Onkohan muille käynyt samalla tavalla? Ennen aina kuvittelin, että kukaan ei halua olla kanssani, ystäviä ei juuri ollut, vapaa-aikoina en juuri ollut koulukavereiden kanssa. Tilanne kärjistyi yläasteella, jolloin tahtomattani syrjäydyin kaveripiireistä. Päällisin puolin, yli kymmenen vuoden jälkeen, kaikki näyttää hyvältä, eikä kukaan varmaan vieläkään tiedä todellista tilannettani, sillä olen aivan erilainen ihminen ollessani kavereiden seurassa. Vuosien kuluessa olen huomannut, että olen alkanut itsekin karttaa tilanteita, joista voisin mahdollisesti saada uusia kavereita. Vietän siis mieluummin aikaa yksin, kuin kavereiden seurassa, ja itsesäälissä rypeminen on kavereiden seuraa parempi vaihtoehto. Hassua, että tajusin oman tilanteeni vasta vähän aikaa sitten. Tähän asti olin aina kuvitellut, että kukaan ei edes halua olla kanssani.... Onko muita, joilla yläasteen aikaiset tapahtumat vaikuttavat vielä vuosienkin jälkeen?
hei yksinäiset!
tahallaan yksin
3658
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaatiihan se tietynlaisia oivalluksia omasta itsestä, jonka jälkeen vasta voi oikeasti alkaa muuttaa tilannetta, tai edes oikeasti yrittää sitä, niin että jotain voisi saada aikaankin siinä asiassa. Jos ei tiedä mitä itsessä pitäisi muuttaa, muutos jää vain pinnalliseksi eikä toimi pidemmän päälle.
Minäkin olen miettinyt tässä viimeaikoina tuota, että kuinkahan paljon nuorempana koetut pettymykset ovat vaikuttaneet minuun ja tilanteeseeni nyt.
Yläasteajastani on jo kymmenen vuotta, mutta kyllä vielä on tuoreessa muistissa se, kun siihen asti paras ystävä vaihtaa "leiriä" ja koin sen niin, että olen itse liian tylsä ja kiltti. Vaikka sain silloin uusia kavereita, en tainnut oppia tarpeeksi luottamaan, en kertonut itsestäni kovinkaan paljon enkä muutenkaan ollut kiinnostava. Olin mukana, mutta kuitenkin vähän syrjässä. Oli turvallisempaa "elää muiden kautta".
Ja olen toistanut samoja virheitä siitä asti. Tiedän sen, että jos ei anna itsestään mitään ja ole avoin, ei muita jaksa kiinnostaa. Olenkin usein kokenut olevani ns. varakaveri, kelpaavaa seuraksi silloin, kun hauskempaa ei ole tarjolla! Opiskeluaikana sain aikaan melko läheiset välit yhteen kaveriin, mutta kun aloin seurustella, muutuinkin kai yhtäkkiä tylsäksi, koska kaveri ei enää halunnut pitää yhteyttä. Onneksi minulla on ollut kokoajan kuitenkin yksi lapsuudenaikainen ystävä, joka ei ole jättänyt missään vaiheessa, paitsi että nyt kun hän meni naimisiin, on yhteydenpito vähentynyt...
Mutta, vanhat asiat pitää kuitenkin yrittää unohtaa, ja keskittyä tähän hetkeen, olla valmis tutustumaan uusiin ihmisiin, kaverin voi löytää joskus yllättävälläkin hetkellä ja tavalla.
Mulla on sama tilanne. Yläasteen aikaiset kokemukset ovat "estäneet" minua hakeutumasta paikkoihin, joissa voisi saada ystäviä. Viime aikoina on kuitenkin alkanut tuntumaan siltä, että ystävää kaipaisi. Ei vain taida olla kovin helppoa löytää enää tässä iässä, mullakin yli kymmenen vuotta kouluajoista.