Kukaan nähnyt Elephantia vielä? Sanokaa muutki mielipiteitä sikäli mikäli näette sen lähiaikoina.
En mahda sille mitään, mut vaikka miten olis palkittu Cannesissa niin eipä se ihan täysillä sytyttäny. Vaikka lupasi hyvää niin kuivakaksi jäi. Viihteellinen arvo on nollassa. Taide-elokuvana mainostamisen takia kriitikot tuntuvat olevan oudoksuttavan maireita filmiä kohtaan. En ehkä ymmärrä taidetta, mutta vaikka elokuvan erinäisistä kohtauksista on löydetty kosolti merkityksiä (osa olemattomia,keksittyjä?), onko sitten syytä kehua kokonaisuutta erinomaiseksi, kun en ainakaan itse löytänyt sille mitään merkitystä. Eikä ohjaajan mukaan ollut tarkoituskaan. Kai taiteella kuuluisi aina olla jokin tarkoitus? Vähän liikaa Hollywoodin ulkopuoliset elokuvantekijät saavat anteeksi.
Jaahas, pitänee kai odotella, että Maskula näkee filmin ja kertoo asiasta absoluuttisen totuuden. ;)
En mahda sille mitään, mut vaikka miten olis palkittu Cannesissa niin eipä se ihan täysillä sytyttäny. Vaikka lupasi hyvää niin kuivakaksi jäi. Viihteellinen arvo on nollassa. Taide-elokuvana mainostamisen takia kriitikot tuntuvat olevan oudoksuttavan maireita filmiä kohtaan. En ehkä ymmärrä taidetta, mutta vaikka elokuvan erinäisistä kohtauksista on löydetty kosolti merkityksiä (osa olemattomia,keksittyjä?), onko sitten syytä kehua kokonaisuutta erinomaiseksi, kun en ainakaan itse löytänyt sille mitään merkitystä. Eikä ohjaajan mukaan ollut tarkoituskaan. Kai taiteella kuuluisi aina olla jokin tarkoitus? Vähän liikaa Hollywoodin ulkopuoliset elokuvantekijät saavat anteeksi.
Jaahas, pitänee kai odotella, että Maskula näkee filmin ja kertoo asiasta absoluuttisen totuuden. ;)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Pidin elokuvan yksinkertaisuudesta. Leffaan oli todellakin saatu aikaan oikeanlainen ilmapiiri. Elokuvan alussa kukaan ei oikeastaan osannut aavistaa mitään, ja kaikki vaikutti hyvinkin tavalliselta. Ihmiset vaeltelivat tyjillä käytävillä, tapasivat toisiaan ja puhuivat, ja tekivät täysin turhia ja tarpeettomia asioita. Katsojat saatiin hyvin mukaan, ja todennäköisesti ymmärtämään, että kukaan ei osaa vastata täydellisesti kysymykseen miksi. Tarinaan ei myöskään oltu ympätty juuri minkäännäköistä tarinaa saatika juonenkäänteitä, mikä sai taas ymmärtämään sen että kyse oli täysin tavallisesta huhtikuisesta aamupäivästä, ei suinkaan suurenbudjetin toimintaelokuvapläjäyksestä. Elokuva eteni niin hitaasti ja rauhallisesti, että lopun ampuminen ja traagisuus, sai katsojan oikeasti hereille ja järkyttymään. Voiko tällaista oikeasti tapahtua?
Minä pidin Elephantista, ja sen tavasta kertoa ja järkyttää.
Totta, viihdearvo täysi nolla. Eikä tuo pahasti ajatuksiakaan herättänyt. Paitsi sen, että jos Timo Koivusalo olisi tehnyt tismalleen saman elokuvan, niin häntä olisi syytetty amatöörimäisestä "kameran kanssa näyttelijöiden selän takana kuljeskelusta" tms. Minusta tämä elokuva sai aivan kohtuuttoman maireat kritiikit siihen nähden miten tuhnu se oli. Harmittaa, että piti mennä pääsylippurahansa tuommoiseen haaskaamaan.
Enkä minä erehtynyt leffaan siksi, että olisin luullut sen olevan joku Rambo-leffa. Sellaisiakin pellejä katsomossa oli, ja he kyllä epäviihtyivät vielä minuakin enemmän.
oltiinkohan samas näytökses? siel pikkulikat ja -kundit nauro lopus ku luuli et joku killeri actionpätkä luvassa. mut mitä aada tos sano normaaleist jutuist ja tekemisist ja yksin kävelystä käytäväl ni siihenki viisaammat elokuvaihmiset oli löytäny muka jotain merkityksiä enteilevästä kuoleman ilmapiiristä ja vaeltavista haamuista. sekavaa, sekavaa. annan **1/2. nyt meen kattoo zero dayn ja vertaan.
Harvat nykyiset leffat pistävät miettimään samalla tavalla kuin elephant. Elokuva ei missään vaiheessa ota kantaa tai moralisoi mikä yhteiskunnassa on mätää. Tätä yksinkertaista elokuvaa katsoessani tuntui kerrankin siltä, ettei katsojia aliarvioida.
Ericin lausahdus "and most important, have fun" tuntuu aivan luonnolliselta. Ikään kuin he olisivat menossa juhliin. Kuitenkin tilanne on aivan surrealistinen. Missä menee todellisuuden raja?
Vaikka tietää mitä tulemaan pitää, niin uneliaita käytäviä seuratessa on koko ajan epämiellyttävän voimaton olo. Tapahtuuko se nyt? Miten hänen käy?
Mihinkään ei kuitenkaan pysty vaikuttamaan. On täysin sattumaa, kuka sattuu milloinkin olemaan missäkin paikassa; aivan kuten oikeassa elämässäkin, vaikka kuvatuilla lyhyillä hetkillä on paljon suurempi merkitys kun vastaavilla ajanpätkillä yleensä.
En ole samaa mieltä kuin useimmat kriitikot. Mielestäni päähenkilöihin voi helposti samaistua. He eivät ole mitään "eläviä kuolleita". He ovat inhimmillisempiä kuin amerikkalaisissa leffoissa yleensä. Hetkeittäin tuntuu jopa siltä että olisi itse oppilaana Columbine High:ssa. Arjen pienet merkityksettömät seikat tuntuvatkin tärkeiltä, kun kontrasti on tarpeeksi voimakas.
Taustalla ei soi mikään melodramaattinen musiikki, jonka tarkotuksena on herättää meissä tunteita. Kaikki jää katsojalle.
Omasta mielestäni huippuleffa, vaikken minäkään yleensä ole taiteellisten leffojen suuri fani (tosin mielummin taiteellisia leffoja kuin "dude, where's my car"-tyyliin)
on pelle joka ei tiedä mistä puhuu.....ei taida saada pilluu tapreeks ku arvostelle leffoi miten sattuu....