Lue kokoomus

Lainaus Talouelämän verkkolehdestä. Tämä kannattaa kokoomusjohdon tukea ja ryhtyä toimiin:

Pääministeri Matti Vanhanen sanoi osuuspankkien seminaarissa maanantaina, että hallitus jatkaa aktiivista veropolitiikkaa. Aktiivinen ei tarkoita, että kaikki pitäisivät ehdotusten sisällöstä, kuten yritysverotuksen muutoshankkeissa kävi ilmi. Vanhanen antoi ymmärtää, että tuloverot kevenevät vielä toisenkin kerran hänen hallituskaudellaan.

Palkkaverojen alentamista harva uskaltaa vastustaa. Ekonomistioppien mukaan veronkevennykset elvyttävät taloutta ja parantavat työllisyyttä. Sitä pitäisikin parantaa äkkiä, sillä Vanhasen hallituskaudella työpaikat ovat vähentyneet noin 18 000:lla, kun työpaikkojen määrän olisi pitänyt kasvaa saman verran.

Tuloverokevennyksiä kannattavat pääministeri Vanhanen, valtiosihteeri Raimo Sailas, Palvelutyönantajien toimitusjohtaja Arto Ojala, Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos, SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen ja monet muut.

Veronalennuksia vastustaa muun muassa Metalliliiton puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa. Vähintäänkin epäröiden niihin suhtautuu valtiovarainministeri Antti Kalliomäki, mutta ihme olisikin, jos kirstunvartija ehdoin tahdoin suosittelisi kassan tyhjentämistä.

Ilmeiseltä näyttää, että veronkevennykset luovat lähinnä matalan tuottavuuden toimialojen työpaikkoja. Palkat tietysti ovat sen mukaiset. Mutta tämä on parasta, mihin Suomen kansantalouden dynamiikka yksinään pystyy. Jos vetoapua ei tule ulkoa, talouskasvu on vaimeaa ja työpaikkoja syntyy nihkeästi.

Hyväpalkkaiset työpaikat muuttavat mieluummin Italiaan kuin jäävät tänne arktisen hysterian armoille. Suomi ei mene milloinkaan liian pitkälle yritysten toimintaolojen helpotuksissa. Insinöörien koulutusta Nokialle ja kaikkea muuta laillista tukea on jatkettava.

Suomella on varaa jatkaa ainakin muutama vuosi veronalennusten tiellä.

Tuloveronkevennykset ovat tänä vuonna 700 miljoonaa euroa. Myös alkoholiverotus alenee ronskisti, vaikka vielä ei tiedä, aleneeko se tarpeeksi ronskisti. Käytettyjen tuontiautojen verotuskin on lieventynyt, vaikka viranomainen haraa vastaan viimeiseen asti.

Valtion talouden tasapaino voi veronkevennysten vuoksi järkkyä, mutta Suomella on varaa jatkaa ainakin muutama vuosi tällä tiellä. Valtion budjettitalous painuu miinukselle, mutta työeläkerahastointi pitää julkisen talouden plussalla ja Suomen rahaliiton mallioppilaana.

Teollisuuden työpaikkoja luovista investoinneista ei ole paljon tietoa lähivuosina. Sen sijaan muutamat suuret infrastruktuuri-investoinnit vahvistavat kasvua. Ydinvoimalahanke on näistä mittavin.

Tulevaisuudessa hyvät neuvot käyvät yhä kalliimmiksi. Jos veronkevennysten tie kuljetaan loppuun, mitäs sitten tehdään? Ei siihen kukaan osaa vastata. Täytyy vain toivoa jotain Nokian tapaista ihmettä, jonkalaista nyt ei ole näkyvissä.

Biotekniikkaan sijoitetut julkiset varatkin näyttävät hukkaan heitetyiltä. Lohdullista on, että ne ovat kuitenkin hyttysen kakan kokoiset 1990-luvun pankkitukeen verrattuna.
071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

ja tee jotain kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu