... mutta pysyköön Amerikka vielä vahvana! Ei todella minullekaan tulisi ikävä tuota Bushia, mutta Irakiin hyökkäyksestä häntä ei kannata syyttää. Kuka tahansa Yhdysvaltojen presidentti – republikaani tai demokraatti – olisi siitä päättänyt samoin siinä tilanteessa. Tuosta teosta Bushia pitäisi vain kiittää, myös kaikkien eurooppalaisten ja siis meidänkin, mutta kiittämättömyys on maailman palkka.
Toki USA:n hyökkäystä Irakiin voidaan pitää myös virheenä. Miksi? USA:n itsensä ja ennen muuta George Bushin kannalta. Nyt, kun on nähty tuo Saddam sellaisena säälittävänä reppanana, niin on unohdettu hänen hirmutekonsa puhumattakaan siitä, että olisi ajateltu mitä kaikkea hän vielä olisi varmaan tehnyt ilman USA:n väliintuloa. Tuo hyvin tarpeellinen hyökkäys on kääntynyt USA:lle good will-tappioksi ja Bushille se saattaa hyvinkin merkitä toisen presidenttikauden jäämistä unelmaksi. Mutta maailman kannalta teko oli oikea ja tarpeellinen. Miksi? Siksi, että tässä maailmantilanteessa tarvitaan Yhdysvaltojen johtajuutta – juuri sitä, mistä Lipponen Bushia kiitti – jotta ei jouduta tilanteeseen, mikä syntyi, kun Yhdysvallat eristäytyi omiin oloihinsa 1920-luvun alussa.
Syyskuussa 1919 presidentti Woodrow Wilson puhui kongressissa Kansainliiton puolesta kyynelten virratessa alas hänen poskiaan. Hän piti USA:n mukanaoloa Kansainliitossa ainoana toivona estää tulevaisuuden sodat. Senaatti hylkäsi Kansainliiton kahdesti ja ylirasittunut Wilson sai halvauskohtauksen, josta hän ei enää koskaan toipunut. Ensimmäisen maailmansodan rasituksiin kyllästyneiden kansalaistensa tahdon mukaisesti Yhdysvallat käänsi selkänsä Wilsonin unelmalle maailman johtajuudesta, ja kansainvälisellä näyttämöllä Yhdysvallat jähmettyi haluttomaksi ja kyvyttömäksi pysäyttämään Euroopassa nousevaa myrskyä. Tämän seuraukset ovat hyvin tuntemaamme historiaa.
Yhdysvaltoja tarvittiin taas toisen maailmanpalon sammuttamisessa kuten oli tarvittu edellisessäkin. Tästä viisastuneena Yhdysvallat on pitänyt Euroopan ohjat käsissään, ja se on taannut rauhan Länsi-Euroopalle. Myös USA:n kansalaiset ovat hyväksyneet varauksetta tuon politiikan, mikä on tuottanut maalle paljon voittoja ja ei juurikaan tappioita. Yhdysvallat antoivat meillekin suuremman suojan kuin tajuammekaan niinä neljänäkymmenenä vuonna, jonka elimme Neuvostoliiton vaikutuspiirissä. Ilman tuota suojaa me olisimme ilman muuta tulleet sovjetisoiduiksi.
Amerikkalaiseen luonteeseen kuuluu tietty hyväntahtoisuus ja auttamisen halu ja siellä ihaillaan sankaruutta. Siksi kansalaiset ovat aina valmiit tukemaan johtajiaan näihin tähtäävissä pyrkimyksissä. Mutta amerikkalaiset ovat kärsimättömiä, he odottavat tuloksia pian ja ovat huonoja kestämään tappioita. Tämä näkyy yhtälailla politiikassa kuin bisneksessäkin. Kummassakin he saattavat vetäytyä pois, kun alkaa tulla toistuvia tappioita. Sodissa, joita he ovat lähes aina sisällissotansa jälkeen käyneet vain muualla kuin omassa maassaan, tuollainen menettely on helppoa. Voidaan ajatella, että syökää itse, mitä olette keittäneet, ja lähteä paremman ruokapöydän ääreen omaan turvalliseen maahan. Näin kävi ainakin puoliksi Koreassa, ihan täysin Vietnamissa, isä-Bush veti joukkonsa pois aivan liian aikaisin Persianlahdelta ja niin saattaa joutua poikakin tai hänen seuraajansa tekemään.
Sitten taas saatetaan jonkin ajan kuluttua huutaa Amerikkaa apuun, ja kiltti USA vastaa kutsuun. On se mahdottoman hyvä asia, että on tuollainen USA. Jospa se Eurooppakin voisi joskus kehittyä sellaiseksi! Sellaisia visioitahan Euroopan johtomiehillä on ja oli ainakin jokin aika sitten vielä Suomenkin johtomiehillä, mutta nyt tuo meillekin ja nimenomaan meille jos kelle turvallisuutemme vuoksi ja muutenkin tarpeellinen linja näkyy olevan hieman hakusessa, vaikka Vanhanen henkilökohtaisesti lieneekin jokseenkin tarkasti Lipposen linjoilla.
Kovin mielelläni minäkin näkisin jonkun demokraatin tuon Bushin paikalla, ja eiköhän siihen sellainen ilmaannu. Viimeisten tietojen mukaan Kerry alkaa olla selvä demokraattien ehdokas ja mielipidemittaukset osoittaisivat hänen peittoavan Bushin niukasti mutta selvästi. Bushin leirin ilmeiset epärehellisyydet äärimmäisen täpärän voiton saamiseksi viime vaaleissa saavat nyt ansaitsemansa palkan. Meillä tuo palkka vastaavista konstailuista viime vaaleissa maksettiin asianomaiselle nopeammin, mutta puolue joutunee sitä vielä hetken odottamaan.
(Tämä kirjoitukseni oli vastaus tuolla "maailman menoa" - osastossa olleeseen kirjoitukseen, mutta koska tässä sivutaan myös Suomen ja nykyisen hallituksen politiikkaa, pidän kohteliaana laittaa tämän myös tähän kepun saitille)
Toki USA:n hyökkäystä Irakiin voidaan pitää myös virheenä. Miksi? USA:n itsensä ja ennen muuta George Bushin kannalta. Nyt, kun on nähty tuo Saddam sellaisena säälittävänä reppanana, niin on unohdettu hänen hirmutekonsa puhumattakaan siitä, että olisi ajateltu mitä kaikkea hän vielä olisi varmaan tehnyt ilman USA:n väliintuloa. Tuo hyvin tarpeellinen hyökkäys on kääntynyt USA:lle good will-tappioksi ja Bushille se saattaa hyvinkin merkitä toisen presidenttikauden jäämistä unelmaksi. Mutta maailman kannalta teko oli oikea ja tarpeellinen. Miksi? Siksi, että tässä maailmantilanteessa tarvitaan Yhdysvaltojen johtajuutta – juuri sitä, mistä Lipponen Bushia kiitti – jotta ei jouduta tilanteeseen, mikä syntyi, kun Yhdysvallat eristäytyi omiin oloihinsa 1920-luvun alussa.
Syyskuussa 1919 presidentti Woodrow Wilson puhui kongressissa Kansainliiton puolesta kyynelten virratessa alas hänen poskiaan. Hän piti USA:n mukanaoloa Kansainliitossa ainoana toivona estää tulevaisuuden sodat. Senaatti hylkäsi Kansainliiton kahdesti ja ylirasittunut Wilson sai halvauskohtauksen, josta hän ei enää koskaan toipunut. Ensimmäisen maailmansodan rasituksiin kyllästyneiden kansalaistensa tahdon mukaisesti Yhdysvallat käänsi selkänsä Wilsonin unelmalle maailman johtajuudesta, ja kansainvälisellä näyttämöllä Yhdysvallat jähmettyi haluttomaksi ja kyvyttömäksi pysäyttämään Euroopassa nousevaa myrskyä. Tämän seuraukset ovat hyvin tuntemaamme historiaa.
Yhdysvaltoja tarvittiin taas toisen maailmanpalon sammuttamisessa kuten oli tarvittu edellisessäkin. Tästä viisastuneena Yhdysvallat on pitänyt Euroopan ohjat käsissään, ja se on taannut rauhan Länsi-Euroopalle. Myös USA:n kansalaiset ovat hyväksyneet varauksetta tuon politiikan, mikä on tuottanut maalle paljon voittoja ja ei juurikaan tappioita. Yhdysvallat antoivat meillekin suuremman suojan kuin tajuammekaan niinä neljänäkymmenenä vuonna, jonka elimme Neuvostoliiton vaikutuspiirissä. Ilman tuota suojaa me olisimme ilman muuta tulleet sovjetisoiduiksi.
Amerikkalaiseen luonteeseen kuuluu tietty hyväntahtoisuus ja auttamisen halu ja siellä ihaillaan sankaruutta. Siksi kansalaiset ovat aina valmiit tukemaan johtajiaan näihin tähtäävissä pyrkimyksissä. Mutta amerikkalaiset ovat kärsimättömiä, he odottavat tuloksia pian ja ovat huonoja kestämään tappioita. Tämä näkyy yhtälailla politiikassa kuin bisneksessäkin. Kummassakin he saattavat vetäytyä pois, kun alkaa tulla toistuvia tappioita. Sodissa, joita he ovat lähes aina sisällissotansa jälkeen käyneet vain muualla kuin omassa maassaan, tuollainen menettely on helppoa. Voidaan ajatella, että syökää itse, mitä olette keittäneet, ja lähteä paremman ruokapöydän ääreen omaan turvalliseen maahan. Näin kävi ainakin puoliksi Koreassa, ihan täysin Vietnamissa, isä-Bush veti joukkonsa pois aivan liian aikaisin Persianlahdelta ja niin saattaa joutua poikakin tai hänen seuraajansa tekemään.
Sitten taas saatetaan jonkin ajan kuluttua huutaa Amerikkaa apuun, ja kiltti USA vastaa kutsuun. On se mahdottoman hyvä asia, että on tuollainen USA. Jospa se Eurooppakin voisi joskus kehittyä sellaiseksi! Sellaisia visioitahan Euroopan johtomiehillä on ja oli ainakin jokin aika sitten vielä Suomenkin johtomiehillä, mutta nyt tuo meillekin ja nimenomaan meille jos kelle turvallisuutemme vuoksi ja muutenkin tarpeellinen linja näkyy olevan hieman hakusessa, vaikka Vanhanen henkilökohtaisesti lieneekin jokseenkin tarkasti Lipposen linjoilla.
Kovin mielelläni minäkin näkisin jonkun demokraatin tuon Bushin paikalla, ja eiköhän siihen sellainen ilmaannu. Viimeisten tietojen mukaan Kerry alkaa olla selvä demokraattien ehdokas ja mielipidemittaukset osoittaisivat hänen peittoavan Bushin niukasti mutta selvästi. Bushin leirin ilmeiset epärehellisyydet äärimmäisen täpärän voiton saamiseksi viime vaaleissa saavat nyt ansaitsemansa palkan. Meillä tuo palkka vastaavista konstailuista viime vaaleissa maksettiin asianomaiselle nopeammin, mutta puolue joutunee sitä vielä hetken odottamaan.
(Tämä kirjoitukseni oli vastaus tuolla "maailman menoa" - osastossa olleeseen kirjoitukseen, mutta koska tässä sivutaan myös Suomen ja nykyisen hallituksen politiikkaa, pidän kohteliaana laittaa tämän myös tähän kepun saitille)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Huh, olipa pitkä kirjoitus, mutta täyttä asiaa. Lopussa varsinainen timangi, tuo Bush ja Jäätteenmäki rinnastus.
Se ero noilla kuitenkin oli, että Bush kai ihan oikeasti uskoi tekevänsä palveluksen maalleen, kun hyökkäsi Irakiin, Jäätteenmäki ei sellaista kuvitellutkaan, vaan hän uskoi tekevänsä palveluksen kepulle ja ennen kaikkea itselleen.
Loppu hyvin, kaikki hyvin kummassakin tapauksessa (Irak vapautui tyrannista ja Suomi äärimmäisen kierosta kepulaisesta ja viimeistään seuraavissa vaaleissa koko kepusta)