Ystävääni, joka kärsii ns.pakkoajatuksesta.
Hän meni omaistaan katsomaan kuolinvuoteellaan ja hänelle tuli lähtiessä sellainen paniikki, että onko hänellä puhtaat vaatteet, siis koko vaatekerta, hän ei kumminkaan vaihtanut vaatteitaan(päällä olevat vaatteet olivat puhtaat)
Sitten hälle tuli sellainen ajatus, että onko hänen alusvaatteensa puhtaat.
Minä sanoin hänelle, että tämä sinun omaisesi olisi eläessäänkin halunnut, että tulet sellaisena kuin olet, että ei sinun hänen takia tarvitse vaihtaa puhdasta alusvaatekertaa.
Ja kun ajattelee asiaa näin päin, niin eihän välttämättä alusvaatteet pysy kauan puhtaana, niin minusta hän aivan turhan tarkasti ajattelee tämän asian.
Olenkin sanonut hänelle, että se oli TÄRKEINTÄ, kun vain menit katsomaan lähiomaistasi.
Nyt hän on vähän rauhoittunut,,,liekkö tämä pakkoajatusta, pikkutarkkuutta...??!!!
Ja sitten sanoin hänelle, että teit aivan oikein, kuten minäkin muistan tämän vainajan, hän sanoi aina eläessään, että ei minun takia tarvitse hienostella tai tehdä jotai erityisjärjestelyjä, vaan tulla sellaisena kuin hän on...myös kuolinvuoteelleen, olen yrittänyt näin auttaa ystävääni.
Onko teillä kellään kanssaihmiset samanlaisia kokemuksia, että osaisin auttaa ystävääni(kylläkin hän on vähän rauhoittunut)
Vastauksista kiitollinen jo etukäteen.
Eikä tartte mitään ivailu vastauksia kirjoittsa!!
Hän meni omaistaan katsomaan kuolinvuoteellaan ja hänelle tuli lähtiessä sellainen paniikki, että onko hänellä puhtaat vaatteet, siis koko vaatekerta, hän ei kumminkaan vaihtanut vaatteitaan(päällä olevat vaatteet olivat puhtaat)
Sitten hälle tuli sellainen ajatus, että onko hänen alusvaatteensa puhtaat.
Minä sanoin hänelle, että tämä sinun omaisesi olisi eläessäänkin halunnut, että tulet sellaisena kuin olet, että ei sinun hänen takia tarvitse vaihtaa puhdasta alusvaatekertaa.
Ja kun ajattelee asiaa näin päin, niin eihän välttämättä alusvaatteet pysy kauan puhtaana, niin minusta hän aivan turhan tarkasti ajattelee tämän asian.
Olenkin sanonut hänelle, että se oli TÄRKEINTÄ, kun vain menit katsomaan lähiomaistasi.
Nyt hän on vähän rauhoittunut,,,liekkö tämä pakkoajatusta, pikkutarkkuutta...??!!!
Ja sitten sanoin hänelle, että teit aivan oikein, kuten minäkin muistan tämän vainajan, hän sanoi aina eläessään, että ei minun takia tarvitse hienostella tai tehdä jotai erityisjärjestelyjä, vaan tulla sellaisena kuin hän on...myös kuolinvuoteelleen, olen yrittänyt näin auttaa ystävääni.
Onko teillä kellään kanssaihmiset samanlaisia kokemuksia, että osaisin auttaa ystävääni(kylläkin hän on vähän rauhoittunut)
Vastauksista kiitollinen jo etukäteen.
Eikä tartte mitään ivailu vastauksia kirjoittsa!!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voisiko joku ystävällisesti kommentoida jotakin tähän asiaan, että miten tällainen vähäpätöinen, ei estettävissä oleva voi olla jonkin häiritsevänä ajatuksena??
Kommentteja,,Kiitos!!
Omakohtaista kokemusta pakko-oireisesta häiriöstä ei ole,mutta sen perusteella, mitä olen tavannut muita ja lukenut asiasta, vaikuttaisi että ystäväsi kärsii juuri siitä.Joillakin voi olla esim. sellainen pakko-oire,että täytyy pestä käsiään koko ajan.Eikä omasta mielestään puhdistu,vaikka kuinka pesisi.
Kuten Anoreksia-syömishäiriöstä kärsivä näkee itsensä peilikuvan lihavana,vaikka olisi pelkkää luuta ja nahkaa,eikä pysty syömään.
Jos ystävälläsi on kuvaamaasi käytöstä jatkuvasti,hänen voisi olla hyvä hakeutua esim.mielenterveystoimistoon.Sopivalla lääkityksellä pakko-oireiset häiriöt saadaan helpottamaan.Voisit tukea häntä avun hakemisessa.
