Pienenä nukuin paljon vanhempieni sängyssä, yksin ei ollut hyvä olla. Nukuin aina isän vieressä, en koskaan äitin, koska hän haisi pahalle. Anteeksi tuollainen ilmaus, mutta totta se on. Mitään muuta huomautettavaa silloin ei ollut hänestä. Ruokaa oli, leluja mielin määrin, kaikki lapsen näkökulmasta hyvin. Pikkuveli (4v. mua nuorempi)tosin häiritsi elämääni iän ikuisilla heräämisillään keskellä yötä.
Yläasteen alussa pikku hiljaa tajusin, ettei äiti olekaan enää sama äiti, joka mulla oli pienenä. Äiti nukkui paljon, iltaisin puheli epäselvästi, huojui. Töistä päästyään hän ei tehnyt kuin ruuan ja nukkui. Ihmettelin tuota käytöstä. Ainahan äitini on ollut hieman laiska, mutta oli ennen jaksanut olla hereilläkin. Viikonloppuisin tämä käytös alkoi jo iltapäivällä. Aamuisin (aamupäivisin) hän teki ruuan, siivosi ynnä muuta "äitien puuhaa", illalla hän oli taas kuin löysä p***a. Joskus kun olin jo nukkumassa, hän saattoi tulla sängylleni istumaan ja selittämään kuinka paljon mua rakastaa. Meillä ei koskaan ole ollut kovinkaan läheinen suhde, olen ollut isin tyttö ja pikkuveli mammanpoika. Hän ei ollut ennen tullut kertomaan tunteitaan noin. Ja taas hän haisi pahalle.
En tarkalleen muista, missä vaiheessa sen tajusin, äitini on alkoholisti. Paha haju johtui alkoholin hajusta. Tieto kuitenkin masensi mua, kuin kirveellä naaman olisi lyöty. Yritin varovasti keskustella äitin kanssa asiasta, mutta siitä sai vain riidan aikaiseksi. Isänikin on huomautellut siitä, mutta mikään ei tehonnut. Sen takia isä olikin paljon pois kotoa, hän ei halunnut nähdä äitiä siinä kunnossa. Noh, mulla alkoi sitten pahakin murrosikä ja tuli poikaystävä. Alkoi rajut riidat äitin kanssa, koska hän ei pitänyt poikaa hyvänä seurana mulle. Pikkuasioistakin tuli riitaa. Muutaman kerran olimme käsirysyssä, eikä se ollut mitään pientä kissatappelua. Jätin asian siihen. Huomasin, että saan olla rauhassa kun istun hiljaa huoneessani enkä puhu äitille.
Muutama vuosi kulki omalla painollaan. Äiti joi enemmän ja enemmän. Vuosi sitten äitini kuitenkin sairastui pahasti ja joutui viettämään pitkän aikaa sairaalassa. Oli tapauksesta jotain hyötyäkin. Äiti sai uutta intoa laihduttaa. Ruokavaliomme muuttui ja äiti oli pari viikkoa juomattakin (ykköskaljaa toki joi). Olin ylpeä "uudesta" äitistäni. Mutta hän ratkesi uudestaan. Nyt pikkuveljeni (14.v) on huomannut äitini juomisen. Tai siis hänkin vasta nyt on ymmärtänyt, mitä se haju ja käytös merkitsee. Hän ei aina muistanut / jaksanut tehdä meille ruokaa, isä oli edelleen paljon poissa. Osasin toki itsekin ruokaa tehdä, mutten todellakaan ole mikään kokki kolmonen! Kun täytin 18, äiti passitti mua hakemaan kaljaa/tupakkaa. Isälle ei saanut asiasta kertoa, mutta kerroin kumminkin. Äitillä on univaikeuksia, johon hän syö lääkkeitä. Hän vetää myös muita lääkkeitä (kuten kolmiolääkkeitä), eivätkä ne vaikuta ollenkaan juomatahtiin. Äiti on suht usein sairaalassa, enkä ole saanut selvyyttä, minkä takia. Pelkään hänen maksansa puolesta.
