Kotomaisen elokuvan Jussi-tunnustukset on taas jaettu. Juhlaväki ryyppäsi ainakin televisioinnin ajan suurin piirtein sopuisasti, ja alalla vallitseva keskinäinen kilpailu ja katkeruus rahanjaoista eivät aiheuttaneet Tosielämän NyrkkiDraamaa.
Varsinainen pahapoika Markus Selin sanoi, että suomalaista elokuvaa voi tehdä vain Suomessa, mikä ainoalla järkevällä tavalla käännettynä tarkoittaa sitä että suomalaiset elokuvat yhä ovat toiukasti omassa kansallisessa laatusarjassaan. No on meilläkin opittu räjäyttelemään. Puuttuu vielä että elokuvissa olisi psykologisesti uskottavia henkilöitä ja realismia älykkäästä juonesta puhumattakaan. Näytteistä päätellen täällä kyllä jatkuu yhä Lapatossun ja Turhapuron aika.
No nyt ei muuta kuin kaikki ahdistuneet pojankollit katsomaan Levottomia Panoja, ja markat Selinin sedälle että se voi tuottaa seuraavan Naitava On Nakua -elokuvan. Ja kohta kukkaan puhkeavat teinipimut tittaamaan tiukasti Pahoja Poikia Ilman Paitaa.
Kaikista kaunopuheista huolimatta kotimaisella elokuvalla ei mene kovinkaan hyvin. Katsojamääriä on saatu kasvamaan tavalla jolla ne varmasti saadaan kasvamaan - ja tavalla jolla ei ole mitään tekemistä elokuvataiteen kanssa. Samoilla tempuilla saadaan kasvamaan RoskaSeksiLehden myynti, eikä silläkään ole mitään tekemistä journalismin kanssa.
Jos oikeita havaintoja tein, Raid oli ainoa mukana olleista elokuvista, jossa oli edes jonkinlaista yritystä. No sitä taisivat käsikirjoittaa kokonaan muut kuin elokuva-alan ihmiset?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin se että suomalaisella elokuvalla menee hyvin, tarkoittaa siis että suomalaisten uutuuselokuvien kävijämäärät on isoja, eli ne tuottavat paljon rahaa.
Onhan Seiskankin levikki jo varmaan puoli miljoonaa. Onko kyseessä laatulehti? Onko lehti taiteellisesti korkeatasoinen?
Kyseessähän on sama kuin joku yritys X tuottaisi helvetisti voittoa, ja sen valmistamat tuotteet/palvelut olisivat aivan kämäisiä rähjäkkeitä, tai olisivat hyviäkin, mutta hajoaisivat kuukaudessa, tms. Ja kaikki vaan taputtelisivat karvaisia tyhmiä käsiään, ja hehkuttaisivat että helvetin hyvin menee. Kaiken lisäksi lähellä. Nopeaa ja sujuvaa on rahaointi.
Mitäköhän Platon olisi tästä mieltä: hyvyys=raha.
http://gamma.nic.fi/~kval/ptyo/05_kaun.html