Arvaa puolue?

Minkä puolueen Puheenjohtaja ja Puoluesihteeri valehtelee?
5213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Arvaan, että kaikkien puolueiden puheenjohtajat ja puoluesihteerit, jotka väittävät Keskustan puoluejohtajien ja -sihteerien valehtelevan. Sillä kepulit eivät valehtele, eivät koskaan. Kepulit puhuvat aina niin totta kuin osaavat ja voivat. Heillä on kaksi korvaa kullakin, jotka heiluvat kuin tuuliviirit aina, kun kepuli puhuu niin totta kuin osaa ja voi. Tällainen todenpuhuminen kulkee kepulipuolueessa traditiona polvelta toiselle. Ajan myötä tämä menee ihan kepuligeeneihin. Sen vuoksi heidän on itsensäkin vaikea erottaa totuutta valheesta. Tätä varten on kehitetty kepulainen selvitymisstrategia. Se on umpikieroilu, pekkarointi, väyrystely, iltalypsy, lehmänkauppa, sontaset jne. Hyväksi havaitulla konstilla on monta nimeä.

Äänestä

Ainakin kokoomuksessa nykymyllytyksessä. Ei saada selvää, mitä pitäisi puhua ettei kannatus laskisi.

Äänestä

>>Sanomme suoraan sen, että viime vuosien tapaista valtion tuloverotuksen alentamista ei ole varaa tehdä, vaan talouskasvun tuomaa liikkumatilaa on käytettävä peruspalveluihin, perhepolitiikkaan, osaamispohjamme vahvistamiseen ja työllisyyteen yrittäjyyden kautta.

Äänestä

Kaikkien, mutta suurimmat valehtelijat löytyvät SDP:stä.

Äänestä
  • Sitäpaitsi demarit pakottavat muutkin uskomaan valheisiinsa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tietäjä kirjoitti:

Minkä puolueen Puheenjohtaja ja Puoluesihteeri valehtelee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu