Toivoa Stadissa

Kokoomuksen muututtua talonpoikaispuolueeksi voi Keskusta keskittyä kaikessa rauhassa maltillisen liberaali-imagonsa vahvistamiseen. Lopullinen läpimurto Helsingin kunnallispolitiikkaan saattaa tapahtua jo ensi syksynä. Sellaisia merkkejä on ilmassa.

Harva se päivä kuulee pääkaupungin kahviloissa istuskellessaan helsinkiläisten keskustelevan innokkaasti Keskustan virittämästä toivosta ja tulevaisuuden uskosta. He tuntuvat jo odottavan lähtökuopissa äänestyspaikkojen avautumista 24. lokakuuta. Silloin saa korruptoitunut sinipunavihreä virkamieseliitti potkun persuksille!
13403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mistähän ilmasta Sinä sellaisia merkkejä luet, että Kepu kasvaisi Helsingissä? Ja millaisissa kahviloissa Sinä tuollaista kuulet, kun minä kuulen aivan päinvastaista, eli tuohtumusta siitä, että Jäätteenmäki onnistui höynäyttämään kerran, mutta se saa jäädä viimeiseksi. Ja se Kepun liberaalisuus - lukuisat mielipiteet näilläkin saiteilla osoittavat sen huonoksi vitsiksi! Herääpä haaveistasi hyvissä ajoin ennen vaaleja, ettet sitten ihan shokkiin joudu!

Viimeaikaiset gallupit eivät ainakaan Kepun kasvua täällä osoita, vaan pikemmin päinvastoin, eikä Jäätteenmäen tulevan oikeusjutun negatiivinen vaikutus niissä vielä edes näy. Merkittävin muutos näyttäisi olevan, että kokoomus menettäisi suurimman puolueen aseman, johon nousisivat taas sosialidemokraatit. Mielipidekyselyjen prosenttiluvut aikaisemman kokemuksen valossa muuttuisivat valtuusto paikoiksi seuraavasti:

Kaupunginvaltuusto

Kokoomus nyt 26 uusi 22/23 muutos – 3/4
Vihreät nyt 22 uusi 19 muutos – 3
Sdp nyt 18 uusi 24/25 muutos 6/7
Vas.liitto nyt 6 uusi 6 muutos 0
Rkp nyt 5 uusi 5 muutos 0
Keskusta nyt 4 uusi 4/3 muutos 0/- 1
Krist.demokr. nyt 3 uusi 3 muutos 0
Sitoutumatt. nyt 1 uusi 0 muutos – 1
Perussuom. nyt 0 uusi 1 muutos 1

Jos demarit liittoutuvat vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa, liittoutumalle tulee selvä enemmistö valtuustoon, 49-50 paikkaa 85:stä. Se merkitsisi melkoista muutosta Helsingin tämänhetkiseen kokoomusvetoiseen politiikkaan. Mutta todennäköisempää lienee, että demarit ja kokoomus löytävät taas toisensa ja syrjäyttävät vihreät avainpaikoilta. Se merkitsisi paluuta vanhaan, mutta onhan siitä hyviä kokemuksia niin täällä Helsingissä kuin valtakunnan politiikassa. Muut ryhmät noita kolmea suurta lukuun ottamatta jäävät edelleen jokseenkin merkityksettömiksi. Demareiden asemaa tulevana valtapuolueena Helsingissä ei mikään näytä uhkaavan.

Äänestä
  • Ilmapiirin muuttumisen keskustamyönteisemmäksi huomaa selvästi. Keskustavastaiset voimat tyhjensivät takkinsa epätoivoisessa yrityksessään kääntää bemarin tilaamisen Matti Vanhasen syyksi. Vanhanen istuskelee luultavasti ihan mielellään uuden virka-autonsa takapenkillä, vaikka tietääkin kaiken ansion sen tilaamisesta kuuluvan vaaleja edeltäneen hallituksen päämiehelle. Itse, vaatimattomana henkilönä, hän olisi tuskin sellaista tullut hommaneeksi ikäkuuna päivänä. Sopivan tilaisuuden tullen Vanhanen varmaankin tulee ilmaisemaan kiitollisuutensa kunnon menopelistä hänelle, jolle kunnia kuuluu.

    Tapaus Jäättenmäen ovat monet kuvitelleet romahduttaneen Keskustan kannatuksen kokonaan. Ei ole kuitenkaan nähty metsää puilta. Jäätteenmäen juttu on loppujen lopuksi vain pieni episodi kokonaisuuden kannalta katsottuna. Töölöläiset tulevat luultavasti seisomaan yhtenä rintamana edustajansa takana. Heidän raivollaan ei tule olemaan rajoja, jos heidän oma tyttönsä joutuu oikeusmurhan uhriksi. Älköön unohdettako, että monet Töölön kaduista ovat tehty mukulakivistä. Suomi on kuitenkin oikeusvaltio, joten mellakoita Töölössä lienee turhaa ennustella.

    Demarien nousujohteinen kannatus on tulosta epäonnistuneesta talouden hoidosta. Epävarmoissa oloissa kaupunkilaiset turvaavat aina vasemmistoon. -Eihän sitä koskaan tiedä, koska itse joutuu seisomaan sossun luukulla. Kokoomuksen taholta on kuultu pelkkää valitusta siitä, kuinka kurja tilanne on, ja sellaisena se myös tulee jatkumaan. Esiin ei ole astunut johtajaa, joka olisi marisemisen sijaan puuttunut ongelmiin tarmokkaasti ja luonut uskoa tulevaisuuteen.

    Keskustan menestyminen syksyn kunnallisvaaleissa riippuu tietysti aika pitkälti siitä, miten hyviä kaupunkilaisia he onnistuvat saamaan ehdokkaikseen. Usko siihen, että riittävän moni fiksu stadilainen ymmärtää Keskustassa piilevän potentiaalin, on kuitenkin vahva.

    Äänestä

petetty karvaasti kepun toimesta, niin ne ovat
Helsingin äänestäjät vv. 1999-2003 vaaleissa.
Molemmat kepun puheenjohtajat ovat hakeutumassa muualle. Kansanedustan valtakirja Helsingin vaalipiristä oli kepulle vain valtataktinen väline .

P.s. Gallupit lupaavat kepulle muuten laskua sekä Helsingissä että Uudellamaalla !

Äänestä
  • ...tämä Lipposen yhteisöverouudistus oli helsinkiläisille niin myönteinen, että he äänestävät sankoin joukoin sossuja seuraavissa kunnallisvaaleissa.
    Ja tokihan tuo hillitön ruuhkautuminenkin tuo mukavasti lisää rahaa sosialidemokraattisten kiinteistökeinottelijoiden taskuihin.
    Kyllä ehdottomasti helsinkiläisten kannattaa äänestää demareita!

    Äänestä

Se, että kepu menettää vähäisenkin kannatuksensa stadissa ja koko pääkaupunkiseudulla, on pihvi gallupeittakin, järki sen sanoo. Ei kai täällä nyt laumoittain ole niin tyhmiä, että kannattaisivat puoluetta, mikä haluaa tyhjentää Helsingin sekä työpaikoista että veronmaksajista. Ei kepulle riitä se, että täältä siirretään järkyttäviä määriä silkkaa rahaa heidän kannattajilleen landelle.

Kepulaisia on nyt noin 5 % stadilaisista ja hieman enemmän ympäristökunnissa, ja he ovat hiljattain maalta muuttanutta väkeä, jotka äänestävät kepua vanhasta tottumuksesta, mutta kyllä he viisastuvat, kun joutuvat täällä jonkin aikaa omillansa elämään ja näkevät, miten kepu pyrkii koko ajan heidän leipäänsä nakertamaan. Tässä puhun omasta kokemuksestani ja monen tuntemani aikanaan maalta tulleen ajatukset monista keskusteluista hyvin tuntien.

Ehkäpä sinä Eliisa olitkin olevinasi vain vitsikäs, niin luulen.

Äänestä
  • Mitäs siinä kiistelette, kohtahan on vaalit ja sitten se nähdään. Ettekä te noilla mielipiteillänne minkään puolueen kannatusta lisää tai vähennä. Sinulla nyt on sentään jotakin perustetta käsitykseesi (nuo gallupit) tuolla Elisalla ei muuta kuin toiveensa.

    Äänestä

  • Se, että täältä Keskustan kotipesästä halutaan antaa toivonpilkahdus paljon kärsimään joutuneelle stadilaiselle, ei ole mikään vitsi.

    Monet maalta muuttajat haluavat kovasti näyttää olevansa stadilaisia. Pian he ovatkin stadilaisempia kuin Helsingissä syntyneet itse. Heille uskotellaan stadilaisuuteen kuuluvan kokoomuksen, demareiden tai vihreiden kannattamisen. Aluksi se saattaa mennä heihin täydestä, mutta ennemmin tai myöhemmin he alkavat ajatella omilla aivoillaan, -kuten ennen maalla. Kymmenettuhannet uus-stadilaiset ovat havahtuneet näkemään, että heitä on petetty.

    Myös kantahelsinkiläiset ovat alkaneet epäillä. Vaikka he kuinka äänestävät näitä ns. kaupunkipuolueita, heidän tilanteensa huononee koko ajan. He eivät voi enää uskoa kaupunkinsa johtoa, joka yhdestä suusta vakuuttaa kaupungin kurjaan tilaan syyllisten löytyvän jostain Mouhijärveltä.

    Äänestä

  • Eliisa kirjoitti:

    Se, että täältä Keskustan kotipesästä halutaan antaa toivonpilkahdus paljon kärsimään joutuneelle stadilaiselle, ei ole mikään vitsi.

    Joku tilastonikkari oli laskenut korrelaatiokertoimia eri puolueiden menestyksen ja veroasteen kehityksen välillä. Lähes aina kun Keskusta menestyy, se tietää verojen nousua. Tässä on todellakin kyse Mouhijärvi-ilmiöstä. Keskustalainen politiikka levittää rahat pois keskuksista sinne, missä karhu-, susi- ja erityisesti pöllökanta alkaa olla ihmistä yleisempää. Keskustajohtoisille kunnille on tyypillistä talousvaikeudet, jota varten sitten ruinataan rahaa menestyvistä kunnista, jotka ovat kaikkea muuta kuin keskustajohtoisia.

    Keskusta vie rahat tehottomaan ja kannattamattomaan talouteen. Se haluaa viedä nyt myös ihmiset, erottaa perheet ja luoda lisää työttömyyttä. Tällaista on keskustalainen puolisosialistinen suunnitelmatalous. Sellaiseen sontaan ei järki-ihminen käsiään sotke.

    Äänestä

  • Mielipidepankki kirjoitti:

    Onko HUSkin keskustan syytä? Tarvitseeko selittää tarkemmin?

    Äänestä

  • Eliisa kirjoitti:

    Se, että täältä Keskustan kotipesästä halutaan antaa toivonpilkahdus paljon kärsimään joutuneelle stadilaiselle, ei ole mikään vitsi.

    Monet maalta muuttajat haluavat kovasti näyttää olevansa stadilaisia. Pian he ovatkin stadilaisempia kuin Helsingissä syntyneet itse. Heille uskotellaan stadilaisuuteen kuuluvan kokoomuksen, demareiden tai vihreiden kannattamisen. Aluksi se saattaa mennä heihin täydestä, mutta ennemmin tai myöhemmin he alkavat ajatella omilla aivoillaan, -kuten ennen maalla. Kymmenettuhannet uus-stadilaiset ovat havahtuneet näkemään, että heitä on petetty.

    Myös kantahelsinkiläiset ovat alkaneet epäillä. Vaikka he kuinka äänestävät näitä ns. kaupunkipuolueita, heidän tilanteensa huononee koko ajan. He eivät voi enää uskoa kaupunkinsa johtoa, joka yhdestä suusta vakuuttaa kaupungin kurjaan tilaan syyllisten löytyvän jostain Mouhijärveltä.

    Naurettavaa, että jonkin aikaa kaupungissa asuttuaan rupeaisi taas kannattamaan Kepua! Aivan järjetön ajatus. Ei minulle eikä varmaan monelle muullekaan aikanaan maalta tänne tulleelle ole mikään kaupunkilaisuuteen liittyvä statussymbooli se, että kannattaa jotakin muuta puoluetta kuin kepua. Kyllä se on puhtaasti järjen asia. Kun täällä on oma ja vaimon työ, velkainen koti, lapset ja lasten koulu, meidän kaikkien kaveripiiri ja harrastukset ja muu tarvitsemamme, mutta jokainen ruoanmurukin on kaupasta ostettava, niin kyllä hidasjärkisempikin alkaa tajuta, mikä puolue ei ainakaan ole minun asiallani. Se on ilman pienintäkään epäilystä Kepu!

    Toki täällä myös on parempi mahdollisuus harrastaa kaikkea haluamaansa ja kaikkia virikkeitä ja muuta on tarjolla paremmin kuin esimerkiksi minun lapsuus- ja nuoruusmaisemissani, mutta kaikesta on maksettava kalliimman mukaan, ja jokainen tapahtumia seuraava voi havaita, että yksi poliittinen taho yrittää tehdä tuon kaiken entistä kalliimmaksi. Se taho on Kepu. Täällä asuvan ja työskentelevän on itsensä tienattava jokainen tarvitsemansa euro, eikä mitään tukiaisia ole, vaan päinvastoin huomattava osan veromarkoistamme menee noille Kepun hallitsemille alueille ja Kepu haluaisi kurittaa meitä yhä lisää. Monikaan meistä ei tule enää koskaan palaamaan sinne, mistä on lähtenyt, vaan täällä on omamme ja lastemme tulevaisuus ja tänne meidät aikanaan haudataankin. Kyllä näiden tosiasioiden tajuaminen on ratkaisevaa myös poliittista kannatusta annettaessa eli äänestettäessä. Reaalitotuuden tajuaminen vie kyllä voiton mahdollisista nostalgisista myötätunnoista lapsuus- ja nuoruusseutuja kohtaan. Minut pitäisi viedä tiettyyn sairaalaan, jos päättäisin äänestää Kepua, se olisi rinnastettavissa itsemurha-aikeiden hautomiseen.

    Äänestä

  • nuorena stadiin tullut kirjoitti:

    Juuri ne elämän realiteetit, velkainen koti ja ainainen rahanpuute pistää ajattelemaan, eikö voisi olla paremmin. Vanhojen kaupunkipuolueiden hallinoidessa kaikki on kurjistunut.

    Usein nuorena stadiin tullut vertailee nykyistä elämäänsä siihen, mitä elämä maalla oli kymmeniä vuosia sitten, kun hän luki läksyjään tilley-lampun valossa pirtin ison pöydän ääressä.

    Elämä myös maaseudulla on muuttunut niistä päivistä. Maalla ei tosin ihan joka ruuanmurenta tarvitse ostaa kaupasta. Raikkaana talviaamuna voi heittää luodikon selkään ja käydä ampumassa metsästä muutaman teeren emännälle pataan pantavaksi.

    Vanhaan Maalaisliittoon verrattuna nykyinen Suomen Keskusta on kuin eri planetaalta. Kuten nuorena stadiin muuttanut, Keskustakin on ylpeä juuristaan. Ne ovat syvällä isänmaan kamarassa. Nykyistä Keskustaa voikin hyvällä syyllä pitää periatteiltaan ja toimintatavoiltaan ehkä moderneimpana puolueena. Pian se on sitä myös Stadissa.

    Äänestä

  • nuorena stadiin tullut kirjoitti:

    Naurettavaa, että jonkin aikaa kaupungissa asuttuaan rupeaisi taas kannattamaan Kepua! Aivan järjetön ajatus. Ei minulle eikä varmaan monelle muullekaan aikanaan maalta tänne tulleelle ole mikään kaupunkilaisuuteen liittyvä statussymbooli se, että kannattaa jotakin muuta puoluetta kuin kepua. Kyllä se on puhtaasti järjen asia. Kun täällä on oma ja vaimon työ, velkainen koti, lapset ja lasten koulu, meidän kaikkien kaveripiiri ja harrastukset ja muu tarvitsemamme, mutta jokainen ruoanmurukin on kaupasta ostettava, niin kyllä hidasjärkisempikin alkaa tajuta, mikä puolue ei ainakaan ole minun asiallani. Se on ilman pienintäkään epäilystä Kepu!

    Toki täällä myös on parempi mahdollisuus harrastaa kaikkea haluamaansa ja kaikkia virikkeitä ja muuta on tarjolla paremmin kuin esimerkiksi minun lapsuus- ja nuoruusmaisemissani, mutta kaikesta on maksettava kalliimman mukaan, ja jokainen tapahtumia seuraava voi havaita, että yksi poliittinen taho yrittää tehdä tuon kaiken entistä kalliimmaksi. Se taho on Kepu. Täällä asuvan ja työskentelevän on itsensä tienattava jokainen tarvitsemansa euro, eikä mitään tukiaisia ole, vaan päinvastoin huomattava osan veromarkoistamme menee noille Kepun hallitsemille alueille ja Kepu haluaisi kurittaa meitä yhä lisää. Monikaan meistä ei tule enää koskaan palaamaan sinne, mistä on lähtenyt, vaan täällä on omamme ja lastemme tulevaisuus ja tänne meidät aikanaan haudataankin. Kyllä näiden tosiasioiden tajuaminen on ratkaisevaa myös poliittista kannatusta annettaessa eli äänestettäessä. Reaalitotuuden tajuaminen vie kyllä voiton mahdollisista nostalgisista myötätunnoista lapsuus- ja nuoruusseutuja kohtaan. Minut pitäisi viedä tiettyyn sairaalaan, jos päättäisin äänestää Kepua, se olisi rinnastettavissa itsemurha-aikeiden hautomiseen.

    Kuole sinne vaan. Parempi niin. Paljonko otit rahaa mukaasi lähtiessäsi kaupunkiin? Aika paljon niitä kaupungin huoneistoja ja asuntojen rakentamisia on rahoitettu hakkaamalla Suomen metsiä muualla kuin Helsingissä.

    Eivät ole jääneet metsärahat hyödyttämään maaseutua. Vielä muutama vuosi taaksepäin Suomi eli lähinnä pelkästään metsistään. Nytkö ne pitäisi vain rauhoittaa tuottamattomiksi?

    Äänestä

  • nuorena stadiin tullut kirjoitti:

    Naurettavaa, että jonkin aikaa kaupungissa asuttuaan rupeaisi taas kannattamaan Kepua! Aivan järjetön ajatus. Ei minulle eikä varmaan monelle muullekaan aikanaan maalta tänne tulleelle ole mikään kaupunkilaisuuteen liittyvä statussymbooli se, että kannattaa jotakin muuta puoluetta kuin kepua. Kyllä se on puhtaasti järjen asia. Kun täällä on oma ja vaimon työ, velkainen koti, lapset ja lasten koulu, meidän kaikkien kaveripiiri ja harrastukset ja muu tarvitsemamme, mutta jokainen ruoanmurukin on kaupasta ostettava, niin kyllä hidasjärkisempikin alkaa tajuta, mikä puolue ei ainakaan ole minun asiallani. Se on ilman pienintäkään epäilystä Kepu!

    Toki täällä myös on parempi mahdollisuus harrastaa kaikkea haluamaansa ja kaikkia virikkeitä ja muuta on tarjolla paremmin kuin esimerkiksi minun lapsuus- ja nuoruusmaisemissani, mutta kaikesta on maksettava kalliimman mukaan, ja jokainen tapahtumia seuraava voi havaita, että yksi poliittinen taho yrittää tehdä tuon kaiken entistä kalliimmaksi. Se taho on Kepu. Täällä asuvan ja työskentelevän on itsensä tienattava jokainen tarvitsemansa euro, eikä mitään tukiaisia ole, vaan päinvastoin huomattava osan veromarkoistamme menee noille Kepun hallitsemille alueille ja Kepu haluaisi kurittaa meitä yhä lisää. Monikaan meistä ei tule enää koskaan palaamaan sinne, mistä on lähtenyt, vaan täällä on omamme ja lastemme tulevaisuus ja tänne meidät aikanaan haudataankin. Kyllä näiden tosiasioiden tajuaminen on ratkaisevaa myös poliittista kannatusta annettaessa eli äänestettäessä. Reaalitotuuden tajuaminen vie kyllä voiton mahdollisista nostalgisista myötätunnoista lapsuus- ja nuoruusseutuja kohtaan. Minut pitäisi viedä tiettyyn sairaalaan, jos päättäisin äänestää Kepua, se olisi rinnastettavissa itsemurha-aikeiden hautomiseen.

    Kuule, ei tarvitse olla stadilainen pitääkseen kepun äänestämistä mielenhäiriönä. Täällä maalla nähdään tuo ilmiö "kepu syö pöydässäsi" vielä lähempää ja selvemmin. Paitsi tietenkin maajussit, jotka juuri syövät palkansaajan pöydässä. Hehän täällä myös kaikessa määräävät, ja jälki on sen näköistä.

    Jos edes koskaan harkitsisin kepun äänestämistä, minut saisi sulkea pakkolaitokseen. Se olisi kuin suunnittelisin lasteni murhaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Eliisa kirjoitti:

Kokoomuksen muututtua talonpoikaispuolueeksi voi Keskusta keskittyä kaikessa rauhassa maltillisen liberaali-imagonsa vahvistamiseen. Lopullinen läpimurto Helsingin kunnallispolitiikkaan saattaa tapahtua jo ensi syksynä. Sellaisia merkkejä on ilmassa.

Harva se päivä kuulee pääkaupungin kahviloissa istuskellessaan helsinkiläisten keskustelevan innokkaasti Keskustan virittämästä toivosta ja tulevaisuuden uskosta. He tuntuvat jo odottavan lähtökuopissa äänestyspaikkojen avautumista 24. lokakuuta. Silloin saa korruptoitunut sinipunavihreä virkamieseliitti potkun persuksille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu