onko...

...fretti kauhean allergisoiva eläin? veljelläni on nyt kaksi gerbiiliä eikä ne aiheuta allergiaa ja hän haluaisi ottaa nyt fretin.
16554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

sanoa, kun tuo allergia on niin henkilö- ja tapauskohtaista. Itselläni on sekä eläinallergiaa (ja paljon muitakin) sekä astma. Freteistä ei ole koskaan tullut mitään oireita mihinkään suuntaan, päinvastoin esim. kissalle en enää niin alleginen kuin ennen.

Toisaaltaan taas ennen täysin allergiaton ihminen voi altistuksen jälkeen allergisoitua fretille...

Ja sen verran tuohon alkuun vielä korjauksena, että Sulo ennen kastrointia aiheutti pieniä ahdistuskohtauksia, mutta leikkaamattomien urosten haju saattaa kyllä ahdistaa täysin terveitäkin ihmisiä :DD

MIkäli jotain allergiaa on tiedossa suosittelisin ajan kanssa vierailua frettiperheessä, jolloin ainakin näkee sen tuleeko reaktiota heti tai pienen ajan kuluessa. Tämäkään ei tosin vielä takaa sitä, etteikö fretti ajan kanssa voi allergisoida.

Äänestä

käymään vaikka allergiatesteissä mikäli perheessä on mutenkin allergiaa ja tietää allergisoituvansa jollekin koska vuosien myötä on vaikeata luopua rakkaasta lemmikistään, kun ei enää pysty olemaan tämän kanssa.
Isälläni on astmaa ja tämä tuli ennen 50v jolloinka ei ollu allerginen millekään mutta astma kumminkin puhkesi myöhemmällä iällä (jonkin aikaa pystyy kyllä olemaan mutta tämäkin on kovinkin yksilökohtaista)
Muutaman käyntikerran jälkeen on vielä mahdotonta sanoa onko altistunut vai ei koska se allergia yleensä puhkeaa ajan kuluessa ellei ole todellakin herkkä saamaan oireita vähäisestä kosketuksestakin jolloinka en suosittele ottamaan koska se kodin vaihdos useaan otteeseen tulee olemaan kovinkin raskasta myös eläimellekin ja stressaavaa.
Ennenkuin eläintä ottaa, niin pitää vaan muistaa se ettei yksikään eläin olen "allergiavapaa".

ps. allergiaaihe taitaa olla jo monta kertaa kysyttyä tällä palstalla. :)

Äänestä
  • menoa kannattaa varmistaa, että paikassa johon on menossa, pystytään frettitestaamaan.

    Itse olen joutunut viemään mukanani fretin karvatupsun jossa oli sekä karvan juuria että hilsettä ihon pinnasta mukana :)

    Äänestä

  • Miina kirjoitti:

    menoa kannattaa varmistaa, että paikassa johon on menossa, pystytään frettitestaamaan.

    Itse olen joutunut viemään mukanani fretin karvatupsun jossa oli sekä karvan juuria että hilsettä ihon pinnasta mukana :)

    olen itsekin vienyt chinchillan karvoista lähtien yksityiselle testattavaksi eli olenko allerginen vai ei eikä se ole iso vaiva selvittääkö ketkä yksityiset testaavat ja ketkä ei.

    Äänestä

  • viivi76 kirjoitti:

    olen itsekin vienyt chinchillan karvoista lähtien yksityiselle testattavaksi eli olenko allerginen vai ei eikä se ole iso vaiva selvittääkö ketkä yksityiset testaavat ja ketkä ei.

    oli lähinnä tarkoitettu ap kysyjälle... kaikkien tiedossa ei välttämättä ole se että frettitestit ei kuulu vakiovarusteisiin tai että kaikki paikat eivät suostu testamaan vaikka olisi omat karvat mukana .D

    Äänestä

  • viivi76 kirjoitti:

    olen itsekin vienyt chinchillan karvoista lähtien yksityiselle testattavaksi eli olenko allerginen vai ei eikä se ole iso vaiva selvittääkö ketkä yksityiset testaavat ja ketkä ei.

    eiköhän se olisi kumminkin selvinnyt mikäli kysyjä ottaa selville myöskin frettien hoito-ohjeista ym. tiedoista ja luulisi nyt allergia näin nykyaikana muutenkin olevan kaikkien tiedossa kun kumminkin kaikki tiedotusvälineet siitä niin useasti toitottavat. :) Unohtamatta kouluja.

    Äänestä

  • Miina kirjoitti:

    oli lähinnä tarkoitettu ap kysyjälle... kaikkien tiedossa ei välttämättä ole se että frettitestit ei kuulu vakiovarusteisiin tai että kaikki paikat eivät suostu testamaan vaikka olisi omat karvat mukana .D

    ...lekuri ei suostunut testaamaan frettiä, koska tulisi liian kalliiksi. (kuten tuolla jo mainitsin) Ehdotti sitten kani-testiä (tms.), että "sehän on sama asia". Plaah!

    Äänestä

  • tyttö 84 kirjoitti:

    ...lekuri ei suostunut testaamaan frettiä, koska tulisi liian kalliiksi. (kuten tuolla jo mainitsin) Ehdotti sitten kani-testiä (tms.), että "sehän on sama asia". Plaah!

    mulle onneksi se suostuttiin yksityiselle tekemään... eli prick-testinä tehtiin eikä tullut normaaleja testejä kalliimmaksi (testatiin samalla viitisenkymmentä muuta allergiaa :) )

    Tuo kani on kyllä aika kaukana fretistä, niin elukkana kuin allergeeninäkin... sanoitkos lääkärille mitään :)))

    Äänestä

  • Miina kirjoitti:

    mulle onneksi se suostuttiin yksityiselle tekemään... eli prick-testinä tehtiin eikä tullut normaaleja testejä kalliimmaksi (testatiin samalla viitisenkymmentä muuta allergiaa :) )

    Tuo kani on kyllä aika kaukana fretistä, niin elukkana kuin allergeeninäkin... sanoitkos lääkärille mitään :)))

    ...asiasta huomautin, muttei hän kuunnellut. Niin tohkeissaan puhui astmasta. =/ Oli minunkin tarkoitus testauttaa muutamia allergioita, mutten koskaan mennyt testeihin. Olisi testattu samat asiat, mitä joskus vuosia sitten. Enköhän kuitenkin tiedä vuosien kokemuksella, mille olen allerginen ja mille en. =)

    Äänestä

  • Miina kirjoitti:

    mulle onneksi se suostuttiin yksityiselle tekemään... eli prick-testinä tehtiin eikä tullut normaaleja testejä kalliimmaksi (testatiin samalla viitisenkymmentä muuta allergiaa :) )

    Tuo kani on kyllä aika kaukana fretistä, niin elukkana kuin allergeeninäkin... sanoitkos lääkärille mitään :)))

    kuin, että verikoetta myöten otettiin nuo testit ja karvat käteen. Ei se sen kummosempaa ollu eikä pahemmin tarvinnu muuta mainita.
    Semmosen kyselyn täytin joten se tuli siinäkin ilmi.
    Enkä kyllä edes rupea koko listaa tässä edes luettelemaankaan. Mutta kumminkin nikkelistä lähtien löyty joten sen kanssa on vain elettävä. :)

    Äänestä

  • tässä tapauksessa eläin ei onneksi joutuisi kotia vaihtamaan monesti. koska veljeni asustaa omassa kodissa ja minun eläintarhaani mahtuu vielä yksi fretti jos se aiheuttaa allergiaa.

    fretti perheessä ei ehkä ole mahdollista vierailla, ja testit on tehty mutta ne ei ole tähän asti puhunut totta.

    sain nopeammin vastauksen kun kysyin sitä itse.

    Äänestä

  • johqnnq kirjoitti:

    tässä tapauksessa eläin ei onneksi joutuisi kotia vaihtamaan monesti. koska veljeni asustaa omassa kodissa ja minun eläintarhaani mahtuu vielä yksi fretti jos se aiheuttaa allergiaa.

    fretti perheessä ei ehkä ole mahdollista vierailla, ja testit on tehty mutta ne ei ole tähän asti puhunut totta.

    sain nopeammin vastauksen kun kysyin sitä itse.

    "fretti perheessä ei ehkä ole mahdollista vierailla, ja testit on tehty mutta ne ei ole tähän asti puhunut totta."

    Meillä on esim. osa jo vieraillutkin katsomassa frettejä silloin, kun on sovittu ajankohdasta tarkemmin. Tosin yhdistyksienkin sivuilta löytynee frettien omistajien yhteystietoja joille voi käsittääkseni moisesta tiedustellakin käykö heille moinen.
    Ja mitä tulee testeihin, niin ainakin omalta osaltani ovatte valitettavasti pitäneet paikkansa.

    Äänestä

...mutta kerron kuitenkin oman tarinani.

Olen allerginen vähän kaikelle, koirille kuitenkin pahasti, samoin koivulle yms. Äitillä myös allergiaa kaikille elukoille. Isä ja pikkuveli saavat olla onnellisia ilman allergioita.

Pienestä pitäen ruinasin vanhemmilta jotain karvaista elukkaa. Sain tyytyä akvaarioon ja siellä eleleviin liskoihin/sammakoihin. Noh, bongasin kerran eläinkaupasta frettejä ja rakastuin päätä pahkaa! Vuoden verran lämmittelin vanhempiani asiaan ja sitten, keväällä 2000 haimme kotiin omamme. Otimme riskin, että allergiaa voi ilmetä. Tyhmää juu, mutta sitä tekee hömöyksissään kaikenlaista.. =) Äitille ilmeni nopeasti astma, allergiaakin hieman oli. Itselleni ei tullut allergiaoireita, mutta vajaa kahden vuoden päästä puhkesi minullekin astma. Päätin äitini kanssa, että Tumpista ei luovuta! Piti vain siivota enempi.

Sitten, Tumpin ollessa 2v., hankimme sille poikakaverin, edelleen tietoisina allergiasta ja astmasta. Pojan jötikkä saa silmäni kutisemaan, mutta astma ei pahentunut. Eipä se koskaan kauhean paha ole ollutkaan, toisin kuin äitiliinikällä.

Puoli vuotta olen asunut omassa kämpässä, nuhaa on sekä minulla että miehelläni. Silti hankin kolmannen fretin, tytön, josta ei siitäkään tule allergiaa. Eli vain poika allergisoi minua. Muutamat hengenahdistukset on tullut tuolla pienessä yksiössä, mutta muutimme isompaan. Saa nähdä mitä oireille käy.

Minulle allergia ei koskaan ole ollut päätä vaivaava asia, saahan sen pidettyä tarvittaessa kurissa lääkkeilläkin. Mutta joitain voi vaivata ympärivuotinen nenän valuminen. Kuten kaikkialla aina mainitaan, on allergia henk.koht. asia. Tuli muuten juttua astmalekurin kanssa allergioista. Hän kielsi minulta eläimet, hajuveden yms.. Kyselin testiä freteistä, mutta tämä tarjosi vain kissa (vai oliko kani) testiä. Tulee kuulamma liian kalliiksi teettää fretti-testiä. Enpä mennyt koko allergiatesteihin, enköhän tiedä ilman niitäkin allergiani. =)

Mutta, jos on allerginen jollekin elukalle, on todennäköistä, että on myös fretille. Näistä jutuista on paljon puhuttu. Jotkut vain tuppaavat tarrautua niihin positiivisiin viesteihin, joissa allerginenkin voi elää eläimen kanssa. Joskus voi käydä niinkin, ettei pysty. Siivouksella (jokapäiväisellä) ainakin minun astmaoireeni pysyvät kurissa.

Äänestä

Meidän perheessä isä ja veli on lähestulkoon allergisia kaikelle (kissoille, koirille, pupuille, hevosille ect.). Ensimmäisestä fretistä ei tullut kummallekaan mitään oireita (leikattu urosfretti), mutta kahdesta seuraavasta tulee niin paha hengenahdistus/silmät vuotaa, että ei voi olla samassa huoneessa. Allergiassa kannattaa ottaa huomioon myös se, että se ei ole pelkästään ihmiskohtainen vaan myös frettikohtainen. Vaikka tuttavaperheen fretti ei oireita aiheuttaisikaan, saattaa se oma fretti sitten aiheuttaa.

Äänestä

Moi! Itseasiassa asiaa on tutkittu ja on topdettu, että fretit eivät ns. ollenkaan allergioi... Niillä on kuulemma niin karkea karva, niin ettei pölyö edes tulisi... Mutta veljesi kannattaa harkita vielä, varsinkin niiden pikku gerbiilienkin kannalta. Gerbiilit tuntyevat itsensä uhatuksi jos samassa huoneessa on fretti... Ja voi myös siitä että viereisessä tai että ne kuulevat ja haistavat sen... Harkitkaa siis. Ja muistakaa että fretti ei ole häkkieläin ja sillä on myös ominaishajunsa, kuten kaikilla muillakin eläimillä, joka ei todellakaan ole mikään ihana haju :) Jatkoja...

Äänestä
  • no gerbiilin elinikä on keskimärin 2-4 vuotta joten se ei ole ongelma koska gerbsut on jo aika vanhoja... eikä fretin otto ole ajankohtainen eikä varma asia. ja sen tiedän todellakin että eläimillä on ominais hajunsa. mulla on ihan sopiva eläintarha itselläni ja kokemusta monista eläimistä.. mutta kiitos.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


johqnnq kirjoitti:

...fretti kauhean allergisoiva eläin? veljelläni on nyt kaksi gerbiiliä eikä ne aiheuta allergiaa ja hän haluaisi ottaa nyt fretin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu