Kävin kerran erästä uskovaistaihmistä katsomassa sairaalassa. Hänelle sitten vaimoni kanssa lauloin:
"Herra jeesus verellänsä,
maksoi syntivelkani...."
Siinä viereisellä vuoteella oli jo iäkäs nainen.
Hän rupesi tuon laulun jälkeen sanomaan: "Noin isä ja äitikin lauloivat. Noin äiti lauloi silloin Reisjärvellä." Hän rupesi kertomaan omasta
elämästään, että hänellä oli uskovainen isä ja äiti ja hän oli kieltänyt uskonsa kaksikymmentävuotiaana. Nyt hän kaipaa niitä samoja laulajia, jotka isän ja äidin laulua laulavat. "Saanko minäkin uskoa?" hän pyysi.
Niin meillä oli ilo siunata tuo kuolinvuoteellaan oleva nainen iankaikkisen evankeliumin siunauksella. Kymmeniä vuosia oli kulunut. Isän ja äidin heikot laulut muistuivat mieleen. Äidin ja isän rukoukset olivat toteutuneet.
"Herra jeesus verellänsä,
maksoi syntivelkani...."
Siinä viereisellä vuoteella oli jo iäkäs nainen.
Hän rupesi tuon laulun jälkeen sanomaan: "Noin isä ja äitikin lauloivat. Noin äiti lauloi silloin Reisjärvellä." Hän rupesi kertomaan omasta
elämästään, että hänellä oli uskovainen isä ja äiti ja hän oli kieltänyt uskonsa kaksikymmentävuotiaana. Nyt hän kaipaa niitä samoja laulajia, jotka isän ja äidin laulua laulavat. "Saanko minäkin uskoa?" hän pyysi.
Niin meillä oli ilo siunata tuo kuolinvuoteellaan oleva nainen iankaikkisen evankeliumin siunauksella. Kymmeniä vuosia oli kulunut. Isän ja äidin heikot laulut muistuivat mieleen. Äidin ja isän rukoukset olivat toteutuneet.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Onnelisessa asemassa että heillä on laulajia .
Minun lapsillani ei ole, en ole heille voinut laulaa, joita he muistelisivat mutta siinä toivossa että he vielä saisivat itse laulella, ehkä omille lapsilleen.
Ehkä ihanimpia nämät kertomukset joissa kuolinvuoteella makaava herää ja alkaa kaivata Isän kotiin.
Ja saa enkeleitä vieraakseen.
Ketä tarkoitat enkeleillä??
Enkeleitä.
että vl:iä!
(vl;iä) mitä se on.
ENKELI ON AINA ENKELI, vaikka kuinka määrittelisit omiin lokeroihinsa niin se pysyy ENKELINÄ.
Se oli kaunis psalmi
Minulla on vastaavanlainen kokemus, jonka kerron tässä:
Rouva X oli tehnyt parannuksen kai joskus nuoruusvuosinaan. Hän avioitui uskovan miehen kanssa ja perheeseen syntyi muutamia lapsia. Perhe oli erittäin aktiivisesti mukana vanhoillislestadiolaisten toiminnassa, mies paikallisen rauhanyhdistyksen johtokunnassakin. Vaimo toimi pyhäkoulunopettajana ja hääräsi seuroissa emäntänä.
Vaimoa kohtasi kuitenkin suuri suru. Aviopuoliso temmattiin taivaan kotiin parhaassa miehuusiässä. Liekö tuo tapahtuma ja lasten meno maailmaan vähitellen katkeroittanut mielen. Vaimo alkoi syyttää tapahtumista Jumalaa ja jättäytyi vähitellen pois uskovien yhteydestä. Lopullinen ero tapahtui kai noin kymmenen vuotta miehen kuoleman jälkeen. Kului noin kaksikymmentä vuotta ja yhteys uskoviin oli vain muisto.
Sitten vaimo sairastui syöpään, joka vähitellen riudutti hänen elämäänsä. Hän joutui sairaalaan odottamaan lähestyvää kuolemaa, sillä syöpä oli levinnyt liian pitkälle. Sairaalan vuoteella maatessa tuli vaimolle suunnaton kuolemanpelko. Hän huusi yöt ja päivät suurissa sekä fyysisissä että sielullisisssa tuskissa. Omaisiaan hän pyysi hakemaan uskovaisia paikalle. Vaimo kertoi omin silmin näkevänsä helvetin vuoteensa vieressä odottamassa hänen saapumistaan. Sielullisen tuskan yltyessä omaiset kävivät paikalle vuorotellen useita eri pappeja, mutta keskustelut näiden kanssa eivät auttaneet. Kuolemanpelko vain paheni. Viimein yksi omaisista soitti eräälle äitinsä mainitsemalle entiselle uskonystävälle, joka saapuikin samana päivänä. Kuolevalla oli vain yksi pyyntö: Saanko minä uskoa kaikki syntini ja ennen kaikkea epäuskon anteeksi? Kun sairasvuoteen vieressä julistettiin synninpäästö, loppui kuolevalta niin fyysinen kuin psyykkinenkin tuska. Jokaöinen tuskainen huuto loppui. Potilaan valtasi rauha.
Samassa huonessa oli myös toinen, kuolemaa odottava potilas. Kun hän näki sen muutoksen, mikä vaimossa tapahtui uskovien vierailun jälkeen, hän halusi myös päästä osalliseksi tuosta evankeliumin voimasta. Molemmat potilaat elivat vielä muutaman viikon ja ovat odottamassa sitä iltahuutoa, joka koskee myös niin sinua kuin minuakin!
Muistan tapauksen varhaislapsuudestani. Olin äitini ja sisarusteni kanssa katsomassa isoisääni sairaalassa. Hän jakoi huoneen paljon itseään nuoremman, vakavasti sairaan mihen kanssa. Oli aurinkoinen kevätpäivä ja mietin, mahtaisiko isoisäni enää nähdä kesää ja syksyä, jolloin minäkin aloittaisin koulun. Näissä mietteissä olin, kun kuulin isoisäni puhuttelevan huoneessa makaavaa nuorta miestä. paljon en tainnut muuta ymmärtää kuin sen, että isoisäni todisti tuolle nuorelle miehelle synnit anteeksi. Huoneeseen tuli entistä valoisampaa ja me kaikki olimme hiljaa, kuin pyhän edessä, vain nuoren miehen kiitos pulppusi ilmoille. Hän kiitti Jumalaa.
Seuraavalla kerralla kun menimme isoisän luokse, toinen mies oli poissa. Isoisästä huokui turva ja rauha, kun hän kertoi naapurinsa jo saaneen lähtökutsun. En ole itse Vl, mutta isovanhempieni valoisa ja armollinen usko ja se arkipäivän uskonelämä on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Kuullessani vanhoja siionin lauluja, muistan usein tämän nuoren miehen sairasvuoteellaan kiittämässä.
Minua jäi puhuttelemaan kirjoituksessasi tämä kohta.
" kun sairasvuoteen vieressä julistettiin synninpäästö, loppui kuolevalta niin fyysinen kuin psyykkinenkin tuska. Jokaöinen tuskainen huuto loppui. Potilaan valtasi rauha."
Tuota jäin miettimään pitääkö se todella paikkansa?
Suurin tuska oli siellä psyykkisellä puolella. Kun psyyke tuli kuntoon, hän jaksoi kantaa myös kivun.
Ja miten niin te? Laulun sanathan ne kertovat jon ensimmäisestä sanasta lähtien mistä oli kysymys.
Kaikesta sitä ihminen Jumalalle kuuluvaa kunniaa hamuaa.
Sana Kristuksesta, joka maksoi verellään syntivelkamme tuon ihmisen pelasti.
Miksi te ette kiitä sitä jonka kunnia on, Jeesusta Kristusta.
Me ihmiset olemme vain Sanan Kristuksesta välittäjiä. Kristus on Sana!
Se pitää aina pitää mielessä, silloinkin kun julistetaan sanomaa syntien anteeksiantamuksesta Jeesuksen nimessä ja veressä. Se sanoma ei ole meidän nimessämme eikä veressämme, eikä yhdistyksemme sanomaa. Ei liioin missään siinä, mikä siittiösolun ja munasolun hedelmöitykestä on alkunsa saanut.
Jumalan sana on Jumalasta syntynyt. Kiitos Jumalalle kunnia Jumalallee, ylistys Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta! Aamen!
Laulu ei lähde ilman laulajia.
....ilman Jumalaa. Pelastus taas on ihan kokonaan Jumalasta ei lainkaan laulusta.
saattaa olla mitä erilaisimmista asioista esim. vakava kolari.
JA huomatkaa AINOASTAAN SANANSA KAUTTA. Ettei totuus unohtuisi missään vaihessa.
On kokonaan sitten toinen asia, mita Jumala sallii ja millä tavoin HÄN johdattaa sanansa äärelle ja uskomiseen. Kunnia Jumalalle, kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta.
Teillä ei ole noin yliottaen lankaan Hengen/hengen erottamisen lahjaa.
Emmehän me eläväuskoiset siitä iloitse, että henget ovat valtamme alle annetut, vaan siitä, että nimemme on kirjpitettuna elämänkirjassa.
Ne ovat siellä kirjoitetut vain siksi että Jumala rakasti meitä niin paljon että antoi ainoan Poikansa uhriksi syntiemme vuoksi.
Monet hävyttömät uskonnolliset ihmiset hamuaisivat siitäkin vielä kunnian itselleen ja yhdistykselleen, runtematta lainkaan edes häpeää.
JUMALA EI KUNNIAANSA ANNA, PANKAA SE NYT KALLOJENNE POHJAAN ASTI TIEDOKSI.
JUMALA PITÄÄ KIINNI KUNNIASTAAN MAAILMA LOPPUUN ASTI. PELASTUKSESSA EI OLE YHTÄÄN IHMISEN KUNNIAA. KUNNIA JUMALALLE!!!
ME OLEMME HÄPEÄN ANSAINNEET JA PELASTUMME VAIN SIKSI, KOSKA KRISTUS KANTOI MEIDÄN SUUNNATTOMAN HÄPEÄMME.
kunnia kuuluu vain Jumalalle.
Totta se on, nimittäin , vanhurskaan rukous voi paljon koska se totinen on.