Kokoomus on hyvää vauhtia jakautumassa kahden linjan puolueeksi. Puolueen konservatiivit ovat nyt iskussa ja pyrkivät ottamaan puolueen haltuunsa. Itälän-Koskisen linja tukeutuu hiljaisten miesten kerhoihin ja muihin isokenkäisiin piireihin. Martin Saarikangasta ei edes askella tästä linjasta paljonkaan vanhoillisemmilla argumenteilla. Nyt jopa Raimo Ilaskivi voi alkaa taas olla mielissään.
Kokoomuksen kannatuksen lisäpotentiaali on tullut keskiluokasta. Juuri tähän saumaan Ben Z. on iskenyt kirveensä ja onnistunut varsin hyvin. Benin ohella pääkaupunkikokoomuslaiset ja suuri osa naisista on tukenut tätä arvoliberaalia ja sinipunayhteistyöhön mieltynyttä linjaa. Konkareista Harri Holkeri näyttäisi olevan tämän suuntauksen yksi kantaisä, koska hän mursi yhdessä Koiviston kanssa aikoinaan kassakaappisopimukset. Nuorsuomalaiset eivät ehkä tuoneet kovin olennaista vaihtoehtoa tälle Benin tukemalle linjalle ja hävisivät pois. Nyt ollaan ajautumassa entistä kauemmas nuorsuomalaisuudesta.
Oma veikkaukseni on, että Kokoomus on ajamassa itseään täydelliseen umpikujaan. Punamulta alkaa tämän rinnalla näyttää tosiaan vaihtoehdolta. Demarien on jatkossa vaikeampi lähteä sinipunayhteistyöhön, kun Kokoomus näin oikeistolaistuu henkilövalintojensa myötä. Itälä on kovin epäuskottava vaihtoehto ja surkean oloinen johtajatyyppi. Hänen lentonsa jäänee kananlennoksi.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Itälällä on nyt nk. näytön paikka.
On ymmärrettävää, että jossakin sosiaalidemokratia-mössössä, hössötyksessä, ja 'konsensuksessa' kasvaneilla porvarivesoilla, jossa mikään ei erotu mistään ja kaikki on tasoteltu ja kaikki muu historia kuin joku sossuhistoria on yritetty tuhota ja häivyttää on vaikea löytää identiteettiään ja ylipäätään tajuta kuka ja mikä on.
Itälä on jostakin merkillisestä syystä vielä leimattu joksikin ällö-pehmoksi ikäänkuin siinä olisi jotakin positiivistakin ja joka sana nyt varmaan on karkoitanut paljonkin äänestäjiä.
Ei kai Itälä nyt sentään mikään pehmo ole.
Saa nyt sitten nähdä, mitä hänestä lähtee, jos on lähteäkseen ja, jos ei mitään lähde niin sitten vaan ottaa ja lähtee.
Olen täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Itälä-Koskisen linja hajoittaa puolueen, ja pahasti. Itälä on omaksunut kepun " pelin poliitikan " ja siitä maksetaan laskevana kannatuksena edelleen.