Empä oikein osaa muuta neuvoa antaa.Hyvää jatkoa teille molemmille.
tarve oli hengellinen tarve olla puhdas (syvältä sydämestään) kuoleman äärellä. Kun kuolema koskettaa läheltä, hengelliset tarpeet tulevat pintaan.
Itse olen kohdannut läheisteni kuolemia, ja kyllä ensimmäiset tunteet ovat juuri nuo ajatukset, että haluaisin olla syvältä puhdas (synnit sovitettu) ja olla lähellä Jumalaa.
Moni mitätöi tällaiset tarpeet ikään kuin ihmisessä ei hengellistä puolta olisikaan. Apua voisi saada kristillisestä seurakunnasta.
Kiitos mailistasi..kerroin siitä ystävälleni, mutta hän sanoi, että ei hänelle sellainen olo tullut, että pitäisi olla puhdas kohdatessaan kuolleen, vaan ehkä vaan sitten pakko-oireinen ajatus.
Mitä luulet, jos hän hakisi seurakunnalta tai jostain kristillisestä seurakunnasta apua, niin minkälaista apua hän sieltä saisi ja kuinka he neuvoisivat häntä ajattelemaan tätä asiaa.
Mutta kun asiaa ajattelee näin päin(olen tämän myös kertonut ystävälleni), että eihän se ole aina mahdollistakaan, että hän menisi katsomaan omaistaan kuolinvuoteelleen ja, että KAIKKI vaatteet olisivat AIVAN PUHTAAT.
Oikeastaan mahdoton ajatus..ainakin näin naisen näkökulmasta katsottuna, jos hän just tarkoitti alusvaatteitaan.
Kuinka sinä itse olet saanut tähän avun, jos sinulla ollut kanssa tarvetta olla PUHDAS ,mennessäsi katsomaan vainajaa?(vaikka et olisi itse kokenutkaan samaa)
päässyt katsomaan vainajiani, vaikka olivat sentään sisaruksiani. Olisin kyllä halunnut, mutta olosuhteitten takia ei ollut mahdollista.
Hautajaisiin toki menin ja siellä oli myös tarve olla puhtaalla sydämellä. Likaisuuden tunne voi johtua myös inhimmillisestä epätäydellisyydestä ihmissuhteissa. Eli läheisen kuoleman kohdatessa muistuu mieleen vanhat mokaamiset: riidat, kateudet, pahan puhumiset tai muu epäonnistuminen edesmenneen omaisen kanssa.
Kuolema on kuitenkin ainutlaatuinen tapahtuma; sen äärellä tulee ajatus, että haluaisi itse olla vamis, jos oma elämä loppuisi yhtäkkiä.
Itse olen saanut avun puhtauden tarpeeseeni tultuani uskoon ja otettuani vastaan Jeesuksen sovitustyön ristillä (kuollut minun syntieni takia, että minä saisin puhtauden).
Seurakunnassa avun voi saada esimerkiksi menemällä tilaisuuden/ jumalanpalveluksen jälkeen juttelemaan papin/saarnaajan/diakonin luokse ja pyytäen, että rukoiltaisiin synninpäästö. Apu on lähinnä keskusteluapua, rukousapua sekä neuvoa, miten ihminen voi päästä lähelle Jumalaa.
En yhtään ihmettelisi, jos pakko-oireisenkin ajattelun takana olisi hengelliset tarpeet. Nämä tarpeet on niin syrjään työnnetty Suomessa ja kuvitellaan, että psykologia vastaa kaikkiin kysymyksiin.
Minulla on siis itselläni ollut elämässäni suuria kriisejä näitten kuolemien takia, mutta olen kokenut olevani turvassa, kun on luottamus Jumalaan ja on joku, jolle uskaltaa kertoa/ tunnustaa kaiken itsestään. On hyvä olla, kun joku tuntee minut läpikotaisin ja vieläpä armahtaa minut.
Hyvää jatkoa etsimiseen!
Ilmeisesti kysyit samasta asiasta myös Psykologia-otsikon alla, kun vastasit toiselle kysyjälle? Asia taitaa vaivata sinua kovasti. Mieleeni tuli, että ehkä olet itse se henkilö, joka meni kuollutta omaistaan katsomaan? Anteeksi jos erehdyn. Kysyn tätä vain sen takia, että saat varmasti erilaisia vastauksia, jos kysymys on omasta ongelmastasi.
Juu, oikeassa olet..laitoin myös psykologian palstalle saman asian, haluan vain, että ystäväni saa mielenrauhan asialleen.
Olen yrittänyt puhua hänelle, että asiaa ei saa enää tekemättömäksi ja sinä teit aivan oikein vainajan tuntien.
Hyvää kevät talven jatkoa sinulle!!