Kertausta ja yhteenveto
On tärkeää erottaa kaksi asiaa toisistaan. Ne ovat: hyväksyminen ja ymmärtäminen. Asioiden ymmärtämiseen pääsemme paremmin sisälle, jos meillä on tietoa taustoista, kun taas hyväksyminen vaatii enemmän asennemuutosta.
Raamattu sanoo: "Älkää kostako." Vaikka en hyväksykään kostamista, voin kuitenkin paremmin ymmärtää sen, jos tiedän asioiden taustan. Kun Israelissa esimerkiksi PLO:n terroristit tekevät iskujaan, niin Israel iskee takaisin joko kostoksi tai ennaltaehkäisyksi seuraavaa vihollisen iskua ajatellen.
Me olemme saaneet näistä iskuista kuitenkin hyvin yksipuolisen kuvan täällä Suomessa. Uutisista on usein jätetty pois, miksi Israel iski, tai sitten on annettu vääristyneitä tietoja iskujen taustoista. Sanomalehtien sivuilta meille ovat tuttuja seuraavat otsikot: "Israel pommitti jälleen", "Israel teki taas ilmaiskun", "Israel hyökkäsi jälleen" jne.
En hyväksy näitä iskuja, joissa ihmisiä kuolee tai haavoittuu ja mitkä aiheuttavat vahinkoa asutukselle, mutta ymmärrän, että Israelilla on painavat syyt näiden iskujen tekemiseen. Koska minulla ei ole esitettävänä muuta vaihtoehtoa Israelille terroristien lyömiseksi, niin en uskalla asettua tuomarin istuimelle tuomitsemaan sen tekemiä iskuja.
Tilanne Israelin pohjoisrajalla alkaa olla yhtä kiusallinen kuin sillon "Rauha Galileaan" operaation alkamisen aikoina. PLO:n terroristeja on alkanut jälleen soluttautua Libanoniin ja sieltä ovat monet hyökkäykset alkaneet Israelin puolelle. Israel on varoittanut Libanonia antamasta jalansijaa terroristeille maaperällään, mutta varoitukset tuntuvat kaikuvan kuuroille korville. Todennäköistä on, että Israel joutuu operoimaan terroristeja vastaan, koska diplomaattista ratkaisua on tuskin löydettävissä. Jos esimerkiksi Entebben tapauksessa olisi ollut löydettävissä diplomaattinen ratkaisu, en epäile, etteikö sitä olisi käytetty. Useimmissa tapauksissa Israelin vihollinen on iskenyt niin yllättäen, että Israelille ei ole jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin sotilaallinen ratkaisu.
Kun tarkastelemme tilannetta ennen kuuden päivän sotaa, niin löydämme sieltä tapahtumia, jotka johtivat kyseiset maat sotatilaan. Presidentti Nasser oli sulkenut Tiranin salmen ja käskenyt YK:n joukkojen vetäytyä Siinailta. Israelille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin sotilaallinen ratkaisu vastapainoksi Nasserin toimenpiteille.
Ennen Jom Kippurin sodan syttymistä ei pääministeri Golda Meir antanut lupaa lähteä hyökkäykseen, vaikka tiedustelupalvelu oli havainnut vihollisen liikehtimisestä sen valmistautuvan sotaan Israelia vastaan. Tuskin tässäkään tapauksessa diplomaattisella tasolla olisi löytynyt ratkaisua. Israelille jäi ainoaksi keinoksi suorittaa sotilaallinen ratkaisu tai antautuminen. Jälkimmäinen ei kuitenkaan olisi palauttanut rauhaa Lähi-itään, vaan se olisi ollut Israelin valtion itsemurha.
"Rauha Galileaan" operaatiota ei olisi ollut tarpeen käynnistää, jos Israelin vihollinen rajan takana olisi pidättäytynyt tekemistään terrori-iskuista. Aikaisemmin Israelin suorittama Litani-joelle ulottuva operaatio olisi jäänyt suorittamatta, jos terrori-iskut olisivat loppuneet.
Israel on tehnyt kaikkensa saavuttaakseen rauhan naapureidensa kanssa. Maan ulkopolitiikassa on käytetty hyväksi kaikki mahdolliset keinot rauhanomaisen ratkaisun löytämiseksi Lähi-idässä.
Kanava-lehdessä 1986/9 Jaakko Iloniemi kirjoittaa artikkelissa "Pienoissuurvalta Israel", miten Israel on saanut osakseen kristittyjen piirissä arvostusta ja tukea. Hän kertoo, että voimakas aatteellinen tuki on ollut niin horjumaton, että silloinkin, kun Israel on ryhtynyt ankaraa arvostelua herättäneisiin toimiin, kuten hyökkäykseen Libanoniin neljä vuotta sitten, kritiikki on pian laimentunut.
Kirkkojen Maailmanneuvosto, jonka pitäisi seisoa Israelin rinnalla, on kääntänyt sille selkänsä. Kansainvälinen Punainen Risti ei tunnusta Israelin Punaista Daavidin Tähteä, mutta kylläkin Punaisen Leijonan ja Punaisen Puolikuun. Kun Kansainvälinen Punainen Risti oli kuljettamassa Jom Kippur-sodan aikana egyptiläisiä sotavankeja Lyddan lentokentältä, niin kaksissa paareissa oli Punainen Daavidin Tähti ja kantajat vaativat paareja vaihdettaviksi toisiin. Kun tällaista mahdollisuutta ei kuitenkaan löytynyt, niin Punainen Risti teki kompromissin. Haettiin spraypullo ja ruiskutettiin Daavidin tähdet yli, minkä jälkeen Kansainvälinen Punainen Risti lähti kuljettamaan haavoittuneita.
Israel joutuu monessa tilanteessa jäämään yksin maailman odottaessa, milloin se saisi langettaa tuomionsa sille. Jos maailma muistaisi lupauksen, mikä liittyy Israelin siunaamiseen, niin tuomioita ei langetettaisi sille niin helposti.
Seuraavaksi esitän kaksi kaaviokuvaa. Toinen on Israelin ja sen naapurimaiden maa-alasta neliömaileina ja toinen kuva näyttää asukaslukua. Jos maaalaa osoittavassa kaaviossa mustalla merkitty Israelin valtio jaettaisiin siten, että siitä erotettaisiin osa palestiinalaisten kotimaaksi, niin se ei suinkaan poistaisi Lähi-idän ongelmaa. Arabien taholta on sanottu, että jos Israel suostuisi antamaan länsirannan erotetuksi Palestiinan valtioksi, niin PLO tunnustaisi Israelin lailliset oikeudet. PLO perustettiin jo 1964, jolloin Gassa ja länsiranta olivat arabien hal-linnassa. PLO tavoitteli silloin "Palestiinan vapautusta" samalla tavalla kuin nytkin. Nyt suoritettu Israelin jakaminen lisäisi vain ongelmia, koska PLO:n vaatimukset ovat paljon suurempia. Toisaalta pienellä valtiolla toisen valtion sisällä ei olisi mitään toimeentulon mahdollisuutta. Olisi turhaa perustaa toista palestiinalaisvaltiota olemassaolevan rinnalle. Transjordania on palestiinalaisvaltio, sillä sen asukasluvusta noin 80 % on palestiinalaisia.
Kaaviosta näkyy selvästi, kuka Lähi-idässä omistaa mitä ja minkä verran. Kanta-Israelin alue on vain noin Uudenmaan läänin kokoinen kaista, josta tuskin kukaan olisi ollut kiinnostunut vielä viime vuosisadalla. Vasta Israelin raivattua maan asuttavaan ja viljeltävään kuntoon siitä on tehty poliittinen" pelinappula".
Toinen kaavio osoittaa Lähi-idän valtioiden asukaslukuja. Siinä on pieni mustalla merkitty ala, joka osoittaa Israelin asukaslukua. PLO-Goljatin mielestä tämä pieni kansa olisi pitänyt työntää Välimereen. Jokaisella ajalla on ollut omat antisemitismin ilmenemismuotonsa. Kun Hitler kätyreineen tappoi muinoin kuusi miljoonaa juutalaista, niin tänään uusnatsismi kieltää, että mitään tällaista olisi koskaan tapahtunutkaan. On ihme, että Israelin kansa on vielä olemassa, mutta se onkin sitä vain Jumalan lupauksen voimasta.
Jokainen lukija voi itse nähdä tästä kaaviokuvasta voimasuhteet Israelin ja sen naapureitten välillä. Herää kysymys, miksi ei mikään näistä monimiljoonaisista kansoista ole pystynyt ratkaisemaan Lähi-idän pakolaisongelmaa? Israel on huolehtinut omista kansalaisistaan, jotka ovat palanneet muiden kansojen joukosta takaisin omaan maahansa.
Eräissä piireissä väitetään, että Palestiinan arabipakolaiset ovat vuoden 1948 sodan uhreja. Usein kuulee puhuttavan arabipakolaisten ahdingosta, johon Israel on syyllinen, mutta harvemmin kuulee siitä kuinka noin 800.000 juutalaista pakolaista on kasvavan erottelun ja epävarman tulevaisuuden tähden joutunut jättämään kotinsa ja poistumaan arabivaltioista. Egypti on sanonut YK: n yleiskokoukselle, että miljoonien juutalaisten henki muslimimaissa on uhattuna juutalaisen valtion perustamisen tähden.
Suurinta ongelmaa Israelille tuskin muodostaa sen rajojen ulkopuolella olevat viholliset. Sen ongelman aiheuttaja on ennemmin rajojen sisällä oleva "Bileamin eksytys", jolla on ollut jokaisella sukupolvella omat vivahteensa. Eräs eksytyksen muoto näkyy siinä, että työväenpuolueen edustajat vastoin hallituksen tahtoa pyrkivät tekemään myönnytyksiä PLO:lle. Israelin johto on usein ratkaisevissa asioissa eri mieltä. Vasta aivan viime hetkillä, täpärän paikan tullen, ovat sen rivit jälleen yhdistyneet ja suurimmilta katastrofeilta on vältytty.
Daavid sai aikoinaan voiton filistealaisesta Herran avulla. Saulin panssari ei olisi voinut sitä antaa. Yksikään ystävä ei ollut vaikuttamassa saatuun voittoon. Jos Daavid olisi luottanut Saulin varustuksiin, ystäviinsä tai omaan itseensä, niin surkea tappio olisi ollut seurauksena.
Kun Israel taistelee tämän päivän Goljatia vastaan, niin se ei saa voittoa Goljatista omilla varustuksillaan eikä omassa voimassaan. Ei sitä anna huipputeknologian aikaansaannokset eikä ydinaseet. Amerikan tuki on tyhjänpäiväinen ja kuin utopinen kangastus janoiselle olemattomasta vesilähteestä. "Bileamin eksytys" on tarjolla Israelille monella eri tavalla ja siksi se tarvitsee jumalallista viisautta, ettei "Baalakin kulta" sokaise sen silmiä. Israel ei voita vihollisiaan omalla viisaudellaan, vaan viisaudella, joka tulee ylhäältä.
On tärkeää erottaa kaksi asiaa toisistaan. Ne ovat: hyväksyminen ja ymmärtäminen. Asioiden ymmärtämiseen pääsemme paremmin sisälle, jos meillä on tietoa taustoista, kun taas hyväksyminen vaatii enemmän asennemuutosta.
Raamattu sanoo: "Älkää kostako." Vaikka en hyväksykään kostamista, voin kuitenkin paremmin ymmärtää sen, jos tiedän asioiden taustan. Kun Israelissa esimerkiksi PLO:n terroristit tekevät iskujaan, niin Israel iskee takaisin joko kostoksi tai ennaltaehkäisyksi seuraavaa vihollisen iskua ajatellen.
Me olemme saaneet näistä iskuista kuitenkin hyvin yksipuolisen kuvan täällä Suomessa. Uutisista on usein jätetty pois, miksi Israel iski, tai sitten on annettu vääristyneitä tietoja iskujen taustoista. Sanomalehtien sivuilta meille ovat tuttuja seuraavat otsikot: "Israel pommitti jälleen", "Israel teki taas ilmaiskun", "Israel hyökkäsi jälleen" jne.
En hyväksy näitä iskuja, joissa ihmisiä kuolee tai haavoittuu ja mitkä aiheuttavat vahinkoa asutukselle, mutta ymmärrän, että Israelilla on painavat syyt näiden iskujen tekemiseen. Koska minulla ei ole esitettävänä muuta vaihtoehtoa Israelille terroristien lyömiseksi, niin en uskalla asettua tuomarin istuimelle tuomitsemaan sen tekemiä iskuja.
Tilanne Israelin pohjoisrajalla alkaa olla yhtä kiusallinen kuin sillon "Rauha Galileaan" operaation alkamisen aikoina. PLO:n terroristeja on alkanut jälleen soluttautua Libanoniin ja sieltä ovat monet hyökkäykset alkaneet Israelin puolelle. Israel on varoittanut Libanonia antamasta jalansijaa terroristeille maaperällään, mutta varoitukset tuntuvat kaikuvan kuuroille korville. Todennäköistä on, että Israel joutuu operoimaan terroristeja vastaan, koska diplomaattista ratkaisua on tuskin löydettävissä. Jos esimerkiksi Entebben tapauksessa olisi ollut löydettävissä diplomaattinen ratkaisu, en epäile, etteikö sitä olisi käytetty. Useimmissa tapauksissa Israelin vihollinen on iskenyt niin yllättäen, että Israelille ei ole jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin sotilaallinen ratkaisu.
Kun tarkastelemme tilannetta ennen kuuden päivän sotaa, niin löydämme sieltä tapahtumia, jotka johtivat kyseiset maat sotatilaan. Presidentti Nasser oli sulkenut Tiranin salmen ja käskenyt YK:n joukkojen vetäytyä Siinailta. Israelille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin sotilaallinen ratkaisu vastapainoksi Nasserin toimenpiteille.
Ennen Jom Kippurin sodan syttymistä ei pääministeri Golda Meir antanut lupaa lähteä hyökkäykseen, vaikka tiedustelupalvelu oli havainnut vihollisen liikehtimisestä sen valmistautuvan sotaan Israelia vastaan. Tuskin tässäkään tapauksessa diplomaattisella tasolla olisi löytynyt ratkaisua. Israelille jäi ainoaksi keinoksi suorittaa sotilaallinen ratkaisu tai antautuminen. Jälkimmäinen ei kuitenkaan olisi palauttanut rauhaa Lähi-itään, vaan se olisi ollut Israelin valtion itsemurha.
"Rauha Galileaan" operaatiota ei olisi ollut tarpeen käynnistää, jos Israelin vihollinen rajan takana olisi pidättäytynyt tekemistään terrori-iskuista. Aikaisemmin Israelin suorittama Litani-joelle ulottuva operaatio olisi jäänyt suorittamatta, jos terrori-iskut olisivat loppuneet.
Israel on tehnyt kaikkensa saavuttaakseen rauhan naapureidensa kanssa. Maan ulkopolitiikassa on käytetty hyväksi kaikki mahdolliset keinot rauhanomaisen ratkaisun löytämiseksi Lähi-idässä.
Kanava-lehdessä 1986/9 Jaakko Iloniemi kirjoittaa artikkelissa "Pienoissuurvalta Israel", miten Israel on saanut osakseen kristittyjen piirissä arvostusta ja tukea. Hän kertoo, että voimakas aatteellinen tuki on ollut niin horjumaton, että silloinkin, kun Israel on ryhtynyt ankaraa arvostelua herättäneisiin toimiin, kuten hyökkäykseen Libanoniin neljä vuotta sitten, kritiikki on pian laimentunut.
Kirkkojen Maailmanneuvosto, jonka pitäisi seisoa Israelin rinnalla, on kääntänyt sille selkänsä. Kansainvälinen Punainen Risti ei tunnusta Israelin Punaista Daavidin Tähteä, mutta kylläkin Punaisen Leijonan ja Punaisen Puolikuun. Kun Kansainvälinen Punainen Risti oli kuljettamassa Jom Kippur-sodan aikana egyptiläisiä sotavankeja Lyddan lentokentältä, niin kaksissa paareissa oli Punainen Daavidin Tähti ja kantajat vaativat paareja vaihdettaviksi toisiin. Kun tällaista mahdollisuutta ei kuitenkaan löytynyt, niin Punainen Risti teki kompromissin. Haettiin spraypullo ja ruiskutettiin Daavidin tähdet yli, minkä jälkeen Kansainvälinen Punainen Risti lähti kuljettamaan haavoittuneita.
Israel joutuu monessa tilanteessa jäämään yksin maailman odottaessa, milloin se saisi langettaa tuomionsa sille. Jos maailma muistaisi lupauksen, mikä liittyy Israelin siunaamiseen, niin tuomioita ei langetettaisi sille niin helposti.
Seuraavaksi esitän kaksi kaaviokuvaa. Toinen on Israelin ja sen naapurimaiden maa-alasta neliömaileina ja toinen kuva näyttää asukaslukua. Jos maaalaa osoittavassa kaaviossa mustalla merkitty Israelin valtio jaettaisiin siten, että siitä erotettaisiin osa palestiinalaisten kotimaaksi, niin se ei suinkaan poistaisi Lähi-idän ongelmaa. Arabien taholta on sanottu, että jos Israel suostuisi antamaan länsirannan erotetuksi Palestiinan valtioksi, niin PLO tunnustaisi Israelin lailliset oikeudet. PLO perustettiin jo 1964, jolloin Gassa ja länsiranta olivat arabien hal-linnassa. PLO tavoitteli silloin "Palestiinan vapautusta" samalla tavalla kuin nytkin. Nyt suoritettu Israelin jakaminen lisäisi vain ongelmia, koska PLO:n vaatimukset ovat paljon suurempia. Toisaalta pienellä valtiolla toisen valtion sisällä ei olisi mitään toimeentulon mahdollisuutta. Olisi turhaa perustaa toista palestiinalaisvaltiota olemassaolevan rinnalle. Transjordania on palestiinalaisvaltio, sillä sen asukasluvusta noin 80 % on palestiinalaisia.
Kaaviosta näkyy selvästi, kuka Lähi-idässä omistaa mitä ja minkä verran. Kanta-Israelin alue on vain noin Uudenmaan läänin kokoinen kaista, josta tuskin kukaan olisi ollut kiinnostunut vielä viime vuosisadalla. Vasta Israelin raivattua maan asuttavaan ja viljeltävään kuntoon siitä on tehty poliittinen" pelinappula".
Toinen kaavio osoittaa Lähi-idän valtioiden asukaslukuja. Siinä on pieni mustalla merkitty ala, joka osoittaa Israelin asukaslukua. PLO-Goljatin mielestä tämä pieni kansa olisi pitänyt työntää Välimereen. Jokaisella ajalla on ollut omat antisemitismin ilmenemismuotonsa. Kun Hitler kätyreineen tappoi muinoin kuusi miljoonaa juutalaista, niin tänään uusnatsismi kieltää, että mitään tällaista olisi koskaan tapahtunutkaan. On ihme, että Israelin kansa on vielä olemassa, mutta se onkin sitä vain Jumalan lupauksen voimasta.
Jokainen lukija voi itse nähdä tästä kaaviokuvasta voimasuhteet Israelin ja sen naapureitten välillä. Herää kysymys, miksi ei mikään näistä monimiljoonaisista kansoista ole pystynyt ratkaisemaan Lähi-idän pakolaisongelmaa? Israel on huolehtinut omista kansalaisistaan, jotka ovat palanneet muiden kansojen joukosta takaisin omaan maahansa.
Eräissä piireissä väitetään, että Palestiinan arabipakolaiset ovat vuoden 1948 sodan uhreja. Usein kuulee puhuttavan arabipakolaisten ahdingosta, johon Israel on syyllinen, mutta harvemmin kuulee siitä kuinka noin 800.000 juutalaista pakolaista on kasvavan erottelun ja epävarman tulevaisuuden tähden joutunut jättämään kotinsa ja poistumaan arabivaltioista. Egypti on sanonut YK: n yleiskokoukselle, että miljoonien juutalaisten henki muslimimaissa on uhattuna juutalaisen valtion perustamisen tähden.
Suurinta ongelmaa Israelille tuskin muodostaa sen rajojen ulkopuolella olevat viholliset. Sen ongelman aiheuttaja on ennemmin rajojen sisällä oleva "Bileamin eksytys", jolla on ollut jokaisella sukupolvella omat vivahteensa. Eräs eksytyksen muoto näkyy siinä, että työväenpuolueen edustajat vastoin hallituksen tahtoa pyrkivät tekemään myönnytyksiä PLO:lle. Israelin johto on usein ratkaisevissa asioissa eri mieltä. Vasta aivan viime hetkillä, täpärän paikan tullen, ovat sen rivit jälleen yhdistyneet ja suurimmilta katastrofeilta on vältytty.
Daavid sai aikoinaan voiton filistealaisesta Herran avulla. Saulin panssari ei olisi voinut sitä antaa. Yksikään ystävä ei ollut vaikuttamassa saatuun voittoon. Jos Daavid olisi luottanut Saulin varustuksiin, ystäviinsä tai omaan itseensä, niin surkea tappio olisi ollut seurauksena.
Kun Israel taistelee tämän päivän Goljatia vastaan, niin se ei saa voittoa Goljatista omilla varustuksillaan eikä omassa voimassaan. Ei sitä anna huipputeknologian aikaansaannokset eikä ydinaseet. Amerikan tuki on tyhjänpäiväinen ja kuin utopinen kangastus janoiselle olemattomasta vesilähteestä. "Bileamin eksytys" on tarjolla Israelille monella eri tavalla ja siksi se tarvitsee jumalallista viisautta, ettei "Baalakin kulta" sokaise sen silmiä. Israel ei voita vihollisiaan omalla viisaudellaan, vaan viisaudella, joka tulee ylhäältä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Perusongelma on se, että palestiinalaisilla on jotakin mitä juutalaiset haluavat. Maata ja vettä.
On täysin turha esittä edellisen kantaista israelin tietotoimistön laatimaa sotkua kun tosiasiat ovat kaikkien nähtävissä.