Posted by Makkeri on 1/28/2004, 11:13 pm
Kun tälläkin palstalla on joskus taitettu peistä, miten saa tunnolle rauhan ja kellä on päästönavaimet jne, niin ajattelin nyt muistella tapahtuman elämästäni muutaman vuoden takaa.
Rouva X oli tehnyt parannuksen kai joskus nuoruusvuosinaan. Hän avioitui uskovan miehen kanssa ja perheeseen syntyi muutamia lapsia. Perhe oli erittäin aktiivisesti mukana vanhoillislestadiolaisten toiminnassa, mies paikallisen rauhanyhdistyksen johtokunnassakin. Vaimo toimi pyhäkoulunopettajana ja hääräsi seuroissa emäntänä.
Vaimoa kohtasi kuitenkin suuri suru. Aviopuoliso temmattiin taivaan kotiin parhaassa miehuusiässä. Liekö tuo tapahtuma ja lasten meno maailmaan vähitellen katkeroittanut mielen. Vaimo alkoi syyttää tapahtumista Jumalaa ja jättäytyi vähitellen pois uskovien yhteydestä. Lopullinen ero tapahtui kai noin kymmenen vuotta miehen kuoleman jälkeen. Kului noin kaksikymmentä vuotta ja yhteys uskoviin oli vain muisto.
Sitten vaimo sairastui syöpään, joka vähitellen riudutti hänen elämäänsä. Hän joutui sairaalaan odottamaan lähestyvää kuolemaa, sillä syöpä oli levinnyt liian pitkälle. Sairaalan vuoteella maatessa tuli vaimolle suunnaton kuolemanpelko. Hän huusi yöt ja päivät suurissa sekä fyysisissä että sielullisisssa tuskissa. Omaisiaan hän pyysi hakemaan uskovaisia paikalle. Vaimo kertoi omin silmin näkevänsä helvetin vuoteensa vieressä odottamassa hänen saapumistaan. Sielullisen tuskan yltyessä omaiset kävivät paikalle vuorotellen useita eri pappeja, mutta keskustelut näiden kanssa eivät auttaneet. Kuolemanpelko vain paheni. Viimein yksi omaisista soitti eräälle äitinsä mainitsemalle entiselle uskonystävälle, joka saapuikin samana päivänä. Kuolevalla oli vain yksi pyyntö: Saanko minä uskoa kaikki syntini ja ennen kaikkea epäuskon anteeksi? Kun sairasvuoteen vieressä julistettiin synninpäästö, loppui kuolevalta niin fyysinen kuin psyykkinenkin tuska. Jokaöinen tuskainen huuto loppui. Potilaan valtasi rauha.
Samassa huonessa oli myös toinen, kuolemaa odottava potilas. Kun hän näki sen muutoksen, mikä vaimossa tapahtui uskovien vierailun jälkeen, hän halusi myös päästä osalliseksi tuosta evankeliumin voimasta. Molemmat potilaat elivat vielä muutaman viikon ja ovat odottamassa sitä iltahuutoa, joka koskee myös niin sinua kuin minuakin!
Kun tälläkin palstalla on joskus taitettu peistä, miten saa tunnolle rauhan ja kellä on päästönavaimet jne, niin ajattelin nyt muistella tapahtuman elämästäni muutaman vuoden takaa.
Rouva X oli tehnyt parannuksen kai joskus nuoruusvuosinaan. Hän avioitui uskovan miehen kanssa ja perheeseen syntyi muutamia lapsia. Perhe oli erittäin aktiivisesti mukana vanhoillislestadiolaisten toiminnassa, mies paikallisen rauhanyhdistyksen johtokunnassakin. Vaimo toimi pyhäkoulunopettajana ja hääräsi seuroissa emäntänä.
Vaimoa kohtasi kuitenkin suuri suru. Aviopuoliso temmattiin taivaan kotiin parhaassa miehuusiässä. Liekö tuo tapahtuma ja lasten meno maailmaan vähitellen katkeroittanut mielen. Vaimo alkoi syyttää tapahtumista Jumalaa ja jättäytyi vähitellen pois uskovien yhteydestä. Lopullinen ero tapahtui kai noin kymmenen vuotta miehen kuoleman jälkeen. Kului noin kaksikymmentä vuotta ja yhteys uskoviin oli vain muisto.
Sitten vaimo sairastui syöpään, joka vähitellen riudutti hänen elämäänsä. Hän joutui sairaalaan odottamaan lähestyvää kuolemaa, sillä syöpä oli levinnyt liian pitkälle. Sairaalan vuoteella maatessa tuli vaimolle suunnaton kuolemanpelko. Hän huusi yöt ja päivät suurissa sekä fyysisissä että sielullisisssa tuskissa. Omaisiaan hän pyysi hakemaan uskovaisia paikalle. Vaimo kertoi omin silmin näkevänsä helvetin vuoteensa vieressä odottamassa hänen saapumistaan. Sielullisen tuskan yltyessä omaiset kävivät paikalle vuorotellen useita eri pappeja, mutta keskustelut näiden kanssa eivät auttaneet. Kuolemanpelko vain paheni. Viimein yksi omaisista soitti eräälle äitinsä mainitsemalle entiselle uskonystävälle, joka saapuikin samana päivänä. Kuolevalla oli vain yksi pyyntö: Saanko minä uskoa kaikki syntini ja ennen kaikkea epäuskon anteeksi? Kun sairasvuoteen vieressä julistettiin synninpäästö, loppui kuolevalta niin fyysinen kuin psyykkinenkin tuska. Jokaöinen tuskainen huuto loppui. Potilaan valtasi rauha.
Samassa huonessa oli myös toinen, kuolemaa odottava potilas. Kun hän näki sen muutoksen, mikä vaimossa tapahtui uskovien vierailun jälkeen, hän halusi myös päästä osalliseksi tuosta evankeliumin voimasta. Molemmat potilaat elivat vielä muutaman viikon ja ovat odottamassa sitä iltahuutoa, joka koskee myös niin sinua kuin minuakin!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.