Tampereen rakenneultra/sukupuoli.Pitikö paikkansa?

Haluaisin kuulla teiltä,ketkä kävitte rakenneultrassa keskusäitiys neuvolassa,pitikö arvio sukupuolesta paikkansa(te ketkä sitä kysyitte)?
Minä kävin viime viikolla rv.20:lla,ja sain arvioksi,että tulokas on 98%:n varmuudella poika.Ultraaja oli nainen,ja ei ollut aivan varma,näkyikö siellä napanuora,vai pippeli.
Kertokaa toki muuallakin asuvat kokemuksenne!
82339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minut ultrannut naishenkilö kyseisessä neuvolassa ei suostunut edes arvaamaan vauvan sukupuolta :-( Joten ei auta kuin odotella... Sanoivat, että vasta viikon 25 jälkeen näkyy selvästi ja vaarmemmin. Olen kyllä kuullut, että vaikka on varmuudella sanottu, että tulee jompi kumpi, niin sitten onkin tullut se toinen, eli ei kannata vielä ostaa sinisiä vauvanvaatteita. Tosin arvio pojasta kuulemma osuu useimmin oikeaan kuin tytöstä.

Äänestä
  • että vasta tuossa 25rv:lla näkyisi parhaiten.Suostui siitä huolimatta kuitenkin kertomaan oman arvionsa.Minäkin kyllä olin näkevinäni jotain poikaan viittaavaa,mutta tiedä siitä sitten.

    Äänestä

  • mamma kirjoitti:

    että vasta tuossa 25rv:lla näkyisi parhaiten.Suostui siitä huolimatta kuitenkin kertomaan oman arvionsa.Minäkin kyllä olin näkevinäni jotain poikaan viittaavaa,mutta tiedä siitä sitten.

    MIKSI se vauvan sukupuoli pitää tietää jo melkein ennenkuin on edes raskaana? Miksi ihmisillä ei ole enää lainkaan kärsivällisyyttä odottaa asioita tapahtuvaksi aikanaan?

    Kätilönä ei ole kivaa sitten synnytyksessä kuulla: "mitä, onks se tyttö, meille luvattiin ultrassa poika; ootko ihan varma, että se on tyttö, kun me niin poikaa toivottiin" Eipä siinä ole vauvalle kovin hääppöiset elämänalun tilanteet, kun sattui raukka olemaan väärää sukupuolta!

    Äänestä

  • tämä kysymys kirjoitti:

    Luulisi jokaisen tietävän,että ultrassa "luvattu" sukupuoli ei ole 100%:n varma!Mitä se on sulta pois,jos joku haluaa "tietää" sukuouolen? Mulla on 3 lasta ennestään,ja aikaisemmin en nimenomaan ole sukupuolta halunnut tietää.Nyt halusin kokea senkin,miltä tuntuu,jos sukupuolen tietää.Kokoajan kuitenkin muistan,että lapsi voi olla juuri vastakkaistakin sukupuolta.Sen verran usein oon täältäkin lukenut,kuinka varmaksikin arviotu sukupuoli onkin "vaihtunut" synnytyksessä.

    Luulisi kätilön kuitenkin tietävän, että suurin osa vanhemmista ilahtuu kummasta sukupuolesta vaan! Taitaa olla harvassa he joille tulos on pettymys. Turhaa yleistämistä. 3D-ultrassa kuulemma saa tietää 100% varmuudella, jos vauva vain sopivassa asennossa. En luottaisi tavallisiin ultriin ollenkaan.

    Äänestä

  • 3D. kirjoitti:

    Niinhän sitä luulisi, että ilahtuu. Mutta ihan liian usein törmää siihen, että ensimmäiseksi ilmaistaan pettymystä, jos se syntynyt lapsi ei olekaan ultran "lupaamaa" sukupuolta. Näin on varsinkin silloin, kun ultran jälkeen odotetaan poikaa ja saadaankin tyttö.

    Useimmat kyllä pian ilmaisevat myös ilonsa. Mutta se eka pettymys on lisääntynyt sen myötä, kun ultran jälkeen uskotaan liikaa saatuun arvioon eikä jakseta muistaa, että se on vain arvio.

    Äänestä

  • kuitenkin on kirjoitti:

    Jos nyt aletaan puhumaan tosta asiasta,että kumpaa sukupuolta toivoo,ja että jos ultran lupaama sukupuoli ei pidä paikkansa,pettyy,niin mun kohdalla sitä vaaraa ei ainakaan ole.Mulla meinaan on jo poika,ja tyttöä toivoisin tästä toisesta enemmän,kuin poikaa.Että se siitä sitten!En kuitenkaan koe,että nyt olisin pettynyt,kun/jos tämä toinen on poika.

    Meille ultraaja sanoi pojan olevan tulossa ja näytti "todistusaineiston" eli killuttimen, mielestäni se napanuoralta näyttänyt sillä napanuorahan sykkii ja on hieman paksumpi ja ei niin hemppuva kuin pikku pippeli =) Toisaalta jos tuleekin tyttö, olemme siitä ikionnellisia, ihan niinkuin pojastakin. Alusta asti olemme ultraustulokseen suhtautuneet niin, että varmuuden saa vasta vaavin synnyttyä eli emme ole maalanneet lastehuonetta vaaleansiniseksi tai ilmoittaneet naperoa jääkiekkojoukkueeseen. Alusta asti meille on ollut ihan sama kumpi tulee, KUNHAN TULEE. Halusin uteliasuuttani kuulla mitä lääkäri monitorissa näkee ja sen hän kertoi. Hyvä niin, sillä muuten luottaisin ns. naisen vaistooni ja ostelisin pinkkejä vaatteita eli siis ihminen voi saada harhaluuloja vauvan sukupuolesta ilman ultraakin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mamma kirjoitti:

Haluaisin kuulla teiltä,ketkä kävitte rakenneultrassa keskusäitiys neuvolassa,pitikö arvio sukupuolesta paikkansa(te ketkä sitä kysyitte)?
Minä kävin viime viikolla rv.20:lla,ja sain arvioksi,että tulokas on 98%:n varmuudella poika.Ultraaja oli nainen,ja ei ollut aivan varma,näkyikö siellä napanuora,vai pippeli.
Kertokaa toki muuallakin asuvat kokemuksenne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu