Hei ihmiset, tällä minuutilla tuntuu että pää halkeaa. Viime yön tappelin (kyllä, tappelin) mieheni kanssa koko yön ja syy oli se, että kerroin hänelle tajunneeni terapiassani olevani agressiivinen. Erittäin agressiivinen ihminen. Reagoin tilanteisiin yli ja käyttäydyn agressiivisesti tiedostamattanikin.
agressioni ovat suojelumekanismeja. Olen alkoholistien aikuinen lapsi ja rankat oireet alkoivat isäni kuoleman jälkeen (3,5v sitten)ja huipentuivat itsemurhayritykseen vuosi sitten.
Olen elämäni aikana aloittanut terapian usein, mutta vasta nyt tuntuu, että saatan jopa käydä loppuun tämän.
Mutta asiaan. Kerroin miehelleni tästä "oivalluksesta" eli, että tämä käytös suojelee minua paljastamasta heikkouttani. Ja että käytös puhkeaa, kun koen olevani yksin tai vaarallisessa tilanteessa ns. "paljaana". Minulla ei ole koskaan ollut kokemuksia hyväksytyksi tulemisesta. Enkä näin ollen edes osaa olla heikko vaan yritän kaikin tavoin peittää sen.
Minusta on niin surullista, että minun turvattomuuden tunteeni on aiheuttanut niin paljon pahaa minulle ja läheisilleni. Niin paljon energiaa hukkaan vain siksi, että minä en ole koskaan ollut turvassa heikkona hetkenä. Silloin kun sisin yrittää jotain kertoa.
Ja mieheni suuttuu!! Hän suuttui kyyneliini. Käveli pois. Pyysin takaisin ja hän alkoi huutamaan. Ja kas! Taas mentiin. En saanutkaan syliä, sain kuuden tunnin painiottelun.
Olen niin väsynyt!! Mun pitäisi oppia, että aina ei tarvitse jaksaa, eikä olla vahva, että minuakin varten on joku. Mutta en osaa!!
Miten te ihmiset pääsette näistä käytös ja kokemuspohjista eroon, jos edes kotoa ei löydy turvaa koskaan?
Miten mistään pääsee ikinä eroon?? Miten vahvuuteen sairastunut voi oppia olemaan heikko?
Minä en jaksa enää. Koko vuosi ollut yhtä kamppailua itseni ja ympäristön välissä.
Mutta aina sama hylkäys. Ja yöllä raavin jälleen kasvoni ja päänahkani verille. Aamulla oksensin ja iltapäivällä oli turvauduttava ystävääni kuorimaveitseen...vatsaa puristaa ja tuntuu että henki ei kulje..kipu tuntuu fyysisenä puristuksena raivoa ja epätoivoa ja kainiita kuvia kuolemasta.. onko täällä ketään joka voisi hyväksyä minut silti??
Pelkään tekeväni jotain todella pahaa. Haluan vain pois. Jonnekin. Rauhaan. Mutta miten tällaisessa voi löytää rauhan? Miten pelastua ikinä, kun terapiakin on välillä vain suorittamista.. Miten paljastaa itsensä terapeutille kun sitä ei voi tuomiotta tehdä kotonakaan?? Miten tästä kaikesta selviää hengissä? Voittajana? Selviääkö?
Voiko kukaan koskaan rakastaa minua kaikesta tästä huolimatta??
agressioni ovat suojelumekanismeja. Olen alkoholistien aikuinen lapsi ja rankat oireet alkoivat isäni kuoleman jälkeen (3,5v sitten)ja huipentuivat itsemurhayritykseen vuosi sitten.
Olen elämäni aikana aloittanut terapian usein, mutta vasta nyt tuntuu, että saatan jopa käydä loppuun tämän.
Mutta asiaan. Kerroin miehelleni tästä "oivalluksesta" eli, että tämä käytös suojelee minua paljastamasta heikkouttani. Ja että käytös puhkeaa, kun koen olevani yksin tai vaarallisessa tilanteessa ns. "paljaana". Minulla ei ole koskaan ollut kokemuksia hyväksytyksi tulemisesta. Enkä näin ollen edes osaa olla heikko vaan yritän kaikin tavoin peittää sen.
Minusta on niin surullista, että minun turvattomuuden tunteeni on aiheuttanut niin paljon pahaa minulle ja läheisilleni. Niin paljon energiaa hukkaan vain siksi, että minä en ole koskaan ollut turvassa heikkona hetkenä. Silloin kun sisin yrittää jotain kertoa.
Ja mieheni suuttuu!! Hän suuttui kyyneliini. Käveli pois. Pyysin takaisin ja hän alkoi huutamaan. Ja kas! Taas mentiin. En saanutkaan syliä, sain kuuden tunnin painiottelun.
Olen niin väsynyt!! Mun pitäisi oppia, että aina ei tarvitse jaksaa, eikä olla vahva, että minuakin varten on joku. Mutta en osaa!!
Miten te ihmiset pääsette näistä käytös ja kokemuspohjista eroon, jos edes kotoa ei löydy turvaa koskaan?
Miten mistään pääsee ikinä eroon?? Miten vahvuuteen sairastunut voi oppia olemaan heikko?
Minä en jaksa enää. Koko vuosi ollut yhtä kamppailua itseni ja ympäristön välissä.
Mutta aina sama hylkäys. Ja yöllä raavin jälleen kasvoni ja päänahkani verille. Aamulla oksensin ja iltapäivällä oli turvauduttava ystävääni kuorimaveitseen...vatsaa puristaa ja tuntuu että henki ei kulje..kipu tuntuu fyysisenä puristuksena raivoa ja epätoivoa ja kainiita kuvia kuolemasta.. onko täällä ketään joka voisi hyväksyä minut silti??
Pelkään tekeväni jotain todella pahaa. Haluan vain pois. Jonnekin. Rauhaan. Mutta miten tällaisessa voi löytää rauhan? Miten pelastua ikinä, kun terapiakin on välillä vain suorittamista.. Miten paljastaa itsensä terapeutille kun sitä ei voi tuomiotta tehdä kotonakaan?? Miten tästä kaikesta selviää hengissä? Voittajana? Selviääkö?
Voiko kukaan koskaan rakastaa minua kaikesta tästä huolimatta??
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mullakin isä oli mielisairas alkoholisti ja äiti - no sivistymätön ja lapsen asteella.
En saanut kokea lapsena rakkautta ja läheisyyttä. Itseasiassa koti oli turvaton paikka, jonne oli pakko mennä illalla jos ei muualla yösijaa ollut. Ja aina pelotti olla kotona.
Asuin kuitenkin kotona 19-vuotiaaksi. Kävin kesät ja viikonloput töissä ja kävin lukion maksaen itse oppikirjat, ruuan ja vaatteet. Siten lähdin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja elämä näytti hetken hyvältä. Kaikki kaunis kuitenkin meni aina pieleen - olen tasapainoton ja yliherkkä ihminen. Aikani jaksoin koettaa luoda ihmissuhteita vastakkaiseen sukupuoleen, mutta kaikki olivat tuomittuja epäonnistumaan.
Nyt olen yksinäinen, surullinen ja masentunut ihmisen puolikas.
Todennäköisesti et usko Jumalaan. Mutta jos voit kuitenkin uskoa niin ajattele, että sinulla on sielunsuunnitelma, jossa tapahtumat olet itse pitkälti valinnut.
Arvelisin, että ei ole tarkoitus, että olisit koko ikääsi yksin.
Minäkin tien valinnan jossa rohkeuttani koeteltiin ja nyt hyvin todennäköisesti se on tuottamassa tulosta. En tarkoita, että rohkeuttasi koetellaan, mutta yksinäisyys ja kaipuu ovat kouluttavia tapahtumia.
Tuo vaihe päättyy kun olet oppinut ( ja siihen oppiin on kuulunut koko elämäsi ) kylliksi ja vastaasi kävelee nainen ja uskoisin, että vaikeuksia ei tule.
Kiitos jos viitsit lukea näitä "henkimaailman juttuja". Hyvää kevättä.
Ole kiltti itsellesi. Jos kukaan muu ei sinua hyväksy, yritä ensin itse. Puolison tai muitten ihmisten on vaikea ymmärtää näkymätöntä sairautta. Siksi on tärkeää itse yrittää ymmärtää.
Et voi puhua kotona, mutta Sinulla on terapeutti, joka on varannut aikansa Sinua varten. Puhu, hän kuuntelee.Kysymykset Sinun on kyllä kysyttävä itse. Vastaukset löytyy ajankanssa.
Ole ihminen itsellesi. Olet oikealla tiellä, kun osaat kysellä apuja ja käyt terapiassa. Onnea saa kun osaa antaa, apua saa kun osaa pyytää.
Vahvuus voi olla myös osa sairautta. Siitä ei pääse yksin eroon. Sinulla on terapeutti, joka voi auttaa Sinua. Vahvalta näyttävä ihminen on usein sisältä epävarma. Heikkous ei ole synonyymi huonoudelle.
Mielestäni olet herkkä ja haavoittuva kovan kuoresi alla. Yritä päästää itsesi ulos kuoresta, vaikka vain pienin askelin.
Esimerkiksi pyytämällä apua muodonvuoksi, vaikka itse pystyisitkin suoriutumaan tehtävästä.
Agressiivisuus vaatii kyllä enempi ammatti-auttajan apua ja sehän sinulla jo on. Käytä hyvä ihminen terapeuttia hyväksesi, kun sinulla sellainen kerran on.
Jos rakastat miestäsi. Yritä saada hänetkin mukaan terapiaan. Yhdessä kannattaa yrittää.
Toivon Teille molemmille parempia aikoja.