Isäni on vuosia sitten mulle sanonut, että kun tilaisuus koittaa, hän ottaa eron. Mutta miten veljelleni sitten kävisi, kun hän jäisi yksin äitin kanssa? Itse olen jo tuosta helvetistä selvinnyt, asun sopivan kaukana heistä, omassa kodissani. Ja miten äitin käy, jos isä hänet jättää? Ei hän yksin pärjää. Kukaan ei uskalla hänelle ehdottaa AA-kerhoa tmv. Hän on aggressiivinen humalassa. EN halua menettää äitiäni vielä, tuttuni äiti nimittäin kuoli alkoholin takia (maksa pamahti) tämän ollessa vajaa 40v.
En halua tuleville lapsilleni enkä miehelleni samanlaista kohtaloa kuin mun äiti on meille järjestänyt. Pysyn erossa viinaksista. Mutta tahtoisin pyytää häneltä anteeksi typerää ja idioottimaista käytöstäni murrosiässä, rakastan häntä omalla tavallani. tahtoisin rauhan, ennekuin mitään peruuttamatonta tapahtuu. Alkoholi voi tehdä tepposet, ensin ottaa vain hieman, sitten juo lisää ja lisää, eikä lopulta mikään enää riitä.
En ole ottanut yhteyttä mihinkään tahoon, koska itse en pidä tätä tilannetta niin vakavana kuin miltä se kirjoitettuna näyttää. Johtuuko se siitä, että alan tottua siihen, alkaako se olemaan jo normaalia elämää? Toivottavasti minusta ei tule alkoholistia.
Yläasteen alussa pikku hiljaa tajusin, ettei äiti olekaan enää sama äiti, joka mulla oli pienenä. Äiti nukkui paljon, iltaisin puheli epäselvästi, huojui. Töistä päästyään hän ei tehnyt kuin ruuan ja nukkui. Ihmettelin tuota käytöstä. Ainahan äitini on ollut hieman laiska, mutta oli ennen jaksanut olla hereilläkin. Viikonloppuisin tämä käytös alkoi jo iltapäivällä. Aamuisin (aamupäivisin) hän teki ruuan, siivosi ynnä muuta "äitien puuhaa", illalla hän oli taas kuin löysä p***a. Joskus kun olin jo nukkumassa, hän saattoi tulla sängylleni istumaan ja selittämään kuinka paljon mua rakastaa. Meillä ei koskaan ole ollut kovinkaan läheinen suhde, olen ollut isin tyttö ja pikkuveli mammanpoika. Hän ei ollut ennen tullut kertomaan tunteitaan noin. Ja taas hän haisi pahalle.
En tarkalleen muista, missä vaiheessa sen tajusin, äitini on alkoholisti. Paha haju johtui alkoholin hajusta. Tieto kuitenkin masensi mua, kuin kirveellä naaman olisi lyöty. Yritin varovasti keskustella äitin kanssa asiasta, mutta siitä sai vain riidan aikaiseksi. Isänikin on huomautellut siitä, mutta mikään ei tehonnut. Sen takia isä olikin paljon pois kotoa, hän ei halunnut nähdä äitiä siinä kunnossa. Noh, mulla alkoi sitten pahakin murrosikä ja tuli poikaystävä. Alkoi rajut riidat äitin kanssa, koska hän ei pitänyt poikaa hyvänä seurana mulle. Pikkuasioistakin tuli riitaa. Muutaman kerran olimme käsirysyssä, eikä se ollut mitään pientä kissatappelua. Jätin asian siihen. Huomasin, että saan olla rauhassa kun istun hiljaa huoneessani enkä puhu äitille.
Muutama vuosi kulki omalla painollaan. Äiti joi enemmän ja enemmän. Vuosi sitten äitini kuitenkin sairastui pahasti ja joutui viettämään pitkän aikaa sairaalassa. Oli tapauksesta jotain hyötyäkin. Äiti sai uutta intoa laihduttaa. Ruokavaliomme muuttui ja äiti oli pari viikkoa juomattakin (ykköskaljaa toki joi). Olin ylpeä "uudesta" äitistäni. Mutta hän ratkesi uudestaan. Nyt pikkuveljeni (14.v) on huomannut äitini juomisen. Tai siis hänkin vasta nyt on ymmärtänyt, mitä se haju ja käytös merkitsee. Hän ei aina muistanut / jaksanut tehdä meille ruokaa, isä oli edelleen paljon poissa. Osasin toki itsekin ruokaa tehdä, mutten todellakaan ole mikään kokki kolmonen! Kun täytin 18, äiti passitti mua hakemaan kaljaa/tupakkaa. Isälle ei saanut asiasta kertoa, mutta kerroin kumminkin. Äitillä on univaikeuksia, johon hän syö lääkkeitä. Hän vetää myös muita lääkkeitä (kuten kolmiolääkkeitä), eivätkä ne vaikuta ollenkaan juomatahtiin. Äiti on suht usein sairaalassa, enkä ole saanut selvyyttä, minkä takia. Pelkään hänen maksansa puolesta.
Isäni on vuosia sitten mulle sanonut, että kun tilaisuus koittaa, hän ottaa eron. Mutta miten veljelleni sitten kävisi, kun hän jäisi yksin äitin kanssa? Itse olen jo tuosta helvetistä selvinnyt, asun sopivan kaukana heistä, omassa kodissani. Ja miten äitin käy, jos isä hänet jättää? Ei hän yksin pärjää. Kukaan ei uskalla hänelle ehdottaa AA-kerhoa tmv. Hän on aggressiivinen humalassa. EN halua menettää äitiäni vielä, tuttuni äiti nimittäin kuoli alkoholin takia (maksa pamahti) tämän ollessa vajaa 40v.
En halua tuleville lapsilleni enkä miehelleni samanlaista kohtaloa kuin mun äiti on meille järjestänyt. Pysyn erossa viinaksista. Mutta tahtoisin pyytää häneltä anteeksi typerää ja idioottimaista käytöstäni murrosiässä, rakastan häntä omalla tavallani. tahtoisin rauhan, ennekuin mitään peruuttamatonta tapahtuu. Alkoholi voi tehdä tepposet, ensin ottaa vain hieman, sitten juo lisää ja lisää, eikä lopulta mikään enää riitä.
En ole ottanut yhteyttä mihinkään tahoon, koska itse en pidä tätä tilannetta niin vakavana kuin miltä se kirjoitettuna näyttää. Johtuuko se siitä, että alan tottua siihen, alkaako se olemaan jo normaalia elämää? Toivottavasti minusta ei tule alkoholistia.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lukisiko äitisi,jos kirjoittaisit hänelle ajatuksistasi/tunteistasi?Jos kerran puhumisesta ei tule mitään.
Olen aika varma,että hän häpeää käytöstään,mutta...alkoholisti pakenee aina vaikeuksia lasin taa...
Sinä tunnut järkevältä nuorelta naiselta,toivon että elämäsi sujuu jatkossa ilman alkon varjoa!
Tosi vaikea antaa järkeviä neuvoja...ilman että ne tuntuisi julmilta...ajattelisin kuitenkin että juomisen salliminen pitäisi jotenkin lopettaa.Isäsi muuttaa teidän kanssa-tai äitisi hakeutuu hoitoon,jollei-pesäero...tiedän on tää julman kuulosta.
Itse olen aikuinen ja 2lapsen äiti,jouduin laittamaan lasten isän toiseen osoitteeseen,koska viina oli tärkein.Lupasi lopetella ja hetken olikin silloin tällöin juomatta...mutta aina vain alkoi uudestaan.
Palasimme jopa takaisin yhteen,mutta turhaan-juominen alkoi jälleen.Yritti salaa juoda,pulloja oli piilossa vähän joka paikassa...jopa jääkapin mehukannuun oli viinasekoitukset tehnyt!!!Onneksi lapset ei mennyt silloin ominpäin mehua ottamaan!
Minä annoin asian mennä liian pitkälle kun en tehnyt itseni/lasten hyväksi mitään.Kukaan ei pakota juomaan,se on omasta tahdosta kiinni.
Ei tullut hyviä neuvoja nyt,mut toivon sulle ja perheellesi kaikkea hyvää.
En uskalla kehottaa äitiä hakeutumaan johonkin auttavan tahon helmoihin. Hän on oikeasti pelottava. Veli kyskyikin häneltä joulun alla, miksi hän juo. Vastaus oli: "on niin vi***maista töissä, että mulla on lupa juoda". Tiedän jonkin verran äidin nuoruudesta, ja sieltä löytyy montakin syytä, miksi heikompi turvautuu viinaan.
Äiti meinasi saada potkutkin töistä, kun kerroin kaverilleni hänen ongelmasta. No, kaveri oli sitten levitellyt tietoa eteenpäin, vaikka nimenomaan sanoin, että asia on luottamuksellinen. Tässä pikkukylässä ei mikään kauaa salassa pysy. Äitin esimies sai tietää tämän juomisongelmista ja äiti sai puhuttelun jlk uuden mahdollisuuden. Eipä hänestä ainakaan ulkoisesti näy arkiaamuisin, että kärsisi krapulasta, autolla menee töihinkin. Mutta jotenkin sen on pakko vaikuttaa, koska tuossahan menee yöunet.
Eilen äiti makasi sohvalla koko päivän, väitti, että flunssa vaivaa. Just. Veli erehtyi kysymään, mitä ruokaa heillä on tänään ja sai vastaukseksi vihaisen huudon voimasanojen kera. Pointti oli: "Siellä on eilistä jääkaapissa, lämmitä sitä"!
Isä on joskus piilotellut äitin pulloja ympäri kämppää ja halvimpia (kaljaa, viinejä) heittänyt poiskin. Siitähän vasta meteli nousi. Eipä olla uudestaan piiloteltu... Pienempänä oli kyllä kätevää kun sai pihistettyä muutamat kaljat äitiltä omiin tarkotuksiin ilman, että hän huomasi. =) Onneksi isä ei ole viinan perään. Kerran olen hänet kännissä nähnyt ja silloin hän vietti illan ja yön halaten vessanpönttöä... Toki hän pari kaljaa töiden jlk ottaa ja viik.loppuisin ruuan kanssa viiniä, mutta ei sen enempää. Ja hän oli melkein koko joulukuunkin ilman kaljaa. Vain ykköskaljaa pahimpiin himoihin! Olen niin ylpeä isästäni! kai hän halusi näyttää itselleen sekä äidille, että kyllä pystyy ilman alkoholiakin elämään.
Tuota kirjettä voisin harkita, kunhan ensin pääsen muuttamaan kauemmaksi kotoa. Toistaiseksi asutaan samassa kaupungissa, eri osoitteissa vain. Tulipas taas vuodatus, mutta tekee hyvää, kun saa näin kasvottomana kertoa huoliaan. =)
tarvitsee kenenkään levittää tietoa alkoholistin juomisista. Kyllä minä ainakin näen sen jo heti kun samankatonalla ollaan esim. töissä. Se on vaan niin selvä kuin Musta-Pekka korttipakassa. Niin hienosti käyttäytyvää holistia ei vielä vastaan ole tullut että en olisi nähnyt että hänellä on ongelma viinan kanssa. Vihat saan jos mainitsen, mutta vedän aina sen pitkän korren.
Äitini on kait vedonnut kaikenlaisiin sairauksiin, joita hänellä kyllä on niin monia, etten edes pysy perässä. Kaipa esimiehellä on ollut omat epäilyksensä asiasta, mutta hän on hyväsydäminen ihminen, eikä ehkä ole kehdannut huomauttaa asiasta ennen kunnon varmuutta.
No jaa, enää en kerro tuolle "ystävälle" omia juttujani, puhutaan vain pinnallisia. En pysty luottamaan häneen kun kerran on munkin henk.koht. asioita menny juoruilemaan.
Mulla on ainakin mennyt monet kerrat noi alkoholisti-epäilyt mönkään. Epäilin työpaikan postimiestäkin, joka lopulta paljastui absolutistiksi! =D Johtunee nuoresta iästäni...
Voi ei, kuullostaa pahalta.
Mä en oikein keksi muuta tapaa kuin puhuminen. Voisit sanoa äidillesi että tämä oikeasti on alkoholisti, ehkä hänen pitää kuulla se jonkun suusta, ja sitten voit sanoa että se on sairaus mutta sen voi parantaa. Sitten tarjoat hänelle esitteitä AA- kerhosta tms.
Sanot että se juominen ei ole yksin hänen asiansa vaan se vaikuttaa koko perheeseen ja että sinua, isääsi ja veljeäsi se ahdistaa suunnattomasti. Sano että kaipaat sitä äitiä joka ei juo, ja sano että välität hänestä ja siksi sanot asiat suoraan päin naamaa kaunistelematta.
Oikeasti, näistä asioista ei voi selvitä ellei tee jotain ja ota härkää sarvista.
Itse olen kohta kolmekymppinen ja edelleen kamppailen näiden menneisyyden ja osaksi nykyisyydenkin haamujen kanssa. Ja tiedän myös sen tunteen kun tuntuu siltä että vanhemman elämä on omalla vastuulla ja tiedän sen syyllisyyden. Mutta muista että lapsen ei kuulu hoivata aikuista, silloin ovat osat jo kääntyneet nurin niskoin. Minulle on käynyt juuri näin ja varmaan hoivaan lopun elämääni. Mutta välittämättäkään ei voi olla. Ole tukena pikkuveljellesi.
Mielestäni sun kannattaisi puhua asiasta ensin veljesi ja isäsi kanssa, kun olette keskenänne päässeet johonkin ratkaisuun ottakaa äitinne silloin, kun hän on selvinpäin kuulemaan "tuomionsa", ehkä se on, että muutatte koko konkkaronkka pois äitinne tyköä ellei juominen lopu tai, että hänen on hakeuduttava hoitoon tms.
Sä vaikuta järkevältä tytöltä ja olet hahmottanut ongelman, mutta miten on veljesi laita, ymmärtääkö hän miksi äiti käyttäytyy oudosti?
Veljesi on juuri vaikeimmassa iässä ja uhma kasvaa joten olisi erityisen tärkeää, että hän saisi olla turvallisten aikuisten luona missä ei tarvitse murehtia tuleeko ruokaa huomenna tai kehtaako tuoda kavereita kotiin ym.
Veljesi on siinä iässä, että kaveriporukassa aletaan kokeilemaan ensi kertaa päihteitä ja veljelläsi on erityinen vaara jäädä niihin koukkuun, jos hänellä ei ole vankka ja rakastava tukiverkko eli järkeviä, rakastavia aikuisia taustalla mihin hän voi turvautua pahimmassa mielen myllerryksessä.
Voitko puhua isällesi avoimesti tunteistasi?
Isäsi varmaan ymmärtäisi olla enemmän teidän luona kotona, jos kertoisit miltä susta tuntuu.
Mitään varsinaista neuvoa tilanteesi hyväksi ei oikein voi antaa, paiti sen, että älä millään muotoa hyväksy äitisi juomista, siis älä hae hänelle kaljaa kaupasta, älä siivoa tyhjiä pulloja pois pöydältä, älä yritäkään keskustella äitisi kanssa hänen ollessaan kännissä.
Sen sijaan, jos hän on joskus selvinpäin yritä silloin saada keskustelua aikaiseksi, mutta älä syyllistä, kerro vain miltä sinusta tuntuu.
