Flying Finnin lennot keskeytyvät (27.1.2004)
Suomalaisen halpalentoyhtiö Flying Finnin lennot keskeytyvät ensi yönä. Tämänpäiväiset lennot lennetään normaalisti. Kaikki lennot huomisaamusta alkaen on peruutettu. Yhtiö jättänee tämän illan aikana konkurssihakemuksen. Yhtiö pahoittelee matkustajille peruutuksista aiheutuvia hankaluuksia.
Lentojen peruuntumiset johtuvat negatiivisten uutisten aiheuttamista maksuvaikeuksista. Flying Finnin viime aikojen vaikeudet ovat vähentäneet lentojen varauksia, mikä käänsi yhtiön positiiviseksi saadun kassavirran uudestaan negatiiviseksi.
”Tilanne on harmittava, sillä Flying Finn on ylittänyt jo tammikuulle budjetoimansa asiakasmäärän. Varausten vähentyminen on kuitenkin leikannut tuloja niin paljon, että lentoja ei voida jatkaa ilman lisärahoitusta yhtiön ulkopuolelta”, Flying Finnin toimitusjohtaja Peter Sevelius sanoo.
Yhtiö on jo informoinut asiasta viranomaistahoja.
Flying Finn Oy jätti 14.1.2004 yrityssaneeraushakemuksen käräjäoikeuteen ja 15.1. Vantaan käräjäoikeus päätti velkasaneeraushakemuksen perusteella yhtiön väliaikaisesta maksukiellosta.
Yhtiöllä on lentoyhteydet Helsingistä Ouluun, Kuopioon, Rovaniemelle, Vaasaan, Joensuuhun, Kuusamoon, Ivaloon ja Kittilään.
Flying Finn tiedottaa huomenna mahdollisen konkurssimenettelyn vaikutuksista internetsivuillaan.
Lisätietoja matkustajille: www.flyingfinn.fi

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.