Viime kevään eduskuntavaaleissa maan suurimmaksi puolueeksi noussut Suomen Keskusta on ykkönen myös nuorten keskuudessa. Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämän arvion mukaan keskusta saa 18-29 vuotiailta nuorilta 22,4 prosentin kannatuksen.
Puheet siitä, että Keskustan asema maan suurimpana puolueena olisi ohimenevä ilmiö, saa heittää romukoppaan. Myös ne yhä epätoivoisemmiksi käyvien antikeskustalaisten tällekin palstalle kyhäämät analyysit tyypillisestä Keskustan kannattajasta: keski-iän ylittänyt, tupailloissa juonitteleva, uuden nelivetotraktorin katokorvauksilla ostanut kaupunkienkurjistaja-talonpoika, voidaan jättää omaan arvoonsa.
Kuten täälläkin on monesti yritetty esiintuoda, maltillisena ja liberaalina yleispuolueena Keskusta saa kannatusta tasaisesti kaikissa ikäryhmissä maalla ja kaupungissa.
Keskustan yllätysvoitto nuorten keskuudessa tehdyssä gallup-kyselyssä, pistää monien pöksyt tutisemaan. Varsinkin ne, jotka pitävät Keskustan nousua pääkaupunkiseudun uudeksi voimatekijäksi mahdottomana, ovat saaneet ajattelemisen aihetta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mielenkiintoista on myös se, että joissain piireissä harrastetaan tällä hetkellä samaa leimaamista Kokoomuksesta. Ehkäpä näillä on jokin tarkoitus.
Keskustasta sen verran, että moni ikäiseni sanoi aikoinaan Ahon hallitusrupeaman jälkeen, että ei enää koskaan Keskustaa. Sen verran urakalla vaalilupauksia petettiin Keskustan toimesta ko. aikana. Eli kyllä se Keskusta silloisen kannatusromahduksensa itse rakensi. Osa on edelleen samaa mieltä, mutta pieni joukko on palannut (Ahon sivuutuksen jälkeen) Keskustan kannattajaksi.
Keskustan kannattaisikin nyt tällä Vanhasen hallituksen kaudella pitää edes osa vaalilupauksistaan. SAK ja SDP:n puoluesihteeri Heinäluoma on jo aloittanut yritysverotuksen rakenteiden muutoksen torppaamisen ja samaa taktiikkaa SAK-SDP -pari on käyttänyt muistakin Keskustalle tärkeistä kysymyksistä, valitettavan menestyksekkäästi. Näinollen Keskustan vaalilupausten toteutuminen on, jos ei nyt epätodennäköistä, niin ainakin haasteellista.
Sen sylttytehtaan, joka usuttaa kahta suurinta oikeistopuoluetta toistensa kimppuun, voi helposti arvata.
Keskusta on toipunut romahduksestaan ja rynninyt keskustalaisen värikkäiden vaiheiden kautta maan suurimmaksi puolueeksi. Se, että Keskusta nappasi SDP:ltä vallan, ei ole mennyt vielä täysin perille hallitsemaan tottuneiden kaaliin. Sen tiedon perille meneminen paksuun umpiluuhun kestää vielä jonkin aikaa.
Kokoomus voi parhaiten turvata oikeistoyhtteistyön tulevaisuuden harrastamalla viisasta oppositiopolitiikkaa. Pahimmat ylilyönnit tähänastisista virheistä on Itälä jo miehekkäästi tunnustanutkin. Se, että maan johtava hallituspuolue on oikeistolainen Keskusta, on myös Kokoomuksen etu.
Hallitusta johtaa SDP. Pääministeri tekee niin kuin Lipponen käskee.
Keskusta petti kaikki porvarilliset äänestäjänsä silloin, kun Jäätteenmäki sopi Lipposen kanssa hallituksen rakentamisesta punamultapohjalle, vaikka eduskunnassa on enemmistö ei-vasemmistolaisilla puolueilla.
Se, että keskusta muka olisi johtava hallituspuolue on pelkkää keskustalaista selittelyä, jolla yritetään peitellä tosiasiat: keskusta alistui SDP:lle hallitusneuvotteluissa ja tekee nyt täysin demareiden sanelemaa politiikkaa.