Zemiä sulle ja perheellesi!
Olen jonkin verran puhunutkin heidän kanssaan asiasta. Veljelle olen sanonutkin, että jos joskus siltä tuntuu, hän voi tulla luokseni yöksi tms. Siis mä asun p-ystäväni kanssa poissa kotoota (onneksi). Joskus tulee kuitenkin tunne, että pitäisi olla kotona ja tukea henkisesti veljeäni. Hän on kovin herkkä.
En usko, että päihdekokeilut tulevat kuvioon vielä. Veljeni katselee pokemonia, pelaa X-boxia, käy yksin tai isän kanssa kävelyllä/pyöräilemässä. Hänellä on 2 kaveria (veljekset, 15 ja 12v.), jotka ovat kyllä pahinta mahdollista seuraa. He eivät puhu muusta kuin käteenvedosta, naisista ja siitä, kuinka olla "kovis". Kielenkäyttökin on sellaista, että paatuneinkin merimies kavahtaisi! Eikä heidän vanhempansa välitä, heidän mielestä on vain hauskaa, kun lapset käyttäytyvät noin. Heille varmastikin tulee kohta paine, kun eivät ole vielä dokanneet, eli he eivät siis voi olla "koviksia". Veli tykkää olla omissa oloissaan ja on ehkä hieman liian sulkeutunut. Pelkään, että äiti vaikuttaa huonosti ja veljestä tulee ns. friikki. Yksinäinen, joka ei uskalla ottaa kontaktia vieraisiin. Murrosiän uhmaa on havaittavissa, lievempänä tosin kuin mulla oli sen ikäisenä. Mä olin pahimman laatuinen kakara, joskin rikoksista ja huumeista pysyin poissa.
En pidä viinasten hakemisesta äitille (enkä kenellekään), mutta rahan puutteesta sitä tekee kaikennäköistä. Jostainhan minunkin oli työttömänä saada tupakka-rahat. Isän kanssa pitäisi puhua, näen häntä nykyään liian harvoin ja olemme etääntyneet toisistamme. Ennen olimme kuin paita ja peppu, mutta murrosiän uhma teki tehtävänsä.
Alkoholismi on vakava sairaus eikä sen otteesta irti noin vain kiemurrella. Sairaus on ikävä siinäkin mielessä, että se vaikuttaa koko perheen ja läheisten elämään vuosikausia, joskus lihan läpi elämän.
Yleensä on niin, että alkoholisti lopettaa juomisen, jos hän niin palavasti haluaa. Kukaan muu kuin alkoholisti itse ei voi siihen vaikuttaa paitsi tukemalla lopettamispäätöstä. Päätökseen ei siis vaikuta mikään: ei kiristys, ei uhkailu eikä lahjonta vaan alkoholisitin palava halu raitistua.
Laitan tähän linkin, jossa on autavien tahojen yhteystietoja, jos mahdollisesti haluat vielä keskustella raskaasta asiastasi sellaisen kanssa tai haluat saada neuvoja tai asiaa tuntevien tukea.
http://tukiasema.net/auttajat.asp
Niinhän se on, ettei melkeinpä mitään pysty lopettamaan, ellei itse sitä halua. Itsekin melkein onnistuin lopettamaan tupakoinnin p-ystäväni painostuksesta, mutta repsahdin ensin polttelemaan salaa, kunnes oli pakko tunnustaa, etten pysty. =( Hävettää niin paljon, olokin oli parempi kun ei polttanut. Mutta toisaalta olo oli kuin olisi puuttunut toinen käsi.
Niin se varmaan äitilläkin on. Hiprakkainen olotila on se vakio, känni on parempi hänelle ja selväpäisenä olo on, kuin puuttuisi jotain. Siltä ainakin musta näytti, kun hän oli selvinpäin. Kun on tottunut, että äiti on usein juomingeissa, selvä äiti näyttää siltä, kuin hänen olisi vetänyt piristeitä. Ihan erilaiselta ja oudolta.