mieltä minä.
Jutteleminen on täysin yliarvostettua, ajetelkaa nyt, kuka tahansa voi puhua mitä sylki suuhun tuo. Ei kukaan puhu, ensitapaamisella varsinkaan, mitä oikeasti ajattelevat, tiedostamattaankin ihmiset yrittävät miellyttää toista. Ihmiset eivät tee mitä puhuvat eivätkä puhu mitä ajattelevat. Puhuminen on hopeaa ja vaikeneminen kultaa. Näin se vaan on!
Ja muutenkin: paljon puhetta=vähän järkeä
Olen samaa mieltä. Se todellinen ja tulinen ihastuminen tapahtuu vasta sitten, kun toista tuntee hiukan. Se on sitä ihastusta, josta ei noin vain toivuta, jos saa pakit. Ulkokuoreenkin voi ihastua, mutta se on paljon pinnallisempaa.
Kuinka kauan olitte yhdessä ja mihin kaikki loppui, vai loppuiko edes kokonaan?
Minusta ihastuminen on ihan ihmisestä kiinni, jotkut ihastuvat ensisilmäyksellä, jotkut taas tahtovat keskustella ja tutustua paremmin.
Ei kai sinulla ole lopahtanut tahto löytää "se oikea"?