OLEN 18V. JA MUUTAN OMAAN ENSIMMÄISEN ASUNTOON HELMIKUUN ALUSTA.. MITÄ MIELTÄ OLETTE?! PÄRJÄÄNKÖ PELKÄÄLLÄ OPINTOTUELLA JA ASUMISLISÄLLÄ VAI KANNATTAAKO OTTAA OPINTOLAINAA??? EN SAA MISTÄÄN MUUSTA TULOJA... KERTOKAA PIKAISESTI!!!
PÄRJÄÄNKÖ PELKÄLLÄ OPINTOTUELLA
20
1773
Vastaukset
- vittuuntunut
Syöt vain makaroneja, myyt kännykän ja telkun, katkaiset nettiliittymän ja lueskelet kirjoja iltaisin kynttilän valossa niin saatat pärjätä.
Käteen jäävä summa on niin mitätön vuokran jälkeen että saa melko jeesus olla että saa rahat riittämään kuukauden kerrallaan.
Opintolaina on lähes pakollinen, soskusta et saa mitään ennenkuin laina on nostettu.- minä
Tiedän omakohtaisesti ja myös kaverini on saanut toimeentulotukea, vaikka ei ole nostanut opintolainaa.
- Jeeves
Riippuu missä päin asustelet. Jos eteläsuomessa, niin ei riitä. Mutta jos vähän pienemmillä paikkakunnilla tamperetta ylempänä, niin elät herroiksi.
Itse asun kihlattuni kans n 30 000 asukkaan kaupungis ja vuokra on vähän yli 390 euroa kk. Jaettuna tietysti kahtia vähän yli 190 euroa kk per pää. Ei mikään opiskelijaboksi vaan ihan kunnon kokoinen kaksio. Meillä on netti ja kaikki muutkin herkut. Melkein hävettää saada opintotukea kun jää niin paljon ylimäärästä käteen. Noin vähän alle 390 euroa saamme opintotuki asumistukea kuukaudessa per nuppi. Elikkäs noin 200 euroa kk jää vuokran maksun jälkeen käteen per nuppi. Kyllä sillä "elää", kesätienestitkin säästyvät tulevaisuutta varten. Että säälin niitä eteläsuomalaisia jotka makaroonia joutuvat syömään. Toki ei mekään nyt sentään mitään kaviaaria syödä.- opiskelija
Asun Helsingissä ja vuokra opiskelijakaksiosta on 340 euroa. Vuokraan sisältyy netti, vesi ja sähkö. Joten ei kannata sääliä.
Kuitenkin on pötypuhetta, että pelkällä opintotuella pärjäisi, vaikka vuokra olisi halpa. Minä ja mieheni ainakin joudumme käymään töissä, jotta saamme edes ruokaa pöytään. 200 euroa per nuppi kuussa ei meillä riitä edes ruokaan. Opiskelijaruokaan menee päivässä päälle 2euroa. Loppupäivä pitäisi elää noin kahdella eurolla. Onnistuu ehkä tilapäisesti, mutta vessapaperia, shampoota, saippuaa ja vaatteitakin on ostettava. Eli 10 euron vaatekappale tarkoittaa viiden päivän ruokarahojen menetystä.
Olisi hauska tietää, miten monipuolista ruokaa syötte kahdella eurolla päivässä ja millä rahalla niitä vaatteita ostellaan. - opiskelija
opiskelija kirjoitti:
Asun Helsingissä ja vuokra opiskelijakaksiosta on 340 euroa. Vuokraan sisältyy netti, vesi ja sähkö. Joten ei kannata sääliä.
Kuitenkin on pötypuhetta, että pelkällä opintotuella pärjäisi, vaikka vuokra olisi halpa. Minä ja mieheni ainakin joudumme käymään töissä, jotta saamme edes ruokaa pöytään. 200 euroa per nuppi kuussa ei meillä riitä edes ruokaan. Opiskelijaruokaan menee päivässä päälle 2euroa. Loppupäivä pitäisi elää noin kahdella eurolla. Onnistuu ehkä tilapäisesti, mutta vessapaperia, shampoota, saippuaa ja vaatteitakin on ostettava. Eli 10 euron vaatekappale tarkoittaa viiden päivän ruokarahojen menetystä.
Olisi hauska tietää, miten monipuolista ruokaa syötte kahdella eurolla päivässä ja millä rahalla niitä vaatteita ostellaan.Siis periaatteessa rahaa olisi enemmän käytössä kuin se 2 euroa päivässä opiskelijalounaan jälkeen, mutta se raha menee puhelimeen ja opiskelukustannuksiin (kirjat, kopiokortit jne.) Eli pakollisten menojen jälkeen ei tosiaan voi väittää, että eläisi mukavasti. (Ellei käy töissä, kuten me)
- Jeeves
opiskelija kirjoitti:
Asun Helsingissä ja vuokra opiskelijakaksiosta on 340 euroa. Vuokraan sisältyy netti, vesi ja sähkö. Joten ei kannata sääliä.
Kuitenkin on pötypuhetta, että pelkällä opintotuella pärjäisi, vaikka vuokra olisi halpa. Minä ja mieheni ainakin joudumme käymään töissä, jotta saamme edes ruokaa pöytään. 200 euroa per nuppi kuussa ei meillä riitä edes ruokaan. Opiskelijaruokaan menee päivässä päälle 2euroa. Loppupäivä pitäisi elää noin kahdella eurolla. Onnistuu ehkä tilapäisesti, mutta vessapaperia, shampoota, saippuaa ja vaatteitakin on ostettava. Eli 10 euron vaatekappale tarkoittaa viiden päivän ruokarahojen menetystä.
Olisi hauska tietää, miten monipuolista ruokaa syötte kahdella eurolla päivässä ja millä rahalla niitä vaatteita ostellaan.Tietääkseni 200e/30 = 6,67 euroa päivässä. Eli 6,67 jää päivää kohden käytettäväksi per nuppi, siis 13,33 euroa yhteensä.
Opiskeluruokaa ei tule syötyä aina koska jotkut päivät ovat melko lyhyitä. Opiskelijaruokaa tulee syötyä noin 3 kertaa viikossa. Eli 3 x 2e = 6 euroa viikossa opiskelijaruokaan. Ihmettelen mistä saat tuon 2 euroa loppupäivän osuudeksi. Eikös 6,67 - 2 = 4,47 euroa, eli loppupäivä eletään 4,47 eurolla per nuppi. Ruhtinaallista. Tekee siis kuukaudessa noin 25 euroa kouluruokaan per nuppi. Ruokaan menee viikossa tuollanen 50 euroa, eli kuukaudessa noin 200 euroa tai vähän yli.
Koska käytämme rahojamme yhteisesti, niin lyhyen laskuopin mukaan rahaa kuluu seuraavasti, jos vuokra on jo vähennetty:
KUUKAUDESSA
400 (käteen jäävä summa vuokran jälkeen, yhteinen)
-210 (ruoka ja vessapaperit, yhteiset)
-25 (kouluruoka, minä)
-25 (kouluruoka, kihlattuni)
-15 (kännylasku, minä)
-15 (kännylasku, kihlattuni)
____________________
= 110 euroa jää muihin menoihin yhteistä rahaa
Tuo 110 euroa jää siis mm vaatteisiin. Eli 55 euroa vaatteisiin jää rahaa per nuppi kk. Kihlattuni kyllä yleensä saa tuon 55 euroa menemään vaatteisiin kuukaudessa. Itselläni menee ehkä puolet tuosta summasta vaatteisiin kuukaudessa, mies kun olen, loput jää tilille. Ruokaa on monesti jääkaapissa niin että kaikkea ei vältämättä ole edes ehditty syödä kun pitää heittää roskiin pilaantuneita ruokia, eli ruuassakin voisimme mielestäni säästää jonkin verran lisää, mutta tulee yleensä ostettua vähän ylimääräistä, kaiken varalta.
Eli on vain itsestä kiinni mihin rahansa käyttää. Jotkut puhuvat opintotukensa kännykällä, jotkut shoppailevat ja ostavat heräteostoksia, jotkut ryyppäävät ne, joillakin vuokra on vain niin kallis että tuetkaan ei riitä. Me olemme olleet onnekkaita tässä vuokran hinnassa.
Mielestäni 50:llä eurolla saa melko ylevästi ruokaa viikossa, kun ei ostakkaan sipsejä ja dippikastikkeita, kalliita sokerisia limsoja, siidereitä, karkkeja, mikropitsoja. Syömme kotiruokaa, kihlattuni kanssa valmistamme monenlaista herkullista ruokaa (ei makaroneista). Peruna, liha, kasvikset, ovat juuri niitä mistä saa taikuroitua mitä monenlaisimpia aterioita. Kauppojen mikropitsat ja makaronit kun eivät ole terveydenkään kannalta niitä parhaimpia vaihtoehtoja.
Tietysti meillä on pelivaraa kesätienestien ansiosta. Nämä suuremmat investoinnit tietysti hoidetaan niillä. Kesätienesteillä olen ostanut digikameran. Mutta normaalia elämää kuten ruokaa ja asumista emme ole vielä kertaakaan joutuneet paikkaamaan kesätienesteillä. Kun laskee asiat etukäteen paperilla, niin voi elää rennosti.
Mutta ihan kiva kun kommentoitte. ;) - Jeeves
opiskelija kirjoitti:
Asun Helsingissä ja vuokra opiskelijakaksiosta on 340 euroa. Vuokraan sisältyy netti, vesi ja sähkö. Joten ei kannata sääliä.
Kuitenkin on pötypuhetta, että pelkällä opintotuella pärjäisi, vaikka vuokra olisi halpa. Minä ja mieheni ainakin joudumme käymään töissä, jotta saamme edes ruokaa pöytään. 200 euroa per nuppi kuussa ei meillä riitä edes ruokaan. Opiskelijaruokaan menee päivässä päälle 2euroa. Loppupäivä pitäisi elää noin kahdella eurolla. Onnistuu ehkä tilapäisesti, mutta vessapaperia, shampoota, saippuaa ja vaatteitakin on ostettava. Eli 10 euron vaatekappale tarkoittaa viiden päivän ruokarahojen menetystä.
Olisi hauska tietää, miten monipuolista ruokaa syötte kahdella eurolla päivässä ja millä rahalla niitä vaatteita ostellaan.Syötte siis ilmeisen kalliisti jos 200 euroa per nuppi kuukaudessa ei riitä edes ruokaan. Yhteensä siis 400 euroa. Syötte päivässä yhteisesti 13,33 euron edestä "ruokaa".
Mitä syötte? -Mikropitsoja, valmisruokia, karkkeja, sipsejä, limsoja, ravintolaruokia, mcdonaldsruokia? -Ei ihme että rahaa menee.
Meillä siis menee noin 210 euroa yhteisesti ruokaan rahaa kuukaudessa. Syömme siis 7:llä eurolla yhteisesti RUOKAA päivässä, jos päiviä on kuukaudessa 30. 7:llä eurolla saa loihdittua melko eksoottisia ruokia ihan kotisuomen raaka-aineista. Siis noin 50 euroa menee viikossa ruokaan yhteisesti. - Jeeves
Jeeves kirjoitti:
Syötte siis ilmeisen kalliisti jos 200 euroa per nuppi kuukaudessa ei riitä edes ruokaan. Yhteensä siis 400 euroa. Syötte päivässä yhteisesti 13,33 euron edestä "ruokaa".
Mitä syötte? -Mikropitsoja, valmisruokia, karkkeja, sipsejä, limsoja, ravintolaruokia, mcdonaldsruokia? -Ei ihme että rahaa menee.
Meillä siis menee noin 210 euroa yhteisesti ruokaan rahaa kuukaudessa. Syömme siis 7:llä eurolla yhteisesti RUOKAA päivässä, jos päiviä on kuukaudessa 30. 7:llä eurolla saa loihdittua melko eksoottisia ruokia ihan kotisuomen raaka-aineista. Siis noin 50 euroa menee viikossa ruokaan yhteisesti.Tyypillinen kauppakuitti joka löytyi lompakkoni pohjalta:
0,79 Maito 1L
0,79 Maito 1L
0,79 Maito 1L
0,79 Maito 1L
0,79 Maito 1L
1,89 Uncle ben pitkäriisi 125g
1,60 Nestesaippua
2,00 Jogurtit 8x150g
1,95 Karjalanpiirakka 630g
1,35 Pinaattiohukaiset 400g
1,16 Appelsiineja
2,75 Keittokinkkumakkara 250g
3,49 Broilerin paistisuikale 450g
2,19 WC-paperi 6rll
1,30 Iso-Paahtoleipä 500g
1,50 Kaurahiutaleet 1,5kg
2,90 Ruokaperunaa 8kg
0,99 Margariini 400g
2,00 Ruisleipä 5x175g
0,99 Banaanit 1kg
2,59 Pyykinpesuaine 750g
1,99 Shampoot ja hoitoaineet
1,99 Porsaan palapaisti 400g
3,50 Mehut 4x1L
1,75 Jauhelihapihvit 400g
1,05 Perunasalaatti 300g
1,15 Hammastahnatuubi
1,05 Lenkkimakkarapaketti 400g
0,50 Taloussokeri 1kg
1,33 Kananmunat 6 kpl
1,02 Tomaatit
0,69 Keräkaali
0,45 Muovikassi 3 KPL
51,07 Yhteensä
Eli kyllä tuolla reilulla 50:llä eurolla ihan hyvin saa jääkaapin täyteen. Kaksi ihmistä ei voi kuluttaa tämän enempää viikossa, muuta kuin väkisin.
Tietysti kaikkia tarvittavia ruoka-aineita tuossa kuitissa ei ollut. Mutta ne ovat sellaisia joita ei joka viikko tarvitse ostaa. Esimerkiksi ketsuppipullo riittää helposti muutaman kuukauden. Myös mausteita tarvitsee melko harvoin ostaa. Juusto rittää helposti pari kolmekin viikkoa. Ja monet muut. Ehkä ensi kerran kauppalapussa ei sitten olekaan pyykinpesujauhetta, saippuaa, hammastahnaa ja kaurahiutaleita, vaan jotain muuta puuttuvaa niiden tilalla. Astianpesuainekin on melko riittoisaa.
Tietysti hinnat voi vaihdella kaupoittain, mutta en usko sen tekevän viittä euroa enempää jompaan kumpaan suuntaan. - opiskelija
Jeeves kirjoitti:
Tyypillinen kauppakuitti joka löytyi lompakkoni pohjalta:
0,79 Maito 1L
0,79 Maito 1L
0,79 Maito 1L
0,79 Maito 1L
0,79 Maito 1L
1,89 Uncle ben pitkäriisi 125g
1,60 Nestesaippua
2,00 Jogurtit 8x150g
1,95 Karjalanpiirakka 630g
1,35 Pinaattiohukaiset 400g
1,16 Appelsiineja
2,75 Keittokinkkumakkara 250g
3,49 Broilerin paistisuikale 450g
2,19 WC-paperi 6rll
1,30 Iso-Paahtoleipä 500g
1,50 Kaurahiutaleet 1,5kg
2,90 Ruokaperunaa 8kg
0,99 Margariini 400g
2,00 Ruisleipä 5x175g
0,99 Banaanit 1kg
2,59 Pyykinpesuaine 750g
1,99 Shampoot ja hoitoaineet
1,99 Porsaan palapaisti 400g
3,50 Mehut 4x1L
1,75 Jauhelihapihvit 400g
1,05 Perunasalaatti 300g
1,15 Hammastahnatuubi
1,05 Lenkkimakkarapaketti 400g
0,50 Taloussokeri 1kg
1,33 Kananmunat 6 kpl
1,02 Tomaatit
0,69 Keräkaali
0,45 Muovikassi 3 KPL
51,07 Yhteensä
Eli kyllä tuolla reilulla 50:llä eurolla ihan hyvin saa jääkaapin täyteen. Kaksi ihmistä ei voi kuluttaa tämän enempää viikossa, muuta kuin väkisin.
Tietysti kaikkia tarvittavia ruoka-aineita tuossa kuitissa ei ollut. Mutta ne ovat sellaisia joita ei joka viikko tarvitse ostaa. Esimerkiksi ketsuppipullo riittää helposti muutaman kuukauden. Myös mausteita tarvitsee melko harvoin ostaa. Juusto rittää helposti pari kolmekin viikkoa. Ja monet muut. Ehkä ensi kerran kauppalapussa ei sitten olekaan pyykinpesujauhetta, saippuaa, hammastahnaa ja kaurahiutaleita, vaan jotain muuta puuttuvaa niiden tilalla. Astianpesuainekin on melko riittoisaa.
Tietysti hinnat voi vaihdella kaupoittain, mutta en usko sen tekevän viittä euroa enempää jompaan kumpaan suuntaan.Saan tuloja 400e kuukaudessa.
Vuokraan menee 200e kuukaudessa (hoasin solu, kuuluu netti, sähkö vesi).
Jää siis myös 200e kuussa, joka menee kaikki pakollisiin menoihin !!:
Syön koulus joka arikipäivä.
2,5e * 20 = 50e
Ruokakauppaan menee noin 25e viikko = 100e
Bussilippu 30e
Kännylasku 20e
Näin menny koko 400e pakollisiin menoihin. En tiiä mistä noista vois tinkiä?
Opintotuki ei siis riitä kuin pakollisiin!
Jos siis haluaa käydä baarissa, ostella vaatteita, tavaroita, käydä joskus vähän matkustelemassa, käyttää harrastuksiin rahaa tai mitä vaan, käydä edes kahvilla tai leffassa joskus niiin pakko olla muukin rahantulolähde eli:
- opintolaina
- töissä käynti
- kesätyö säästöt
- tuki vanhemmilta/sukulaisilta
Ite käynki töissä ja tienaan noin 200e kuussa jolla saan nuo viihtyvyyteen vaikuttavat asiat.
Teillä helpompi, koska teitä on kaks ja säästätte siten ruokakustannuksissa per pää. Myös useimmat laskut voi jakaa jos asuu kaksisteen.
Kaikenlisäks sinkkuna menee muutenkin rahaa, koska ei voi kyhnöttää koko ajan neljän seinän sisällä tekemässä maukasta kotiruokaa itselleen. Pakko liikkua ihmisten ilmoilla ja se yleensä maksaa ainakin vähän (esim. baarit). - Jeeves
opiskelija kirjoitti:
Saan tuloja 400e kuukaudessa.
Vuokraan menee 200e kuukaudessa (hoasin solu, kuuluu netti, sähkö vesi).
Jää siis myös 200e kuussa, joka menee kaikki pakollisiin menoihin !!:
Syön koulus joka arikipäivä.
2,5e * 20 = 50e
Ruokakauppaan menee noin 25e viikko = 100e
Bussilippu 30e
Kännylasku 20e
Näin menny koko 400e pakollisiin menoihin. En tiiä mistä noista vois tinkiä?
Opintotuki ei siis riitä kuin pakollisiin!
Jos siis haluaa käydä baarissa, ostella vaatteita, tavaroita, käydä joskus vähän matkustelemassa, käyttää harrastuksiin rahaa tai mitä vaan, käydä edes kahvilla tai leffassa joskus niiin pakko olla muukin rahantulolähde eli:
- opintolaina
- töissä käynti
- kesätyö säästöt
- tuki vanhemmilta/sukulaisilta
Ite käynki töissä ja tienaan noin 200e kuussa jolla saan nuo viihtyvyyteen vaikuttavat asiat.
Teillä helpompi, koska teitä on kaks ja säästätte siten ruokakustannuksissa per pää. Myös useimmat laskut voi jakaa jos asuu kaksisteen.
Kaikenlisäks sinkkuna menee muutenkin rahaa, koska ei voi kyhnöttää koko ajan neljän seinän sisällä tekemässä maukasta kotiruokaa itselleen. Pakko liikkua ihmisten ilmoilla ja se yleensä maksaa ainakin vähän (esim. baarit).Niinpä. Kaikilla on tietysti erilaiset pakolliset menot. Tarinoin kuitenkin vain omista kuluistani. Eli se oli esimerkki, että tietyssä tilanteessa noilla tuilla pärjää.
Bussiliput ovat joillekin pakollisia, kun on pakko matkustaa. Juu onhan se sinkuilla tietysti enemmän tarvetta käydä baareissa. Me käymme kihlattuni kanssa ehkä kerran kahdessa kuukaudessa viihteellä, jos sattuu olemaan jokin hyvä bändi. Ja tietysti "pakolliset" pikkujoulut. Että kukin elää tavallaan... - Jeeves
Jeeves kirjoitti:
Niinpä. Kaikilla on tietysti erilaiset pakolliset menot. Tarinoin kuitenkin vain omista kuluistani. Eli se oli esimerkki, että tietyssä tilanteessa noilla tuilla pärjää.
Bussiliput ovat joillekin pakollisia, kun on pakko matkustaa. Juu onhan se sinkuilla tietysti enemmän tarvetta käydä baareissa. Me käymme kihlattuni kanssa ehkä kerran kahdessa kuukaudessa viihteellä, jos sattuu olemaan jokin hyvä bändi. Ja tietysti "pakolliset" pikkujoulut. Että kukin elää tavallaan...Alkuperäisessä viestissähän viestiketjun aloittaja kyseli että eihän tarvitse elää makaroonilla. Siihen minä lähinnä hain vastausta.
Eli makaroonilla ei tietyssä tilanteessa tarvitse elää. Selitin että minun tapauksessani tuilla pärjää hyvin sisältäen ruuat, laskut ja muut pakolliset menot.
Baarireissut, kännykkään ylenpalttinen puhuminen, tiheät vaateostokset, viihde-elektroniikka, lomamatkat, ulkomaanreissut yms eivät ole ns pakollisia menoja.
Eli ruuan suhteen ei tarvitse elää askeettisesti kunhan jättää nuo edellämainitsemani asiat vain pois. Silloin minun tilanteessani riittää pelkkä tuki.
Ei me kuitenkaan kihlattuni kanssa nyt niin askeettisesti eletä, kiitos kesätienestien. Niillä investoimme kaikki muut "ei pakolliset kulut". Ja onhan niitä tullut tehtyäkin, mm. digikamera, ja satunnaisia baari-iltoja. Tosin olemme sen luonteisia että emme tee hirveästi heräteostoksia. Harrastamme kyllä paljon kaikkea, johon ei mene paljoa rahaa, kuten uinti ja lenkkeily. Kuitenkin jos meillä ei olisi säästöjä, niin sulkemalla pois nuo "ei pakolliset kulut" pystyisimme tulemaan meille pakollisten kulujen kanssa helposti toimeen. Toki elämä olisi ehkä hieman askeettista muiden asioiden suhteen. Toki emme nytkään ole hirveästi kesätienestejä käyttäneet, vaikka mahdollisuus olisi mennä tilille ja nostaa isoja määriä rahaa kaikkeen "ei pakolliseen". - se ensimmäinen opiskelija
Jeeves kirjoitti:
Alkuperäisessä viestissähän viestiketjun aloittaja kyseli että eihän tarvitse elää makaroonilla. Siihen minä lähinnä hain vastausta.
Eli makaroonilla ei tietyssä tilanteessa tarvitse elää. Selitin että minun tapauksessani tuilla pärjää hyvin sisältäen ruuat, laskut ja muut pakolliset menot.
Baarireissut, kännykkään ylenpalttinen puhuminen, tiheät vaateostokset, viihde-elektroniikka, lomamatkat, ulkomaanreissut yms eivät ole ns pakollisia menoja.
Eli ruuan suhteen ei tarvitse elää askeettisesti kunhan jättää nuo edellämainitsemani asiat vain pois. Silloin minun tilanteessani riittää pelkkä tuki.
Ei me kuitenkaan kihlattuni kanssa nyt niin askeettisesti eletä, kiitos kesätienestien. Niillä investoimme kaikki muut "ei pakolliset kulut". Ja onhan niitä tullut tehtyäkin, mm. digikamera, ja satunnaisia baari-iltoja. Tosin olemme sen luonteisia että emme tee hirveästi heräteostoksia. Harrastamme kyllä paljon kaikkea, johon ei mene paljoa rahaa, kuten uinti ja lenkkeily. Kuitenkin jos meillä ei olisi säästöjä, niin sulkemalla pois nuo "ei pakolliset kulut" pystyisimme tulemaan meille pakollisten kulujen kanssa helposti toimeen. Toki elämä olisi ehkä hieman askeettista muiden asioiden suhteen. Toki emme nytkään ole hirveästi kesätienestejä käyttäneet, vaikka mahdollisuus olisi mennä tilille ja nostaa isoja määriä rahaa kaikkeen "ei pakolliseen".Siis ettei tulisi vaikutelmaa, että meillä menee 13 euroa päivässä ruokaan...
Siis päivässä opiskelijaruokaan menee 2,5 euroa. Jäljelle jää noin 4 euroa per nuppi. Mutta kun tällä rahalla pitää saada muutakin. Minulla menee kuukaudessa opiskelukustannuksiin jo paljon rahaa, meillä on jonkin verran itse ostettavia kirjoja ja kopiointikulut ovat merkittävät. Bussilipun ja opiskelukustannusten jälkeen jää rahaa noin 2 euroa päivässä. Se riittäisi ihan hyvin halpaan perusruokaan, mutta joskus on ostettava niitä vaatteita ja pesuaineita ym. Esimerkiksi yhdet talvikengät maksavat jo aika monen päivän ruokarahat.
Riippuu tietenkin millaisia kustannuksia kullakin on. Yhteenmuuttamisen jälkeen ovat ruokakulut vähentyneet selvästi.
- mies
Yhdyn Jeevesin kommenttiin.
Kun en tiedä kulutustottumuksiasi ja sitä missä asut ja millä hinnalla niin en tiedä miten pärjäät.
Jos asut opiskelijasolussa, keskikokoisessa kaupungissa että tuhlaile ja pölise kännykässä joutavia, voit pärjätäkin. Muussa tapauksessa et.- Anna
Asun Tampereella avomieheni kanssa isossa kaksiossa, jonka vuokra on 446 €. Lisäksi kustannuksiin kuuluu netti ja bussikortti, sekä tietenkin kaikki arkipäiväiset menot. Olemme saaneet joka kesä säästöön rahaa, joka kattaa tuen jälkeen ylimenevän osan. Emme juurikaan käy juhlimassa, vaan ennemmin teemme hieman parempaa ruokaa tai käymme leffassa. Pärjäämme opintotuella oikein hyvin, emmekä syö makaronia. Emme ole myöskään ottaneet senttiäkään opintolainaa. Riippuu siis itsestäsi, miten elät ja mihin rahasi laitat. Jos saat kohtuuhintaisen asunnon, laitat kesätöistäsi rahaa säästöön ja maltat hieman miettiä mihin tukesi käytät, pärjäät varmasti.
- jopas
Edellä onkin ollut jo kannanottoja miten rahat voisi saada riittämään, mutta tässä vielä muutama omakohtainen kokemus.
Et valitettavasti kerro kaunako opiskelusi kestävät, mutta 18v iästä voisin päätellä, että ole vielä lukiossa.
Tuo opintotuki asumislisä riittää yksin asuvalle yksiöön ja ruokaan kuukaudeksi. Siihen se sitten loppuukin, nimittän kannattaa miettia kauanko opiskelut kestää. Korkeakoulu opinnot kestää n. 5-6 VUOTTA!! Siis n. 5 vuotta elämää solussa, ilman mitään aktiviteetteja??!! Viidessä vuodessa ehtii tapahtua paljon, tulee ja menee poika/tyttö kavereita, tietsat vanhenee, vaatteet/kengät kuluu loppuun jne jne.. Siis ei se raha oikeasti riitä vaikka kuinka laskee! Ja jos laskee Jeeves tyylillä, niin vaikka yli jäisikin muutama euro päivässä, niin ei se elämänlaatua nosta pätkääkän.
Siis summalla joka on alle valtion määräämän toimeentulotuenkin ei voi pärjätä viittä vuotta! Tai ainakaan pitää yllä sellaista elämää, joka olisi ihmisarvolle suotavaa (siksi se toimeentulotuki onkin suurempi).
Tämän takia suosittelen ihan oman pääkopan ja elämänlaadun parantamiseksi harkitsemaan sitä opintolainaa. Mitä pahaa siinä on? Heti kun se nimetään lainaksi niin kaikki alkaa kauhistelemaan. Pieni lainan otto nostaa elintasoa huomattavasti (sen jälkeen pääsee jopa sossuun jos saa nekin rahat loppumaan, esim. ostaa tietsan tai jotain) ja sen takaisin maksu sitten kun on töissä on pikku juttu.
Itse otin n. 30000 mk lainaa yliopisto-opintojani varten ja elelin mielestäni herroiksi. Nyt maksan lainaa takaisin reilusta 2000€ palkasta, joten maksuun ei kauan nokka tuhise ja siitä eteenpäin elämä senkun hymyilee.- sdfsdf
Niin ei se laina ole semmoinen mörkö mitä luullaan. Jos nostaa vaikka 220e lainaa kuussa niin sitä tarvitsee ruveta maksamaan vasta kahden vuoden jälkeen valmistumisesta. Ja takaisin voi maksaa 100e kuussa. Ei ole iso summa siinä vaiheessa kuin tienaa.
Ja tuolla 220 eurolla tosiaan saa nostettua elämänlaatua kuukudessa huomattavasti. Ite en ainakaan jaksaisi elää pelkällä tentteihin lukemisella ja syömisellä. - Anna
sdfsdf kirjoitti:
Niin ei se laina ole semmoinen mörkö mitä luullaan. Jos nostaa vaikka 220e lainaa kuussa niin sitä tarvitsee ruveta maksamaan vasta kahden vuoden jälkeen valmistumisesta. Ja takaisin voi maksaa 100e kuussa. Ei ole iso summa siinä vaiheessa kuin tienaa.
Ja tuolla 220 eurolla tosiaan saa nostettua elämänlaatua kuukudessa huomattavasti. Ite en ainakaan jaksaisi elää pelkällä tentteihin lukemisella ja syömisellä.Kyllä minullakin elämää on, vaikken lainaa otakaan. On todellakin. Teillä on aika ihmeellinen asenne, jos kuvittelette, että jos joku saa opintotuen riittämään, ei tällä ole elämää. Se on vain niin ihmisestä kiinni, mitä itse pitää elämänä. Jos en käy joka vuosi ulkomaanmatkalla tai viikottain baarissa, ei se ole keneltäkään pois. Jos osaa itse tehdä ruokaa, säästää siinä paljon ja voi syödä erittäin hyvin. Ja käyn minäkin juhlimassa ystävieni kanssa, mutta mukavinta on, kun voi viettää iltaa jonkun kamun luona. Tulee paljon halvemmaksi ostaa viinipullo ja sipsipussi kuin lähteä baariin näyttäytymään. Kokemuksesta voin sanoa, että sellainen elämä on pidemmän päälle tyhjää.
Vaikka opintolainaa nostaakin, pitää se kuitenkin maksaa pois. Minä ainakin laitan rahani valmistuttuani paljon paljon mielummin asuntolainaan kuin opintolainan lyhennyksiin.
Pelkkä tuki ei minullakaan pelkästään riitä, mutta kesätöiden ansiosta tulen hyvin toimeen. Riippuu siis aivan omasta elämäntavasta, saako rahansa riittämään. - Elämme vain kerran
Anna kirjoitti:
Kyllä minullakin elämää on, vaikken lainaa otakaan. On todellakin. Teillä on aika ihmeellinen asenne, jos kuvittelette, että jos joku saa opintotuen riittämään, ei tällä ole elämää. Se on vain niin ihmisestä kiinni, mitä itse pitää elämänä. Jos en käy joka vuosi ulkomaanmatkalla tai viikottain baarissa, ei se ole keneltäkään pois. Jos osaa itse tehdä ruokaa, säästää siinä paljon ja voi syödä erittäin hyvin. Ja käyn minäkin juhlimassa ystävieni kanssa, mutta mukavinta on, kun voi viettää iltaa jonkun kamun luona. Tulee paljon halvemmaksi ostaa viinipullo ja sipsipussi kuin lähteä baariin näyttäytymään. Kokemuksesta voin sanoa, että sellainen elämä on pidemmän päälle tyhjää.
Vaikka opintolainaa nostaakin, pitää se kuitenkin maksaa pois. Minä ainakin laitan rahani valmistuttuani paljon paljon mielummin asuntolainaan kuin opintolainan lyhennyksiin.
Pelkkä tuki ei minullakaan pelkästään riitä, mutta kesätöiden ansiosta tulen hyvin toimeen. Riippuu siis aivan omasta elämäntavasta, saako rahansa riittämään.Ei kannata ottaa etukäteen stressiä rahan riittävyydestä. Olen opiskellut kohta 12 vuotta ja nykyinen tutkinto loppusuoralla (myös vakituinen työpaikka on takataskussa:). Ja siihen väliin on mahtunut lukemattomia opintotukia sekä niiden takaisinmaksua, opintolainaa, palkkoja, vanhempien tukea yms. ja kaikki on mennyt viimoste senttiä myöten. Välillä on ollut tiukkaa toisinaan leveää. Ulkomaita on kierretty ja kaikenlaista opittu, myös erilaisissa duuneissa ulkomaita myöten. Varsinaisesti mistään ei ole tingitty ihan totaalisesti. Ravintoloissa on syöty, viinaa juotu ja tupakkaa poltettu, mutta so what? Rahaa tulee ja menee.
Kokemuksen tuomana viisautena? voinen antaa vinkin opiskelemaan lähteville, että ottakaa siitä kulta-ajasta kaikki irti. Lainoja ei kannata pelätä, ei opintolaina ketään syökse turmioon. Tehkää duunia ja saakaa liksaa. Käyttäkää rahaa tiedon- ja kokemuksien hankkimiseen ja uskaltakaa elää se ei mene koskaan hukkaan. Lopulta työelämä sitoo niin, ettei kaikkea voi toteuttaa vaikka olisi rahaa, koska ei ole enää AIKAA!
- Asennekysymys
Jos teet ruuan itse, vuokra tai yhtiövastike ei ole kohtuuton, ja harjoitat järkevää taloutesi seurantaa niin opintotuella ja sen asumislisällä pärjää. Siis pärjää, muttei se hauskaa ole. Varsinkin jos on lähtemässä ensimmäistä kertaa kokeilemaan siipiään, ja joutuu heti kovimman jälkeen säästämään, tulee elämän realiteetit ehkä vähän turhankin kovina vastaan. Voin kuitenkin kertoa, että sen kestää eikä se niin pahalta tunnu kun tietää että moni muukin on samassa tilanteessa. Aina voi myös ajatella sitä, että lainan joutuu maksamaan joskus takaisin. Että haluatko maksaa opiskelukulusi nyt vai myöhemmin.
- pärjäilijä
joo oikeesti kyse on ihmistyypistä jotkut pärjää mutta toiset taas ei on totta että joku pissa liisa tuskin pärjää kun rahaa menee paljon vatteisiin mutta jos ostaa nuo bussi libut sun muut vaikka kesä tienisteistä tai lainaa tai saa vanhemmilta rahaa niin pärjää tylsältä elämä saattaa tuntua mutta siihen pitää lisätä pieniä iloja esim jos on pakko matkustaa voi käydä laivalla 13€ hintaan sun muuta pientä kivaa lenkeillä tehdä retkiä luontoon kutsua kavereita siihen omaan asuntoon..................
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua
Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä741359Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa
Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.2431249Martina lähdössä Ibizalle
Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.1511061Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava2541032- 51755
- 64714
Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa
Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em62707Miksi mies tuntee näin?
Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui39688Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg
parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤44651- 30607