Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

miksi

Eli olemme kokeilleet vain dildon kanssa tähän mennessä. Olen käynyt ensin tyhjentämässä ja huuhdellut alapesusuihkulla ja sormin peräaukon.
Niin kauan kuin on pelkkä dildon tärinä päällä tuntuu hyvältä mutta kuitenkin siinä vaiheessa kun dildolla alkaa naimaan aukossa, alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä kuin kakattaisi ja parin minuutin jälkeen onkin pakko mennä vessaan. Luin jostakin että tunne on vain samanlainen, eikä tarvisi välittää mutta aina sieltä vain se kakka tulee, vaikka kokeilimme vatsallaan sängyllä niin näin siinä vain kävi.

Onko muilla samanlaisia kokemuksia ja millä näistä pääsee eroon, mieleni tekisi saada molempiin reikiin mieheltäni mutta kakkaleikit eivät kiinnosta.
21823
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

KOkeileppa et otat siitä suihkusta kahvan irti ja lasket varovasti vettä sisään pöntöllä istuen ja lasket sit veden pois. Tee se muutaman kerrann uudestaan, pitäis olla reikä puhdas. Huuhtelu kannattaa uusia n. puolen tunnin päästä uudestaan, varsinkin jos ei ole ulostanut ennen ensimmäistä kertaa. Saattaa tulla vielä jotain. Mutta sen opit ajanmittaan miten sieltä tulee ja paljonko tarvii huuhdella. Ei kun antoisia nautintohetkiä.

Äänestä
  • Myös apteekin kertakäyttöisiä huuhtelupusseja voi käyttää. Käsisuihkulla on aloittelijan vaikea arvioida, kuinka paljon vettä sinne suoleen menee.

    Ekan huuhtelun ja ulostamisen jälkeen kannattaa vähän kävellä ja kumarrella, jotta kaikki tavara valuu peräsuoleen. Vartin...puolen tunnin kuluttua ulostus ja uusi huuhtelu alle 0.5 l vesimäärällä.

    Peppuleikit pääsee kunnolla aloittamaan vaikkapa vartin päästä vikasta huuhtelusta. Pikkasen kinkympi nainen alkaa perspanon miehensä tekemällä huuhtelulla.

    Max

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei onnistu kirjoitti:

Eli olemme kokeilleet vain dildon kanssa tähän mennessä. Olen käynyt ensin tyhjentämässä ja huuhdellut alapesusuihkulla ja sormin peräaukon.
Niin kauan kuin on pelkkä dildon tärinä päällä tuntuu hyvältä mutta kuitenkin siinä vaiheessa kun dildolla alkaa naimaan aukossa, alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä kuin kakattaisi ja parin minuutin jälkeen onkin pakko mennä vessaan. Luin jostakin että tunne on vain samanlainen, eikä tarvisi välittää mutta aina sieltä vain se kakka tulee, vaikka kokeilimme vatsallaan sängyllä niin näin siinä vain kävi.

Onko muilla samanlaisia kokemuksia ja millä näistä pääsee eroon, mieleni tekisi saada molempiin reikiin mieheltäni mutta kakkaleikit eivät kiinnosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu