on se kumma,että vielä klo o8.40 ei vihdintiellä
eikä kehä I :llä ollut käynyt aurauskalustoa !
Ehkä Suomen olisi syytä anoa kehitysapua,että
saataisiin edes pääväylät kulkukelpoisiksi,että
pääsee töihin ja maksamaan maailman kovinta
verotusta.....
eikä kehä I :llä ollut käynyt aurauskalustoa !
Ehkä Suomen olisi syytä anoa kehitysapua,että
saataisiin edes pääväylät kulkukelpoisiksi,että
pääsee töihin ja maksamaan maailman kovinta
verotusta.....
Vastaukset 23
Vanhimmat
Vaimon piti lähteä taksilla töihin kun ei omaa autoa saanut pihasta pois kun tiet oli auraamatta!!
Näin aina joskus käy, mutta useammin taitaa yleisönosastoissa käydä valitus siitä, ettei saa nukuttua yöllä, kun katuja aurataan neljän aikaan aamulla. No se on mielestäni turhinta valitusta, sillä on hienoa, että joku suostuu vielä auraamaan tiet pääsääntöisesti aamuksi auki. Ruotsissa näin ei ole ja Tukholma oli pari talvea sitten kaaoksessa kun lunta tuli reilummin, eikä auroja ollut yöllä liikkeellä.
tyhjän raapijoita riittää silloin jopa aamuyöstä,
lunta on tullut 2-3 cm,mutta sillon kun niitä
oikeesti tarvitaan ei niitä näy missään,ei edes
pääväylillä.
Taksi kuitenkin pääsi kulkemaan, vaikka emäntä ei?? Pihan lumityöt pitää valitettavasti jokaisen tehdä itse.
Kyllä poliisikoulussa oppi on mennyt hyvin perille. Poliisi klopit välttele työntekoa ja hakeutuvat pikku kadulle mihin he jäävät kinoksiin kiinni. Kun mennään auttamaan ja muistuttamaan että niille kuuluu valvoa että kadut ovat kunnossa, niin ne vaan toteavat että ei sellaista heille kuuluu.
Täytyy myöntää että olin tyhmä kun menin työntämään. Ehkä aurakalusto olisi ilmestynyt sitten kuun niitten työvuoro loppu.
todella tyhmästi. Todennäköisesti ne oli sakotta-
massa väärin pysäköityjä autoja.
Tarkoitatko, että poliisin pitäisi:
- pysäyttää auraaja ja antaa sakot liian hitaasta työtahdista?
- hakea kuski kotoa nukkumasta ja pakottaa töihin?
- hakea kunnossapitovirkamies kuulusteluihin: miksi virkavelvollisuudet on hoitamatta?
- neuvoa auraajaa aina seuraavaan työkohteeseen, niin että työ tehdään oikeassa järjestyksessä?
- hillua eduskunnan lehterillä, manaten lisää rahaa?
- pysäyttää lumentulo?
Mitä ihmettä poliisi voi lumelle ja liukkaalle??
En "pelkää polliisia".
Miksi jotkut vihaavat poliisia ?
Ovatkohan syynä omien liikennetapojen aiheuttamat sakot ja muut seuraamukset ?
Minä en ole saanut koskaan sakkoa enkä vihaa poliisia.
eli kiinteistön omistajalle/haltijalle,jolle
k.o. katuosuus kuuluu sakot. Valvoohan poliisi
muitakin laittomuuksia ja sakottaa niistä.
Ei kai Kehä I ja Vihdintie mitään valtakunnan pääväyliä ole? Paikallisteitä kuten Kauppakatu Kemissä tai Keskustie Tyrnävällä. Ainakin VT4-tiellä ja VT12-tiellä auroja huristi alvariinsa. Ehkä se kehitysmaa on siellä Kehä III:n sisäpuolella. Ja eihän eillä ketään viikonloppuna ole kun nelostie on täynnä mummolaan huristelevia hesalaisia...
Kyllä aika suuri osa Suomen autoista kulkee PKS:lla, ja siksi aurauskaluston riittämättömyys näkyy tällaisen "vuosikymmenen lumipyryn" jälkeen selkeästi. Täällä ei talouksissa ole traktoria ja lumilinkoa kuten siellä peräpohjolassa, vaan se yksi ajopeli joka ei kertakaikkiaan liiku 40-50 cm umpihangessa. Pikkukatujen auraushan se on se joka viimeisenä tehdään, joten omakotiasujien ei auta kuin odottaa sitä aurakalustoa....
Ei täälläkään ole traktoria, mutta tosin ei olla peräpohjolassakaan asti vielä. Mutta täällä kehäteiden ulkopuolella on opittu ajamaan kelin mukaan, ja sunnuntai-aamunakin oli lunta varmasti saman verran kuin siellä susirajan sisäpuolella. Siitä huolimatta ihmiset liikkuivat, jotkut jäivät kinoksiin ja toiset niitä auttelivat liikkeelle. Kotitielle aurauskalusto ehti iltapäivällä 14 jälkeen ja silloinkin jätti portille puolen metrin kinoksen...
Kuten sanotaan, Siperia opettaa, ja täällä Suomen puolella se on opettanut pärjäämään mysö talviolosuhteissa.
jossain tyrnävän takana,kun et tiedä että kehä I
on suomen eniten liikennöity väylä.
En asu Tyrnävän takana, vaan lähempänä kuin arvaatkaan. Kehä I on tuttu väylä, mutta palvelee vain murto-osaa suomalaisista. Ja kokemuksen mukaan muutama sentti lunta (mikä muualla Suomessa ei aiheuta mitään reaktioita) jumittaa liikenteen Kehä I:llä täysin. Siis todellakin kokemuksen mukaan, sen verran olen sitä ajanut.
Pysykää viikonloputkin siellä Kehä I:llä niin voidaan tehdä siitä vaikka 8-kaistainen eikä tarvi teitin mökkireissuja varten rakentaa moottoriteitä ympäri Suomea...
...sunnuntai-iltana (1.2) myös auraamaton. Korkeat vallit, paikoin pohjaa raapi ja kaistojen välillä vielä korkeammat. Kolari oli sattunut tuolla välillä, kun joku lähtenyt kääntää autoa linjuripysäkiltä ja jäänyt jumiin tuohon keskivalliin. Seuraava paikalletullut auto ajoi kylkeen.
En puutu kirjoituksessasi oleviin asiavirheisiin, mutta sen haluaisin huomauttaa, että tuon myräkän ansiosta on kyllä ollut ihan tasan jokainen aurausyksikkö liikkeellä, joka vain liikkeelle on saatu. Niin pääkaupunkiseudulla kuin muuallakin. Jos väylää ei ole aurattu, niin ajonopeus ja -käytös pitää suhteuttaa siihen tilanteeseen. Tämä tosin vaatii sitä liukkaan kelin ajotaitoa, ja sitä ei ihan kaikilta löydy.
jos suomen eniten käytetyllä väylällä ei ole
vielä aurat käyneet aamulla klo 08.40 jolloin
ajoin sitä pitkin töihin (sairaalaan),niin kyllä
jossain on pahasti vikaa. Lumisadehan alkoi
iltana ja eteenpäin meno oli todella vaikeaa kun
lumi pakkasi pohjaan kiinni.Pääsin perille onneksi
ajotaitoni ja varovaisen ajon johdosta hoitamaan
näitä vähemmän onnekkaita.
Olen edelleen sitä mieltä,että kyllä ainakin
pää/kokoojaväylät on oltava ajokunnossa realiajassa,siitä me veromme maksamme.
..sillä "eniten käytetyllä väylällä" (mikä se muuten on?) ei ollut käynyt aura-auto kertaakaan lumipyryn aikana? Eli sillä oli noin 30 settimetrin lumihanki, jota vain muiden autojen renkaat olivat pöyhineet? Tuota on vaikea uskoa, mutta jos noin tosiaan on, niin sitten ihmettelysi on ihan perusteltua.
ole tietoinen siitä,että suomen eniten liikennöity
väylä on kehä I,on siitä niin paljon keskusteltu
eri tiedotusvälineissä. Niin kyllä klo todella
oli 08.40 kun ajoin k.o. väylää,eikä siellä
ollut lähimmän vuorokauden aikana aurat käyneet.
Sama tilanne oli myös vihdintiellä jolta tulin
kehälle. Vantaan kaupunki kyllä hoitaa kiitettä-
västi omat väylänsä,esim. varistossa josta lähdin
oli jopa päättyvä sivutie aurattu.
Olen edelleen sitä mieltä,että kyllä ainakin
pääväylät on oltava kulkukelpoiset kohtuullisessa
ajassa. Minun lisäkseni on paljon muitakin ihmisiä
joiden on päästävä työpaikalle oli keli mikä
hyvänsä. Asumme pohjoismaassa missä lumimyräkät
kuuluvat talveen ja niistä täytyy selviytyä,eikä
mennä aina valittamaan "yllätyksistä.
Mitähän jos minäkin löisin hanskat naulaan aina,
kun tulee kiire töissä ?
Kehä I aurattiin silloin yöllä. Joten tiellä ei ollut 30cm lunta vaan huomattavasti vähemmän. Itse ajoin kyseistä tietä pitkin. Lunta kyllä oli, mutta ei pohjaa raapinut. Eli tie oli aurattu alle vuorokauden sisään :)
Kaikenlaisia asioita sitä osataankin pitää ihmeinä. No, nyt tiedän, mitä väylää ajat töihin...
Kuten tuosta toisesta sinulle annetusta vastauksesta ilmenee, väyliä oli kyllä aurattu. Mutta kuten ehkä huomasit, kyseinen lumipyry oli poikkeuksellisen sakea ja pitkäkestoinen, jolloin suurempiakaan väyliä ei pystytä pitämään täysin lumettomina. Silloin on syytä ajaa sen mukaan. Se, että väylällä oli lunta juuri silloin kun sinä sillä ajoit, ei johtunut siitä, että auraajat olisivat lyöneet hanskat tiskiin ja laiskotelleet.
Ei ole Suomen teidenhoito kehitysmaan tasalla, ei ollenkaan. Kehitysmaassa lumi aurattaisiin pois, Suomessa lumi sulatetaan suolan avulla loskaksi. Tuo on kai sitä suomalaista high-techiä. Eli eiköhän sinne Kehä I:llekin ole suola levitetty jo sunnuntaina, nyt vaan odotellaan lumen sulamista.
Outo juttu muuten, että kaikki kehitysmaat ovat lämpimillä sueduilla joilla elämisen edellytyksen pitäisi olla ihanteelliset??
lisää apua ulkomailta, suomi säästää itsensä konkurssiin.