Joka kolmas papeista ei usko helvettiin

Joka kolmas papeista ei usko helvettiin

Näin on tutkittu ja uutisoitu, etlarin mukaan tosin sanan kolmas tilalla oli viides. Olen kuullut monilta jo kauan aikaa sitten ja nykyisin vielä useammilta, ettei Jumala voi olla niin ankara, että tuomitsee jonkun helvettiin. Mikä tämän vaikuttaa?

Ajattelen, että juuri papit on ollut vaikuttamassa, kun ovat saarnanneet vain hyvästä Jumalasta ja rakkaasta Jeesuksesta, eivätkä Jeesuksen käskyn mukaan parannusta. He voivat puhua myös kadotuksesta ja selittävät, että ihminen vain katoaa ja häntä ei enää ole. Ei ihme, että jo oppi-isämme Martti Luther on sanonut, että helvetin peräseinä on muurattu pappien pääkalloista.

Toinen syy on raamatun käännökset. Jo edellisessä käännöksessä helvetti on muutettu tuonelaksi. Laskin sitä edellisen käännöksen (V.1776) rekisteristä viittauksia sanaan helvetti eli iankaikkinen kuolema. Niitä löytyi 30. Näissä on paikkoja, joissa puhutaan tulella polttamisesta. Viittauksia ei ole Ilmestyskirjaan, jossa puhutaan tulisesta järvestä, minkä mainitaan olevan toinen kuolema, jonka ajattelen olevan sama kuin iankaikkinen kuolema.

En tiedä mitä alussa mainitut papit ja seurakuntalaiset ajattelevat viimeisen tuomion evankeliumista, jossa uudenkin käännöksen mukaan on kirjoitettu näin: (Matt. 25:41)

   Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville:
   ”Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen,
   joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen.”

Tästä ilmenee, ettei helvetti ole tarkoitettukaan ihmisille, vaan langenneille enkeleille. On kuitenkin niin, että se jota palvellaan, maksaa myös palkan. Erityisesti Saatana pitää varmasti tällaisista vääristä huoneenhaltioista jotka neuvovat vähentämään velkaa ja vielä sanovat, ettei mitään rangaistusta tule.

Vaikka virsikirjaakin on muuteltu, löytyy sieltä vielä kadotuksesta, tuomiosta ja helvetistä. Esim:

V 257:1   Oi Jeesus synnyt maailmaan puhtaasta neitsyestä.
   Näin saavuit meitä auttamaan kuoleman synkeydestä.
   Syntimme tähden kauhean näit meidän vaivaan joutuvan,
   liekkeihin kadotuksen.

V 261:3   Kun omin neuvoin vapaaksi en päässyt synneistäni
   ja turvaa hyvät tekoni ei tuoneet hädässäni,
   niin kaiken toivon kadotin, näin kuoleman ja helvetin
   uhkaavan kauhuillansa.

V 279:8    Jeesus: Näin usko loppuun asti, niin voitat helvetin.
   Saat niittää riemuisasti, kun kylvit kyynelin.

Näitä ajatuksia kirjoitti luterilainen.   
4287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vieläkin suurempi osa ei usko lutherin opinmukaisesti ollenkaan. Nykyinen arkkipiispakaan ei usko Lutheriin. Tämä kun ymmärtää nuo uskon asiat paremmin. Kaikkihan sen näkee minkälaisessa tilassa luterilainen kirkko on paavin syliin ollaan viemässä rakasta kansankirkkoamme. kaiken lisäksi siellä suojellaan enemmän seksuaalisesti poikkeavia kuin elävää kristuksen oppia.

Äänestä
  • mikä mies se Luther on. Tuskin mikään yli-ihminen. miksi ihmeessä heneen pitää uskoa? Lieneekö jonkinlainen epäjumala?

    Äänestä

  • Ei ole Luther vaan Kristus.
    Kyllä meidän tulee pysytellä Kristuksen opissa eikä kenenkään muun.
    Näin on tehnyt Luther ja Lestaduiskin, niin miksi emme mekin.

    Äänestä

Mikä on se armon sanoma, joka tuomitsisi ihmiset helvettiin.

Ei sellaista ole olemassa. Yhtä totta, kuin joulupukki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luterilainen kirjoitti:

Joka kolmas papeista ei usko helvettiin

Näin on tutkittu ja uutisoitu, etlarin mukaan tosin sanan kolmas tilalla oli viides. Olen kuullut monilta jo kauan aikaa sitten ja nykyisin vielä useammilta, ettei Jumala voi olla niin ankara, että tuomitsee jonkun helvettiin. Mikä tämän vaikuttaa?

Ajattelen, että juuri papit on ollut vaikuttamassa, kun ovat saarnanneet vain hyvästä Jumalasta ja rakkaasta Jeesuksesta, eivätkä Jeesuksen käskyn mukaan parannusta. He voivat puhua myös kadotuksesta ja selittävät, että ihminen vain katoaa ja häntä ei enää ole. Ei ihme, että jo oppi-isämme Martti Luther on sanonut, että helvetin peräseinä on muurattu pappien pääkalloista.

Toinen syy on raamatun käännökset. Jo edellisessä käännöksessä helvetti on muutettu tuonelaksi. Laskin sitä edellisen käännöksen (V.1776) rekisteristä viittauksia sanaan helvetti eli iankaikkinen kuolema. Niitä löytyi 30. Näissä on paikkoja, joissa puhutaan tulella polttamisesta. Viittauksia ei ole Ilmestyskirjaan, jossa puhutaan tulisesta järvestä, minkä mainitaan olevan toinen kuolema, jonka ajattelen olevan sama kuin iankaikkinen kuolema.

En tiedä mitä alussa mainitut papit ja seurakuntalaiset ajattelevat viimeisen tuomion evankeliumista, jossa uudenkin käännöksen mukaan on kirjoitettu näin: (Matt. 25:41)

   Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville:
   ”Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen,
   joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen.”

Tästä ilmenee, ettei helvetti ole tarkoitettukaan ihmisille, vaan langenneille enkeleille. On kuitenkin niin, että se jota palvellaan, maksaa myös palkan. Erityisesti Saatana pitää varmasti tällaisista vääristä huoneenhaltioista jotka neuvovat vähentämään velkaa ja vielä sanovat, ettei mitään rangaistusta tule.

Vaikka virsikirjaakin on muuteltu, löytyy sieltä vielä kadotuksesta, tuomiosta ja helvetistä. Esim:

V 257:1   Oi Jeesus synnyt maailmaan puhtaasta neitsyestä.
   Näin saavuit meitä auttamaan kuoleman synkeydestä.
   Syntimme tähden kauhean näit meidän vaivaan joutuvan,
   liekkeihin kadotuksen.

V 261:3   Kun omin neuvoin vapaaksi en päässyt synneistäni
   ja turvaa hyvät tekoni ei tuoneet hädässäni,
   niin kaiken toivon kadotin, näin kuoleman ja helvetin
   uhkaavan kauhuillansa.

V 279:8    Jeesus: Näin usko loppuun asti, niin voitat helvetin.
   Saat niittää riemuisasti, kun kylvit kyynelin.

Näitä ajatuksia kirjoitti luterilainen.   

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu