on liikkeellä huhuja että teidän palkkaaanne
olisi tulossa kuoppa korotus huhtikuun alusta.
palkkio toimikunta miettii asiallista nimikettä
mm, elinkustannusten nousun johdosta.
olisi tulossa kuoppa korotus huhtikuun alusta.
palkkio toimikunta miettii asiallista nimikettä
mm, elinkustannusten nousun johdosta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
eläkä sekaannu valtiomiesten asioihin .
Aivan, kansalaisten ei tule näköjään puuttua oman maan sisäisiin asioihin ja pitää antaa herrasväen hoitaa asiat. Palkkiotoimikunnan koostumus osoittaa selkeästi, että kyseessä on paremminkin lahjontatoimikunta, jonka tehtävänä on harmonisoida edustajat herrasväen elämäntyyliin ja siten vieraannuttaa nämä tavallisen kansalaisen ongelmista!
..tottakai tulee. Mehän pääsemme itse päättämään omista palkoistamme, etkö sitä tiennyt. Ajattelimme nostaa palkkojamme tällä vuosipuoliskolla 5000 €/kk ja syyspuolella saman verran lisää. Ai mistäkö rahat? Älä sinä rahvas siitä huoli. Eihän kouluissa tarvi olla 22 lämmintä talvella, siitäkin voisi vähän nipistää..terkkariin pääsee vielä saman vuoden puolella, siitäkin voisi vähän säästää..