Sairastuin bulimiaan noin vuosi sitten. Parhaimmillaan on kulunut melkein viikko niin, etten oksenna ollenkaan. Toisinaan olen pari kuukautta oksentanut päivittäin. Päätin itse hakea apua, sillä vihaan oksentamista ja ahmimiskohtauksia. Vatsani ei ole toiminut aikoihin normaalisti, kaikki tulee ylöspäin.
Pääsin hoitoon nopeasti ja suht helposti. Kävin parin kuukauden ajan juttelemassa psykologin kanssa. Jonkin kuitenkin meni vinoon, enkä voinut yksinkertasesti sietää sitä, että joku yritti määrätä minua tekemään jotain sellaista, mitä en todellisuudessa halunnut tehdä. Olin ovela, osasin sanoa ne asiat, mitä psykologi halusi kuulla. Tie(dän)sin tekeväni itselleni hallaa, mutta hoito loppui, kun uskottelin parantuneeni (parissa kuukaudessa).
Kaikki halusivat uskoa sen ja niinpä minusta tuli "terve". Todellisuudessa sairastan edelleen bulimiaa. En osaa enkä pysty parantumaan. Tiedän, että kiusaan vaan itseäni, mutta ei se ole niin helppoa. Tässä siis huomaamme, että myös psykologi/psykiatrit ovat vain ihmisiä ja vain itse voit itsesi parantaa. Minä en osaa. Haluaisin, mutta en voi.
Pääsin hoitoon nopeasti ja suht helposti. Kävin parin kuukauden ajan juttelemassa psykologin kanssa. Jonkin kuitenkin meni vinoon, enkä voinut yksinkertasesti sietää sitä, että joku yritti määrätä minua tekemään jotain sellaista, mitä en todellisuudessa halunnut tehdä. Olin ovela, osasin sanoa ne asiat, mitä psykologi halusi kuulla. Tie(dän)sin tekeväni itselleni hallaa, mutta hoito loppui, kun uskottelin parantuneeni (parissa kuukaudessa).
Kaikki halusivat uskoa sen ja niinpä minusta tuli "terve". Todellisuudessa sairastan edelleen bulimiaa. En osaa enkä pysty parantumaan. Tiedän, että kiusaan vaan itseäni, mutta ei se ole niin helppoa. Tässä siis huomaamme, että myös psykologi/psykiatrit ovat vain ihmisiä ja vain itse voit itsesi parantaa. Minä en osaa. Haluaisin, mutta en voi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tosi surullista,KOSKA
varmaan tiedät miten vaarallista oksentaminen on..Säännöllinen sellainen...pitkään jatkunut.
"hengenvaarallista".
-Itse sairastan ortoreksiaa,,tarkkailen JATKUVASTI syömisiäni,MUTTA en koskaan oksenna
vaikka kuinka mieli tekisi,,!!!
EN OKSENNA..en kyllä ahmikkaan paitsi joskus.
INHOTTAVAA..Kun ei voi auttaa..
AJATTELE elämääsi...Tiedän että se on VARMASTI rankkaa siis toi bulimia...=(
Itse olen sairastanut bulimiaa nyt noin puoli vuotta. Ymmärrän sinua täysin. Tuo tarinasi voisi olla minun tarinani. Käyn tällä hekellä terapiassa... 2 viikkoa sitten terapeutti sanoi minun voivan hyvin, tai näyttää siltä. Todellisuus on toinen juttu. Ja mietin..., eikö se osaakaan lukea ajatuksia..
..vaan hänen tarkoituksensa on saada potilas ymärtämään itse oma tilansa, ja niin auttamaan itse itseään.
Sairastuin bulimiaan anoreksiasta toivuttuani, ja n.kaksi vuotta oksentelin päivittäin. Tuloksena pilalle menneet hampaat, turvonneet posket, ajoittaisia rytmihäiriöitä, kamalaa väsymystä tai ylienergisyyttä= rajuja mielialan vaihteluita, köyhtymistä (kaikki rahat ruokaan) ja painon mieletöntä heittelyä.
Liikunta auttoi minua parantumaan,ja ehkä osaksi myös se, että rakastuin, mutta ei suurimpana syynä, sillä sairaus on niin syvällä ihmisessä itsessään, ettei kukaan muu voi tehdä muutosta puolestasi, eikä yleensä siis edes vaikuttaa siihen. Itse "heräsin" siinä vaiheessa, kun tajusin, että ellen nyt lopeta tätä, en tule ikinä pääsemään tästä eroon. Ja haluan olla terve äiti sitten tulevaisuudessa lapsilleni.
Bulimiasta parantuminen on todella hankalaa, ja ilman jonkintasoisten ammattiauttajien apua vielä vaikeampaa.
Kuulostaa ehkä lattealta, mutta tämä tulee suoraan sydämestä: MIETTIKÄÄ MITÄ HALUATTE.
Nyt voi oikeasti olla viimeinen hetki parantua, bulimia kun vie loppujen lopuksi kaiken, yhtään vähättelemättä.
Liikkukaa paljon, mutta terveellisesti, ja syökää pieniä määriä ruokaa kerrallaan useasti päivässä, mutta ennen kaikkea, hakekaa apua.
Vaikka luettelin tuolla huimat määrät bulimian vaikutuksia, niistä on mahdollista päästä eroon. Nyt omaan kauniit hampaat (joskin vaatinut kymmeniä hammaslääkärikäyntejä), kaventuneet kasvot, paksummat hiukset, tasaisena pysyvän painon ja onnellisen mielen.
Yhtäkkiä sitä jaksaakin taas, se tunne on mahtava.
Parantuminen siis on mahdollista, mutta päättäväisyyttä se vaatii.