Voipi olla että olen pian ongelman edessä, tehdäkkö ilta- ja viikonloppupainotteista 2-vuorotyötä vai päivätyötä sosiaalialalla, kehitysvammaisten asuntolassa ohjaajana vaiko kehitysvammaisten toimintakeskuksessa ohjaajana.
Vakituinen työsuhde on nykyisessä työpaikassani asuntolassa, mutta en ole ollut siellä vielä puolta vuottakaan töissä... Sitä ennen 7 kk ohjaajan sijaisena töissä eräässä työkeskuksessa. Nyt arvelen että mulla olis tosi hyvät mahdollisuudet päästä erääseen toimintakeskukseen vakituiseksi ohjaajaksi, mutta enpä osaisi päättää lähteäkö sittenkään pois nykyisestä työpaikastani. Hyviä ja huonoja puolia kun on sekä päivä- että vuorotyössä molemmissa, olen niitä tässä pähkäillyt mielessäni pari päivää, enkä todellakaan tiedä mitä tekisin, jos vaikka ko. päivätyöpaikan sattuisin saamaan.
Päätökseni on tietenkin henkilökohtainen ja sitähän se jokaisella aina on, mutta haluaisin ihan uteliaisuudesta kuulla miksi te muut olette valinneet juuri päivä-tai vuorotyön? Viihdytkö työssäsi kaikin puolin, tai mikä ns. harmittaa?
Vakituinen työsuhde on nykyisessä työpaikassani asuntolassa, mutta en ole ollut siellä vielä puolta vuottakaan töissä... Sitä ennen 7 kk ohjaajan sijaisena töissä eräässä työkeskuksessa. Nyt arvelen että mulla olis tosi hyvät mahdollisuudet päästä erääseen toimintakeskukseen vakituiseksi ohjaajaksi, mutta enpä osaisi päättää lähteäkö sittenkään pois nykyisestä työpaikastani. Hyviä ja huonoja puolia kun on sekä päivä- että vuorotyössä molemmissa, olen niitä tässä pähkäillyt mielessäni pari päivää, enkä todellakaan tiedä mitä tekisin, jos vaikka ko. päivätyöpaikan sattuisin saamaan.
Päätökseni on tietenkin henkilökohtainen ja sitähän se jokaisella aina on, mutta haluaisin ihan uteliaisuudesta kuulla miksi te muut olette valinneet juuri päivä-tai vuorotyön? Viihdytkö työssäsi kaikin puolin, tai mikä ns. harmittaa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
itse en ole edes samalla alalla mutta satuin vaan katsomaan kun oli vuorotyöstä puhetta, itse olen ollut 2 vuorotyössä kohta 5 vuotta ja jos valita sais niin pelkkä päivätyö on parempi, on ilta-vuorotkin ihan jees kun saa nukkua eikä tarvitse illallakaan mennä nukkumaan aikasin sillä mielellä että aamulla pitää heti rynnätä töihin kun herää, mutta siihen ne edut sitten jääkin, iltavuoron huonot puolet on mun mielestä se että rahallinen korvaus illalla töissä olemisesta on olemattoman pieni(tietääkseni sosiaali alalla ei edes ole mitään iltavuoro lisää, mutta metallissa on) lisäksi iltavuoro viikot on aika pitkäveteisiä koska kaikki muut on päivällä töissä ja itse kun menet klo 15.00 töihin niin muut pääsee, ja se menee siihen loppujen lopuksi että odottelet vaan päivät koska pääsee lähtemään töihin, toisaalta jos on esim. asiota hoidettavana niin päivällä on hyvää aikaa niitä hoidella kun kaikki virastot, pankit yms. ovat auki eikä tarvitse töitten jälkeen paniikissa juosta että kerkeäisi ennen sulkemis aikaa, mutta eihän joka päivä voi olla asiaa esim. pankkiin, eli jos valita saisi niin ottaisin jatkuvan päivätyön
Mikäs dorka sä oikein oletkaan? Olet ollut 5 vuotta sosiaalialalla kaksivuorotyössä, etkä silti tiedä onko siellä iltalisiä ollenkaan? Etkä katso koskaan tilinauhojasi vai oletko joku aivan yksinkertainen, jota nyt vedätetään kerralla ja kunnolla? Tottakai iltalisät on olemassa, ne tosin ovat onnettoman pienet, koska peruspalkkakin on niin olematon. Kunnilla iltalisän maksu on klo 18-21.
Luehan sinä edellisen viestin kirjoittaja toi viesti johon vastasit, uudestaan! Vastaaja EI ole työskennellyt sosiaalialalla 5 vuotta, vaan METALLIALALLA!! Jos johonkin vastaukseen aikoo antaa "oletpa sinä dorka!"-tyylistä kommenttia, kannattais ehkä lukea viesti kahteen otteeseen ennen kuin siihen vastaa, jotta tällaisilta typeriltä ja täysin turhilta vastauksilta vältyttäisiin!
Ja sitäpaitsi, eikös tässä kysytty vaan päivätyön ja 2-vuorotyön plussia ja miinuksia. Ärsyttää, kun joku alkaa kirjoittaa tollasta paskaa aivan aiheen vierestä!!!
minulla valinta tuollaisessa tapauksessa riippuisi varmaankin ihan työnkuvasta, kumpi tuntuisi mielekkäämmältä ja tarjoaisi minulle sopivia haasteita. olen itse ehkä hieman yökyöpeli ja toisaalta pidän myös vaihtelusta, joten olen siksi itse asiaa omalla kohdallani mietittyäni tuuminut vuorotyön olevan kiinnostavampi. toisaalta jos sinulla on kumppani tai lapsia, niidenkin kannalta kannattaa varmasti asiaa ajatella. kyllähän päivätyö rytmittää elämää paremmin ja harrastusten ym. sopiminen on paljon helpompaa. yleensähän meidän alalla työvuorolistat tehdään kolmeksi viikoksi kerrallaan ja paria toivetta enempää ei yleensä kehtaa esittää työvuoroistaan. Viikonloppuina saa ihan kivat lisät, illathan ei paljoa tuotakaan. Toisaalta jos kaikki kaverit ja vaikka se kumppanikin on päivätyössä niin on kurjaa itse työskennellä viikonloppuisin. enhän tosin tiedä kuinka vahva painotus noilla illoilla ja viikonlopuilla sinun työssäsi on.
minä en aina jaksaisi herätä aamuvuoroon, koska olen yöllä pirteimmilläni ja parhaimmillani. aamuvuorot siellä välissä ovat kylläkin oiva piriste, iltavuorot kun loppuvat yleensä 21 ja silloinhan kaikki ´kunnon ihmiset´ jo ovat kotonaan ja iltapuuhissa.
jaa-a...elämäntilanteesta kai se riippuu. minulla on kumppani vuorotyössä, mutta ei lapsia...toisaalta onhan sekin aika rassaavaa jos suurimmaksi osaksi menee vuorot ristiin, eikä näe sitten miestään/vaimoaan kun lyhyen aikaa päivässä.
juu, ei ole helppoa...
jos on niin vaikeeta, ni vaiha ukkoa. ota sieltä töistä joku tonttu.