Onkohan tää nyt oikee paikka puhua?
Mulla on takanani erittäin hienosti onnistunut painonpudotus ja siinä on pysyttykin. Se meni suht normaalisti liikuntaa lisäämällä ja ruokailutottumuksia muuttamalla. Kaikki arvot on nyt kohdillaan, vaatteet mahtuu, ihana poikaystävä vierellä ja lääkäritäti hymyilee ja kehuu. Onhan se hienoa ja tuntuu loistavalta. Mä oon aina ollu hiukka pyöree ja oon sitä edelleen eli painoa kai 68 ja pituutta 158. Mä en oo tosiaan mikään tikku!!!
Mut kaikki ei oo ok. Mä en uskalla enää syödä, koska pelkään, et mulle tulee pienestäkin murusesta hirveesti kiloja lisää. En uskalla syödä normaalia ruokaa, vaikka se ois miten tehty. Mä tiien, et sen kuulostaa hullulta ja oon itse hiukan heräilly, et ei näin SAA olla. Voisko joku hieman sanoa, et pitääkö mun olla huolissani seuraavan tekstin perusteella...
Aamulla kasin aikaan mä juon lasin lightmehua tai vettä, sitten mä syön palan leipää jossain vaiheessa ehkä kahden aikaan, mahdollisesti jonkun hedelmän. Luentojen jälkeen meen kotio seiskan aikaan ja syön siellä rasvattoman jugurtin ja saatan syödä hirveen määrän leipää ja vähän kurkkua. Niin, en mä sitten viikolla oikeen muuta syökään. Joka päivä tuota samaa. Mä myös liikun jonkin verran eli kulutusta tapahtuu.
Mua kuitenkin huippaa ja heikottaa, mut oon vaan ylpee ku oon kyenny olemaan päivän taas pienellä(?) ruokamäärällä. Nyt en esim. syö enää suklaata viikolla, vaan vkloppuna. Vkloppuna saatan syödä muutenkin enemmän ja herkutella.
Ja mulla on JOKAIKISESTÄ suupalasta älyttömän huono-omatunto!!! Ja mä oksennan välillä herkut pihalle ku kämppis ei oo kotona ja itken vessan lattialla paskaa oloani. Viime syksy oli pahaa aikaa ja stressi oli kova. Nyt en oo tosin vähään aikaan oksentanu ja oon siitä hirmu ilonen :D! Mutta oisko syytä mennä juttelee jonkun kanssa? Kämppis on vähän katellu ja sanonu, et mä oon taas laihtunu...se on kai hiukan huolissaa, mut mä oon vaan tosi ylpee ku se sanoo niin ja haluun laihtua lisää. Joten oon ajatellu vähentää ruokailua lisää...
Mä pelkään myös, etten kelpaa poikaystävälleni, vaikka se sanois mitä. Se voi kehua mut maasta taivaaseen, mut en mä usko sitä. Oon vaan läski, joka ällöttää sitä! Tiien, et kuulosta ihan dorkalta juttuineni, mut tavallaan mä pidän tätä terveenä ja se pelottaa. Eli hakeako apua, vai onks kaikki tein mielestä ok?
Mulla on takanani erittäin hienosti onnistunut painonpudotus ja siinä on pysyttykin. Se meni suht normaalisti liikuntaa lisäämällä ja ruokailutottumuksia muuttamalla. Kaikki arvot on nyt kohdillaan, vaatteet mahtuu, ihana poikaystävä vierellä ja lääkäritäti hymyilee ja kehuu. Onhan se hienoa ja tuntuu loistavalta. Mä oon aina ollu hiukka pyöree ja oon sitä edelleen eli painoa kai 68 ja pituutta 158. Mä en oo tosiaan mikään tikku!!!
Mut kaikki ei oo ok. Mä en uskalla enää syödä, koska pelkään, et mulle tulee pienestäkin murusesta hirveesti kiloja lisää. En uskalla syödä normaalia ruokaa, vaikka se ois miten tehty. Mä tiien, et sen kuulostaa hullulta ja oon itse hiukan heräilly, et ei näin SAA olla. Voisko joku hieman sanoa, et pitääkö mun olla huolissani seuraavan tekstin perusteella...
Aamulla kasin aikaan mä juon lasin lightmehua tai vettä, sitten mä syön palan leipää jossain vaiheessa ehkä kahden aikaan, mahdollisesti jonkun hedelmän. Luentojen jälkeen meen kotio seiskan aikaan ja syön siellä rasvattoman jugurtin ja saatan syödä hirveen määrän leipää ja vähän kurkkua. Niin, en mä sitten viikolla oikeen muuta syökään. Joka päivä tuota samaa. Mä myös liikun jonkin verran eli kulutusta tapahtuu.
Mua kuitenkin huippaa ja heikottaa, mut oon vaan ylpee ku oon kyenny olemaan päivän taas pienellä(?) ruokamäärällä. Nyt en esim. syö enää suklaata viikolla, vaan vkloppuna. Vkloppuna saatan syödä muutenkin enemmän ja herkutella.
Ja mulla on JOKAIKISESTÄ suupalasta älyttömän huono-omatunto!!! Ja mä oksennan välillä herkut pihalle ku kämppis ei oo kotona ja itken vessan lattialla paskaa oloani. Viime syksy oli pahaa aikaa ja stressi oli kova. Nyt en oo tosin vähään aikaan oksentanu ja oon siitä hirmu ilonen :D! Mutta oisko syytä mennä juttelee jonkun kanssa? Kämppis on vähän katellu ja sanonu, et mä oon taas laihtunu...se on kai hiukan huolissaa, mut mä oon vaan tosi ylpee ku se sanoo niin ja haluun laihtua lisää. Joten oon ajatellu vähentää ruokailua lisää...
Mä pelkään myös, etten kelpaa poikaystävälleni, vaikka se sanois mitä. Se voi kehua mut maasta taivaaseen, mut en mä usko sitä. Oon vaan läski, joka ällöttää sitä! Tiien, et kuulosta ihan dorkalta juttuineni, mut tavallaan mä pidän tätä terveenä ja se pelottaa. Eli hakeako apua, vai onks kaikki tein mielestä ok?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hyvä, että oot itse havahtunut siihen, ettei tuo ole aivan normaalia. Monesti painonpudotus jää päälle: ei osaakaan enää palata "normaaliin" syömiseen, pitää itseään jatkuvasti liian lihavana, vaikka alkaisi olla jo alipainoinen. Oksentaminen on vielä asia erikseen, siinä on varmaan kyse ainakin alkavasta bulimiasta. Mielestäni sun kannattaa nyt jutella asiasta lääkärisi kanssa. Itsetuntosi ei selvästikään ole kohdallaan, haet hyväksymistä muilta. Äläkä kohdista kiukkuasi poikaystävääsi, joka ei "halua" kertoa, miten inhottava muka olet... Nuo ovat sinun ajatuksiasi, eivät hänen!
Ei ole normaalia, ei. Antaisin pienen vinkin koskien illalla syömiäsi leipiä. Älä ole koko päivää syömättä, koska juuri sen takia syöt illalla hirveän määrän leipää. Kannattaa syödä aamupala ja lounas ja vaikka jättää iltasyömiset vähemmälle.
Mutta kyllä sinulla on selvästi alkava syömishäiriö, joten kannattaa hakeutua hoitoon mahdollisimman pian. YTHS:llä on syömishäiriöihin erikoistuneita lääkäreitä ja terveydenhoitajia, jotka antavat neuvoja ja ohjaavat eteenpäin. (Oletan, että olet opiskelija.)
Voimia jatkoon!
sä oot vielä ylipainonen, että jos sulla on nyt tommonen suhtautuminen ruokaan, ota siitä kaikki irti. normaalipainosena voi alkaa sitten jo tosiaan huolestua jos ei suklaa maita ;)
tuo sun kirjotus oli heti niinku mun suusta...
ainoo ero se et mun poikaystävä jätti mut ja mä uskon sen johtuvan siitä et oon niin läski... ja mulla on hirvee näyttämisen halu et mä näytän sille mitä se menetti ja laaihdun.. mulla on ollu pari vuotta sitte bulimia/anoreksia.. ja nyt mä esitän kaikille et oon tyytyväinen itteeni vaikka oikeesti mä inhoan itteení yli kaiken!
Kiva kuulla, et on muitakin, jotka tuntee samalla tavalla.
Mun ongelmat johtuu osittain varmaan siitä, etten usko kelpaavani poikaystävälleni ja siks yritän pysyy EDES SIINÄ missä nyt oon. Mun poikaystävä ei halunnu heti seksiä mun kaa ja mä uskoin sen johtuvan siitä, ettei se vaan halua tällästä läskiä. No, se luulo on todistettu nyt vääräks edes...vaikka en usko sitä täysin vieläkään. Luulen sen haluavan seksiä mun kaa, koska se vaan kuuluu asiaan. Siis, eihän kukaan voi mua haluat? Poikaystävän mukaan se halus ekan oppii tuntee mut muutenkin ja alotella hitaasti ja viedä sitä sitten johonkin suurempaa. No, se on kuitenkin musta kummaa ja syy kaikkeen on mussa!
Mä esitän kanssa, et oon tyytyväinen jotenkin itteeni ja rauhotan muita sanomisillani. Mut todellisuudessä mäkin inhoon itteeni ihan yli kaiken!!! Olin ennen oikeesti valtava ja painoin yli sata kiloa. Sillo ei kukaan halunnu mua ja sen jälkeen ku paino putos, ni jo alko entiset virityksetkin kiinnostua. Mut niille mä haistatin paskat ;D! Sä vaan laihdutit siitä syystä, et uskoit eron johtuvan siitä, et oot niin läski. Totuus on kuitenkin jokin muu ja me molemmat tiedetään se! Me ei vaan voida käsittää sitä, et me tajutaan se jokin muu syy. Sen syyn tahtoo jostain kumman syystä etsiä itsestään...
Mä en tiie, mikä sun paino on tai millanen oot, mut mulla on ylipainoa edelleen. Eli tavallaan mitään syytä huoleen ei ole. Nyt mä oon puhunu joillekin mun ongelmastani ja se on auttanu todella paljon. Mä kerroin myös vähän mun poikaystävälleni, et mulla ei oo "yks homma" ihan täysin hanskassa ja se haluaa auttaa mua.
Kun joutuu jätetyksi, on se valtava juttu varsinkin jos on laittanu itsensä peliin täysin. Aina kaikki ei vaan mee kuten toivois ja siihen pitää tottua. Sydämiä särkyy tässä maailmassa päivittäin :(. Jostain pitäis vaan saada voimaa tajuat, ettei vika oo aina itsessään ja rankasta itseään sen takia. Mä en tiie tein eron syitä, mut luulen, et vaikka sä oisit kui laiha, ni jos ei kolaha ni ei kolaha. Se on helppo munkin sanoa, mut en mä siihen omalla kohdallani uskois...ilkee sanoa, mut niin on. Mä en kuitenkaan koskaan usko, et muut ois liian lihavia tai jotain. Kaikki muuthan on täydellisiä!
Outo ajatusmaailma, mut niin tää menee tällä suunnalla. Mulla on pahoja itsetunto-ongelmia, mut lähiaikoina on vähän helpottanu :).
se jätti mut ku se oli ihastunu johonki toiseen eikä se voinu ihastuu siinä muutako ulkonäköön! ei se tunne sitä muuten.. vaan ulkonäöltä... ja se toine on varmasti laiha, nätti... kaikkee mitä mä en oo! meki oltiin yhessä yli kaks vuotta ja se tiesi että mä en oo tyytyväinen itteeni mutta se sano että mä oon just hyvä tälläsena ja mä kesäl melkeen uskoin sitä.. mutta vaan melkein sitte kuulinki siitä toisesta...
kyllä mä omasta mielestäni voisin laihtua ainaki kymmene kiloo viel! mutta mulla on vaan se että mä pääsin tammikuussa pois perhekodista ja jos mä en saa pidettyy itteeni kurissa ni mä oon pian samassa mitä pari vuotta sitte..
en mä nimittäin oo missään mielessä muuttunu siitä, mutta oon vaan oppinu esittään että kaikki on hyvin.. ei mun paras kaveri usko mua ja äitiki seuraa mun syömisiä.. mutta ku mä en jaksa enää oikee välittää mitä tapahtuu ku se oli koko mun elämä se mun poikaystävä ja nyt mä vaan yritän.. jotaki.. en mä ehkä koskaa saa sitä takasi vaikka kuinka laihtuisin mutta ainaki saan näytettyy sille ja muillekki.. mä päätin jo ala-asteella ku mua haukuttii koko ala-asteen ajan läskiks ni mä päätin et mä viel näytän niille..
on se varmaa niin ku mulle sanottii sillo sairaalassa ku olin letkuissa että tää juttu vainoaa aina ni ei se tosiaa taida jättää rauhaa..
niinku mäki tiän että mä leikin tulella mutta minkä sille tekee ku tuntuu miltä tuntuu!
Kuule, mehän ei kahtien perään juosta: miesten ja bussien ku niitä tulee aina lisää ;D!
Mutta mä ymmärrän. Mä en oo seurustellu vasta ku parisen kuukautta ja kaikki on todella valosaa jne. Jos nyt yhtäkkiä mut jätetttäis (vaikka tässä tapauksessa se olisin kai mä joka jättää), ni en mä sitä jätkää jäis miettii. MUTTA mä ajattelisin kai hyvin samalla tapaan, eli et mä oon karsee läski, jota ei kyllä kattele kukaan! Vika olis mussa ja sitten menis taas sormet kurkkuun useammin :(. Nyt kämppiksen läsnäolo siis estää sen, mut jos asuisin yksin, ni helvetiks tää koko homma menis...
Sä oot vielä kai aika nuori. Mä oon yli 20 vee ja ahistun todella paljon, ku mulle huomautellaan syömisestä. Siks kai kierrän nuo sukulaisjutut kaukaa, ku siellä joutuu syömään. Syön kotona sitten mitä syön, jos syön.
Mua haukuttiin koko lapsuuden/nuoruuden ajan läskiks, mut eipä ne hauku enää ;D. Kaikki onkin tavallaan ihan todella hyvin ja mulla on nyt hyvä olla tietyllä tavalla. Mä vaan en oo kuitenkaan tyytyväinen ja reilut 10 kiloo sais lähtee pois ihan suvereenisti! Siks mä vaahtoon, koska en halua grammaakaan lisää tähän, mitä jo nyt on ja jokainen suupala on pelottavaa ja tuo huonon omantunnon. Se yhdistettynä opiskelustressiin ja huonoon itsetuntoon on pirun rasittavaa.
Niin, minkäs teet ku on pirun vääristyneet kuvat kaikesta. Me kuitenkin tajutaan se, luulen. Mutta kun se on päässä, ni se on siellä. Miten sen saa pois, et vois ees joskus olla tyytyväinen itseensä eikä tarttis vielä päivien päästä miettiä huonolla omalla tunnolla sitä leipäpalaa, joka tuli syötyä...
Mut hei, älä sä kunntele mitä muut sanoo! Jos joku sanoo, et juttu vainoo sua aina, ni mitä se susta tietää? Sä tiedät itse, mitä tunnet! Lääkäriin mä en käske menee, koska en sinne aio itsekään mennä ja tiien tasan tarkkaan, et mitä ne sanois...sitä samaa! Pitääkö sitä sitten vaan oppia elämään tän kanssa? Vai meneekö se ajan kanssa ohitse, en tiie.
Mun tilanne on kuitenkin vähä rauhottunu ja mä kattelen, et mihi tää tästä mee. Jos alkaa taas menee ihan sairaaks, ni sitten katson uudelleen...tätä tää nyt sitten on.
Mut hei, sä oot kai kuitenkin mua paaaaaljon nuorempi, joten tiien, et kaikki vaikuttaa paljon kovemmin. Mä voisin sanoo kaikki kliseet läpi, mut en mä halua. Etkä säkään niitä halua kuulla, koska et usko niitä kuitenkaan. En uskois mäkään...tuntuu, miltä tuntuu!
Ps. Ehkä sä oot lääkärissä rymynny jo ihan tarpeeks, mut sieltä saa KUULEMMA apua, ku sitä IHAN OIKEESTI tahtoo. Mut sitä pitää sitten tahtoa ja asioista täytyy pystyy puhumaan...
joo no se on ainaki hyvä jos sulla menee paremmin vaikka mä tuskin oon edístäny asiaa valittamalla omista jutuista!
no ei ko mä nyt yritän täs laihduttaa mahdollisimman terveellä tavalla mut se ei vaan koskaan oo oikeen onnistunu multa. se on jännä miten sitä aluks ajattelee et jätänpä rasvan pois, sit sitä huomaa jonku ajan päästä ettei syökkää enää mitää!
mä oon varmaa aika outo mut toisaalta mä en halua takasi siihen mitä oli aikasemmi eli mä en saaanu alas enää näkkärii ilman voitakaa, mutta toisaalta mä nautin niistä ajoista, ku pysty olla syömättä eikä ollu nälkä.
en mä lääkäriin mene, ei ne mua ainakaa osaa auttaa ku on ne jo yrittäny mutta ehkä sitä pitää toivoo et mä onnistun siinä mitä yritän ilman että oon samas pistees ku aikasemmin tai sit et käy niin että joudun taas samaan mitä ennen ja tällä kertaa ne tekis jonku aivoleikkauksen että ajattelisin erilailla! :)
ja muutenki mä en tiedä mitään ahistavampaa ku se et menee/joutuu lääkäriin ja sitte siellä pakotetaan syömään ja lihoomaan. vaikka mitä muutakaa ne vois.
mutta toivottavasti sun elämä todella kääntyy parempaan suuntaan, ku tää ei todellakaa oo mukavaa tämmöne elämä mut onkait tämmösestäki joku selvinny!