TV-maksu on jo aikansa elänyt. Telkkareita on muutenkin joka paikassa, joten on aivan hölmöä vaatia maksua semmoisesta. Joskushan on tietääkseni ollut käytössä jokin radiomaksu josta luovuttiin sen jälkeen kun radioita alkoi olla joka puolella.
On se kyllä kumma ettei voida maksaa yleisradion vaatimia rahoja suoraan verorahoista, vaan jahdataan yksittäisiä ihmisiä ja lyödään heihin rikollisen leima. Paljonkohan sekin maksaa kun käytetään rahaa tv-luvatta katselijoiden etsimiseen?
Ainakin muutama päivä sitten näin mainoksen bussipysäkillä jossa kehotettiin maksamaan tv-lupa. Ja sitten niitä näkee myös mainostauoilla joskus telkassa.
Kumma että jotkut kehtaavat puhua yhteisestä hyvästä, vaikka kyseessä on enneminkin yhteinen paha. Sitten vielä kehdataan lähettää digitaalisia radiolähetyksiä, joita tuskin kukaan kuuntelee.
Jos digitaalista radiota kuuntelee vaikkapa parisen sataa ihmistä, niin mitä järkeä on lähettää sitä yhteisistä varoista? Maksakoot itse jos haluavat parempaa äänenlaatua. Toiseksi äänenlaatu on varsin hyvä analogialähetyksissäkin joten on aivan selvää etteivät tahot jotka päättävät asioista oikein tiedä mitä tekevät.
Ja mitenkähän käy sitten kun siirrytään digitelevisioon kokonaan? Vanha analoginen telkkarini tuskin hajoaa vielä kymmeneen vuoteen. Ja kun se hajoaa ostan videotykin, sillä voi katsella elokuvia paljon mukavammin.
On se kyllä kumma ettei voida maksaa yleisradion vaatimia rahoja suoraan verorahoista, vaan jahdataan yksittäisiä ihmisiä ja lyödään heihin rikollisen leima. Paljonkohan sekin maksaa kun käytetään rahaa tv-luvatta katselijoiden etsimiseen?
Ainakin muutama päivä sitten näin mainoksen bussipysäkillä jossa kehotettiin maksamaan tv-lupa. Ja sitten niitä näkee myös mainostauoilla joskus telkassa.
Kumma että jotkut kehtaavat puhua yhteisestä hyvästä, vaikka kyseessä on enneminkin yhteinen paha. Sitten vielä kehdataan lähettää digitaalisia radiolähetyksiä, joita tuskin kukaan kuuntelee.
Jos digitaalista radiota kuuntelee vaikkapa parisen sataa ihmistä, niin mitä järkeä on lähettää sitä yhteisistä varoista? Maksakoot itse jos haluavat parempaa äänenlaatua. Toiseksi äänenlaatu on varsin hyvä analogialähetyksissäkin joten on aivan selvää etteivät tahot jotka päättävät asioista oikein tiedä mitä tekevät.
Ja mitenkähän käy sitten kun siirrytään digitelevisioon kokonaan? Vanha analoginen telkkarini tuskin hajoaa vielä kymmeneen vuoteen. Ja kun se hajoaa ostan videotykin, sillä voi katsella elokuvia paljon mukavammin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
"Ja mitenkähän käy sitten kun siirrytään digitelevisioon kokonaan? Vanha analoginen telkkarini tuskin hajoaa vielä kymmeneen vuoteen. Ja kun se hajoaa ostan videotykin, sillä voi katsella elokuvia paljon mukavammin."
No vittu osta digiboksi senkin kehityksen jäljessä raahautuva raakki. Voit sitten katsella digilähetyksiä sillä videotykilläsin.
Tavallisia ääliöitä tämä maa pullollaan. Vaikka samanalaista junttimeininkiä täällä on aina ollut. Ennen vanhaan sanottiin pirun ikkunaksi televisiota ja kuunneltiin vaan sitkeästi radiota (lestadiolaiset taitaa tehdä niin vieläkin, voi poloisia).
Yrittäkää nyt saatanan metsäkansa opetella pysymään tekniikan kehityksessä, sillä se on ainoa tapa suomalaisille pysyä talouselämässä mukana. Jos emme pysy kehityksessä niin myös tuotekehitys siirtyy muualle tuotannon perässä.
Ajatelkaa, älkääkö kitiskö.
Televisiolupaa ei tarvitse maksaa jos siltä ei tunnu. Kukaan ei väkisin asuntoosi sitä tule tarkastamaan. Sanot vaan että moimoi. Surkeaa ja säälittävää.
Olisit ajatellut itse ennen kuin kirjoitit. Miten kehitys menee eteenpäin jos tv-maksutkin ovat tsaarinaikaisia? Eikö siinäkin suhteessa pitäisi mennä eteenpäin. Lähinnä tulee mieleen kirjoituksestasi että palattaisiin takaisin 50-luvulle.
Haluatko sinä, että kaikki ohjelmat on amerikkalaistyyppistä paskaa? Jos TV-lupa poistetaan ja kaikki rahoitetaan mainonnalla, niin juuri vain ne eniten katsojia saavat ohjelmat jäävät. Tällä hetkellä eniten katsojia kerää tietysti uutiset, mutta sen jälkeen tuleekin liuta kotimaista ja ulkomaista saippua ja toimintapaskaa.
Pikku hiljaa suomen kansa taantuisi amerikkalaisuuden tasolle, koska televisiossa ei koskaan näytettäisi esim. dokumentteja. Ne kun eivät tarpeeksi ihmisiä kiinnosta. Ja kyllä joo, paskasokumentteja, kuten 4D tulisi, jossa kerrottaisiin nelisilmäisestä pikkupojasta, mutta varsinaiset tiede ja taide dokkarit olisi pakko jättää, koska niille ei löytyisi mainostajia.
Haluatko sinä olla Amerikka? Haluatko? Senkin paviaani.
Parempia nuokin kuin jatkuvat uusinnat sarjoista, elokuvista ja muista! TV-maksut nousee ja pelkkiä uusintoja pyörii!
Ja turha ruveta sanomaan että "no älä kato sitä telkkaria"!
Kyllä sieltä kuule Yleltä tulee tällä hetkellä paljon mielenkiintoisia ja yleissivistäviä dokumentteja. niitä vaan ei näe, jollei niitä katso.
Sinä vaan taidat olla sitä uutta aivotonta pullamössömassaa, joka on turruttanut aivonsa salatuilla elämillä. Yleinen tietotasosi tekniikasta ja taiteesta perustuu Aku Ankkaan ja poliittiset mielipiteesi ovat muodostuneet kuunneltuasi Joonas Hytöstä. Otan osaa.
Sinusta varmasti tulee hyvä uusavuttomien puheenjohtaja.
Olenkos sitten minä kehityksestä jäljessä kulkeva paska? Asuinpaikassani, noin 12000 asukkaan kaupungissa ei vielä näy DIGItv millään vekottimella. Luultavasti ens syksyllä alkaa näkymään, kunhan hommaavat tänne semmosen DIGIlähettimen että DIGIbokseja voisi käyttää. Edellyttää tietty DIGIboksin ostamista jollaisen aion kyllä heti ostaa kun lähetykset alkavat.
Ehkä nämä "syrjäsemmät" kaupungit raahaavat "kehityksestä jäljessä", EN MINÄ. Että älkää kaikille sanoko että ostakaa DIGIboksi, kun ei se vielä kaikkialla näy!
Pahoittelen. Olin juopunut Digi-kiihkoon. Toivottavasti saatte sinnekin pian digiautuutta.
TV-maksu on auttamattomasti jälkeenjäänyt ja todellakin tsaarinaikainen reliikki jonka soisi jo pääsevän ansaituille eläkepäiville. Paljon järkevämpi ja käytännöllisempi tapa olisi rahoittaa YLE:n toiminta verovaroista ja panna myös jonkinlainen toimikunta valvomaan varojen käyttöä. Tai sitten siirtyä suoraan mainosrahoitukseen. Tämä naurettava "sekä-että" systeemi lähinnä huvittaa, etenkin kun samaan aikaan ohjelmisto vain huononee ja huononee (täyteohjelmia kuten chattia, halpaformaatteja ja tosi-teeveetä) kun taasen tv-maksu kasvaa ja kasvaa.
Antiikkinen ja kankea byrokratia tätäkin järjestelmää pitää pystyssä. YLE:n pomot eivät halua luopua lupamaksuista koska hehän joutuisivat perustelemaan budjetin käyttönsä jollekin valvovalle taholle. Millä voidaan muuten perustella YLE:n ylimitoitettu henkilöstömäärä (yli 10000?) kun samaan aikaan toiset kanavat pitävät alle tuhannen hengen porukkaa.
Niin, jos YLE yksityistettäisiin ja alistettaisiin pörssin "järkevien" lainalaisuuksien pariin, niin ensimmäisenä teuraslistalla olisivat marginaaliryhmät. Kuten FST:n ohjelmisto. Tämän vuoksikaan lupamaksujärjestelmää ei ikinä pureta koska maamme raha- ja valtaeliitti on joko ruotsalaissyntyistä tai ainakin -myönteistä.
Lupamaksujärjestelmällä ja typerällä kyttäyskulttuurilla suunnataan huomio pois varsinaisesta ongelmasta, joka on ylipöhöttynyt ja ylikallis, kankea byrokraattinen jättiläinen.
Lupamaksu pois, YLE myymään kanava kohtaisia ohjelmapalvelupaketteja. Siitä halukkaat lataamaan maksamansa kanavan conax kortille ja katsomaan. Mukaanlukien FST. Ruotsin TV.stä lienee saatavissa halpaa täydennystä?
Maksetaan siitä mitä katsotaan!!!!!!!!
Markkinavoimat esiin, kuten laivatilauksissa, joita veromarkoilla tuetut varustamot tuntuvat ulkomaille tekevän.........
Jos halutaan asiaohjelmia tukea, tuetaan niiden tekemistä ja tukea vastaan annetaan ilmaiseksi kaikille (YLE, FST, MTV etc?)kanaville jaettavaksi, kuka mitäkin haluaa jakaa.
Tai laitetaan myytäväksi erillisenä ohjelmapalveluna?
Täten myönnämme nimimerkillä "Ottaa päähän" kirjoittaneelle henkilölle erioikeudella vapautuksen TV-lupamaksuista 6.2. 2004 lähtien.
Mahdolliset etukäteen maksetut, em. ajankohdan ylittävät maksut voi periä TV-maksuhallinnolta.
Helsingissä, 6.2. 2004
Allekirjoitus:
TV-MAKSUHALLINNON HALLITUS
TV - maksut pitäis porrastaa.
On se perkele mukava maksaa täyttä TV - lupamaksua, vaikka lapissa ei näy kun kolme analogista kanavaa, eikä digilähetyksistä tietoakaan.
Tympääntynyt