Olen seurustellut 4½ vuotta poikaystäväni kanssa. Olen nyt 20, eli aloitimme seurustelun hyvin hyvin nuorina. Kuitenkin meillä menee hyvin ja olemme yhä hyvin rakastuneita. Asuimme vuoden yhdessä ja sen jälkeen muutimme kotiin takaisin asumaan kun hän lähti armeijaan. Muutamme taas yhteen kun hän tulee takaisin siviiliin. Olemme puhuneet lapsista ja tulevaisuudesta, hän sanoi haluavansa mennä naimisiin ja lapsia muutaman vuoden päästä kun koulut on käyty. Olen samaa mieltä asiasta. Olemme onnellisia yhdessä.
Kuitenkin viime viikolla sattui jotain, joka sai minut miettimään... Syön pillereitä ja ensimmäista kertaa elämäni aikana unohdin kaksi pilleriä laatan ekana viikkona viikonloppuna kun poikaystäväni tuli lomille. Sanoin heti tästä hänelle ja koska seksiä oli harrastettu, oli pieni mahdollisuus, että olisin tullut raskaaksi. Aloimme puhua asiasta ja hän ilmaisi melko selvästi kantansa, että meillä ei olisi varaa elättää lasta nyt jne. ja pitäisi ruveta miettimään aborttia... Itse olen abortin vastustaja! Vaikka olen samaa mieltä siinä, että lapsi keskeyttäisi minun koulun niin ei se ole syy tehdä aborttia. Jotenkin abortti tuntuu niin luonnottomalta ratkaisulta (en toki tuomitse aborttia tehneitä, vaan itse en pystyisi...). Mies suhtautuu tähän, niin kuin minä HALUAISIN lasta ja kiristän nyt häntä tekemään kaikenmoisia uhrauksia... Sanoin hänelle, että jos hän haluaa, niin ei tarvitsisi olla missään tekemisissä lapsen kanssa. En siis asettaisi minkäänlaisia velvollisuuksia. Jos siis olisin ollut raskaana. Mutta onneksi en ollut.. Menkat tuli ajallaan.
Jäin vain miettimään, että jos kävisi niin että tulisin raskaaksi. Mitä tekisin?! Ehkä toisen painostuksesta tekisin abortin mutta varmasti vihaisin itseäni koko loppuelämäni sen takia. Ja mitä jos en ikinä pystyisi sen jälkeen saamaan lapsia. Aika iso riski... Kuitenkin rakastan lapsia ja aion tehdä tulevaisuudessa työtä lasten ja nuorten parissa. Mitä tekisin jos tulisin raskaaksi?! Pystyisinkö kasvattamaan lapsen yksin...
Kuitenkin viime viikolla sattui jotain, joka sai minut miettimään... Syön pillereitä ja ensimmäista kertaa elämäni aikana unohdin kaksi pilleriä laatan ekana viikkona viikonloppuna kun poikaystäväni tuli lomille. Sanoin heti tästä hänelle ja koska seksiä oli harrastettu, oli pieni mahdollisuus, että olisin tullut raskaaksi. Aloimme puhua asiasta ja hän ilmaisi melko selvästi kantansa, että meillä ei olisi varaa elättää lasta nyt jne. ja pitäisi ruveta miettimään aborttia... Itse olen abortin vastustaja! Vaikka olen samaa mieltä siinä, että lapsi keskeyttäisi minun koulun niin ei se ole syy tehdä aborttia. Jotenkin abortti tuntuu niin luonnottomalta ratkaisulta (en toki tuomitse aborttia tehneitä, vaan itse en pystyisi...). Mies suhtautuu tähän, niin kuin minä HALUAISIN lasta ja kiristän nyt häntä tekemään kaikenmoisia uhrauksia... Sanoin hänelle, että jos hän haluaa, niin ei tarvitsisi olla missään tekemisissä lapsen kanssa. En siis asettaisi minkäänlaisia velvollisuuksia. Jos siis olisin ollut raskaana. Mutta onneksi en ollut.. Menkat tuli ajallaan.
Jäin vain miettimään, että jos kävisi niin että tulisin raskaaksi. Mitä tekisin?! Ehkä toisen painostuksesta tekisin abortin mutta varmasti vihaisin itseäni koko loppuelämäni sen takia. Ja mitä jos en ikinä pystyisi sen jälkeen saamaan lapsia. Aika iso riski... Kuitenkin rakastan lapsia ja aion tehdä tulevaisuudessa työtä lasten ja nuorten parissa. Mitä tekisin jos tulisin raskaaksi?! Pystyisinkö kasvattamaan lapsen yksin...
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tilanteen ollessa teoreettisen pohdiskelun alla käytetään harkintaa ja järkeä. On järkevää suunnitella elämäänsä. Oikeassa elämässä ei aina käy kuten suunnitellaan, ja valinnat tehdään lopulta sangen usein tunteen, tuntemuksen, intuition ja vaikka jopa hetken mielijohteen mukaan.
Poikaystäväsi ajatteli järkevästi todetessaan, ettei nyt ole lapsen aika. JOS kuitenkin olisit ollut raskaana ja todellinen asia olisi tullut eteen, hän olisi hyvinkin todennäköissti kääntänyt kelkkansa ja ollut kerrassaan ajatuksen lumoissa. Tai sitten ei.
Jotkut ovat määritelleet lapsen oikeudeksi syntyä suunniteltuna, toivottuna ja rakastettuna. Minua ihmetyttää tässä kauniissa toivotuksessa kohta "suunnittelu". Aika harva meistä loppujen lopuksi on oiekin suunniteltu. Suunnitelematon tai jopa "vahinko" ei suinkaan tarkoita ei-toivottua, ei-haluttua.
Kannattaa arvioida tarkkaan miestä joka ei ole valmis kantamaan vastuuta tekemisistään ja olisi valmis abortoimaan oman lapsensa. Myös toisenlaisia sankareita on liikkeellä. Valintaasi et ole vielä tehnyt.
Emme ollet seurustelleet mieheni kanssa yhtä kauaa kuin te mutta muuten kävi melkein samalla tavoin. Mies siis oli armeijassa. Tein testin ja olin raskaana. Tiesin etukäteen mikä oli mieheni kanta -abortti. Olimme joskus aiemmin keskustelleet asiasta. Itse olin niin sekaisin koko tilantessa etten tiennyt mitä tunsin enkä uskaltanut edes ajatella mitä todella haluan. Joten soitin terveyskeskukseen.. Aborttiin sitten päädyin. Ja katunut olen syvästi ja sydän on ikuisesti rikki.
Olen sitä mieltä että kun mies alkaa painostaa aborttiin, kannattaa miettiä haluatko viettää elämääsi mielummin sen miehen kanssa (suhde saattaa päättyä), vai lapsen kanssa (jolla on sinuun ikuinen side)! Itse ottaisin ennemmin lapsen.
Siis päätös abortista on ehdottomasti naisen, eikä aborttia tehnyttä naista saa ainakaan syyllistää.
Mutta jos MIES jostain syystä katsoo, että abortti olisi vähiten huono ratkaisu, hän onkin ajanhaaskuuta elämänkumppanin valinnan kannalta?
Siis miehen velvollisuus on aina olla samaa mieltä naisen kanssa mitä aborttiin tulee?
No ei ihan niinkään, toki ehottaa saa mut kyseessä on kuitenki aina naisen päätös, naisen kehossa lapsi kasvaa, naisen mielenterveys kärsii abortista jos on kärsiäkseen!
mielenterveys voi kärsiä myös, jos hän EI tee aborttia js se olisi hänen tilanteessaan paras ratkaisu. Jokainen siis päättäköön itse ja kenenkään on ihan turha moralisoida toisten päätöksiä. Jokainen myös kantaa itse vastuun, oli päätös sitten mikä tahansa.
Eikä muuten kukaan, joka ei ole itse aborttia kokenut voi tietää miltä se tuntuu. Toiselle se sopii ja toiselle ei.
Myös mies voi järkyttyä naisen omavaltaisesta abortista, kuten monet järkyttyvät siitä että nainen pitää lapsen. Yksilöllistä tämäkin.
Minusta on kummallista, että noustaan aina barrikaadeille, että naisella on oikeus päättää ja hän saa valita abortin tai ei. Mutta kun mies on asiasta jotain mieltä niin hän on pahan ruumiillistuma. Lapsi on yhtä paljon molempien ja päätöksen on oltava jotenkin yhteinen. Se voi olla hyvin vaikeaa, mutta asiasta on keskusteltava.
Kaikkein turhinta on antaa tuollaisia neuvoja, että kannattaa miettiä kannattaako olla sen miehen kanssa enää ollenkaan. Te olette hyvin nuoria ja poikaystävälläsikin saa olla mielipiteitä ja hänellä on ennen kaikkea oikeus ensijärkytykseen!
... mutta ei. Eri ihmiset kokevat asiat eri tavalla ja jotkut kärsivät abortin seurauksista kun toisille taas se on suuri helpotus. Tärkeintä on, että jokainen tekee päätöksen kunnollisen ja rehellisen itsensä tutkiskelun jälkeen. Vaikka sitä helposti onkin niin ymmällään ettei välttämättä pysty käsittelemään kunnolla tunteitaan. Minusta tuntuu, että minä olen se joka kärsii seurauksista, ei miespuolinen osapuoli. Minun mieleeni tulvii mitä kummallisempia tunteita ja omituista kaipuuta, joka masentaa hetkittäin tavattoman paljon. Siksi uskon, että naisen kannalta päätös on usein kipeämpi ja vaikuttaa häneen enemmän. Minun mielestäni kuuluu ajatella myös sitä mitä nainen joutuu kokemaan, eikä vain että miehellä on oikeus valita ettei halua lasta. Kuunnelkaa jokainen itseänne ennen kuin toimitte. Toivon, että jokainen tekisi niin ja välttyisi kokemasta samaa kuin minä.
On ikävää, että olet joutunut kokemaan ikäviä asioita ja että sinun tapauksessasi jouduit ilmeisesti yksin kärsimään. Mutta yhäkään ei mielestäni kannata tehdä yleistyksiä, sillä joillekkin miehille abortti on myös kova juttu. Kun lapsi nyt sattuu olemaan yhdessä jonkun kanssa tehty. Naisen kokemukset on konkreettisia ja aiheuttavat ehkä tuskaakin, mutta myös mies saattaa kärsiä molempien ratkaisujen kohdalla.
En ihan tarkoittanut noinkaan miten tulit ymmärtäneeksi asian. Vaan että minusta on ihan ymmärrettävää miksi naisen päätösvaltaa painotetaan abortin suhteen. Onhan se selvä, että nainen on yhteydessä syntymättömään lapseen enemmän kuin mies. Tottakai tarvitsee kuunnella miehen mielipidettä, eihän sekään ole oikein, että joku joutuu isäksi tahtomattaan. Sen takia itsekin tähän päätökseen tulin. Kuten mieheni sanoi: "Lapsi ansaitsee molemmat rakastavat vanhemmat. " Mutta ei se sen helpommaksi asiaa tee...
Jos itse olisin samassa tilanteessa ja en esim. taloudellisesti pystyisi huolehtimaan lapsesta, harkitsisin abortin sijaan todennäköisemmin lapsen antamista adoptoitavaksi.
nainen pystyisi antamaan OMAN lapsensa pois kannettuaan tätä ensin yhdeksän kuukautta? Itse ainakin pidän aborttia parempana vaihtoehtona, jos lasta ei voi/halua pitää. Tietysti ehkäisy kuitenkin hoidetaan kuntoon ENNNEN kuin vahinkoja tapahtuu!
Moi!
yksin kasvattaminen on varmasti raskasta, koska lapsi tarvitsee molempia vanhempia yhtä paljon jo syntyessään.
Kannattais olla hyvin varovainen ettei käy vahinko, koska se ei vois olla samanlaista kun se hetki jolloin katsotte toistenne silmiin ja päätätte hankkia vauvaa.
Synnytksen jälkeenkin teihin vaikuttaa se miten vauvanne on saanut alkunsa.
Omasta kokemuksesta takaan onnellista tulosta.
Omasta mielestäni lapsen kuuluu syntyä rakkaudesta... olemme jopa miettineet joskus sitä ettei tulis raskaaksi vaikka kuinka yrittäis, ainoastaan silloin kun on aitoa rakkautta miehen ja naisen välillä. :)
Onnea sinulle! ;)
et voisi.
Tulipa taas kerran mieleen se, miten onnellinen olen, kun minulla on mies (vaikkakin poika vielä), joka rakastaisi lastamme vaikka se pääättäisi tulla nyt. Olin 17 ja poikaystäväni 15, kun epäilin olevani raskaana. Abortti ei ollut minulle edes vaihtoehto ja sanoin sen poikaystävälleni (tosin tiesi sen jo). Helpotuksekseni poikaystäväni vain totesi, että emme me olisi ainoita teinivanhempia ja että meidän rakkautemme kestäisi ihan mitä tahansa. Onneksi hälytys oli kuitenkin väärä.
Erimielisyydet abortista on mielestäni semmoinen jutu, että kannattaa pohtia myös muita näkemyseroja ennen kuin tekee suurempia päätöksiä tulevaisuuden suhteen. Pienet erimielisyydet kestää, kun rakastaa mutta arvo- ja näkemysasiat voivatkin olla hankalampi juttu.
itselläni on tilanne jossa itselläni on 3 muksua ja nyt olen raskaana..
nykyiseni ei halua vauvaa ja vaatii aborttia.
en tee.. ja hän saa mennä en mä väkipakolla hänen halua jäävän.
ja itse hoidan tulevan siinä kuin muutkin..ei mun mielestä miehellä ole päätös valtaa ratkaista asiaa yksin!!
te joilla on sama tilanne pitäkää päänne ja pitäkää muksu , se tuo iloa myöhemmin..
..ratkaisusi johdosta :) Kunpa olisin itse pystyny aikoinaan samaan ja rohkeasti kuunnellut sydäntäni. Nyt olen onnellinen kaikkien niiden puolesta, jotka tekevät päätöksen todellisten sydämen sanomien perusteella joko tai ei. Tärkeää on, että uskoo olevansa onnellinen lopun elämäänsä ja sinut itsensä kanssa. Kaikkea hyvää odotusajalle! :)