Meikäläinen on viihtynyt vasemmistoliitossa ja sitä ennen SKDL:ssa puurtamassa järjestötasolla ja kunnallispolitiikassa, mutta nyt alkaa kuppi täyttyä. Syynä ei ole aatteen puute vaan se, että kaikki vanhat jäärät eivät uskalla luovuttaa todellista valtaa nuoremmille, joiden ajatukset eivät ole ihan samat kuin meidän. Siihen aikaan, kun työväestö marssi tai lakkoili tosissaan, oli oikeasti tosi kyseessä sen leivänkannikan saamiseksi tai rintamamiestalon pystyttämiseksi hartiavoimin. Työolot olivat huonot eikä töihin ajaltu mersulla, kuten tänä päivänä monet toverit tekevät (no toyotalla ainakin). Silloin oli TARVE tehdä vasemmistopolitiikkaa. Ja niin on tänä päivänäkin - katsokaa ja kuunnelkaa vain nuoria, jotka haluavat taistella oikeudenmukaisemman MAAILMAN puolesta, pelastaa ELÄIMET kärsimyksiltä, lopettaa LUONNON saastuttamisen... Moni opiskelija elää samalla nälkärajalla kuin työväestö ennen. He tietävät, että porvari ei heitä auta. Mutta miksi ei vasemmistokaan?
Kuulkaa nuorisoa!!!
Mummo
7265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hah ehkäpä sinun olisi sitten syytä lähteä sinne eläkkeelle sillä vasemmistoliittoa suomi ei tarvitse.
Vai on opiskelijoiden asiat huonosti, saavat ilmaiseksi rahaa jonka sitten käyttävät kaikkeen muuhun paitsi ruokaan :D
Peruskoulusi oli ilmainen, vaikka lienetkin varakkaasta maatalosta, jossa perämetsän myynnillä pystyttiin rahoittamaan koulunkäyntisi... Jos luulet, että opiskelu on vain syömistä, niin voi voi...
Kyllä se peruskoulu olisi ollut ilmainen ilmankin vasemmistoliittoa, sen sijaan jos vasemmistoliitto olisi ollut täysin vallassa ei olisi ollenkaan varakkaita ihmisiä verotuksen takia.
Mutta kiitos hyvän koulutuksen yhä useammat tajuavat kuinka vasemmistoliitto tuhoaa suomea veroillaan. Osalle se tosin pitää osoittaa sormella suoraan vaaliohjelmasta kun juttu kuulostaa muuten niin uskomattomalta ollakseen totta.
Ja voi voi mummo jos tietäisit miten niitä KELA-rahoja nykynuoriso käyttää...
Jospa ei veroja maksettaisi, niin sitten vasta elo kalliiksi tulisi. Mieti vähän, mitä yksityiset lääkärit, yksityiset koulut ja itse maksetut sairausvakuutukset tilistäsi veisivät. Kuka rakentaisi tiet (ai niin - tienkäytöstä menisi sitten vero), kuka hoitaisi mummot, kun ei kunnallisia palveluja olisi. Mitä merkitystä on paljolla rahalla, jos et kuitenkaan voi käyttää sitä ylelliseen elämään, vaan joka sentin palveluista maksat itse? Ajattele.
Opiskelija saa niin vähän kelalta, että sillä ei juhlita, ellei sitten ole sitä perämettää...
ai varakkaita ihmisiä ei olisi, jos vasemmistoliitto olisi ollut täysin vallassa.. pah, kuule on niitä varakkaita vasureissakin.. ja mielelläni maksan veroja, miten muuten peruskoulua olisin käynyt.. ja aivan kuten mummu sanoi, yksityisiltä ostetut palvelut ovat helvetin kalliita. ei niihin ole opiskelijalla varaa, nyt eikä huomenna..
ihanaa kun vanhempi sukupolvi ymmärtää että ajat eivät ole enää samat!
Vasemmistopolitiikka on ollut sydämen paloa ja ylpeyttä. Muistan sen tunteen, kun kilometrin mittainen vappumarssi kulki pikkukaupungin halki ja sai olla siinä mukana tai kun marssittiin rauhan puolesta puoluerajoista piittaamatta.
Samoin tunsin riemua, kun poikani nousi barrikaadeille Irakin sotaa vastustamaan. Kaksituhatta ihmistä ilmestyi kuin tyhjästä puolustamaan rauhanomaisia ratkaisuja.
Hiljaisella mököttämisellä ei vieläkään ole mitään merkitystä.
Siskot, veikot, barrikaadeille!