periaatteet

Kun tulin äänestysikäiseksi oli Pertti Salolainen kokoomuksen ehdokas. Salolainen puhui luonnon ja eläinten puolesta, joten äänestin häntä ja sen jälkeen olen aina äänestänyt kokoomusta. Nyt olen höristellyt korviani. Kukaan kokoomuksessa ei lotkauta korviaan eläinkokeita, raakoja kuljetuksia, kamalia tarhauksia yms. vastaan. Käsittääkseni luonnonsuojelu ei ole ristiriidassa markkinatalouden kanssa. Asiat voidaan järjestää hyvällä tahdolla , että esim. tarhaeläinten kohtelu ei ole keskiaikaista eläinrääkkäystä eikä pesuainetta valmistettaessa ruiskuteta niitä myrkkyjä eläinten silmiin ( esim. Ariel). Lisäksi samanlaisia testeja suoritetaan samoilla aineilla usealle merkille uudestaan. Pesuaineiden tulisi painattaa pakkauksiinsa, onko käytetty eläinkokeita ja minkälaisia.

Kuka kokoomuksessa Salolaisen tavoin uskaltaisi omistautua myös eläinten hyvunvoinnin puolestapuhujaksi. Saisi varmaan samanlaisia äänivyöryjä kuin Salolainenkin aikanaan. Olen miettinyt jopa siirtyä äänestämään vihreitä, mutta siinä tympii se vasemmistolaisuus. Keskusta olisi kai toinen vaihtoehto, kunhan se ei jättäisi luontoa urbanisoitumisen huumassa.
4173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...kokoomuksen pitäisi peitota vaaleissa mahdollisimman suuri ,potentiaalinen äänestäjäkunta.
uskon kokoomuksen olevan mm. tämänkaltaisiin kysymyksiin hyvä kanava..

Äänestä

Pertti Saolainen oli vihreä kokoomuslainen jo ennen kuin vihreästä liikkeestä tiedettiin yhtään mitään.

Nykyisin kokoomuksen edustajat suhtautuvat esitytämiisi asioihin varmaankin yksilöinä eri tavalla, mutta uskaltaisin arvella, että kokoomus on nyt keskimääräisesti monta kertaa vihreämpi kuin Salolaisen aikana.

Löydät varmasti sopivan ehdokkaan, jos hieman tarkkailet, mistä asioista he puhuvat.

Äänestä

pääoman eli suuromistajien asiaa. Muu on silkkaa äänestäjien kosiskelua ja kusetusta.

Raha ratkaisee.

Äänestä

Ei pääomalle ole mikään pyhää.

Sotaakin voidaan käydä jos on tarve turvata edut.
(tosin itse ei olla valmiita rintamavastuuseen - muita vain tapatetaan)

Ja käpykaartiin vooidaan lähteä jos on luvassa rahanmenoa. -- vrt turku wärtsilä
-- sanmina -- kci konecranes yms...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysyjä kirjoitti:

Kun tulin äänestysikäiseksi oli Pertti Salolainen kokoomuksen ehdokas. Salolainen puhui luonnon ja eläinten puolesta, joten äänestin häntä ja sen jälkeen olen aina äänestänyt kokoomusta. Nyt olen höristellyt korviani. Kukaan kokoomuksessa ei lotkauta korviaan eläinkokeita, raakoja kuljetuksia, kamalia tarhauksia yms. vastaan. Käsittääkseni luonnonsuojelu ei ole ristiriidassa markkinatalouden kanssa. Asiat voidaan järjestää hyvällä tahdolla , että esim. tarhaeläinten kohtelu ei ole keskiaikaista eläinrääkkäystä eikä pesuainetta valmistettaessa ruiskuteta niitä myrkkyjä eläinten silmiin ( esim. Ariel). Lisäksi samanlaisia testeja suoritetaan samoilla aineilla usealle merkille uudestaan. Pesuaineiden tulisi painattaa pakkauksiinsa, onko käytetty eläinkokeita ja minkälaisia.

Kuka kokoomuksessa Salolaisen tavoin uskaltaisi omistautua myös eläinten hyvunvoinnin puolestapuhujaksi. Saisi varmaan samanlaisia äänivyöryjä kuin Salolainenkin aikanaan. Olen miettinyt jopa siirtyä äänestämään vihreitä, mutta siinä tympii se vasemmistolaisuus. Keskusta olisi kai toinen vaihtoehto, kunhan se ei jättäisi luontoa urbanisoitumisen huumassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu