HISTORIAA
Kokoomus on hoitanut hyvin kuntalaisten asioita. Mitä enemmän kunnissa on kokoomuslaisia valtuutettuja, sitä pienempi on kunnallisveroprosentti. Se on merkki Kokoomuksen ainutlaatuisen hyvästä yhteisten asioiden hoitamisesta. Hyvästä asioiden hoidosta ovat saaneet nauttia sellaiset paikkakunnat, kuten Naantali, Pälkäne ja Hamina. Jokaisessa näistä kunnista on Kokoomuksen kannatus selvästi yli 40%.
Kokoomus on ainoana puolueena ajanut Vihriälän-Holmin mallin mukaista työllistämispakettia. Se oli meille hallituskysymys, muille puolueille ei. Tällaisen mallin on arvioitu työllistävän Suomen kokoisessa maassa n. 30 000 työntekijää. SAK väittää perustelematta, että osa-aikaisten määrä lisääntyy, jos ko. malli otetaan käyttöön. Miksi työnantajan olisi viisaampaa pitää kahta työntekijää osa-aikaisena, jos työntekijän tuntihinta pienenee hänen työtuntiensa lisääntyessä? Jopa vähäinen ylitöiden teettäminen on kannattavempaa, kuin osa-aikaistaminen, koska etu alkaa hitaasti pienenyä tietyn kuukausipalkan jälkeen.
NYKYPÄIVÄ
Hallitus tavoittelee 100 000 uutta työpaikkaa tällä hallituskaudella, mutta suunta on tasan päinvastainen. Tätä vauhtia meiltä katoaa 100 000 työpaikkaa, siis viisi Nokiaa, Vanhasen hallituksen aikana. Hallituksen työllisyystavoite on sitäpaitsi mahdotonta toteuttaa hallitusohjelman mukaisilla toimilla. Jotta työllisyysprosentti olisi 75 vuonna 2010, tarvitaan tähän maahan 360 000 uutta työpaikkaa. Mistä näihin kaikkiin työpaikkoihin saadaan päteviä hakijoita, jos työttömiä työnhakijoitakin on vain 291 000, työikäisten määrä vähenee 2007 jälkeen vähintään 15 000:lla joka vuosi ja syntyvyys on matalinta 150 vuoteen? Onko tämä Vanhasen hallitusohjelman suurin valhe?
Suomi on poliittisesti pysähtynyt paikalleen Vanhasen hallituksen aikana. Koko ulkopolitiikan linja on, kuin täit tervassa ja sisäpolitiikkaa johtavat demarit 1980-lukua muistellen. Maailma Suomen ympärillä on muuttunut ja muuttuu yhä kiihtyvällä vauhdilla, mutta hallitus ei ole sitä vielä tiedostanut. Meillä on kohta 10 uutta jäsentä EU:ssa, mutta hallitus ei ole valmistautunut siihen millään tavoin. Tuloveroja on alennettava, eteenkin pieni- ja suurituloisilta. Esimerkiksi 8 400 euroa verovapaana ja marginaalivero 44% -malli on hyvin lähellä nykyistä verotuskäytäntöä, kuitenkin keventäen selvästi pienituloisten (jopa 12.3%) ja jonkin verran suurituloisten (3.5%, vasta 80 000 eur/v tuloilla) verotusta. On pelleilyä jatkaa nykyistä verotuskäytäntöä, jos yksinkertaisempi malli alentaa pienituloisten veroja, mutta muuten säilyttää tuloverot lähes ennallaan. Samalla kenenkään tuloveroprosentti ei nousisi yli 50%:n nykyiset palkansaajamaksut huomioiden.
On paljon erityisesti nuoria perheitä, jossa ei ole kahta tulonsaajaa. Tulonsaajien jako ei noudata enää luonnollista jakaumaa (paljon keskituloisia, vähän pieni- ja suurituloisia), vaan tulonsaajat ovat jakautuneet pienempi- ja suurempituloisiin. Koska ei ole olemassa enää 1970-luvun työläisperheitä, jossa on kaksi samansuuruista palkkaa ansaitsevaa vanhempaa, on vakavasti harkittava paluuta perheverotukseen. Se asettaisi kaikki perheet tasa-arvoiseen asemaan tuloverotuksen osalta.
NATO:lla tai ilman, Euroopan puolustusytimeen on syytä mennä. Suomen puolustusvälineteollisuus on jo verkottunut Eurooppaan, samoin puolustusvoimat. EU:n puolustuskomitean johtaja on kenraali Gustav Hägglund. Miksi meidän ei pitäisi sitoutua myös poliittisesti Europopan puolustusytimeen?
Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus on yksi monista tulonsiirroista suurempituloisilta pienempituloisille. Samalla voidaan kyseenalaistaa se, miksi esimerkiksi eläkeläisten pitää maksaa veroa ay-jäsemaksupalautuksen muodossa. Koska verohyvitys kohdistuu valtion tuloveroihin, niin sen poistamienkin kohdistuisi valtion tuloveroihin. Tämä summa oli vuonna 2001 6.12% valtion tuloverosi suuruudesta. 40 000 tuloilla tämä summa oli viime vuonna lähes 400 euroa ylimääräistä veroa. Myös eläkeläiselle tai liittoon kuulumattomalle.
Terveydenhuolto on nykytilassan tehotonta ja lisäksi asiakkaita heitellään sinne tänne jonosta toiseen. Hoitotakuu on sairaaloiden todellisuudesta vielä kaukana. Palvelusetelit avaisivat kansalaisille mahdollisuuden kyttää yksityisiä terveyspalveluja silloin, kun julkinen puoli ei kiireen tai muun syyn takia voi heitä palvella.
TULEVAISUUS
Suuret ikäluokat jäävät kohta eläkkeelle. 1970-luvulta lähtien ikäluokat ovat olleet kuomattavasti pienempiä. Vuosien 2010 ja 2020 välisenä aikana tarvitsemme vähintään 17 000 työntekijää ulkomailta paikkaamaan tämä vaje. Siispä Suomen ulkomaalaispolitiikaa on muutettava radikaalisti. Ulkomaalaislakiesitys HE 265/2002, jonka Ville Itälä sisäministerinä esitteli on vastaus useampiin ongelmakohtiin Suomen ulkomaalaispolitiikassa. Toisaalta sen voimaanastuminen olisi helpottanut työperäistä maahanmuuttoa ja jo maassa olevien ulkomaalaisten opiskelijoiden työllistämistä, mutta toisaalta se olisi helpottanut väärikäytöksiä tekevien ulkomaalaisten poistamista maasta. Tämä ei kelvannut esimerkiksi Vihreänliiton tai Keskustan kansanedustajille. Siksi tämä laki ei astunut voimaan tämän vuoden alussa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.