Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Mukavat ja tukevat

Pengoin kerran huvikseni tätini vintillä. Eräästä laatikosta löysin vanhoja, pois käytötstä jätettyjä alusasuja. Asut olivat aika isoja. Tätini oli laihduttanut aika paljon ja näin näitä asuja ei enää tarvittu. Oli kai pakannut ne varmuuden vuoksi talteen.

Nostelin niitä ja tunnustellen ja ihaillen niiden kaunista muotoilua ja liukkautta.

Sitten laatikon pohjalta löysin upeat, aika vähän käytetyt pitkälahkeelliset mustat sukkanauhoilla varustetut housuliivit. Niissä oli kainis pitsi lahkeissa, kiiltävä vahvike vatsan kohdalla ja sivuissa.

Pitelin niitä edessä ja ei aikakaan, kun olin jo taiteillut ne jalkaani. Ne tuntuivat niin ihanan kirstävältä, että päätin jättää ne jalkaani. Kun vielä löysin pussillisen nylonsukkia, onni oli täytetty.

Nyt pidän niitä asuja ja muitakin, niin usein kuin mahdollista. Joskus käyn vintillä lainaamassa muitakin asuja, mutta en tohdi liikaa lainata, ettei jää kiinni.
144262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

siis huomasit miksi miehet ovat aikoen kuluessa huomanneet mikä pitää erotiikan elävänä suhteessa.

sukkanauhaliivit ja nylonit sallivat erotiikan leimuavan rantasaunan kuistilla. pikkuhousut pois ja vaimo pöydälle ja hame laskeutuu kuin itsekseen vaimon avautuessa.

nautinto josta nuo nuoret eivät mitään tiedä.

vaari 51v

Äänestä

housuliiveissä voi sukkanauhoja olla?

Äänestä
  • Onhan niissä. Sukat tulee lahkeiden alle ja sukkanauhat ovat myös sisäpuolella. Itse haluaisin samanlaiset, en tiedä vaan mistä löytäisn

    Äänestä

  • ulla kirjoitti:

    Onhan niissä. Sukat tulee lahkeiden alle ja sukkanauhat ovat myös sisäpuolella. Itse haluaisin samanlaiset, en tiedä vaan mistä löytäisn

    ennen kuin nään?

    Äänestä

  • Sulo kirjoitti:

    ennen kuin nään?

    Kyllä joissakin vanhemmissa malleissa on semmoiset "Peppi Pitkätossu" -nauhat. Mummoni käytti myös tuollaisia tukevia housuliivejä ja bodyjä (vai miksi niitä nyt kutsuisi..) ja hän leikkasi aina tarpeettomat sukkanauhat pois.

    Uusissa malleissa en ole sukkanauhoja nähnyt, mutta "mummomalleissa" niitä varmasti vieläkin on.

    Äänestä

  • ulla kirjoitti:

    Onhan niissä. Sukat tulee lahkeiden alle ja sukkanauhat ovat myös sisäpuolella. Itse haluaisin samanlaiset, en tiedä vaan mistä löytäisn

    Aistit siis todellisuuden naisellisuuden
    ja viehättävän pukeutumisen.
    Miehenä arvostan tätä ja joudut ilmeisesti tuohon ompelutyöhön saadaksesi aistikkaan asusi, yksi vaihtoehto on stay up ja housuliivit ja onhan niilläkin etunsa.
    Tosin vanha romantikko arvostaa myös sukkanauhaliivejä ja nyloneita

    ja mihin se hyvänyönsuukko kohistetaan

    ukki joka muistaa ja arvostaa,

    Äänestä

  • ulla kirjoitti:

    Onhan niissä. Sukat tulee lahkeiden alle ja sukkanauhat ovat myös sisäpuolella. Itse haluaisin samanlaiset, en tiedä vaan mistä löytäisn

    Tässä linkissä on asustekauppoja joista voit kysellä liivejä

    http://www.pitkasilta.hai.fi/kivijalka/index100.htm

    osa on kyllä valitettavasti lopettanut toimintansa. Sitten on se yksi vaatekauppa 3 linjan ja Suonionkadun kulmassa. Nimi ei tule nyt päähän.

    Äänestä

  • ulla kirjoitti:

    Onhan niissä. Sukat tulee lahkeiden alle ja sukkanauhat ovat myös sisäpuolella. Itse haluaisin samanlaiset, en tiedä vaan mistä löytäisn

    Joskus oli Miss Maryn postimyyntiluettelossa, todella kauniita lahkeellisia housuliivejä, joissa oli sukkanauhat lahkeen sisäpinnassa .
    Yhtiö toimii edelleen, on vain ilmeisesti vaihtanut nimeään.

    Äänestä

  • friikki kirjoitti:

    Joskus oli Miss Maryn postimyyntiluettelossa, todella kauniita lahkeellisia housuliivejä, joissa oli sukkanauhat lahkeen sisäpinnassa .
    Yhtiö toimii edelleen, on vain ilmeisesti vaihtanut nimeään.

    Kyllä se Miss Mary on vielä olemassa. Tosin tehdas on jonkun kertoman mukaan muuttanut Eeestin maalle. Boråsissa on vain pääkonttori. Valikoimasta ei enää löydy niitä vanhanaikaisia, sukkanauhoilla varustettuja housuliivejä.

    Kokoja on vaikka muille jakaa, aina ainaa 60:n saakka.
    Siitä voi lähteä valitsemaan. Boråsissa oli ennen sellainen tehtaan myymälä. Sieltä löytyi paljon löytöjä. sellaisia isoja kokoja ja se tuntui hyvältä. On niillä Tukholmassakin liike, mutta valikoima on pienempi. On muuten ihan keskustassa. Lähellä Suomi-taloa.

    Äänestä

  • nimellä kirjoitti:

    Onko netti osoitetta tai myyntiluotteloa saatavissa jostain

    Äänestä

  • pirjo kirjoitti:

    Onko netti osoitetta tai myyntiluotteloa saatavissa jostain

    Etsippä vaikka googlesta. Miss Mary riittää. Siinä oli aika paljon tavaraa. Esitteen voi myös tilata sitä kautta.

    Äänestä

  • pirjo kirjoitti:

    Onko netti osoitetta tai myyntiluotteloa saatavissa jostain

    Helsingissä toimii åshild niminen postimyyntiliike jolla on pienessä luettelossaan jonkinverran Miss Maryn liivimallistoa.
    Puhelin 0800-90600.
    Ulkomailla (Yhdysvallat) toimii Rago-niminen yritys joka valmistaa vallan upeita vintage-henkisiä liivejä.

    Äänestä

  • Tyttöilijä kirjoitti:

    Ragon osoite jäi tuosta edeltä, eli www.underworks.com .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

housuliivit kirjoitti:

Pengoin kerran huvikseni tätini vintillä. Eräästä laatikosta löysin vanhoja, pois käytötstä jätettyjä alusasuja. Asut olivat aika isoja. Tätini oli laihduttanut aika paljon ja näin näitä asuja ei enää tarvittu. Oli kai pakannut ne varmuuden vuoksi talteen.

Nostelin niitä ja tunnustellen ja ihaillen niiden kaunista muotoilua ja liukkautta.

Sitten laatikon pohjalta löysin upeat, aika vähän käytetyt pitkälahkeelliset mustat sukkanauhoilla varustetut housuliivit. Niissä oli kainis pitsi lahkeissa, kiiltävä vahvike vatsan kohdalla ja sivuissa.

Pitelin niitä edessä ja ei aikakaan, kun olin jo taiteillut ne jalkaani. Ne tuntuivat niin ihanan kirstävältä, että päätin jättää ne jalkaani. Kun vielä löysin pussillisen nylonsukkia, onni oli täytetty.

Nyt pidän niitä asuja ja muitakin, niin usein kuin mahdollista. Joskus käyn vintillä lainaamassa muitakin asuja, mutta en tohdi liikaa lainata, ettei jää kiinni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu