Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

mies nailoneissa

Olen jo kauan nauttinut pukeutumisesta liukkaan kiiltäviin nailoneihin, sexyihin naisten pikkuhousuihin, sukkanauhoihin ja niukkaan,kapeaan minihameeseen.... olen pitkässä aviosuhteessa oleva ukkomies, eikä vaimoni tiedä tästä salaisuudestani. Vaikka hän itse käyttää minun tai hänen ostamiaan nailonsukkia ja sexyjä alusasuja, ei hän voisi hyväksyä miehen niihin pukeutuvan edes kahdenkeskisen nautinnon ajaksi, sitä kerran häneltä tiedustellen.

Siksipä on usein iltoja kun saunon, puen ylleni mustat , parfymoidut nailonsukat, sukkanauhat, läpikuultavat pitsiset pikkuhousut ja kapean minihameen.... ja kiihotun valtavasti nailonin kahinasta, kosketuksesta...
Asuja on jo ehtinyt kertyä erilaisia, osa myös vaimon alusasuja muut ostettuja.

Haluni vietellä ja nauttia jonkun kanssa alusasuihin ja nailoneihin pukeutuneena on johtanut siihen, että olen salaa käynyt sellaisissa paikoissa(levähdyspaikat,puistot jne)
missä liikkuu iltaisin bi-henkisiä miehiä,,,,
Yllättävää on ollut, kuinka moni mies onkin kiinnostunut minusta, kun noustessani autosta näkyvätkin kiiltävät nailonsääret ja minihameen alta vilahtaa pitsinen sukanreuna ja sukkanauhat....joskus jopa pitsiset pikkuhousut...

En voi sille minkään, nautin tuosta suunnattomasti, en siis meikkaa,käytä peruukkia jne.
Käyn töissä hoidan asiani elämässä, muuten olen täysin miehinen mies, itseasiassa minua kiinnostaa vain ne miehet jotka kiihoittuvat asustani tai itse nauttivat samanlaisista asioista. Muuten "tavallinen" homoilu ei sytytä.

Tämä on kuin kirous... tulee mieletön halu ja kiima, ja sitten on puettava sexyt, kahisevat nailonit ja ah, niin syntiset alusasut ja lähdettävä nauttimaan salaa...

mieluiten sen tekisin yhden luotettavan hlön kanssa, aina silloin tällöin.

Onkohan muita 40v miehiä törmännyt vastaavaan tilanteeseen esim. nailonien kanssa?

Todettakoon, että silti nainen on upein olento asuissa ja nailoneissa, minihameessa ja korkokengissä mitä maa päällään kantaa!!!!

Tämän jälkeen on taas otettava nailonsukat esille......
13114276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 131

Vanhimmat

on selvää että me transut ollaan hiukan naisten mielestä vinokkaita .itse olen naimisissa ja toinen tietää harrastuksistani alusta alkaen
mutta ei se ole tuonnut sen enempää onnea yhdessä ei pukeuduta eikä hänkään pukeudu käsittääkseeni
suhteen alkuvaiheessa hän mainitsi ,etteikö hän yksin riitä kun täytyy vielä tällaista harrastaa
kaapista tulin 6v sitten nyt meikkaan ja käyn bileissä "tyttönä" se onnistuu mainiosti luvan
kanssa, mutta nyt myös olen kyllä niinsanotusti
sortunut levähdyspaikka -puisto pukeutumiseen
ja tavannut miehiä jotka ovat kiinnotuneita
kyllä tää on hankalaa elämää joskus en ole aivan puhdas gay vaan bi joten samanhenkistä
ihmistä olen hakemassa mutta kommentteja niin katsellaan

Äänestä

olisin halukas tapaamaan sinun laisesi miehen jossain levähdyspaikalla..kun olet pukeutuneena sukkiin ja minihameeseen... salaa tietysti..
voisin itsekin pukea stay upit ylleni jos haluat..

1Äänestä
  • tykkäisin myös nytkin sukkahousut jalassa

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    tykkäisin myös nytkin sukkahousut jalassa

    Sukkahousut ovat kiihottavat kauniissa säärissä..!!!

    Äänestä

Ollut niin kauan kuin muistan. Itselläni on myös iso kokoelma kaikkea sukista ja sukkahousuista alushousuihin, rintsikoihin jne. En myöskään meikkaa. Mutta haluan silloin tällöin pukeutua nailoneihin ja muihin alusasuihin. En ole myöskään homo enkä transu. Voisin katsella toista miestä samoin pukeutuneena ja ehkä mastuboida yhdessä. En tiedä, vaikea juttu kaiken kaikkiaan. Olen myös yli nelikymppinen ja kolmen lapsen isä. Niin ja vaimoni ei tietenkään tiedä tästä mitää. Älä siis huoli et ole yksin tässä maailmassa.

1Äänestä
  • Olen käyttänyt upeita naisten alusasuja siitä lähtien kun menimme naimisiin. Olemme vaimoni kanssa samankokoisia ja kun aika ahkerasti kokeilin hänen asujaan. Eikä sitten mennyt kovinkaan kauan aikaa, kun hän alkoi kyselemään, että mitäs minä oikein touhuan.

    Kerroin silloin avoimesti kaikki. Hän oli ymmärtäväinen ja sainkin valita osan hänen asuistaan, sellaisia, mitä hän ei kovin paljon enää käyttänyt. Olemme onnellisia ja minä autuaana saan pukeutua lähes päivittäin rakastamiini kiiltäviin, liukkaisiin asuihin. Erikoisesti rakastan vanhanaikisia samallisia nyloneita, kiinnitettynä pitkän korsetin sukkanauhoilla.

    Äänestä

  • juttu kirjoitti:

    Olen käyttänyt upeita naisten alusasuja siitä lähtien kun menimme naimisiin. Olemme vaimoni kanssa samankokoisia ja kun aika ahkerasti kokeilin hänen asujaan. Eikä sitten mennyt kovinkaan kauan aikaa, kun hän alkoi kyselemään, että mitäs minä oikein touhuan.

    Kerroin silloin avoimesti kaikki. Hän oli ymmärtäväinen ja sainkin valita osan hänen asuistaan, sellaisia, mitä hän ei kovin paljon enää käyttänyt. Olemme onnellisia ja minä autuaana saan pukeutua lähes päivittäin rakastamiini kiiltäviin, liukkaisiin asuihin. Erikoisesti rakastan vanhanaikisia samallisia nyloneita, kiinnitettynä pitkän korsetin sukkanauhoilla.

    Moi,onpa ymmärtäväinen vaimo..nauttikaa yhdessä..

    Äänestä

Juuri tuo saa minut kuumaksi!
Miehen yllä upeat ja sexyt nailonit, pikkuruiset
pikkuhousut, tiukka,kapea,röyhkeän lyhyt minihame, korkokengät... uuh! itse puen joskus salaa juuri vaimon sukkahousuja tai stay-up sukkia, satiini stringit ja minimekkoja.
Käyn myös levähdyspaikoilla näyttäytymässä mm. rekkakuskeille ja huomion jälkeen olen saanut vieraan miehen taakseni vessassa joka kokeilee
halukkaasti kaikkialta!!!! Hyvä huomata , että muitakin on , jotka nauttivat nailonien ja seksikkäiden asujen tuomasta kiimasta!

Äänestä
  • Kyllähän nuo nailonit ja etenkin vielä korkosaappaat niiden kanssa sekä tietysti sukkanauhaliivit saa hurmioon. Voihan niillä miehenkin saada joltain näyttämään mutta ei sille reikää tule.
    Olette pahasti vinksahtaneita kun ette osaa näistä nauttia naisen kanssa, niin me normaalit teemme. Menkää heti lääkäriin. Toisen haisevan miehen körilään kanssa - hyi hitto ei ikinä. Menkää hoitoon.
    Nyt lähden nauttimaan naiseni kanssa huiman eroottisesta tunnelmasta mukanamme paljon seksiasuja ja aahhh ihania korkokenkiä ja pitkiäsaappaita yksi kalu ja yksi kolo- jälkeä syntyy oikealla tavalla, suksikaa homon alut kuuseen!

    Äänestä

  • Kuulostaa tosi coolilta. Itse olen lähestynyt erästä Dominaa tämän asian tiimoilta.
    Han lupasi meikata minut ja pukea minut "kiimaiseksi nartuksi" ja lähtetä kanssani sitten parille kaljalle..... odotan tosi kiimaisena, että milloin tämä voisi toteutua.

    Haluaisin jutella kanssanne ko. mieltymyksestä lisää

    Äänestä

  • Olen 18v ja naieni on 41v. Lainaan siltä verkkosukkia ja muita alusasuja niinkuin sringejä. TIETÄÄ että lähden jonnekkin kapakkaan missä voin ollaa tai meen lehvästyspaikoille missä miehet tietää tilanteen ja haluavavat vierasta persettä" naida. Kyllä on monia ukkoja mitkä kiihottuu kun näkee minihaneessa ilman alkkareita. Sitä kun pukeutuu nartuksi on miehetkin munissa kiinni, eikä välitä onko naisen tai miehen perse mitä nai pikasesti.

    Äänestä

  • On välillä pakko pukeutua verkkosukkiin ja hameeseen, mennä levähdyspaikoille missä on rekkakkakuskeja mitkä haluu ruveta lähentelemään. Tuntee itsensä naiseksi kun vessassa joku kuski haluu naida.

    Äänestä

kirjoitin sulle meiliä,,oletko jo lukenut sen? odotan vastaustasi

Äänestä
  • En ole saanut viestiäsi!!! Odotan edelleen kirjoitustasi mielenkiinnolla, rohkeasti ja luottamuksella... T:halukas nailonsääri

    Äänestä

Ihan sama on täällä pidän pikkuhousuja ja sukkia ja sukkahousuja ja en tiedä miten niistä pääsee eroon kun olen nuoresta asti käytänyt.

1Äänestä
  • Enpä tiedä, pitäisikö sellaisesta mistä tulee hyvä mieli mutta ei satuta ketään, luopua. Tätäkin kirjoittaessani minulla on sukkikset jalassa, vaikka olen mies. Kokeilin sukkiksia jo yläasteikäisenä ja ilmeisesti jäin koukkuun.

    Kaverini äiti oli opettaja ja käytti paljon sukkiksia , eikä näin ollen tiennyt jos yhdet sukkikset joskus hävisi. Muistan vieläkin sen tunteen kun ensi kertaa opettajan sukkikset jalkaani laitoin. Tunne oli sanoinkuvaamattoman hieno.

    Tuo tunne on yhä tallella. Aamulla kun herään lähes ensi töikseni laitan sukkikset jalkaan. Ne sekä lämmittävät että kiihottavat samalla kertaa. Ja miksi naiset ovat omineet sukkikset itselleen? En hyväksy sitä.

    Äänestä

  • denierijukka kirjoitti:

    Enpä tiedä, pitäisikö sellaisesta mistä tulee hyvä mieli mutta ei satuta ketään, luopua. Tätäkin kirjoittaessani minulla on sukkikset jalassa, vaikka olen mies. Kokeilin sukkiksia jo yläasteikäisenä ja ilmeisesti jäin koukkuun.

    Kaverini äiti oli opettaja ja käytti paljon sukkiksia , eikä näin ollen tiennyt jos yhdet sukkikset joskus hävisi. Muistan vieläkin sen tunteen kun ensi kertaa opettajan sukkikset jalkaani laitoin. Tunne oli sanoinkuvaamattoman hieno.

    Tuo tunne on yhä tallella. Aamulla kun herään lähes ensi töikseni laitan sukkikset jalkaan. Ne sekä lämmittävät että kiihottavat samalla kertaa. Ja miksi naiset ovat omineet sukkikset itselleen? En hyväksy sitä.

    En myöskään! Sukkikset kuuluvat vaatetukseeni lähes päivittäin. Miksi en käyttäisi, kun pidän niistä?

    Äänestä

  • denierijukka kirjoitti:

    Enpä tiedä, pitäisikö sellaisesta mistä tulee hyvä mieli mutta ei satuta ketään, luopua. Tätäkin kirjoittaessani minulla on sukkikset jalassa, vaikka olen mies. Kokeilin sukkiksia jo yläasteikäisenä ja ilmeisesti jäin koukkuun.

    Kaverini äiti oli opettaja ja käytti paljon sukkiksia , eikä näin ollen tiennyt jos yhdet sukkikset joskus hävisi. Muistan vieläkin sen tunteen kun ensi kertaa opettajan sukkikset jalkaani laitoin. Tunne oli sanoinkuvaamattoman hieno.

    Tuo tunne on yhä tallella. Aamulla kun herään lähes ensi töikseni laitan sukkikset jalkaan. Ne sekä lämmittävät että kiihottavat samalla kertaa. Ja miksi naiset ovat omineet sukkikset itselleen? En hyväksy sitä.

    Moi,kiinnijämisen pelko lisäsi kiihottunista.Hyvät sääret on kyllä kiihottavat sukkiksissa..

    Äänestä

Käytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaa

Äänestä

moi täällä on 51v herra aviossa,mut samat asiat kiihottaa myös mua..salaa puen sukkiksia ja stay upeja,,ja heti on kovana..haluisinkin tavata jonkun toisen miehen kanssa sukkiksissa ja asuissa salaa jossain levähdyspaikalla vaikka))))

joo kyllä nainen on upea nailoneissa,asuissa ja korkeissa koroissa...onneksi vaimo käyttää niitä..myös sängyssä..
mutta silti kiihottaisi tavata toinen mies myös asuissa!!!!!

1Äänestä
  • Ei muuta kuin jätät jotain yhteystietoja, niin joku voisi vastatakin

    Äänestä

  • missä olet mä helsinki
    käytän sukkiksia lähes päivittäin .
    oisi kiva yhdessä puuhailla...

    Äänestä

  • missäpäin olet täällä myös sukkikset jokapäivä jalassa.
    t.sukkismies hki

    Äänestä

  • NylonM kirjoitti:

    missä olet mä helsinki
    käytän sukkiksia lähes päivittäin .
    oisi kiva yhdessä puuhailla...

    samoin hki suutarila....

    Äänestä

  • NylonM kirjoitti:

    missä olet mä helsinki
    käytän sukkiksia lähes päivittäin .
    oisi kiva yhdessä puuhailla...

    täällä sukkahousumies helsingitäsuutarila.
    mulla sukkikset yötäpäivää jalassa.

    Äänestä

  • NylonM kirjoitti:

    missä olet mä helsinki
    käytän sukkiksia lähes päivittäin .
    oisi kiva yhdessä puuhailla...

    mä helsigissämyös ja käytänsukkiksia päivittäin.
    ihanaolisitavata .oletko top vai btm.kiva oisi saadakullia suuhun ja peppuun.
    topkundikin oisikiva jokahaluisin rakastella yhdessä. Olen suutarilassa

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    mä helsigissämyös ja käytänsukkiksia päivittäin.
    ihanaolisitavata .oletko top vai btm.kiva oisi saadakullia suuhun ja peppuun.
    topkundikin oisikiva jokahaluisin rakastella yhdessä. Olen suutarilassa

    Täällä olis 50v top vantaalta sukkahousuissa

    Äänestä

  • NylonM kirjoitti:

    missä olet mä helsinki
    käytän sukkiksia lähes päivittäin .
    oisi kiva yhdessä puuhailla...

    suutarila helsinki

    Äänestä

moi täällä samoista asioista kiihottuva 50vee mies..ois kiva tavata...

Äänestä
  • Minäkin pidän nailoneita ja sukkanauhaliivejä ne kun pukee päälle niin on kyllä kiihottunut olo. Olisi kiva tavata muitakin jotka tuntevat niin.Olen 50 mies. Pidän myös muitakin naisten alusasuja.

    Äänestä

  • oisikopaikkaa puuhailla?

    Äänestä

Käytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaaKäytän myös sukkiksia. hmm. ihanaa

Äänestä

Jaa ah kyllä makein tunne syntyy pukemalla oikein napakat tukisukkahousut , tuo puristus ja käden liukuvuus pinnalla . Ja jos vielä löytyy hieman tight:sit pitkikset. minkä sisään tunkee itsensä .Siinä aika pönäkkä tunne .

Äänestä

Pukeutuminen on ihanaa. Saa tuntea sukkisten tai stay-upien kiiltävän pinnan ja pitsin kosketuksen.

Olisi kiva tavat muita samanhenkisiä.

Äänestä
  • Viikonloppuna sain vihdoin pukeutua vaimon läsnäollessa sukkahousuihin. Puettiin vaimon kanssa sukkikset yhtäaikaa ja sitten hyväilyä ja seksiä. Kyllä oli toiveiden täyttämä ilta. Olen jo pidemmän aikaa tästä haaveillut ja nyt sain sen kokea. Illan täydensi se, että juttelimme tästä fetissistäni moneen otteeseen jo päivän aikana. Monesti sain myös keskusteluiden aikana hyvän seisokin. Kyllä sukkikset jalassa oli mukava olla, kun kovana oleva kalu oli kosketuksissa sukkahousujen karhean pinnan kanssa. Tahtoo lisää!
    Sukkikseni olivat vaaleanruskeat, kanta-, kärki- ja pohjavahvikkeella (vaimolla mustat vastaavat) olevat Amarin sukkahousut kaikille yksityiskohdista kiinnostuneille.

    Äänestä

  • sukkis4ever kirjoitti:

    Viikonloppuna sain vihdoin pukeutua vaimon läsnäollessa sukkahousuihin. Puettiin vaimon kanssa sukkikset yhtäaikaa ja sitten hyväilyä ja seksiä. Kyllä oli toiveiden täyttämä ilta. Olen jo pidemmän aikaa tästä haaveillut ja nyt sain sen kokea. Illan täydensi se, että juttelimme tästä fetissistäni moneen otteeseen jo päivän aikana. Monesti sain myös keskusteluiden aikana hyvän seisokin. Kyllä sukkikset jalassa oli mukava olla, kun kovana oleva kalu oli kosketuksissa sukkahousujen karhean pinnan kanssa. Tahtoo lisää!
    Sukkikseni olivat vaaleanruskeat, kanta-, kärki- ja pohjavahvikkeella (vaimolla mustat vastaavat) olevat Amarin sukkahousut kaikille yksityiskohdista kiinnostuneille.

    hienoa että olet päässyt sukkiksissa toteuttamaan haaveesi
    itse sain juuri puettua mustat sukat ja sukkanauhaliivin ,kevyen seisokin saattelemana puin vielä minihameeni .kunhan ilta etenee laitan piikkikorkosaapikkaat ja lähden autoilemaan kolmostielle.stringit laitan hameen alle ettei vilahda ...

    Äänestä

Munkin Kyrpä alkaa seisomaan kun nään akkoja kalsareissa.

Äänestä

covana/sukkismies: itsellä sama fetissi. Mukava salaa pukeutua sukkiin ja sukkanauhaliiveihin ym mukavaan. Vaimonkin kun saisi mukaan hommiin. ei halua tyttöjä katsella. Olisi niiiin mukava rakastella nyloneissa.
Pitäisikö perustaa oma foorumi ?

1Äänestä
  • Eikös homopalsta ole/olisi hyvä olla erikseen? Mun mielestä mies sukkis
    plus whateva ei enää ole pelkkää "leikit ja fetissit" -osastoa.

    Sukkikset NAISELLA kiihottaa tod.paljon samoin kuin piikkarit sun muut.
    Mutta EI miehellä. Sorge.

    t. Hetsku ilman homofobiaa, ihan vaan realisti.

    Äänestä

  • moi vaan . joo ois kiva perustaa oma foorumi... ja tapailla vaika salaa...

    Äänestä

  • Joskus pukeudun sukkiksiin, parasta on nähdä nuori mies sringeissä ja sukka liiveissä silloin vanhallakin ottaa eteen. Se on vaaan kiiihottavaa kun saa naisten vaattteissa nuorta naida kunnolla.

    Äänestä

  • moi vaan Lace Boy.. joo ihania kuvia tuolla sivulla on..nam
    ois vaan kiva tavata toinen kundi kans sukkiksissa esim..tai useampikin mies samaan aikaan??? mutta missä...
    Covana

    Äänestä

  • covana kirjoitti:

    moi vaan Lace Boy.. joo ihania kuvia tuolla sivulla on..nam
    ois vaan kiva tavata toinen kundi kans sukkiksissa esim..tai useampikin mies samaan aikaan??? mutta missä...
    Covana

    Tuli kuvia katsellessa mieleen kun vanhempi mies näytti ohkasia housuja missä näki seisokin. Anto mun koittaa ja rupeshan siinä seisoo. Siinä antautu kun työnsi pyllyyn, ei hassumpi kokemus kun oli kiihottunut. Sit oon ollut pukeutuneena monellekkin samaanaikaan ja ollut vanhempien suosiossa samana kertaa!!!

    Äänestä

  • covana kirjoitti:

    moi vaan Lace Boy.. joo ihania kuvia tuolla sivulla on..nam
    ois vaan kiva tavata toinen kundi kans sukkiksissa esim..tai useampikin mies samaan aikaan??? mutta missä...
    Covana

    Niinpä!

    Äänestä

  • pantyhoseman kirjoitti:

    Niinpä!

    Vastaukseni oli siis Covanalle

    Äänestä

50-luvun saumanyloneita ei yksinkertaisesti voita mikään! Ja vastaisin ehdottomasti jos olisi yhteystietosi.

Äänestä
  • Bronco_69 on todella mukavaa kun sinäkin pidät nailoneista. Täytyisi löytyä jokin keino miten voitaisiin olla yhteydässä.

    Äänestä

Itsekkin pidän sukkahousuista, mutta vain naisen kanssa ja olen siis mies !! Vaikea vaan löytää naista joka noihin sukkiksiin pukeutuu jatkuvasti ja pitää niitä arkivaatteina. Homoa musta ei saa tekemälläkään, vaikka noista vaatekappaleista pidänkin.

Äänestä

Minä joudun pitämään sukkahousuja 24/7päivää.Olen tosin pitänyt ennen silloin tällöin mutta nykyään joudun käytämään jatkuvasti.
Alkuun vaimokin piti minua hulluna,kun nykyään olen vaimoni kotiorja ne kuuluu työn kuvaan.

Äänestä

Ihana kuulla. Mullakin on sukkikset aina kun siivoilen ja tiskailen.Ja joka päivä ne minullakin pitää olla jalassa, muuten saan kuulla kunnian.

Äänestä

Itse olen salaa hulluna pikkuhousuihin. Pakko välillä käydä pikkari ostoksilla, muka tyttöystävälle ;) Ihanaa pukea salaa sexyt pikkarit tiukkojen nahkahousujen alle. Alkaa beba pyörimään kävellessä kuin itsestään. Täytyyhän sitä välillä poikienkin saada hieman söpöillä. Moni ei arvaakkaan miten hyvältä pikkuhousujen ohut kangas tuntuu vasta ajeltua kalua vasten ;)

Äänestä

Kovaakin kovenpi pippelini sojottaa tyttöystäväni mustissa alkkareissa suorana
ja valmiina ruiskuttelemaan spermat niihin , mutta ekaksi tyttöilen itte kiimani
ihan sietämättömän kovaksi.

Äänestä

Aika vetäistä mustat Amarit jalkaan ja eikun ulkoilemaan. Päivän päättänee mieltä värisyttävä nautinnon nostatus ylimpään huippuunsa, ruskeissa Amareissa tietenkin. Parhaiten lennätän ihanat mällit huolellisen lämmittelyn jälkeen sukkikset jalassa, sukkahousuihin sonnustautunutta pyllistävää naista katsellen. Ahhhh, mmm,

Äänestä

Aika vetäistä mustat Amarit päähän ja eikun ulkoilemaan.

Äänestä

Sukkiksiin olen onnellisesti koukussa, ne ovat ihanat näillä keleillä pitkien housujen alla. Lisäksi ne tarjoavat halutessani mitä suurimman hurmoksen: mikäpä lämmittäisi paremmin mieltä kuin pistää sänky mukavaksi, laittautua itse lycra-sukkiksiin ja kirjautua vaikkapa www.onlyallsites.com –sivustolle. Käykää muutes ihmeessä tutustumassa, ketkä jaatte saman elämän ilon.

Siinäpä sitten kiva tunnin-pari nostatella fiiliksiä, ihastellen ja kiihtyen esim. kotirouva Cariannesta ruskeissa, cheerleader Brookesta harmaissa tai sihteerikkö Alanesta mustissa sukkiksissa ja lukemattomista muista. Mielihyvähormonit lähtee nousuun samassa tahdissa hameenhelmojen kohoillessa ja vilautellessa alla vilkkuvia sukkisten verhoamia reisiä, ihanan pyöreitä pyllyjä ja terhakasti pullistelevia venus-kumpuja. Tästäpä onkin hyvä antaa lopulta tulla, nupit kaakossa päästellen, sukkiksissa pyllistelevää sihteeritätiä katsellen.
Se on La Petite Mort – ylistys sukkiksille!!

Äänestä

Löysin netistä paikan, jossa miehet, joiden fetissinä ovat sukkikset, kirjoittelevat, eli nahkafoorumi.com

Äänestä

moi.olen 41v ukm ja tykkään käyttää korsetteja,sukkanauhaliivejä, sukkia,satiini hanskoja ja dildoja.http://xhamster.com/user/m40cdlover tuolta löytyy mun kuvia ja videoita ,jos kiinnostaa.

Äänestä
  • Laukesin tänään sun kuvillesi! Laita vaan lisää!

    Äänestä

moi.. m40cdlover Ihania kuvia sulla..nam..ois kiva tavata joskus)))

Äänestä

kiva,jos tykkäisit.

Äänestä

Jes, olipas hienot kuvat. Uuuh

Äänestä
  • Ja olipa myös hienot videotkin. Jätin kommentteja. Toinen nimimerkki tosin.

    Äänestä

Tätäkin kirjoittaessa nätit pikkarit ja sukkahousut jalassa,kuuluu päivittäiseen pukeutumiseeni vaikka olenkin mies.

Äänestä

Oli mielenkiintoista nähdä, kuinka aloittamani viesti oli kehittynyt, välillä pysähtynyt, mutta sitten taas kasvanut....siis viestiketju!
Olen nykyään naimisissa erittäin muodokkaan ja seksinnälkäisen naisen kanssa, joka itse haluaa näyttää välillä jopa riettaan sexyltä tai sitten muka vilauttaa minihameen/kaula-aukon kautta muillekin.
Upeeta on se, että hän nauttii siitä, että pukeudun liukkaisiin nailoneihin, pitsipikkareihin, syntisiin sukkanauhoihin ja niukkaan/piukkaan minihameeseen....
upeat leikit yhdessä näin, kotona tai hotelleissa!
Silti välillä tulee itselleni jumaloton himo pukea asut ylle ja ajaa levähdyspaikalle, ja näyttää sukanreunaa,sukkanauhoja kumartuessa auton lähellä....toivoen, että toinen mies kiinnostuu!

Nailonien kiimasta uutta vuotta kaikille alan ihmisille!!!!

Äänestä

moi.olet todellakin onnellisessa asemassa koska vaimosi hyväksyy ja vielä sen lisäksi pitääsiitä.itse olen kertonut avovaimolle kyseisestä harrastuksesta,mutta hän ei halua nähdä mua asuissa saatikka panis mua straponilla.=( voi kun näkisinkin joskus sut levähdyspaikalla ;=)

Äänestä
  • hei tuntuu tutulta tilanteelta ettei puoliso ymmärrä taipumuksiamme
    kun kerroin itse tyttöystävälleni että käytän sukkia ja sukkiksia ,hän ei tuominnut vaan mietti asiaa ja antoi luvan ,mutta ei halunnut nähdä minua pukeutuneena sukkiin. näin on jatkunut jo vuosia .olen aina silloin tällöin unohdellut korsetin tai sukat näkyville mutta pukeutuneena en ole hänelle näyttäytynyt.
    autoillessani olen joitain kertoja ollut hankalassa tilanteessa stayupeissa ja minihameessa liikennevaloissa ym. koska en meikkaa enkä näytä muutenkaan
    naiselliselta, muta eihän hämmästynyt katse vahingoita.
    keväistä helmojen heilahdusta

    Äänestä

Hämeen levareilla hyvinkin mahdollista... ;)

Äänestä
  • Moi saumasukka!
    ollemmeko tavanneet Janakkalan levarilla. Olen Hannele ja käytän naisten alusasuja. Saumasukat suosikkini minihameen alla sukkanauhoissa. Nykyisin pidän myös sukkahousuista minihameen kanssa. Kirjoita ja olis kiva tavata. VAikka levarilla
    Hannele

    Äänestä

Mistähän sitä löytäisi itselleen oman sukkismiehen, joka tykkäisi pukeutua kanssani kauniisti ja seksikkäästi?

Äänestä
  • Jos olet nainen, niin vaikka täältä :)

    Äänestä

  • Sissys kirjoitti:

    Jos olet nainen, niin vaikka täältä :)

    Nainenhan minä olen.

    Äänestä

Kyllä nailonit ova in korkkareiden kera.
Hiukan lisämaustetta sitomisesta.

Äänestä

Sidonnasta ja nailoneista pitää myöskin sto.

Äänestä

Ainaki täällä olisi vapaa 36v mies joka tykkää joskus pukeutua nyloneihin ja korkkareihin.. Olisi mukavaa löytää oma nainen joka hyväksyisitämän ja jonka kanssa pukeutua seksikkäästi. Reisisaappaat tai korkkarit ja nylonia.. Nam! Ja ehkä vähän myös roolien vaihtoa..

Äänestä

kiva huomata että on muitakin miehiä stayupeissa ja mini hameessa autoilemassa Hämeessä .useasti kolmostielläkin autoilen korkkareissa ja hameessa.
levareilla on tosi kiva kulkea ja antaa helman alta sukan reunan näkyä
joskus saatamme tavata ...

Äänestä

MInä saan välittömästi hil-lit-tö-män naurukohtauksen, kun näen miehen sukissa. Koominen näky, kertakaikkiaan!! Seksi on siitä kaukana!

Äänestä

Vähän erilaista tässä, mutta joka tapauksessa laitan sen:

Vanhin poikani oli juuri saanut valmiiksi lukio-opintonsa viimeisen vuoden ja kuten tapana oli, minut ja vaimoni kutsuttiin keskustelemaan hänen opettajiensa kanssa vuoden saavutuksista. Tämä tapahtui joka vuosi hänen opiskeluaikanaan ja olimme aina olleet tyytyväisiä hänen kehitykseensä, kuten hänen opettajansakin, sillä hän oli yleensä muita edellä opinnoissaan…
Tähän saakka.
Työnsä vuoksi vaimoni ei voinut osallistua tämän kertaiseen ‘Vanhemmat-Opettajat’ iltaan ja näin löysin itseni yksin jokaisen opettajan kanssa, jotka olivat olleet osallisena poikani opiskeluvuoden aikana.
Hänen kirjallisuuden opettajansa oli niistä viimeinen, jonka näin ja koska kaikki muut olivat jo menneet ja antaneet täysin hyväksyttävän tuloksen, niin en edes odottanut mitään dramaattista tältäkään opettajalta, vaan näin jo itseni kotona telkkarin ääressä hyvin pian. Tämä mielikuva kuitenkin muuttui hyvin pian.
“Poikasi taso on paljon yläpuolella luokan keskiarvoa”, neiti Niiranen kertoi. Hän oli pieni ruskeaverikkö, aika hyvän näköinen ja siinä kolmenkymmenen viiden ikäinen, minä arvelin. Hänellä oli yllään pitkä villatakki alas lantioille saakka ja puhtaan valkoinen pusero, mikä oli kirjailtu kauniisti sinisillä koruompeleilla. Hänen hiuksensa olivat ruskeat ja kasvoilla lähes olematon meikki. Hän muistutti minua eräästä vanhasta kirjastonhoitajasta, jonka tunsin
“Hmm, se ei ollut mikään yllätys. Mikko on aina ollut oikeaa kaliberia oleva opiskelija,” minä vastasin.
“Niin, tuo on totta, mutta minusta tuntuu, että hän olisi pystynyt parempaan. Hänen keskittymisessään vaikuttaa olevan puutteita,” opettaja kertoi minulle. Aavistin, että hänellä oli enemmän sanottavaa, kuin mitä hän oli vasta sanonut, mutta Neiti Niiranen vaikutti aristelevan asian ottamista esille. Itse asiassa hän oli hiukan hämmästynyt siitä, että vaimoni ei ollut mukana kokouksessa.. Asiaa pitäisi kai kaivaa pintaa syvemmälle.
“Jospa se on jalkapallo,” Minä yritin, odottaen hänen vastaustaan. “Hänellä tuntuu olevan päiväunia, kun hänen pitäisi keskittyä olennaiseen kotona.”
“Ei. En usko, että jalkapallo saa hänen huomionsa.” Hän näytti punastuvan hiukan vastatessaan. “Sillä on jotain tekemistä naisten kanssa.”
“Aah!” Minä ähkäisin. Se on selvää! poikani oli ajatuksissaan tyttöjen kanssa. “Niin, se on kai aika normaalia, eikö olekin? Teini-ikäinen poika, hänen hormooninsa, kauniit tytöt hänen luokassaan. Se on potentiaalinen sekoitus.”
“Alusvaatteet!” hän yhtäkkiä urahti.
“Anteeksi?” Kysyin tyhmänä.
Opettaja katseli varpaitaan hyvin epävarman näköisenä. Hän sulki silmänsä ja sanoi: “Hän on kiinnostunut minun alusvaatteistani.”
“Anteeksi?” kysyin yhtä tyhmänä. “Mitä ehdotatte?”
“Katsokaas. Olen saanut hänet kiinni useampia kertoja vilkuilemasta ylös hameeni alle tänä vuonna, kuten myös luokkatovereittensa alusasuja. Ymmärrän kyllä mitä tarkoitatte sanomalla teini-ikäisen hormonitasoista, mutta en halua, että he katsovat hameeni alle. Se on hyvin epämiellyttävää, ettekö uskoisi niin.”
Hän näytti oikeastaan hyvin nätiltä punehtuvine, mutta hän sai kuitenkin katsottua minuun sillä silmällä, että tiesin hänen olevan tosissaan. Minulla on itsellänikin ollut vahva mieltymys naisten alusasuihin ja tiesin varmuudella, että pojallanikin oli omat varastonsa tyttöjen alusasuja. Olin niitä kerran löytänyt hänen huoneestaan, kun aioin mennä sinne valmistelemaan huoneen tapetointia. Itse käytin naisten alusasuja usein omieni alla ja lähes aina kun tyydytin itseäni käsin, joten ajattelin nyt viedä aihetta eteenpäin kävi kuinka tahansa.

Äänestä
  • Nyt meni fettarit ja novellit sekaisin...

    Äänestä

moi mulla nyt jalassa mustat 15 den sukkikset ja valkoiset tiukat nahkaiset voikkatossut

Äänestä

Itse suosin ihonmyötäisiä stretch farkkuja, ihoa nuolevia leggareita,trikoita,ym. kävelen yleisillä parkkipaikoilla, levareilla ym. pullottaa mukavasti kiiltävissä leggareissa, jalassa bootsit ja nahkarotsi, paita auki ja huivit kaulassa. tuntuu hyvältä kun miehet katsoo ja ehdottelee kaikkea. suosin mm pirkkahallin parkkista,ideaparkkia,levareita. joskus kävelen yleisiä teitä valkoisissa ihonmyötäisissä leggareissa,seison bussipysäkeillä, kesällä tosi repaleisissa farkuissa, pienissä shortseissa. on vaan pakko lähteä liikkeelle. ikääkin on kohta -50. silti olen haluttava ja seksikäs mies.naisten stretchit ja leggarit on parhaita. kesä tulee, ihanaa!

Äänestä

kyll .... mustaa nylonia vaan miehenkin ylle ...... kullirenkaiden lisäksi ..... nauttikaa olostanne ....:)

Äänestä

Käytän myös sukkiksia usein, myös öisin, tiätysti salassa eukolta. Ukm Vaasa

Äänestä
  • Moi Vaasa. Mä käytän myös sukkiksia ja laittanut myös yöksi, tuntuu tosi kiihoittavalle!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Moi Vaasa. Mä käytän myös sukkiksia ja laittanut myös yöksi, tuntuu tosi kiihoittavalle!

    Nyt ostanut monemoisia sukkiksia, joita käytän töissä ja nukkuessa. Kalu kovenee.

    t ukm Vaasa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt ostanut monemoisia sukkiksia, joita käytän töissä ja nukkuessa. Kalu kovenee.

    t ukm Vaasa

    Vaasassa kaveria nautintoon. Sukkikset ym. rekvisiittaa.

    t, M

    Äänestä

näkyykö läpi mukavast

Äänestä
  • Näkyy ;) Käytän ohuita 15 tai 20 denierin sukkiksia, tuntuu ja näyttää hyvälle ;) Seisooko sulla?

    Äänestä

Patukka farkuis valmiina

Äänestä
  • Ota patukka esille ja hyväile kosteaksi...

    Äänestä

juu toki

Äänestä
  • Onko sullakin kosteana?

    Äänestä

sormet liukkaat pitä maist

Äänestä
  • Laita kuvasi omakuvaan?

    Äänestä

joks purskahtaa

Äänestä
  • Mukava vedellä hitaasti nauttien....

    Äänestä

Olen mies ja rakastan pukea erisävyisiä ja eripaksuisia ruskeita sukkahousuja. Sääreni ja jalkani ovat niissä niin seksikkäät. Haluaisin sekstailla toisen sukkahousuissa olevan miehen kanssa estottomasti ja nautinnollisesti nylonjalkoja nuollen

1Äänestä
  • Minulle sopisi tuo kuvaamasi nautinto.
    t, Ukm

    Äänestä

  • täällä myös sukkikset jalassa joka päivä

    Äänestä

  • NylonM kirjoitti:

    täällä myös sukkikset jalassa joka päivä

    Hei. Myös minä pukeudn naisten vaatteisiin joka päivä? Olen silti jo vanhempi ukkomies mutta kotona olen nainen.

    1Äänestä

  • missä olet?

    Äänestä

  • Tunnen juuri samoin, olisi ihana tutustua!

    Äänestä

Sukkismiehiä Vaasassa? Näin lomalla?

t, Vaasa

Äänestä

Ihanaaa

2Äänestä

Minä käytän myös lähes päivittäin ihania naisten alusasuja. Tänäänkin rintaliivit koko päivä . On vuosien varella tullut hankittua melko paljon erilaisia naisten vaatteita , on kiimainen olo kun runkkaa naisten vaatteisiin pukeutuneena.
M 64 CD 💃

2Äänestä
  • Kiva että saa olla ja nauttia naiseudestaan , mutta se olisi jo jotakin kun saisi olla toiselle miehelle se ensimmäinen nainen vieläpä joka päivä, mistäpä saisi sellaisen miehen joka minua rakastaisi ja pitäisi puolisonaan?

    Äänestä

  • 👍❤️😘

    1Äänestä

Moi! Aina naisten alusvaatteet yllä, tosi mukava tunne, päällä myös naisten vaatteet, mutta sellaiset neutraalit, että ei huomaa muut kuin alan harrastajat! Korsetit ja nylonit ovat tosi ihania!

Äänestä

Moi,kyllä sukkahousut kiihottavat muitakin..ohuet parhaat

Äänestä

Täällä mies ruskeissa 40 den sukkiksissa. Aloitin lapsena siskon sukkahousuilla ja pikkareilla, sitten puberteetissa äidin tuoksuvilla nyloneilla. Siitä tuli tapa ja riippuvuus. Nyt monen vuoden jälkeen sukkikset edelleen yhtä kiihottavat

Äänestä

Täällä 50v mies uusimaalta.fetissinä naisten alusasut myös tupakointi fetish vaan juuri naisten alusasuissa kiihoitun mustista liukkaista esim.15den Rht nylon sukat karvattomalla iholla musta satiininen hieman pitsillä sukkanauha korseletti puristaa sopivasti ja muotoiltu rintakuppi ja ihanasti hieman sytyttää lisää kiihoitusta toki satiinin liukkaat sexyt stringit tuntuu ihanalta peppuvaossa.punaiset 10cm piikkikorkkarit nostaa kivasti lantiota minulla naisellisemmaksi puen vielä punaisen pvc vartalo mekon ihanaa.Vaan seksi miehen kanssa ei sytytä minua ei sitten yhtään,Saman henkistä naisen seuraa hakenut hakemallakin todennut jotta jospa Amerikasta löytäisin ihanan naisen joka syttyy miehen tyttöilystä seksin merkeissä.Tv ristiriitaista vaan ihana tunne kun crossdress sessioin

1Äänestä
  • Piikkikorkkarit ihania..on käytössä myös !

    1Äänestä

Itse autoilen Pirkanmaan seudulla. Levareilla kiva välillä kävellä ihonmyötäiset latex tai pvc legginsit. Läpinäkyvä paita ja huivit vyöt ja tiukka nahkatakki. Kiinnostaa kaikki tyttöily. Kiva olla tupakilla ja samalla hyväillään joka paikasta.

Äänestä
  • Kiinni jäämisen pelko kiihottaa valtavasti. Yleisillä paikoilla kourimista. Ihanaa kun tullaan taakse ja kokeillaan!

    Äänestä

Aloitin tyttöilyn ehkä kymmenen vanhana koska halusin tietää miltä nylonit tuntui.


Ja tuntuihan ne. Sillä tiellä ollaan.

Äänestä

Se on ihanaa pukeutua asuihin, harrastan sitä salaa ja nautin!
Valkoiset alusasut sukkanauhat ruskeat nailonit rintoja mulla on 95/C
Nauti kun se on mahdollista en tunne olevani poikkeava vaan minä.
Ihania runkkuja sinulle!

Äänestä

Sukat ja muut sellaiset asut on kivoja.
Onko Mikkelin seudulla asiasta kiinnostuneita.
Vanhempi ukkomies kyselee.

Äänestä

Sukkahousut, pitsipökyt, minulla
on pienet pystyrinnat liivit pitäisi hommata.
Nuo saa kalun kovaksi, kun laittaa
päälle ja kuvittelee kaveria kosketteleen!
Lukee näitä kirjoituksia, kiihottuu
ja pitää runkata ja muutakin. 08

Äänestä
  • 08. Oispa ihana kosketella.

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    08. Oispa ihana kosketella.

    Voisit kosketella, mitä haluisit, mistä olet?
    Voisiko sinua kosketella ja muutakin? 08

    Äänestä

Viime talvena olin lähtenyt matkalle vain lyhyet kalsarit ulkoiluhousujen alla. Ilma oli kuitenkin kylmempi kun oletin. Kävin kaupasta etsimässä sukkahousuja lisä lämmikkeeksi. Löysinkin alekorista 40 den sukkahousut, mitkä vaikutti sopivilta. Kerroin siinä niitä ostaessani myyjälle, että ne tulee minulle itselle. Kun myyjä suhtautui hyvin ymmärtäväisesti siihen, että mies halusi itselleen sukkahousut, niin päädyin sitten kysymään, voisinko pukea ne siellä päälleni. Sekin oli ihan ok myyjälle, joka sitten opasti minut sovituskoppiin pukemaan sukkahousut.

Minä sain lisää lämmintä päälle ja osto kokemus oli erittäin positiivinen. Myyjä oli erittäin asiallinen ja tuntui hyväksyvän sen, että mies haluaa sukkahousut itselleen. Olisikin kiinnostava kuulla myyjien kommenttia siitä, minkä verran miehet ostaa sukkahousuja ihan itselleen. Monet varmasti niitä ostaa marketeista ja postimyynnistä, mutta varmasti monet myös noista vaateliikkeistä. Itse ainakin olen kertonut usein, että ne tulee itselle. Toivottavasti tällä saa edes vähän tietoisuutta sille, että miehetkin niitä käyttää.

Äänestä

Kuulostaa hyvältä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


saumasukka kirjoitti:

Olen jo kauan nauttinut pukeutumisesta liukkaan kiiltäviin nailoneihin, sexyihin naisten pikkuhousuihin, sukkanauhoihin ja niukkaan,kapeaan minihameeseen.... olen pitkässä aviosuhteessa oleva ukkomies, eikä vaimoni tiedä tästä salaisuudestani. Vaikka hän itse käyttää minun tai hänen ostamiaan nailonsukkia ja sexyjä alusasuja, ei hän voisi hyväksyä miehen niihin pukeutuvan edes kahdenkeskisen nautinnon ajaksi, sitä kerran häneltä tiedustellen.

Siksipä on usein iltoja kun saunon, puen ylleni mustat , parfymoidut nailonsukat, sukkanauhat, läpikuultavat pitsiset pikkuhousut ja kapean minihameen.... ja kiihotun valtavasti nailonin kahinasta, kosketuksesta...
Asuja on jo ehtinyt kertyä erilaisia, osa myös vaimon alusasuja muut ostettuja.

Haluni vietellä ja nauttia jonkun kanssa alusasuihin ja nailoneihin pukeutuneena on johtanut siihen, että olen salaa käynyt sellaisissa paikoissa(levähdyspaikat,puistot jne)
missä liikkuu iltaisin bi-henkisiä miehiä,,,,
Yllättävää on ollut, kuinka moni mies onkin kiinnostunut minusta, kun noustessani autosta näkyvätkin kiiltävät nailonsääret ja minihameen alta vilahtaa pitsinen sukanreuna ja sukkanauhat....joskus jopa pitsiset pikkuhousut...

En voi sille minkään, nautin tuosta suunnattomasti, en siis meikkaa,käytä peruukkia jne.
Käyn töissä hoidan asiani elämässä, muuten olen täysin miehinen mies, itseasiassa minua kiinnostaa vain ne miehet jotka kiihoittuvat asustani tai itse nauttivat samanlaisista asioista. Muuten "tavallinen" homoilu ei sytytä.

Tämä on kuin kirous... tulee mieletön halu ja kiima, ja sitten on puettava sexyt, kahisevat nailonit ja ah, niin syntiset alusasut ja lähdettävä nauttimaan salaa...

mieluiten sen tekisin yhden luotettavan hlön kanssa, aina silloin tällöin.

Onkohan muita 40v miehiä törmännyt vastaavaan tilanteeseen esim. nailonien kanssa?

Todettakoon, että silti nainen on upein olento asuissa ja nailoneissa, minihameessa ja korkokengissä mitä maa päällään kantaa!!!!

Tämän jälkeen on taas otettava nailonsukat esille......

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu