Olen lukion ensimmäisellä ja sinne tuli kanssani vain yksi vanhoista ystävistäni, kun toinen muutti pois ja toinen meni kauppikseen. Sen enempää kavereita minulla ei taida ollakaan, mutta he ovat minulle kultaakin kalliimpia.
Samaan lukioon tullut ystäväni on kovasti muuttunut. Emme enää paljoa juttele emmekä näe toisiamme ikinä koulun jälkeen, mikä harmittaa minua kovasti. Hän ei ole koskaan sillä tavalla avautunut minulle ja se kieltämättä koskee, kun hän on paras ystäväni. Hänelle minä kyllä puhun kaikkea, mutta nykyään se vain hävettää, kun selvästikään häntä ei kiinnosta pätkän vertaa, mitä minä ajattelen mistäkin asiasta ja mitä minä milloinkin teen. Hän ei varmaan edes huomaisi jos viiltäisin joskus kurkkuni auki hänen silmiensä edessä. Sen takia osa minusta haluaisi vaihtaa lukiota.
Sitten todelliseen ongelmaan. Perheeni hajosi perusteellisesti jo monen monta vuotta sitten. Alkoholisti-isäni muutti pois ja vanhempi veljeni tämän mukaan äidin kanssa riitelemisen takia ja toinen veljeni, joka on vammainen, jouduttiin luovuttamaan toiseen perheeseen. Nykyään tilanne on vähän parempi, näen raitistunutta isääni ja molempia veljiäni useammin kuin ennen, mutta silti hajanainen perhe sattuu.
Ongelma on siis se, että kun kaikki muu on niin hajalla, haluaisin säilyttää edes jotain siitä elämästä, jossa muistan olleeni vielä onnellinen. Onnellinen parhaan ystäväni kanssa. Mutta kun hän on niin muuttunut, että alkaa pikkuhiljaa muuttua pelastusrenkaasta ankkuriksi, hän kuristaa minut.
Mitä olette siis mieltä? Pitäisikö minun vaihtaa lukiota? Olen myös hyvin ujo enkä usko että koskaan saisin uusia ystäviä, mutta pitäisikö minun silti yrittää? Uskon, että tekisin ystävällenikin palveluksen, jos lähtisin. Eipähän hänen tarvitsisi enää kuunnella jatkuvaa marinaani ja katsella rumaa naamaani.
Samaan lukioon tullut ystäväni on kovasti muuttunut. Emme enää paljoa juttele emmekä näe toisiamme ikinä koulun jälkeen, mikä harmittaa minua kovasti. Hän ei ole koskaan sillä tavalla avautunut minulle ja se kieltämättä koskee, kun hän on paras ystäväni. Hänelle minä kyllä puhun kaikkea, mutta nykyään se vain hävettää, kun selvästikään häntä ei kiinnosta pätkän vertaa, mitä minä ajattelen mistäkin asiasta ja mitä minä milloinkin teen. Hän ei varmaan edes huomaisi jos viiltäisin joskus kurkkuni auki hänen silmiensä edessä. Sen takia osa minusta haluaisi vaihtaa lukiota.
Sitten todelliseen ongelmaan. Perheeni hajosi perusteellisesti jo monen monta vuotta sitten. Alkoholisti-isäni muutti pois ja vanhempi veljeni tämän mukaan äidin kanssa riitelemisen takia ja toinen veljeni, joka on vammainen, jouduttiin luovuttamaan toiseen perheeseen. Nykyään tilanne on vähän parempi, näen raitistunutta isääni ja molempia veljiäni useammin kuin ennen, mutta silti hajanainen perhe sattuu.
Ongelma on siis se, että kun kaikki muu on niin hajalla, haluaisin säilyttää edes jotain siitä elämästä, jossa muistan olleeni vielä onnellinen. Onnellinen parhaan ystäväni kanssa. Mutta kun hän on niin muuttunut, että alkaa pikkuhiljaa muuttua pelastusrenkaasta ankkuriksi, hän kuristaa minut.
Mitä olette siis mieltä? Pitäisikö minun vaihtaa lukiota? Olen myös hyvin ujo enkä usko että koskaan saisin uusia ystäviä, mutta pitäisikö minun silti yrittää? Uskon, että tekisin ystävällenikin palveluksen, jos lähtisin. Eipähän hänen tarvitsisi enää kuunnella jatkuvaa marinaani ja katsella rumaa naamaani.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kaikki menee hyvin .usko pois.
vaihtaa lukiota ?
Yhtä hyvin voit yrittää hankkia uusia ystävíä nykyisessä lukiossa.
Lähde mieluummin vaikka yksin kävelylle tai lue kirjaa kuin marise tuttavallesi.
Kuulostaa siltä,että roikut hänen kimpussa mutta välimatkaa saa aikaan muutoinkin kuin osoitetta vaihtamalla.
Ihmiset muuttuvat ja niin kuuluukin.Myös sinä muutut mutta itsessä se on vaikeampi havaita.
Muutos ei ole negatiivista.