http://www.turunsanomat.fi/osasto/?ts=1,2,0,0,145064,2003-12-31
Vuoden alusta poliisi saa oikeuden salakuunnella rikoksesta epäiltyä myös tämän asunnosta. Aiemmin teknistä salakatselua saattoi harjoittaa vain silloin, kun epäilty oleskeli julkisissa tiloissa.
– Nyt salakuuntelu laajenee muuten pyhänä pidettyyn paikkaan eli kotiin, oikeusministeriön rikos- ja prosessioikeuden yksikön lainsäädäntöjohtaja Jan Törnqvist sanoo.
Hän pitää 1. tammikuuta voimaan tulevia esitutkinta- ja pakkokeinolakien muutoksia periaatteellisesti merkittävinä uudistuksina, jotka tehostavat poliisin toimintaa.
Teknisen kuuntelun ulottaminen asuntoon loukkaa yksityisyyttä entistä lujemmin. Siksi sitä voidaan Törnqvistin mukaan käyttää vain, kun tutkittavana ovat törkeät rikokset, kuten törkeät huumausainerikokset.
Uuden keinon käyttöön poliisi tarvitsee vielä tuomioistuimen luvan. Kun hanketta käsitellään tuomioistuimessa, mukana on oltava tuomioistuimen määräämä julkinen asiamies. Tämä asianajaja tai julkinen oikeusavustaja valvoo rikoksesta epäillyn tai muiden kuuntelun kohteeksi joutuvien etuja.
Telekuuntelua voidaan käyttää nyt kymmenkunnan rikoksen tutkintaan. Lakiuudistus lisää listalle törkeät talousrikokset ja vahingonteot sekä törkeät lapsen seksuaaliset hyväksikäytöt. Lupa kuunteluun heltiää tässäkin tuomioistuimelta.
– Puhelinkuunteluun on myönnetty vuosittain noin 400 lupaa, Törnqvist arvioi. Lukua nostaa se, että saman jutun tutkintaan joudutaan monesti pyytämään useita lupia.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Todella hyvä, että niitä perkeleen pedofiilejä saa salakuunnella, mutta että huumausaine rikoksista? Minnen tajuu @@ Myyköön ja käyttäköön jos haluu, mitä nyt poliisia siihen sekottaa ja antaa vielä luvan salakuunnella -_- blöh...