Tässä kiperä juttu, joka vaivaa mieltäni (on vaivannut alitajunnassa jo vaikka kuinka kauan):
Kun olin pieni, n. 5-vuotias, muistan nähneeni elokuvan(?) tai osan siitä. Juoni kulki suunnilleen näin:
Alussa on äiti ja pieni vaaleatukkainen tytär. Sitten tulee jonkinlainen maanjäristys tms. ja äiti putoaa rotkoon ja kuolee. Tytär jää yksin. Sitten häntä ajaa tiikeri tms. kissapeto takaa ja hän piiloutuu kallionkoloon (luolaan). Tämän jälkeen hänet ottaa alkuasukasheimo/apinoita(?!?!) kasvatikseen. Tyttö varttuu nuoreksi naiseksi. Lopusta en muista muuta, kuin että hän harjoittaa naisilta kiellettyä metsästystä tai jotain sen tyylistä. LINGOLLA, ja jää yhteisössään kiinni.
Minua on vuosikausia vaivannut tämä muistikuva erittäin jännittävästä elokuvasta tai sarjasta. Valmistumisvuodesta ei ole hajuakaan. Voi olla tosi vanhakin, mutta värielokuva. Itse näin sen joskus 90-luvun alussa. Olen ollut todella pieni nähdessäni otteen tästä, ja voi olla, että tuollaista elokuvaa ei ole olemassakaan ja kaikki on mielikuvitukseni tuotetta. Silti. Jos kukaan, kukaan muistaa tuollaista elokuvaa, voisiko kertoa mikä se on? Kiitos. Asia on TODELLA tärkeä minulle.

Vastaukset 5
Vanhimmat
haasteen.
Tiedän mistä elokuvasta on kysymys.
Montako euroa laitat tililleni vastausta vastaan?
Laita sähköpostisi niin lähetän sinne tilinumeroni. Sitten kun rahat näkyy tilillä, lähetän vastauksen sekä sähköpostiisi, että tälle palstalle.
Luolakarhun Klaani. Eli the Clan of the Cave Bear. Pääosassa Daryl Hannah. Löytynee videolla jostain, ei varmaan DVDllä.
Perustuu Jean M. Untinen-Auelin kirjaan, johon on suomennettu myös 4 jatkoa, Hevosten Laakso, Mammutin Metsästäjät, Tasangon Vaeltajat ja Luolien Suojatit.
Toivottavasti tästä oli apua. :D
Olisit tullut kimppaan, niin oltas nyhdetty jätkältä 5-10 euroa ainakin, asiahan oli hänelle erittäin tärkeä.
Olisin voinut vielä kertoa että minulla meni 6 tuntia tuon nimen selvittämiseen.
Vaikka oikeasti meni vain 25 sekuntia. Menin vain googleen ja laitoin hakusanoiksi: sling cave blonde review. Ja sillä hoitui.
>...niin oltas nyhdetty jätkältä 5-10 euroa ainakin...
Lähetä tilinumeros niin voin maksaa sulle ton 5-10 € - ihan vaan siitä ilosta että että sä oot suurin juntti mitä maa päällään kantaa!
Kukaan muu ei edes viitsisi nähdä vaivaa kirjoittaa tuollaista parin euron takia. Siinä on meillä taas Nuori Suomi nousussaan! prkl.
Laita sähköpostisi, niin mailaan sinne tilinumeroni, jonne voit omantunnon mukaan laittaa viisi viiva kymmenen euroa.