No avasihan se Matti sanaisen arkkunsa kun vähän potki: lausunnon mukaan "Eurooppa-henkeä hänellä ei ole". Ylimmäksi Eurooppa-periaatteeksi hän nostaa "Kekkosen varovaisuusperinnön."
Niin, Vanhasen viime viikkoiset esiintymiset antoivat aiheen epäillä tätä. Nyt se on varmistunut. Tälläkin palstalla muutamat kuurosokeat ovat hekumoineet Vanhasen ylivoimaisella EU-sukkuloinnilla. Se möly kannattaa pitää jatkossa masussa. Vanhasen kabinetti ei EU:ssa halua sukkuloida. Ollaan siis varovasti hiljaa, kun muut EU-maiden hallitukset käyvät varmistamassa omat etunsa. Vieti maatalousyrittäjille: älkää sitten kitiskö, kun teidän loputkin tuet ryssitään saamattoman pääministerinne vuoksi.
Parin viikon ajan olen myös viillellyt Kekkosen ajan ulkopolitiikalla ja ajopuuteorialla. Todeksi sekin näyttää muuttuvan. Seuraava askel lienee, että Pekkarinen lähetetään neuvottelemaan Venäjälle kahdenvälisistä tavaranvaihtosopimuksista.
Santeri Alkio on myöskin ollut monen kepulaisen mantra. Santeri saattoi olla ihan fiksu mies, kun totesi vuonna 1920 näin: "Kansojen liiton heimoajatuksena tulisi Euroopan niin ikään kiireesti ottaa harkitakseen kysymystä Euroopan Yhdysvalloista."
Kiitos Matti, kun arvostat näinkin paljon Alkion linjauksia.
Wiljami

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kohta olemme kuin ruotsalaiset. Hävinneenä harmaaseen utuiseen massaan.
sie puhu paskaa,kerranni on suomessa semmoinen pääministeri,mikä pittää ollakki,Vanhanen vaan omalla mielipiteellään näyttää teille pökiöille,miten tulee tehdä,kun kaikki me tiijetään,mihin se eu loppujenlopuksi menee,se menee kohti kansojenvälistä,eurooppalaista sisällissotaa,tosin vasta muutaman sadan vuojen päässä tää sota alkaa,kuhan me ääliöt ollaan tarpeekksi "syvälle intekroituneet" ,eli minun sanoilla,meneet ansaan.Kyl eil pitäs olla varovaisii,minne "ytimeen ",sitä pitäs mennä ja mihin taa ei.ENTYKKÄÄDEMAREITTENJOKAPAIKKAANSISÄLLEMENOONPASSIIVISEMPANANYTONSAUMAPAREMPAANEUHUNOTETAANNOIUUVETPÖKIÖTENSINSISÄÄNSYVENNETÄÄNKRIISIISITTEENEMPIIHIHIHIH!!!!
keskustelu on nyt sitä lillukanvarsi höpinää. Vanhanen on onnistunut hyvin, mutta stasi demareilla on kannatus laskussa, niin ne yrittää keksiä jotakin "lillukanvarsia" kun ei ne muuta osaa.
Vanhanen ei ole onnistunut, kuin pysäyttämään Suomen hyvän kehityksen.
Viimeisimmässä gallupissa kepun kannatus oli laskenut, ja demarien noussut. Taitaa olla sulla vaikeuksia niellä tosiasioita.
Kuten näemme, suomalaisen liberalismin isä, Santeri Alkio otti Euroopan liittovaltioajatuksen esille. Ajatus ei ole siis mikään uusi Keskustapuolueessa. Luultavasti Matti Vanhasen mielestä aika ei ole vielä kypsä sen täydelliseen toteuttamiseen. Tarvittavissa kansanäänestyksissä se ei menisi läpi. Alkion liittovaltio oli nimittäin vapaiden kansakuntien vapaaehtoinen liitto.
Liittovaltion perustamisajatusta hidastaa Suomessa maamme epätäydellinen aluedemokratia. Meillä on ylhäältä päin johdettu kaukana sijaitseva keskushallinto, johon suhtaudutaan perinteisen epäluuloisesti. Meiltä puuttuvat Keski-Euroopasta tutut melko itsenäiset maakunnat, joiden hallinto on lähellä tavallista kansalaista. EU:hun liittymisen aikoihin keskustalainen yliopistomies ja historiantutkija Heikki Kirkinen puhui voimakkaasti maakuntien Euroopasta. Hänen mielestään Suomessakin tulisi olla itsenäiset maakunnat, jotta voisimme olla kypsiä liittymään yleiseurooppalaiseen hallintojärjestelmään.
Esimerkkinä yleiseurooppalaisesta hallintojärjestelmästä Ranskan aluehallinto:
Ranska koostuu 22 maakunnasta (region) sekä neljästä merentakaisesta alueesta. Maakunnissa on laaja alueellinen itsehallinto, joka on myöskin kaksijakoinen: maa on jaettu 96 valtiojohtoiseen departementtiin, joiden hallintoa johtaa presidentin nimittämä prefekti. Tämän rinnalla aluemaakuntia johtaa alueneuvosto, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan.
Euroopan kulkiessa koko ajan kohti yhtenäistä EU:ta on Ranskan alueellista itsehallintoa ja sen kehittämistä kehuttu. Tähän suuntaan ollaan menossa myös muissa Euroopan jäsenvaltioissa. Näin pyritään helpottamaan laajan alueen hallintaa.
EU:n liberaaliryhmän johtaja Graham Watson vieraillessaan Suomessa oli sitä mieltä, että Suomi voisi olla jopa EU-kriittisempi.
Mm.:"Monet tahot yrittävät keskittää päätösvaltaa Brysseliin. Suomi on vastustanut tätä ja pyrkinyt siirtämään päätösvaltaa, kansalaisille, mikä on aivan oikein"