mies nailoneissa

saumasukka

Olen jo kauan nauttinut pukeutumisesta liukkaan kiiltäviin nailoneihin, sexyihin naisten pikkuhousuihin, sukkanauhoihin ja niukkaan,kapeaan minihameeseen.... olen pitkässä aviosuhteessa oleva ukkomies, eikä vaimoni tiedä tästä salaisuudestani. Vaikka hän itse käyttää minun tai hänen ostamiaan nailonsukkia ja sexyjä alusasuja, ei hän voisi hyväksyä miehen niihin pukeutuvan edes kahdenkeskisen nautinnon ajaksi, sitä kerran häneltä tiedustellen.

Siksipä on usein iltoja kun saunon, puen ylleni mustat , parfymoidut nailonsukat, sukkanauhat, läpikuultavat pitsiset pikkuhousut ja kapean minihameen.... ja kiihotun valtavasti nailonin kahinasta, kosketuksesta...
Asuja on jo ehtinyt kertyä erilaisia, osa myös vaimon alusasuja muut ostettuja.

Haluni vietellä ja nauttia jonkun kanssa alusasuihin ja nailoneihin pukeutuneena on johtanut siihen, että olen salaa käynyt sellaisissa paikoissa(levähdyspaikat,puistot jne)
missä liikkuu iltaisin bi-henkisiä miehiä,,,,
Yllättävää on ollut, kuinka moni mies onkin kiinnostunut minusta, kun noustessani autosta näkyvätkin kiiltävät nailonsääret ja minihameen alta vilahtaa pitsinen sukanreuna ja sukkanauhat....joskus jopa pitsiset pikkuhousut...

En voi sille minkään, nautin tuosta suunnattomasti, en siis meikkaa,käytä peruukkia jne.
Käyn töissä hoidan asiani elämässä, muuten olen täysin miehinen mies, itseasiassa minua kiinnostaa vain ne miehet jotka kiihoittuvat asustani tai itse nauttivat samanlaisista asioista. Muuten "tavallinen" homoilu ei sytytä.

Tämä on kuin kirous... tulee mieletön halu ja kiima, ja sitten on puettava sexyt, kahisevat nailonit ja ah, niin syntiset alusasut ja lähdettävä nauttimaan salaa...

mieluiten sen tekisin yhden luotettavan hlön kanssa, aina silloin tällöin.

Onkohan muita 40v miehiä törmännyt vastaavaan tilanteeseen esim. nailonien kanssa?

Todettakoon, että silti nainen on upein olento asuissa ja nailoneissa, minihameessa ja korkokengissä mitä maa päällään kantaa!!!!

Tämän jälkeen on taas otettava nailonsukat esille......

104

10665

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anjuska/tv

      on selvää että me transut ollaan hiukan naisten mielestä vinokkaita .itse olen naimisissa ja toinen tietää harrastuksistani alusta alkaen
      mutta ei se ole tuonnut sen enempää onnea yhdessä ei pukeuduta eikä hänkään pukeudu käsittääkseeni
      suhteen alkuvaiheessa hän mainitsi ,etteikö hän yksin riitä kun täytyy vielä tällaista harrastaa
      kaapista tulin 6v sitten nyt meikkaan ja käyn bileissä "tyttönä" se onnistuu mainiosti luvan
      kanssa, mutta nyt myös olen kyllä niinsanotusti
      sortunut levähdyspaikka -puisto pukeutumiseen
      ja tavannut miehiä jotka ovat kiinnotuneita
      kyllä tää on hankalaa elämää joskus en ole aivan puhdas gay vaan bi joten samanhenkistä
      ihmistä olen hakemassa mutta kommentteja niin katsellaan

    • mies 44

      olisin halukas tapaamaan sinun laisesi miehen jossain levähdyspaikalla..kun olet pukeutuneena sukkiin ja minihameeseen... salaa tietysti..
      voisin itsekin pukea stay upit ylleni jos haluat..

    • Nylon fan

      Ollut niin kauan kuin muistan. Itselläni on myös iso kokoelma kaikkea sukista ja sukkahousuista alushousuihin, rintsikoihin jne. En myöskään meikkaa. Mutta haluan silloin tällöin pukeutua nailoneihin ja muihin alusasuihin. En ole myöskään homo enkä transu. Voisin katsella toista miestä samoin pukeutuneena ja ehkä mastuboida yhdessä. En tiedä, vaikea juttu kaiken kaikkiaan. Olen myös yli nelikymppinen ja kolmen lapsen isä. Niin ja vaimoni ei tietenkään tiedä tästä mitää. Älä siis huoli et ole yksin tässä maailmassa.

      • juttu

        Olen käyttänyt upeita naisten alusasuja siitä lähtien kun menimme naimisiin. Olemme vaimoni kanssa samankokoisia ja kun aika ahkerasti kokeilin hänen asujaan. Eikä sitten mennyt kovinkaan kauan aikaa, kun hän alkoi kyselemään, että mitäs minä oikein touhuan.

        Kerroin silloin avoimesti kaikki. Hän oli ymmärtäväinen ja sainkin valita osan hänen asuistaan, sellaisia, mitä hän ei kovin paljon enää käyttänyt. Olemme onnellisia ja minä autuaana saan pukeutua lähes päivittäin rakastamiini kiiltäviin, liukkaisiin asuihin. Erikoisesti rakastan vanhanaikisia samallisia nyloneita, kiinnitettynä pitkän korsetin sukkanauhoilla.


    • satiini stringit

      Juuri tuo saa minut kuumaksi!
      Miehen yllä upeat ja sexyt nailonit, pikkuruiset
      pikkuhousut, tiukka,kapea,röyhkeän lyhyt minihame, korkokengät... uuh! itse puen joskus salaa juuri vaimon sukkahousuja tai stay-up sukkia, satiini stringit ja minimekkoja.
      Käyn myös levähdyspaikoilla näyttäytymässä mm. rekkakuskeille ja huomion jälkeen olen saanut vieraan miehen taakseni vessassa joka kokeilee
      halukkaasti kaikkialta!!!! Hyvä huomata , että muitakin on , jotka nauttivat nailonien ja seksikkäiden asujen tuomasta kiimasta!

      • Nailoneilla naiseen laukeava

        Kyllähän nuo nailonit ja etenkin vielä korkosaappaat niiden kanssa sekä tietysti sukkanauhaliivit saa hurmioon. Voihan niillä miehenkin saada joltain näyttämään mutta ei sille reikää tule.
        Olette pahasti vinksahtaneita kun ette osaa näistä nauttia naisen kanssa, niin me normaalit teemme. Menkää heti lääkäriin. Toisen haisevan miehen körilään kanssa - hyi hitto ei ikinä. Menkää hoitoon.
        Nyt lähden nauttimaan naiseni kanssa huiman eroottisesta tunnelmasta mukanamme paljon seksiasuja ja aahhh ihania korkokenkiä ja pitkiäsaappaita yksi kalu ja yksi kolo- jälkeä syntyy oikealla tavalla, suksikaa homon alut kuuseen!


      • Amatööri 47v

        Kuulostaa tosi coolilta. Itse olen lähestynyt erästä Dominaa tämän asian tiimoilta.
        Han lupasi meikata minut ja pukea minut "kiimaiseksi nartuksi" ja lähtetä kanssani sitten parille kaljalle..... odotan tosi kiimaisena, että milloin tämä voisi toteutua.

        Haluaisin jutella kanssanne ko. mieltymyksestä lisää


      • ANTAVA

        Olen 18v ja naieni on 41v. Lainaan siltä verkkosukkia ja muita alusasuja niinkuin sringejä. TIETÄÄ että lähden jonnekkin kapakkaan missä voin ollaa tai meen lehvästyspaikoille missä miehet tietää tilanteen ja haluavavat vierasta persettä" naida. Kyllä on monia ukkoja mitkä kiihottuu kun näkee minihaneessa ilman alkkareita. Sitä kun pukeutuu nartuksi on miehetkin munissa kiinni, eikä välitä onko naisen tai miehen perse mitä nai pikasesti.


      • sringit ym

        On välillä pakko pukeutua verkkosukkiin ja hameeseen, mennä levähdyspaikoille missä on rekkakkakuskeja mitkä haluu ruveta lähentelemään. Tuntee itsensä naiseksi kun vessassa joku kuski haluu naida.


    • mies44

      kirjoitin sulle meiliä,,oletko jo lukenut sen? odotan vastaustasi

      • saumasukka

        En ole saanut viestiäsi!!! Odotan edelleen kirjoitustasi mielenkiinnolla, rohkeasti ja luottamuksella... T:halukas nailonsääri


    • ?

      Ihan sama on täällä pidän pikkuhousuja ja sukkia ja sukkahousuja ja en tiedä miten niistä pääsee eroon kun olen nuoresta asti käytänyt.

      • denierijukka

        Enpä tiedä, pitäisikö sellaisesta mistä tulee hyvä mieli mutta ei satuta ketään, luopua. Tätäkin kirjoittaessani minulla on sukkikset jalassa, vaikka olen mies. Kokeilin sukkiksia jo yläasteikäisenä ja ilmeisesti jäin koukkuun.

        Kaverini äiti oli opettaja ja käytti paljon sukkiksia , eikä näin ollen tiennyt jos yhdet sukkikset joskus hävisi. Muistan vieläkin sen tunteen kun ensi kertaa opettajan sukkikset jalkaani laitoin. Tunne oli sanoinkuvaamattoman hieno.

        Tuo tunne on yhä tallella. Aamulla kun herään lähes ensi töikseni laitan sukkikset jalkaan. Ne sekä lämmittävät että kiihottavat samalla kertaa. Ja miksi naiset ovat omineet sukkikset itselleen? En hyväksy sitä.


      • Denierit sään mukaan
        denierijukka kirjoitti:

        Enpä tiedä, pitäisikö sellaisesta mistä tulee hyvä mieli mutta ei satuta ketään, luopua. Tätäkin kirjoittaessani minulla on sukkikset jalassa, vaikka olen mies. Kokeilin sukkiksia jo yläasteikäisenä ja ilmeisesti jäin koukkuun.

        Kaverini äiti oli opettaja ja käytti paljon sukkiksia , eikä näin ollen tiennyt jos yhdet sukkikset joskus hävisi. Muistan vieläkin sen tunteen kun ensi kertaa opettajan sukkikset jalkaani laitoin. Tunne oli sanoinkuvaamattoman hieno.

        Tuo tunne on yhä tallella. Aamulla kun herään lähes ensi töikseni laitan sukkikset jalkaan. Ne sekä lämmittävät että kiihottavat samalla kertaa. Ja miksi naiset ovat omineet sukkikset itselleen? En hyväksy sitä.

        En myöskään! Sukkikset kuuluvat vaatetukseeni lähes päivittäin. Miksi en käyttäisi, kun pidän niistä?


    • Kuumana HOT HOT HOT

      Käytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaa

    • covana

      moi täällä on 51v herra aviossa,mut samat asiat kiihottaa myös mua..salaa puen sukkiksia ja stay upeja,,ja heti on kovana..haluisinkin tavata jonkun toisen miehen kanssa sukkiksissa ja asuissa salaa jossain levähdyspaikalla vaikka))))

      joo kyllä nainen on upea nailoneissa,asuissa ja korkeissa koroissa...onneksi vaimo käyttää niitä..myös sängyssä..
      mutta silti kiihottaisi tavata toinen mies myös asuissa!!!!!

      • Myös nailoneissa

        Ei muuta kuin jätät jotain yhteystietoja, niin joku voisi vastatakin


      • missä olet mä helsinki
        käytän sukkiksia lähes päivittäin .
        oisi kiva yhdessä puuhailla...


    • sukkiksissa

      moi täällä samoista asioista kiihottuva 50vee mies..ois kiva tavata...

      • saumanailoneissa

        Minäkin pidän nailoneita ja sukkanauhaliivejä ne kun pukee päälle niin on kyllä kiihottunut olo. Olisi kiva tavata muitakin jotka tuntevat niin.Olen 50 mies. Pidän myös muitakin naisten alusasuja.


    • Ho HOT HÖT

      Käytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaa

    • Pakarat %

      Jaa ah kyllä makein tunne syntyy pukemalla oikein napakat tukisukkahousut , tuo puristus ja käden liukuvuus pinnalla . Ja jos vielä löytyy hieman tight:sit pitkikset. minkä sisään tunkee itsensä .Siinä aika pönäkkä tunne .

      • jukka kovana

        Olen samaa mieltä kuin jopo mies. Nuo on niin ihania seksikkäitä olentoja, että kyllä meikäläiselläkin keulii.


      • jopo keulii taas!!!

    • Pukeutuminen on ihanaa. Saa tuntea sukkisten tai stay-upien kiiltävän pinnan ja pitsin kosketuksen.

      Olisi kiva tavat muita samanhenkisiä.

      • sukkis4ever

        Viikonloppuna sain vihdoin pukeutua vaimon läsnäollessa sukkahousuihin. Puettiin vaimon kanssa sukkikset yhtäaikaa ja sitten hyväilyä ja seksiä. Kyllä oli toiveiden täyttämä ilta. Olen jo pidemmän aikaa tästä haaveillut ja nyt sain sen kokea. Illan täydensi se, että juttelimme tästä fetissistäni moneen otteeseen jo päivän aikana. Monesti sain myös keskusteluiden aikana hyvän seisokin. Kyllä sukkikset jalassa oli mukava olla, kun kovana oleva kalu oli kosketuksissa sukkahousujen karhean pinnan kanssa. Tahtoo lisää!
        Sukkikseni olivat vaaleanruskeat, kanta-, kärki- ja pohjavahvikkeella (vaimolla mustat vastaavat) olevat Amarin sukkahousut kaikille yksityiskohdista kiinnostuneille.


      • mustat sukat
        sukkis4ever kirjoitti:

        Viikonloppuna sain vihdoin pukeutua vaimon läsnäollessa sukkahousuihin. Puettiin vaimon kanssa sukkikset yhtäaikaa ja sitten hyväilyä ja seksiä. Kyllä oli toiveiden täyttämä ilta. Olen jo pidemmän aikaa tästä haaveillut ja nyt sain sen kokea. Illan täydensi se, että juttelimme tästä fetissistäni moneen otteeseen jo päivän aikana. Monesti sain myös keskusteluiden aikana hyvän seisokin. Kyllä sukkikset jalassa oli mukava olla, kun kovana oleva kalu oli kosketuksissa sukkahousujen karhean pinnan kanssa. Tahtoo lisää!
        Sukkikseni olivat vaaleanruskeat, kanta-, kärki- ja pohjavahvikkeella (vaimolla mustat vastaavat) olevat Amarin sukkahousut kaikille yksityiskohdista kiinnostuneille.

        hienoa että olet päässyt sukkiksissa toteuttamaan haaveesi
        itse sain juuri puettua mustat sukat ja sukkanauhaliivin ,kevyen seisokin saattelemana puin vielä minihameeni .kunhan ilta etenee laitan piikkikorkosaapikkaat ja lähden autoilemaan kolmostielle.stringit laitan hameen alle ettei vilahda ...


    • Reiska 55

      Munkin Kyrpä alkaa seisomaan kun nään akkoja kalsareissa.

    • sexystocking

      covana/sukkismies: itsellä sama fetissi. Mukava salaa pukeutua sukkiin ja sukkanauhaliiveihin ym mukavaan. Vaimonkin kun saisi mukaan hommiin. ei halua tyttöjä katsella. Olisi niiiin mukava rakastella nyloneissa.
      Pitäisikö perustaa oma foorumi ?

      • M69_69_69

        Eikös homopalsta ole/olisi hyvä olla erikseen? Mun mielestä mies sukkis
        plus whateva ei enää ole pelkkää "leikit ja fetissit" -osastoa.

        Sukkikset NAISELLA kiihottaa tod.paljon samoin kuin piikkarit sun muut.
        Mutta EI miehellä. Sorge.

        t. Hetsku ilman homofobiaa, ihan vaan realisti.


      • covana

        moi vaan . joo ois kiva perustaa oma foorumi... ja tapailla vaika salaa...


      • Sringit ym..

        Joskus pukeudun sukkiksiin, parasta on nähdä nuori mies sringeissä ja sukka liiveissä silloin vanhallakin ottaa eteen. Se on vaaan kiiihottavaa kun saa naisten vaattteissa nuorta naida kunnolla.


    • Lace boy
      • covana

        moi vaan Lace Boy.. joo ihania kuvia tuolla sivulla on..nam
        ois vaan kiva tavata toinen kundi kans sukkiksissa esim..tai useampikin mies samaan aikaan??? mutta missä...
        Covana


      • Pitsejä
        covana kirjoitti:

        moi vaan Lace Boy.. joo ihania kuvia tuolla sivulla on..nam
        ois vaan kiva tavata toinen kundi kans sukkiksissa esim..tai useampikin mies samaan aikaan??? mutta missä...
        Covana

        Tuli kuvia katsellessa mieleen kun vanhempi mies näytti ohkasia housuja missä näki seisokin. Anto mun koittaa ja rupeshan siinä seisoo. Siinä antautu kun työnsi pyllyyn, ei hassumpi kokemus kun oli kiihottunut. Sit oon ollut pukeutuneena monellekkin samaanaikaan ja ollut vanhempien suosiossa samana kertaa!!!


      • pantyhoseman
        covana kirjoitti:

        moi vaan Lace Boy.. joo ihania kuvia tuolla sivulla on..nam
        ois vaan kiva tavata toinen kundi kans sukkiksissa esim..tai useampikin mies samaan aikaan??? mutta missä...
        Covana

        Niinpä!


      • pantyhoseman
        pantyhoseman kirjoitti:

        Niinpä!

        Vastaukseni oli siis Covanalle


    • bronco_69

      50-luvun saumanyloneita ei yksinkertaisesti voita mikään! Ja vastaisin ehdottomasti jos olisi yhteystietosi.

      • saumanailoneissa

        Bronco_69 on todella mukavaa kun sinäkin pidät nailoneista. Täytyisi löytyä jokin keino miten voitaisiin olla yhteydässä.


    • Nylonfani

      Itsekkin pidän sukkahousuista, mutta vain naisen kanssa ja olen siis mies !! Vaikea vaan löytää naista joka noihin sukkiksiin pukeutuu jatkuvasti ja pitää niitä arkivaatteina. Homoa musta ei saa tekemälläkään, vaikka noista vaatekappaleista pidänkin.

    • Minä joudun pitämään sukkahousuja 24/7päivää.Olen tosin pitänyt ennen silloin tällöin mutta nykyään joudun käytämään jatkuvasti.
      Alkuun vaimokin piti minua hulluna,kun nykyään olen vaimoni kotiorja ne kuuluu työn kuvaan.

    • Siivoilijatar

      Ihana kuulla. Mullakin on sukkikset aina kun siivoilen ja tiskailen.Ja joka päivä ne minullakin pitää olla jalassa, muuten saan kuulla kunnian.

    • neitipoju

      Itse olen salaa hulluna pikkuhousuihin. Pakko välillä käydä pikkari ostoksilla, muka tyttöystävälle ;) Ihanaa pukea salaa sexyt pikkarit tiukkojen nahkahousujen alle. Alkaa beba pyörimään kävellessä kuin itsestään. Täytyyhän sitä välillä poikienkin saada hieman söpöillä. Moni ei arvaakkaan miten hyvältä pikkuhousujen ohut kangas tuntuu vasta ajeltua kalua vasten ;)

    • Välillä herkutellaan

      Kovaakin kovenpi pippelini sojottaa tyttöystäväni mustissa alkkareissa suorana
      ja valmiina ruiskuttelemaan spermat niihin , mutta ekaksi tyttöilen itte kiimani
      ihan sietämättömän kovaksi.

    • Amor Amar

      Aika vetäistä mustat Amarit jalkaan ja eikun ulkoilemaan. Päivän päättänee mieltä värisyttävä nautinnon nostatus ylimpään huippuunsa, ruskeissa Amareissa tietenkin. Parhaiten lennätän ihanat mällit huolellisen lämmittelyn jälkeen sukkikset jalassa, sukkahousuihin sonnustautunutta pyllistävää naista katsellen. Ahhhh, mmm,

    • Niuvanniemessä

      Aika vetäistä mustat Amarit päähän ja eikun ulkoilemaan.

    • Kiehtovat sukkikset

      Sukkiksiin olen onnellisesti koukussa, ne ovat ihanat näillä keleillä pitkien housujen alla. Lisäksi ne tarjoavat halutessani mitä suurimman hurmoksen: mikäpä lämmittäisi paremmin mieltä kuin pistää sänky mukavaksi, laittautua itse lycra-sukkiksiin ja kirjautua vaikkapa www.onlyallsites.com –sivustolle. Käykää muutes ihmeessä tutustumassa, ketkä jaatte saman elämän ilon.

      Siinäpä sitten kiva tunnin-pari nostatella fiiliksiä, ihastellen ja kiihtyen esim. kotirouva Cariannesta ruskeissa, cheerleader Brookesta harmaissa tai sihteerikkö Alanesta mustissa sukkiksissa ja lukemattomista muista. Mielihyvähormonit lähtee nousuun samassa tahdissa hameenhelmojen kohoillessa ja vilautellessa alla vilkkuvia sukkisten verhoamia reisiä, ihanan pyöreitä pyllyjä ja terhakasti pullistelevia venus-kumpuja. Tästäpä onkin hyvä antaa lopulta tulla, nupit kaakossa päästellen, sukkiksissa pyllistelevää sihteeritätiä katsellen.
      Se on La Petite Mort – ylistys sukkiksille!!

    • Just tights

      Löysin netistä paikan, jossa miehet, joiden fetissinä ovat sukkikset, kirjoittelevat, eli nahkafoorumi.com

    • moi.olen 41v ukm ja tykkään käyttää korsetteja,sukkanauhaliivejä, sukkia,satiini hanskoja ja dildoja.http://xhamster.com/user/m40cdlover tuolta löytyy mun kuvia ja videoita ,jos kiinnostaa.

      • Nylonmen

        Laukesin tänään sun kuvillesi! Laita vaan lisää!


    • covana

      moi.. m40cdlover Ihania kuvia sulla..nam..ois kiva tavata joskus)))

    • kiva,jos tykkäisit.

    • Jes, olipas hienot kuvat. Uuuh

      • Ja olipa myös hienot videotkin. Jätin kommentteja. Toinen nimimerkki tosin.


    • Tätäkin kirjoittaessa nätit pikkarit ja sukkahousut jalassa,kuuluu päivittäiseen pukeutumiseeni vaikka olenkin mies.

    • saumasukka edelleen

      Oli mielenkiintoista nähdä, kuinka aloittamani viesti oli kehittynyt, välillä pysähtynyt, mutta sitten taas kasvanut....siis viestiketju!
      Olen nykyään naimisissa erittäin muodokkaan ja seksinnälkäisen naisen kanssa, joka itse haluaa näyttää välillä jopa riettaan sexyltä tai sitten muka vilauttaa minihameen/kaula-aukon kautta muillekin.
      Upeeta on se, että hän nauttii siitä, että pukeudun liukkaisiin nailoneihin, pitsipikkareihin, syntisiin sukkanauhoihin ja niukkaan/piukkaan minihameeseen....
      upeat leikit yhdessä näin, kotona tai hotelleissa!
      Silti välillä tulee itselleni jumaloton himo pukea asut ylle ja ajaa levähdyspaikalle, ja näyttää sukanreunaa,sukkanauhoja kumartuessa auton lähellä....toivoen, että toinen mies kiinnostuu!

      Nailonien kiimasta uutta vuotta kaikille alan ihmisille!!!!

    • moi.olet todellakin onnellisessa asemassa koska vaimosi hyväksyy ja vielä sen lisäksi pitääsiitä.itse olen kertonut avovaimolle kyseisestä harrastuksesta,mutta hän ei halua nähdä mua asuissa saatikka panis mua straponilla.=( voi kun näkisinkin joskus sut levähdyspaikalla ;=)

      • mustat sukat

        hei tuntuu tutulta tilanteelta ettei puoliso ymmärrä taipumuksiamme
        kun kerroin itse tyttöystävälleni että käytän sukkia ja sukkiksia ,hän ei tuominnut vaan mietti asiaa ja antoi luvan ,mutta ei halunnut nähdä minua pukeutuneena sukkiin. näin on jatkunut jo vuosia .olen aina silloin tällöin unohdellut korsetin tai sukat näkyville mutta pukeutuneena en ole hänelle näyttäytynyt.
        autoillessani olen joitain kertoja ollut hankalassa tilanteessa stayupeissa ja minihameessa liikennevaloissa ym. koska en meikkaa enkä näytä muutenkaan
        naiselliselta, muta eihän hämmästynyt katse vahingoita.
        keväistä helmojen heilahdusta


    • saumasukka edelleen

      Hämeen levareilla hyvinkin mahdollista... ;)

      • hannaletrans

        Moi saumasukka!
        ollemmeko tavanneet Janakkalan levarilla. Olen Hannele ja käytän naisten alusasuja. Saumasukat suosikkini minihameen alla sukkanauhoissa. Nykyisin pidän myös sukkahousuista minihameen kanssa. Kirjoita ja olis kiva tavata. VAikka levarilla
        Hannele


    • haavettako vain?

      Mistähän sitä löytäisi itselleen oman sukkismiehen, joka tykkäisi pukeutua kanssani kauniisti ja seksikkäästi?

      • Sissys

        Jos olet nainen, niin vaikka täältä :)


      • haavettako vain?
        Sissys kirjoitti:

        Jos olet nainen, niin vaikka täältä :)

        Nainenhan minä olen.


    • lisbeth_k

      Kyllä nailonit ova in korkkareiden kera.
      Hiukan lisämaustetta sitomisesta.

    • Sidonnasta ja nailoneista pitää myöskin sto.

    • Sukkisnainen?

      Ainaki täällä olisi vapaa 36v mies joka tykkää joskus pukeutua nyloneihin ja korkkareihin.. Olisi mukavaa löytää oma nainen joka hyväksyisitämän ja jonka kanssa pukeutua seksikkäästi. Reisisaappaat tai korkkarit ja nylonia.. Nam! Ja ehkä vähän myös roolien vaihtoa..

    • mustat sukat

      kiva huomata että on muitakin miehiä stayupeissa ja mini hameessa autoilemassa Hämeessä .useasti kolmostielläkin autoilen korkkareissa ja hameessa.
      levareilla on tosi kiva kulkea ja antaa helman alta sukan reunan näkyä
      joskus saatamme tavata ...

    • Verevä nainen

      MInä saan välittömästi hil-lit-tö-män naurukohtauksen, kun näen miehen sukissa. Koominen näky, kertakaikkiaan!! Seksi on siitä kaukana!

    • Hyvin käytetty1

      Vähän erilaista tässä, mutta joka tapauksessa laitan sen:

      Vanhin poikani oli juuri saanut valmiiksi lukio-opintonsa viimeisen vuoden ja kuten tapana oli, minut ja vaimoni kutsuttiin keskustelemaan hänen opettajiensa kanssa vuoden saavutuksista. Tämä tapahtui joka vuosi hänen opiskeluaikanaan ja olimme aina olleet tyytyväisiä hänen kehitykseensä, kuten hänen opettajansakin, sillä hän oli yleensä muita edellä opinnoissaan…
      Tähän saakka.
      Työnsä vuoksi vaimoni ei voinut osallistua tämän kertaiseen ‘Vanhemmat-Opettajat’ iltaan ja näin löysin itseni yksin jokaisen opettajan kanssa, jotka olivat olleet osallisena poikani opiskeluvuoden aikana.
      Hänen kirjallisuuden opettajansa oli niistä viimeinen, jonka näin ja koska kaikki muut olivat jo menneet ja antaneet täysin hyväksyttävän tuloksen, niin en edes odottanut mitään dramaattista tältäkään opettajalta, vaan näin jo itseni kotona telkkarin ääressä hyvin pian. Tämä mielikuva kuitenkin muuttui hyvin pian.
      “Poikasi taso on paljon yläpuolella luokan keskiarvoa”, neiti Niiranen kertoi. Hän oli pieni ruskeaverikkö, aika hyvän näköinen ja siinä kolmenkymmenen viiden ikäinen, minä arvelin. Hänellä oli yllään pitkä villatakki alas lantioille saakka ja puhtaan valkoinen pusero, mikä oli kirjailtu kauniisti sinisillä koruompeleilla. Hänen hiuksensa olivat ruskeat ja kasvoilla lähes olematon meikki. Hän muistutti minua eräästä vanhasta kirjastonhoitajasta, jonka tunsin
      “Hmm, se ei ollut mikään yllätys. Mikko on aina ollut oikeaa kaliberia oleva opiskelija,” minä vastasin.
      “Niin, tuo on totta, mutta minusta tuntuu, että hän olisi pystynyt parempaan. Hänen keskittymisessään vaikuttaa olevan puutteita,” opettaja kertoi minulle. Aavistin, että hänellä oli enemmän sanottavaa, kuin mitä hän oli vasta sanonut, mutta Neiti Niiranen vaikutti aristelevan asian ottamista esille. Itse asiassa hän oli hiukan hämmästynyt siitä, että vaimoni ei ollut mukana kokouksessa.. Asiaa pitäisi kai kaivaa pintaa syvemmälle.
      “Jospa se on jalkapallo,” Minä yritin, odottaen hänen vastaustaan. “Hänellä tuntuu olevan päiväunia, kun hänen pitäisi keskittyä olennaiseen kotona.”
      “Ei. En usko, että jalkapallo saa hänen huomionsa.” Hän näytti punastuvan hiukan vastatessaan. “Sillä on jotain tekemistä naisten kanssa.”
      “Aah!” Minä ähkäisin. Se on selvää! poikani oli ajatuksissaan tyttöjen kanssa. “Niin, se on kai aika normaalia, eikö olekin? Teini-ikäinen poika, hänen hormooninsa, kauniit tytöt hänen luokassaan. Se on potentiaalinen sekoitus.”
      “Alusvaatteet!” hän yhtäkkiä urahti.
      “Anteeksi?” Kysyin tyhmänä.
      Opettaja katseli varpaitaan hyvin epävarman näköisenä. Hän sulki silmänsä ja sanoi: “Hän on kiinnostunut minun alusvaatteistani.”
      “Anteeksi?” kysyin yhtä tyhmänä. “Mitä ehdotatte?”
      “Katsokaas. Olen saanut hänet kiinni useampia kertoja vilkuilemasta ylös hameeni alle tänä vuonna, kuten myös luokkatovereittensa alusasuja. Ymmärrän kyllä mitä tarkoitatte sanomalla teini-ikäisen hormonitasoista, mutta en halua, että he katsovat hameeni alle. Se on hyvin epämiellyttävää, ettekö uskoisi niin.”
      Hän näytti oikeastaan hyvin nätiltä punehtuvine, mutta hän sai kuitenkin katsottua minuun sillä silmällä, että tiesin hänen olevan tosissaan. Minulla on itsellänikin ollut vahva mieltymys naisten alusasuihin ja tiesin varmuudella, että pojallanikin oli omat varastonsa tyttöjen alusasuja. Olin niitä kerran löytänyt hänen huoneestaan, kun aioin mennä sinne valmistelemaan huoneen tapetointia. Itse käytin naisten alusasuja usein omieni alla ja lähes aina kun tyydytin itseäni käsin, joten ajattelin nyt viedä aihetta eteenpäin kävi kuinka tahansa.

      • Puuro velli

        Nyt meni fettarit ja novellit sekaisin...


    • cjokke

      moi mulla nyt jalassa mustat 15 den sukkikset ja valkoiset tiukat nahkaiset voikkatossut

    • jone501

      Itse suosin ihonmyötäisiä stretch farkkuja, ihoa nuolevia leggareita,trikoita,ym. kävelen yleisillä parkkipaikoilla, levareilla ym. pullottaa mukavasti kiiltävissä leggareissa, jalassa bootsit ja nahkarotsi, paita auki ja huivit kaulassa. tuntuu hyvältä kun miehet katsoo ja ehdottelee kaikkea. suosin mm pirkkahallin parkkista,ideaparkkia,levareita. joskus kävelen yleisiä teitä valkoisissa ihonmyötäisissä leggareissa,seison bussipysäkeillä, kesällä tosi repaleisissa farkuissa, pienissä shortseissa. on vaan pakko lähteä liikkeelle. ikääkin on kohta -50. silti olen haluttava ja seksikäs mies.naisten stretchit ja leggarit on parhaita. kesä tulee, ihanaa!

    • Nylonmen
    • nahkiss

      kyll .... mustaa nylonia vaan miehenkin ylle ...... kullirenkaiden lisäksi ..... nauttikaa olostanne ....:)

    • Anonyymi

      Käytän myös sukkiksia usein, myös öisin, tiätysti salassa eukolta. Ukm Vaasa

      • Anonyymi

        Moi Vaasa. Mä käytän myös sukkiksia ja laittanut myös yöksi, tuntuu tosi kiihoittavalle!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moi Vaasa. Mä käytän myös sukkiksia ja laittanut myös yöksi, tuntuu tosi kiihoittavalle!

        Nyt ostanut monemoisia sukkiksia, joita käytän töissä ja nukkuessa. Kalu kovenee.

        t ukm Vaasa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt ostanut monemoisia sukkiksia, joita käytän töissä ja nukkuessa. Kalu kovenee.

        t ukm Vaasa

        Vaasassa kaveria nautintoon. Sukkikset ym. rekvisiittaa.

        t, M


    • Anonyymi

      näkyykö läpi mukavast

      • Anonyymi

        Näkyy ;) Käytän ohuita 15 tai 20 denierin sukkiksia, tuntuu ja näyttää hyvälle ;) Seisooko sulla?


    • Anonyymi

      Patukka farkuis valmiina

      • Anonyymi

        Ota patukka esille ja hyväile kosteaksi...


    • Anonyymi

      juu toki

      • Anonyymi

        Onko sullakin kosteana?


    • Anonyymi

      sormet liukkaat pitä maist

      • Anonyymi

        Laita kuvasi omakuvaan?


    • Anonyymi

      joks purskahtaa

      • Anonyymi

        Mukava vedellä hitaasti nauttien....


    • Anonyymi

      Olen mies ja rakastan pukea erisävyisiä ja eripaksuisia ruskeita sukkahousuja. Sääreni ja jalkani ovat niissä niin seksikkäät. Haluaisin sekstailla toisen sukkahousuissa olevan miehen kanssa estottomasti ja nautinnollisesti nylonjalkoja nuollen

      • Anonyymi

        Minulle sopisi tuo kuvaamasi nautinto.
        t, Ukm


      • täällä myös sukkikset jalassa joka päivä


      • Anonyymi
        NylonM kirjoitti:

        täällä myös sukkikset jalassa joka päivä

        Hei. Myös minä pukeudn naisten vaatteisiin joka päivä? Olen silti jo vanhempi ukkomies mutta kotona olen nainen.


      • missä olet?


      • Anonyymi

        Tunnen juuri samoin, olisi ihana tutustua!


    • Anonyymi

      Sukkismiehiä Vaasassa? Näin lomalla?

      t, Vaasa

    • Ihanaaa

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Minä käytän myös lähes päivittäin ihania naisten alusasuja. Tänäänkin rintaliivit koko päivä . On vuosien varella tullut hankittua melko paljon erilaisia naisten vaatteita , on kiimainen olo kun runkkaa naisten vaatteisiin pukeutuneena.
      M 64 CD 💃

      • Anonyymi

        Kiva että saa olla ja nauttia naiseudestaan , mutta se olisi jo jotakin kun saisi olla toiselle miehelle se ensimmäinen nainen vieläpä joka päivä, mistäpä saisi sellaisen miehen joka minua rakastaisi ja pitäisi puolisonaan?


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Moi! Aina naisten alusvaatteet yllä, tosi mukava tunne, päällä myös naisten vaatteet, mutta sellaiset neutraalit, että ei huomaa muut kuin alan harrastajat! Korsetit ja nylonit ovat tosi ihania!

    Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe