Mun vanhemmat kuuluvat Helluntaiseurakuntaan, joten pienestä asti olen siellä pyörinyt ja pari vuotta sitten kävin kasteella.
Mä en kuitenkaan ole koskaan tuntenut kuuluvani seurakuntaani. Ennen asia ei häirinnyt mua, kävin seurakunnassa lähes viikottain. Koskaan en ole siihen "ydinporukkaan" kuulunut. On mulla siellä kuitenkin ystäviä, osa ihan hyviäkin.
Joka tapauksessa viime aikoina... Mua on seurakunta (ja usko yleensä) alkanu suunnattomasti ahdistaa. Lisäks mun mielestä ne jotkut pastorien jutut on nykyisin tosi kyseenalaisia... koko ajan vaan selittää jotain Pyhästä Hengestä, ylistyksestä ja siitä, "kuinka tärkeää on, ettemme ole ulkoisesti tai maailman silmissä juuri mitään". Lisäks oon huomannu, että noi mun kaverit jatkuvasti kyttää mun elämää!!! Jos en käy vähään aikaan seurakunnassa, niin heti ne valittaa siitä. Joo, oon tosi pahoillani, kun mulla on jotain seurakunnan ulkopuoleistakin elämää!
Kun mä käyn siellä, mä tunnen itteni tosi tekopyhäks ja ulkopuoliseks. Mä en vaan... kestä siellä enää!! Oon ihan tosissani harkinnu eroavani, mutta... katsoo nyt, mihin suuntaan tää menee. Tekis vaan tosiaan mieli jättää se koko ahdistava yhteisö taakse. Mä tunnen olevani niin erilainen kuin ne muut ja ajattelevani asioista muutenkin eri tavalla...
Jos jollain on samantapaisia kokemuksia tai jotain "neuvoja", on ne ihan tervetulleita.
Seurakunta ahdistaa!
34
2466
Vastaukset
- yks vaan
Miksi et kerro tuota kavereillesi? Luulisi heidän ymmärtävän, että ei seurakunnassa käynti ole pakollista eikä siitä saakaan tulla mitään pakkopullaa, muuten käy just noin, kun kuvailit, eli alkaa ahdistaa ja hommasta menee maku. Yritä muuttaa suhtautumistasi, se voi auttaa. Luin just yhen kirjan, jossa joku tyyppi ahdistu ihan kauheesti, kun se sai päähänsä että raamattua pitää lukee väh. tunti päivässä. Ennen se oli lukenu jopa neljä tuntia/päivä, mut nyt ku siitä tuli pakkopullaa, se tuntikin tuntui ihan mahdottomalta. Mut sit ku se tajus, että se on etuoikeus, ei velvollisuus, lukeminen alkoi taas maistua. Sama pätee seurakunnas käymiseen: ei sinne oo pakko mennä, se vaan on etuoikeus! En mäkään käy seurakunnassa kuin ehkä kerran, joskus kaks, vuodessa (en oo vielä käyny kasteella).
Mun vanhemmat kävi ennen varsin usein siellä, mut kun mun nuorin sisko sairastu vakavasti n.9 vuotta sitte (leukemiaan), seurakunnas käynti jäi lähes kokonaan. Osasyynä se, että oltiin niin väsyneitä, ettei jaksettu mennä ja/tai ei oltu kotona vaan sairaalassa. Ja seurakunnalta ei herunu mitään tukea, ei lastenhoidossa, eikä missään. Eivät ees "itkeneet itkevien kanssa". Onneksi sisko ei kuollut -tosin se oli lähellä. Mut se siitä.
Sen jälkeen ei oo seurakunnas käynti keltään meistä oikeen maistunu. Mut uskos ollaan kaikki vielä silti:)
Tuo riittää minusta.
Oletko aivan varma, että ajattelet asioita eri tavalla? Entä erilaisuus? Meinaan, kaikkihan me ollaan erilaisia. Sä luultavasti tarvitset uudistuksen uskossas. Kokeile jotain sielunhoito-juttuja tai ihan nuortenleirejä tms. mä käyn semmosilla ja tykkään kauheesti! Ja kaikki jotka on uudistuneet uskossaan ovat olleet todella iloisia ja ahdistuskin on kuulemma sen myötä viimeistään häipynyt. (Muuten: voi vitsit, jos meidä srk:ssa ruvettais pitään jotain nuorten juttuja ja puhuttais Pyhästä Hengestä, niin sinne menisin ja tukka putkella! Onneks naapurikunnas on nuortenjuttuja, käyn siellä:) aina n.kerran viikos [ja usko pois, se on multa saavutus!]).
Ootko muuten täyttyny Pyhällä Hengellä? On muuten ihana kokemus. Pyydä jotakuta kaverias tai jotakuta muuta rukoileen, et täyttysit, siis jos et viel oo, sekin voi auttaa sua sun tapauksessan :)
Tosin ei ole mitenkään tavatonta että Pyhällä Hengellä täyttynytki kaipais uudistusta uskossaan...
Tuli mieleen: kenties ystäväsi ovat vain huolissaan sinusta? Liikutko välillä ns. "huonossa seurassa"? Ryyppäätkö joskus? No okei okei, ei kuulu mulle, mut yritän etsiä motiiveja ystäviesi käytökselle...
Helluntaiseurakuntia on hyvin erilaisia, jos sulla on mahis, tutustu johonki toiseen seurakuntaan, ehkä siellä ei oo niin ahistavaa? Tai anna ajan kulua ja rukoile, sekin auttaa. Oikeesti, voi kestää aikansa, ennenku ihminen löytää oikean hengellisen kotinsa. Mun hengellinen kotini on naapurikunnan nuortenilloissa - oikeesti, jos yksi kerta jää käymättä, tuntuu, kuin sais "vierotusoireita" ;)
No oho tuli vähän pitkä juttu, toivottavasti jaksoit lukea tän ja tästä oli jotain apua! Rukoilen puolestasi ja toivotan sinulle hyviä jatkoja ja jaksamisia :)! - Katri
Helluntailaisetkin ovat vain ihmisiä ja vajavaisia sellaisia kuten olet huomannut. Muualla ruoho ei ole kuitenkaan vihreämpää, vaikka joskus ajattelemmekin niin olevan. Tärkeintä kaikessa on nyt sinun oma elämä ja sinun Jumala suhteesi siinä, millään muulla ei ole niin paljoa merkitystä. Kun oma rukouselämä ja Raamatun lukeminen hiipuu, sen tilalle tulee aina jotain. Toivon, että älä luovu tuosta, sillä silloin loppuu kaikki muukin. Seurakunnassa asioita voi vähentää ja valikoida, mutta älä vähennä omasta suhteesta Jeesukseen, sillä se on kaiken elämän A ja O.
- Janos
Moi.On ollut aikoinaan vastaavanlaisia kokemuksia.Meillä ihmisillä on taipumusta"lokeroida"toisia ihmisiä.Jos et sovi tietynlaiseen muottiin, seuraa ongelmia.Johtunee siitä, että me ihmiset näemme vain ulkopuolen, vaikka monesti kuvittelemme toisin.Vain Jumala näkee astian sisälle.Oletan että sinulla on joku, tai joitakin sellaisia ystäviä seurakunnasta,jonka kanssa voit puhua asioista,johon voit luottaa,jonka seura tuntuu turvalliselta...Itselläni aikoinaan oli tilanne,ettei kukaan välittänyt,väärinkäsitys seurasi toistaan,sukseni menivät ristiin lähes kaikkien kanssa.Olin riivattu, kirottu jne.Eräs saarnamies kysyi:"Minkätakia sä tulet meidän teltalle esittään uskovaista".On hirvittävää, kun siellä, mistä odottaa tukea ja ymmärrystä, tuleekin lyöntejä.Omalta kohdaltani löytyykin sitten melkoinen tuhlaajapojan tarina, ja vasta nyt olen saanut ymmärtää, ja kokea kirjaimellisesti todeksi jakeen:"Sillä Hän on itse sanonut.En Minä sinua hylkää, enkä sinua jätä"...Sydämestäni toivon,ettei sinua ajeta ymmärtämättömyydellä ja tietämättömyydellä siihen nurkkaan, mistä alkaa katkeraakin katkerampi polku,ylenkatsottuna,luopiona,tyyliin"Kas niin,kas niin,siinä me sen näimme"...Tyttö.Sanovat ihmiset mitä tahansa.JUMALALLE SINÄ OLET AINUTKERTAINEN KALLISARVOINEN HELMI,JOTA HÄN EI TAHDO POIS RAKASTAVISTA KÄSISTÄÄN LASKEA!!!Vointeja.terv.Janos
- Anonyymi
Kaikki seurakunnat on vajavaisia ihmisiä täynnä. Vain Jeesus oli ja on täydellinen.
Pyhä Henki on annettu meille ohjaamaa opastamaan , neuvomaa.. Jeesus sanoi että kun Hän menee Isän luokse, Hän jättää meille Pyhän Hengen. Itse olen saanut ihanan näyn siitä kuinka Taivas aukeni, kuin kirjakäärö, jos ta virtasi kirkas vesi alas ja Pyhä Henki tuli avautuvasta taivaasta, alhaalla ihmiset oli valkeissa asuissa kädet ylhäällä kohti taivasta.. Ensi Pyhän Hengen liekit leijui lähellä ihmisten päitä, mutta sitten menivät ja koskettivat ihmisiä. Se oli upea 3 vaiheinen näky, lepäsin silloin vuoteessa, silmät kiinne, kun tämä näky tuli silmieni eteen. Otin heti kynän ja paperia ja aloin piirtämää näkyä paperille.. Olen maalannut taulun siitä.
Pyhä Henki on todellinen, annettu meille oppaaksi, muistuttajaksi, neuvojaksi jne..
- joopajoo
Sinulla on oikeasti juuri nyt tosi tarve toimia uskonnollisessa yhteisössäsi. Ulkopuolisuus tulee yleensä ylpeydestä ja epäuskosta. Kun ihminen heittäytyy "omaksi jumalakseen"
En ole helluntailainen enkä paljon muutakaan, mutta sivusta olen nähnyt, että kun maailma alkaa imeä puoleensa, ihminen käyttäytyy juuri noin hieman ennen kun heittäytyy luopioksi. Ihan sama kun narkkari tai mikä lie addikti alkaa hyljeksiä palaverejaan (ryhmiä), ne sanoo aina ensin, että ne tuntee ittensä ulkopuoliseksi ryhmässä, ei niinku oo mitään sanottavaa kellekään tai kenenkään viestit ei tavoita itteään.
Sit menee pari kuukautta ja ne on kentällä. Eikä ne idiootit tajuu, että juuri sillon, kun ne eniten ryhmää tarttis, ne vähiten sinne haluaa.
Luulen, että sulla on sama. Kohta oot maailman imuttamana luopio. Isona kadut sitten, kun siunaus loppuu elämästä. - Omapahan on valintas. Syytät muita kyttäämisestä jne. niin ne luopionarkitkin tekee. ett sillee. häivy vaan. Hyvää matkaa helvettiisi.- Janos
Jos ihminen siellä,missä"Ojalan laskuopin"mukaan pitäisi olla hyvä, ja turvallinen olla.Missä ihmisen pitäisi voida tuntea itsensä hyväksytyksi, rakastetuksi ja tarpeelliseksi. Jos ihminen alkaakin tuntea itsensä jotenkin hyljätyksi jne.Vikaa pitää etsiä muistakin.Ei tätä tyttöstä voi eikä pidä syyllistää tuntemuksistaan,ja siten lyödä lyötyä.Päinvastoin hän tarvitsisi vilpitöntä tukea,rakkautta ja selkeää osoitusta siitä, että hänet hyväksytään ja että hän tarpeellinen siinä kuin toisetkin.Tuon tytön kertomus tuo omakohtaisia muistoja mieleen.Todella toivon,että sisaret ja veljet jaksaisivat ja osaisivat antaa tukensa hänelle...Vointeja.terv.Janos
- Hellarimies
kirjoitus.
- Anonyymi
No ei se nyt mikään "tipahtamisen" merkki ole, jos tuntee itsensä ulkopuoliseksi, käsitän että ihminen valitsee seuransa miellyttävyyden perusteella, ja epämiellyttävistä pysytään loitolla, näin myös monet Uskovat tekevät, itsekkin kartan ihmisiä, mutta koska olen niin usein epämiellyttävyyteni vuoksi kokenut ulkopuolelle jäämisen, olen todennut paremmaksi vaihtoehdoksi pysyä omassa leirissä, ja katsoa sivusta parempien sosiaalisointia, siinä myös myös peilautuu muille se oma käytös takaisin, välittävätpä tai ei, yleensä ei, enkä itsekkään jaksa välittää välinpitämättömistä ihmisistä, voihan nettisaarnoistakin saada paljon, jos ahdistaa liikaa mennä Seurakuntaan, voi kokeilla myös muita Seurakuntia, itseänikin monesti ahdistanut, kun komeammat ja hehkeämmät kasvattavat toisiaan uskon tielle sosiaalisoinneillaan, vaikka saahan sitä, vaan se erottelevaisuus ihmetyttää, no, mutta katkera ei saa olla vaikka ahdistaisi
- Anonyymi
Kuinka voit noin julmasti kirjoittaa ihmisestä, jota et tunne. Miksi lyöt jo lyötyä!?
Jumala on Rakkaus, joka ei hylkää, ei jätä omiaan. Hän etsii yhdenkin kadonneen huomaansa. Jotka rukoillen kulkevat, minä johdatan heitä. Minä olen sen nähnyt omassa elämässäni monen monta kertaa.
On ihmisiä jotka eivät erinäisten syiden vuoksi pääse seurakuntaan ja todella eivät vain tunne itseään kuuluvaksi johonkin seurakuntaan. Ja hän voi käydä muualla seurakunta yhteydessä, voi katsoa Tv7 ohjelmia. Itselleni Tv 7 on seurakuntana, jota myös siksi tuen. Joskus saan kyydin johonkin Jumalanpalveluksen.
Ei pidä olla tuomarina, syyttää siksi ihmisiä luopioiksi ja muutenkin painaa alas, kuin teit kirjoituksellasi. Ei Jeesuskaan tuominnut ketää, vaan Rakasti ehjäksi.
Siunausta päivään kaikille. - Anonyymi
Janos kirjoitti:
Jos ihminen siellä,missä"Ojalan laskuopin"mukaan pitäisi olla hyvä, ja turvallinen olla.Missä ihmisen pitäisi voida tuntea itsensä hyväksytyksi, rakastetuksi ja tarpeelliseksi. Jos ihminen alkaakin tuntea itsensä jotenkin hyljätyksi jne.Vikaa pitää etsiä muistakin.Ei tätä tyttöstä voi eikä pidä syyllistää tuntemuksistaan,ja siten lyödä lyötyä.Päinvastoin hän tarvitsisi vilpitöntä tukea,rakkautta ja selkeää osoitusta siitä, että hänet hyväksytään ja että hän tarpeellinen siinä kuin toisetkin.Tuon tytön kertomus tuo omakohtaisia muistoja mieleen.Todella toivon,että sisaret ja veljet jaksaisivat ja osaisivat antaa tukensa hänelle...Vointeja.terv.Janos
Juurikin niin Janos.. Upea kirjoitus sinulta. Jumala Sinua Siunatkoon. 🙏✝️🇫🇮🩷
- Janos
Vielä senverran...Kerrot, että tunnet olevasi"tosi tekopyhä",ja ulkopuolinen.Olet aika ankara ja kriittinen itseäsi kohtaan.Sanoisin, että olet vilpitön, rehellinen ja myös ilmeisen herkkä ihminen.Niinpä olet"helppo saalis"mollaajille jotka omaa itsetuntoaan pönkittääkseen tarvitsevat kohteen,johon purkaa ylemmyydentunteitaan.Sanon vielä sinulle tyttö.Pidä kiinni niistä,jotka koet todellisiksi ystäviksi,keskustele,ja muista.SINÄ OLET JUMALALLE AINUTKERTAINEN JA KALLIS!!!Vointeja sinulle.terv.Janos
- Hellarimies
olet säilyttänyt uskon Jumalaan. Se on tärkeintä.
Joskus yksittäisen seurakunnan kuviot, ihmissuhteet yms. saattavat olla aika erikoisia ja sanoisinko vähän "poskellaan". On erilaista nokkimisjärjestystä, turhaa toisten kyttäämistä jne. Ne eivät ole mukavia juttuja.
Antaisin ohjeeksi, että katsele nyt vielä vähän tilannetta ja ota sinua painavat asiat mahdollisesti puheeksi jonkun luottoystäväsi kanssa. Jos edelleenkin koet ahdistusta kyseisessä seurakunnassa, niin mene sitten haistelemaan tuulia vaikkapa vapaaseurakuntaan tai ev.lut. nuoriin (uskon, että olet aika nuori).
Ihmisellä saa ja pitää olla myöskin seurakunnan ulkopuolista elämää. Ei mitään syntielämää vaan muuta elämää. Urheiluharrastuksia tai muita harrastuksia jne. Jos elät yksinomaan seurakunnan keskellä, niin saatat "vieraantua" yhteiskunnasta. Tämä on huono juttu.
"Me olemme maailmassa, mutta emme maailmasta."
Tsemiä ja siunausta sulle bebe! - tode
taidat olla loppujen lopuksi aika kaukana seurakunnastasi ja sen sanomasta, koska pastorien "jutut"(=seurakuntasi opetus),ystvät, ja koko kurja porukka ahdistaa?
mitähän mahtanet tarkoittaa sanomallasi "..ja ajattelevani asioista muutenkin eri tavalla...
tuttu tunne! minä, jos kuka, voin sanoa, että ajattelen asioista eri tavalla. mutta huom! vain ns. ulkoisista asioista, en niinkään srk raamutullisesta linjasta. siitäkin huolimatta, vaikka erotun valtaosasta porukkaa hyvin monella tavalla, tunnen srk kodikseni ja kaikista "ahdistuksistani" huolimatta
tuosta nuorten muotisanasta "ahdistaa" päätellen olet vielä nuori ja kuten kerrot, pyörinyt srk pienestä pitäen. sinulla on tyypillinen nuoren uskovan identiteetti-ongelma, joka on syntynyt juuri noista "pienestä pitäen mukana"-kuvioista.
olisiko nyt siis tämän likasangonkaato-operaation jälkeen syytä alkaa miettimään, mikä on oikeasti sinun suhteesi seurakuntaan ja myös itseensä Jumalaan. olet jostakin syystä eritellyt elämäsi kahteen eri sarjaan, seurakuntaan ja sen ulkopuoliseen maailmaan. siinä on ehkä suurin kompastuskivesi? - kristitty
Raamattu sanoo että täydellinen rakkaus karkoitta pelon. Ja että vapauteen Kristus meidän vapautti. Mistä siis johtuu nuo sun tuntees kuten ahdistus? mitenkä käsityksesi eroaa sen yhteisön käsityksistä?
Se kertoo vain siitä että susta välitetään jos kaverisi huolestuu ku sua ei näy esim kokouksissa vähään aikaa. Sanoohan raamattu että älkää jättäkö seurakunnan tilaisuuksia niinkuin muutamilla teistä on tapana.
usko ei ole ahdistavaa mutta synti aiheuttaa pelon,häpeän ja ahdistuksen aivan kuten eevalle ja aatamille kävi. en tiedä tilannettasi mutta minusta uskovien tuki ja rakkaus olisi sulle nyt parasta ja ennen kaikkea uudistuminen je Jeesuksen luo meneminen. Hän rakastaa sua just sellasena kuin oot ja haluaa sun parastas! voimia sulle ja kaikkea hyvää!:) - uskovainen
on rukoilla... etsikää, niin te löydätte, on Raamatussa. Ja kolkuttavalle avataan. - Etsikää ensin Jumalan valtakunta, niin kaikki muu teille sen ohessa annetaan. Mutta jotka merkkiä tahtovat saada, sitä ei heille anneta. Ei ole muuta merkkiä kuin Joonan profeetan merkki ja Jumalan Pojan merkki. On myös niin, että uskovaiset ovat päästetyt pahasta omasta tunnosta. Kun ahdistaa, ja synti ahdistaa niin se on herätystä. Raamatun mukaan on kuitenkin olemassa yksi yhdenkaltainen usko... eikä pidä antaa itseä monenlaisissa opintuulissa riepotella. Jumalan Sana on myös pysyvä. Minkä Jumala on luvannannut, sen hän pitää.
Tosin etsivä mieli on etsimistä, mistä minä löydän sen Jumalan valtakunnan, missä saarnataan sitä evankeliumia, joka vapauttaa synnistä ja päästää pahasta omastatunnosta. Raamattu myös näkee niin, että nuoruudessa olisi tehtävä parannus, sillä vanhuudessa se ei sulle enää kelpaa. Toisaalta myös viime hetkellä parannuksen tehneet saavat saman palkan. Jumala voi antaa etsikkoaikansa myös vanhuudessa. Tosin niin, että kun Jumala sen ajan antaa, niin siitä sanoo, että käyttää se viisaasti. Jos sen hukkaan kuluttaa, ja siirtää parannuksen teon huomiseen, niin helvettiin pesänsä rakentaa. - hansu
kysyisin oletko uudestisyntynyt. Toisten uskolla ei vielä mennä perille. Onko Jeesus sinulle rakkain? Jos näissä asioissa on sinulla epäselvyyksiä voin ymmärtää että ahdistaa, Jumalan rauha joka saa täyttää ihmisen, ei kysele ja sano että ahistaa, vaan ilo joka siellä pitäisi olla saa varmasti seurakuntasi ilmapiirin tuntumaan toisenlaiselta. Uskosta voi vieraantua jos ei valvo omaa tilaansa, neuvoisin sinulle että jos olet lähtenyt katselemaan maailman touhuja, eksyttäjä on jo saanut sinusta otteen, jos maailma alkaa houkuttamaan, silloin sanoisin itselleni, että olisi todella syytä tarkistaa Jumala suhteensa ja pian! Toivon että löydät alkurakkauden Jeesuksessa.
- Janos
"Joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven"...On yksinkertaisempaa kaivaa vikoja tästä tytöstä itsestään,ja syyllistää häntä...Kuin ajatella, että vikaa saattaakin löytyä kokonaisesta seurakunnasta...Minulle tulee em.tytön kirjoituksesta ennenkaikkea vahva tunne,että tämä tyttö on vilpitön, rehellinen,ja erittäin kriittinen itseään kohtaan. Ja sen myötä hyvin haavoittuvainen.vihollinen tekeytyy tarvittaessa vaikka valkeuden enkeliksi,ja tällaisessa tapauksessa matalin kohta aidassa on käyttää oman seurakunnan jäseniä.PS.Ellei tämä tyttö olisi aidosti omasta tilastaan huolestunut, ei hän tälle palstalle olisi edes kirjoittanut!!!PS.Gal.5:15 "Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä". Vointeja.terv.Janos
- vanha
Usein ainakin nuorista tuntuu oma maallinenkin koti ahdistavalta.Tekee mieli kapinoida.Saakin sitä kapinoida ja arvostella.Kyllä sitä voi seurakuntaakin vastaan kapinoida, mutta ei "kotia" kannata jättää. Kodit, niin maalliset kuin hengellisetkin ovat tavallisten pulliaisten elinpaikkoja.Eikä ne aina ole sellaisia, kun me haluaisimme.Mutta koti on aina koti,vaikka huonompikin.Mietipä onko siellä kuitenkin sitä hyvääkin olemassa. Jeesus nyt on kuitenkin hyvä, älä häntä kuitenkaan jätä.Siunausta ja parempaa tulevaisuutta sinulle ja seurakunnallesi.
- seurakuntalainen
Viestistäsi päätellen olet nuori ja tuntemuksesi eivät ole epätavallisia.Itse lähdin maailman turuille seurakunnastani 10 vuodeksi.Mutta lopulta tajusin maailman antavan vain tyhjyyttä elämään ja palasin takaisin Jeesuksen luo.Enää en vaihtaisi maailman iloihin tätä uskoani.Mutta tiedän ettet sinä ole ainoa nuori, joka noin ajattelee.Seurakunnassa kuulee usein tarinoita siitä,kuinka on lähdetty etsimään onnea,mutta palattu takaisin.Rukoilen sinun puolestasi,toivottavasti teet oikean valinnan.
- Pakana(F)
En tiedä luetko tätä enää mutta vastaanpa kuitenkin, koska kaikki vastaukset joita olet saanut, tähtäävät vain siihen ettet vain missään tapauksessa jättäisi seurakuntaa.
Aloitus voisi olla minun kirjoittamani n. 13,14,15-vuotiaana. Taustani on hellariperhe, ja seurakuntanuoren elämä. Kaikki tunteet, joita luettelit, ovat minulle tuttuja. Minä en vain mennyt kasteelle asti. Eikä minulla ollut seurakunnassa ketään jota voisin hyvällä tahdollakaan kutsua ystäväkseni.
Mielestäni se, että kaikkea hallitsee tietty ideologia, jonka sisälle jokaisen seurakuntalaisen ajatusmaailman täytyy mahtua, pitää ihmiset etäällä tosistaan, koska he eivät voi olla rehellisiä. Mitään aitoja kysymyksiä ei saa esittää, koska se aiheuttaa suurta levottomuutta.
Itse muistan monia onnettomia yrityksiä, joissa koitin saada sellaista rehellistä keskustelua aikaan silloisten seurakuntaan kuuluvien "kavereideni" kanssa. Tuloksena oli vain joukko kiusaantuneita ja epäluuloisia katseita, sekä liuta niitä loppuunkuluneita raamatunlauseita ynnä muita fraaseja. Ainakaan minun "kaverini" eivät koskaan uskaltaneet todella kyseenalaistaa mitään.
Epäluuloinen kyttääminen oli arkipäivää. Samaa taisin tehdä itsekin, olinhan sisäistänyt seurakunnan kirjoittamattomat säännöt myös itse. Kyllä sitä aina pisti merkille jos joku oli vaikkapa uskaltautunut tekemään jotakin uskovaiselle sopimatonta, tai ei ollut käynyt kokouksissa pitkään aikaan.
Minä jätin lopulta koko touhun, enkä ole katunut.
Olen siis sitä mieltä, että sitä sisäistä ääntä kannattaa kuunnella, koska vain sillä tavalla voit löytää jotakin aitoa. Älä kuuntele niitä muiden ihmisten neuvoja, uskovaisten tai pakanoidenkaan ;), vaan ole rehellinen _itsellesi_, ja tee se mikä tuntuu sinusta itsestäsi hyvältä. Et sinä seurakuntalaisille, tai vanhemmillesi elä, vaan itsellesi.
Jos olisit Jumala, haluaisitko, että ihmiset roikkuisivat seurakunnassa, vaikka oikeasti eivät haluaisi siellä olla?
Jos seurakunnassa olo tuntuu ahdistavalta, kaverit ja vanhemmat painostavilta, se todennäköisesti on merkki siitä, että on aika etsiä oma tie. Se vaatii rohkeutta, mutta eikö rehellisyys ole kuitenkin sen arvoista? Seurakuntaan jääminen tuollaisissa fiiliksissä on sama kuin valheessa eläminen. Toimit silloin itseäsi vastaan.
Ei, en minä ole se paholaisen kuiskutus, joka yrittää uskotella sinulle että ruoho on aidan takana vihreämpää. Elämä ilman uskoa ei ole sen auvoisempaa kuin mikään muukaan tapa elää. Ylä- ja alamäkeä se kai on jokaisella, epätasaisesti jakautuen, elämänkatsomuksesta riippumatta.
Itse tosin yllätyin, kun tämä "maailma" näyttäytyi minulle lopulta koko lailla toisenlaisena siihen verrattuna millaisen kuvan uskovaiset olivat siitä maalanneet. Että "maailma tarjoaa vain pettymyksiä" jne.
Ei se niitä pettymyksiä tarjoa sen enempää kuin seurakuntakaan, tai usko. Tietysti riippuu paljon siitä asenteestakin, millä elämään ilman uskoa/seurakuntaa suhtautuu. Monet "luopiot" jättävät uskon vain palatakseen joskus takaisin, jotta voivat sitten kertoa taas kuinka "maailma toi vain pettymyksiä". He ovat lähteneetkin jo sillä asenteella liikkeelle, että pettymyksiä sieltä maailmasta vain tulee kuitenkin, koska se ajatus on iskostettu niin syvään heidän mieleensä.
Yhtälailla minä uskovaisuuteen ja Jumalaan olen pettynyt, kuin moneen muuhunkin asiaan. Toisaalta olen kyllä saanut sitten todella aitoja ja positiivisia asioita elämääni täältä "maailmasta". Ei kaikki "maailman" ihmiset ole rappiolla. Yllätys on ollut myös suuri sen suhteen, kuinka positiivisesti ns. "ei-uskovat" suhtautuvat uskovaisiin ja kuinka monet todella oikeasti uskovat Jumalaan, vaikka eivät sanokaan itseään uskovaisiksi, eivätkä elä kuten uskovaiset. Minä olen nähnyt kapakassakin todella aitoa uskoa!
Minä kuvittelin koko lapsuuteni, että "maailma" on täynnä pelkkiä kiroilevia, irstaita, vihaa täynnä olevia, uskovaisiin ja uskoon negatiivisesti suhtautuvia ihmisiä, jotka ovat julistautuneet uskovien vihollisiksi. Siis niitä, jotka vain viruvat jossakin "elämänsä raunioilla" ihan vain siksi, koska heillä ei ole uskoa.
Se ei pidä paikkaansa. Tietysti riippuu paljon siitä, mihin porukoihin _itse_ hakeutuu. Mutta kyllä ihminen voi elää hyvää, onnellista ja tasapainoista elämää ilman uskoa ja seurakuntaakin.
Ja toisaalta, eihän se Jumala ole seurakuntasidonnainen. Jos se on olemassa, niin tuskin se sinne seurakuntaan jää, jos sinä sieltä lähdet pois.;)- real_girl
Kiitos vaan kaikille, jotka jotain viestiä on jättäny :) Kyllä mä näitä lukemassa käyn.
Joku kyseli, että olenko koskaan edes tullut uskoon... Jep, kyllä olen. Ja olen kai edelleenkin uskossa... En mä varsinaisesti uskoani Jumalaan ole menettänyt, toisinkin uskon siihen mun seurakuntaani ja niihin ihmisiin siellä.
Mä en oikeesti tiedä, mitä mun sen srk:n kanssa pitäisi tehdä. En mä näinkään voi jatkaa, en ainakaan kauaa. Joko mä häivyn sieltä ovet paukkuen tai alan todella viihtyä. Viimeinen vaihtoehto kyllä tällä hetkellä tuntuu lähes mahdottomalta.
Joku sanoi, että mä voisin puhua jonkun luottoystäväni kanssa ongelmasta... Niin, olisihan se ihan kiva, mutta ne pari seurakunta-kaveria todennäköisesti edes ei ymmärrä saati sitten HALUA ymmärtää. Mä en usko, että ne edes olisi musta huolissaan. Kyllä mua hieman loukkas, kun sain teksiviestin, jossa luki jotain tyyliin, että "sä olet ihan outo, kun et taas ole käynyt täällä pitkään aikaan, mikä sua oikein RIIVAA, eihän tollasessa ole mitään järkeä". Jos en oo joskus tulossa, ne heti tiukkaa syytä ja sitten mun pitäis tehdä niille pitkä raportti, mitä oikein tein, kun en seurakuntaan tullut. Mä kyllä koen tuon hieman kyttäävänä jo...
Olishan niitä seurakunnan ulkopuoleisiakin _ystäviä_, jopa todella hyviä sellaisia (onneks!), mutta luulen, ettei ne tätä asiaa oikein ymmärtäisi. - witness
- Pakana(F)
real_girl kirjoitti:
Kiitos vaan kaikille, jotka jotain viestiä on jättäny :) Kyllä mä näitä lukemassa käyn.
Joku kyseli, että olenko koskaan edes tullut uskoon... Jep, kyllä olen. Ja olen kai edelleenkin uskossa... En mä varsinaisesti uskoani Jumalaan ole menettänyt, toisinkin uskon siihen mun seurakuntaani ja niihin ihmisiin siellä.
Mä en oikeesti tiedä, mitä mun sen srk:n kanssa pitäisi tehdä. En mä näinkään voi jatkaa, en ainakaan kauaa. Joko mä häivyn sieltä ovet paukkuen tai alan todella viihtyä. Viimeinen vaihtoehto kyllä tällä hetkellä tuntuu lähes mahdottomalta.
Joku sanoi, että mä voisin puhua jonkun luottoystäväni kanssa ongelmasta... Niin, olisihan se ihan kiva, mutta ne pari seurakunta-kaveria todennäköisesti edes ei ymmärrä saati sitten HALUA ymmärtää. Mä en usko, että ne edes olisi musta huolissaan. Kyllä mua hieman loukkas, kun sain teksiviestin, jossa luki jotain tyyliin, että "sä olet ihan outo, kun et taas ole käynyt täällä pitkään aikaan, mikä sua oikein RIIVAA, eihän tollasessa ole mitään järkeä". Jos en oo joskus tulossa, ne heti tiukkaa syytä ja sitten mun pitäis tehdä niille pitkä raportti, mitä oikein tein, kun en seurakuntaan tullut. Mä kyllä koen tuon hieman kyttäävänä jo...
Olishan niitä seurakunnan ulkopuoleisiakin _ystäviä_, jopa todella hyviä sellaisia (onneks!), mutta luulen, ettei ne tätä asiaa oikein ymmärtäisi."Ja olen kai edelleenkin uskossa"
...
Mielestäni tuo lause kertoo kaiken.
Ehkäpä sinun kannattaisi kysyä itseltäsi esim. seur. kysymyksiä rehellisesti. Ei siis tarvitse vastata kenellekään, kunhan kysyt niitä itseltäsi, kaikessa hiljaisuudessa, ja tärkeintä on olla rehellinen.
*Mistä tuo sana "kai" tuli tuohon väliin?
Enkö minä ole varma siitä, olenko uskossa vai en? Ja jos en ole siitä varma, niin eikö se ole merkki siitä, että todellisuudssa minä _en_ ole uskossa. Kyllähän uskovainen ihminen tietää olevansa uskossa. Silloin tuollaisia "kai" sanoja ei tule tuohon väliin.
*Miksi minä "tulin uskoon"?
Tulinko minä uskoon siksi, koska kaikki muutkin "tulivat uskoon", enkä halunnut/uskaltanut erottua joukosta? Ja koska pelkäsin joutuvani muuten kadotukseen. Oliko se TODELLA minun _henkilökohtainen_ ratkaisuni, vai oliko siinä sittenkin kysymys pohjimmiltaan niistä _muista_ ihmisistä, muista seurakuntalaisista, opituista asioista, yhteisönpaineesta, ja siitä, että halusin välttää sen kyttäävän katseen, jos en olisi sitä "ratkaisuani" tehnyt.
Teinkö sen ehkä sittenkin vain siksi, koska minun oli siten helpompi olla ja elää siinä yhteisössä, kun olin suorittanut nämä tietyt uskovaisen "riitit"?
*Miksi menin kasteelle?
Oliko sekin vain "riitti", joka täytyi suorittaa, koska pohjimmiltani tunsin siihen ympäristön painetta? Pelottiko ajatus siitä, että jos olisin jättänyt kasteen väliin, olisin joutunut näin olemaan epävarma tuonpuoleisesta kohtalostani? Tajusinko loppujenlopuksi sittenkään mitä se kaste oikeasti merkitsee, ja olinko sittenkään todella koko sielustani siinä mukana? Oliko siinä sittenkään mitään henkilökohtaista?
Oliko minun "_henkilökohtainen_ todistukseni" ennen kastetta vain se sama hokema, jonka jokainen uskovasen perheen lapsi siinä tilanteessa sanoo;
"Minä-olen-siinä-mielessä-onnellisessa-asemassa-että-olen-saanut-syntyä-uskovaiseen-kotiin-ja-silloin-ja-silloin-sain-ottaa-Jeesuksen-vastaan-henkilökohtaisena-pelastajanani-ja-nyt-haluan-mennä-kasteelle..."?
Oliko nämä "uskoon tuleminen" ja kasteelle meneminen vain joku tuttu opittu kaava jota toteutin sen enempää miettimättä? Ohjasiko minua enemmän kadotuksen pelko ja yhteisönpaine, vai halu etsiä aito, rehellinen tie? Ohjasinko itse itseäni, vai ohjasiko se yhteisö minua?
Voinko rehellisesti todeta, että olen oikeasti löytänyt Jumalan, ja henkilökohtaisen uskon, vai haluanko vain ajatella niin, koska toinen vaihtoehto tuntuu liian pelottavalta?
...
Jatkan hetken kuluttua...tuli kiire muualle...
=) - Pakana(F)
real_girl kirjoitti:
Kiitos vaan kaikille, jotka jotain viestiä on jättäny :) Kyllä mä näitä lukemassa käyn.
Joku kyseli, että olenko koskaan edes tullut uskoon... Jep, kyllä olen. Ja olen kai edelleenkin uskossa... En mä varsinaisesti uskoani Jumalaan ole menettänyt, toisinkin uskon siihen mun seurakuntaani ja niihin ihmisiin siellä.
Mä en oikeesti tiedä, mitä mun sen srk:n kanssa pitäisi tehdä. En mä näinkään voi jatkaa, en ainakaan kauaa. Joko mä häivyn sieltä ovet paukkuen tai alan todella viihtyä. Viimeinen vaihtoehto kyllä tällä hetkellä tuntuu lähes mahdottomalta.
Joku sanoi, että mä voisin puhua jonkun luottoystäväni kanssa ongelmasta... Niin, olisihan se ihan kiva, mutta ne pari seurakunta-kaveria todennäköisesti edes ei ymmärrä saati sitten HALUA ymmärtää. Mä en usko, että ne edes olisi musta huolissaan. Kyllä mua hieman loukkas, kun sain teksiviestin, jossa luki jotain tyyliin, että "sä olet ihan outo, kun et taas ole käynyt täällä pitkään aikaan, mikä sua oikein RIIVAA, eihän tollasessa ole mitään järkeä". Jos en oo joskus tulossa, ne heti tiukkaa syytä ja sitten mun pitäis tehdä niille pitkä raportti, mitä oikein tein, kun en seurakuntaan tullut. Mä kyllä koen tuon hieman kyttäävänä jo...
Olishan niitä seurakunnan ulkopuoleisiakin _ystäviä_, jopa todella hyviä sellaisia (onneks!), mutta luulen, ettei ne tätä asiaa oikein ymmärtäisi.No niin...
Siis itse tulin lopulta siihen tulokseen, että koko minun uskoni oli itseasiassa vain sellainen juttu, joka minun päähäni oli ulkopuolelta istutettu.
Olin vain seurannut niitä "turvallisia" kaavoja, koska minulla ei ollut rohkeutta niitä aikaisemmin kyseenalaistaa - onhan uskosta luopuminen jokaiselle uskovaisen perheen lapselle sama, kuin kadotukseen joutuminen. Näin ollen oli vain pakko roikkua väkisin siellä "taivasmatkalaisten" puolella, jotta ei olisi joutunut tänne "helvettiin joutuvien" puolelle.
Se usko ei koskaan ollut ollut mitään itse etsittyä ja itse löydettyä. Ajan myötä, kun sain asiaan etäisyyttä, aloin vähitellen ymmärtää myös kuinka järjestelmällisesti olin aina pakottanut itseni ajattelemaan tietyllä tavalla, ja välttämään tiettyjä ajatuksia, ja kysymyksiä. Tajusin kuinka epärehellistä se touhu oli todellisuudessa ollut. Kuinka siinä ei ollut mitään minun OMAANI.
"Etsikää, niin te löydätte" ne sanoo. Mutta eihän minun annettu etsiä! Ja miksi olisi, minullahan oli kaikki "vastaukset" valmiina...
Vasta sen jälkeen, kun irrottauduin niistä piireistä, ja myös uskosta, sain todellisen vapauden etsiä. Annoin itselleni luvan aloittaa puhtaalta pöydältä, jossa ei ole mitään vastauksia valmiina antamassa raameja sille, mitä minun TULEE löytää. Sain etsiä muiden mielipiteistä välittämättä.
Ja niin aloin myös löytää _todellisia_ asioita. En minä mitään Jumalaa ja Jeesusta, enkä Allahia löytänyt. Enkä mitään muutakaan "suurta totuutta".
Ne "löydöt" ovat vain sellaisia pieniä ahaa-elämyksiä, löytöjä omasta itsestä ja muusta maailmasta. Se on vähän niinkuin tutkimusmatkalla olemista, liisa ihmemaassa-tyylillä ;) Jotenkin tuntuu, että vasta sen jälkeen aloin kehittyä henkisestikin. Ennen se usko toimi jonkinlaisena lukkona henkiselle kasvulle, koska ajattelu oli rajoitettua. Nyt maailmaa ja elämää ymmärtää jotenkin syvemmin. On jollakin tavalla tietoisempi asioista. NÄKEE paremmin, kun uskaltaa katsoa, eikä mene sen uskon taakse piiloon.
Ei, en minä luule nyt tietäväni kaikkea, ja ymmärtäväni asioita paremmin kuin muut, mutta väkisinkin on oppinut huomaamaan sen, kuinka usko/muu ideologia voi tehdä ihmisen sokeaksi tietyille asioille.
...
"Onhan niitä seurakunnan ulkopuoleisiakin _ystäviä_, jopa todella hyviä sellaisia, mutta luulen ettei ne tätä asiaa oikein ymmärtäisi"
...
Ei ne ymmärräkään, ja se on ainakin minulle ollut suurin ongelma uskon/seurakunnan jälkeen. Muuhun maailmaan sopeutuminen saattaa olla hyvinkin vaikeata, riippuen aika paljon siitä, kuinka paljon olet sen ns. "maailman" kanssa ollut tekemisissä aikaisemmin. Itse kasvoin kuin tynnyrissä, ja sen on myös tässä myöhemmässä elämässä huomannut! Mutta vaikka se "tie" onkin ollut vaikeaa, niin kuitenkin se on minun oma tieni. Ja siksi se on niin hyvä. - ritu
real_girl kirjoitti:
Kiitos vaan kaikille, jotka jotain viestiä on jättäny :) Kyllä mä näitä lukemassa käyn.
Joku kyseli, että olenko koskaan edes tullut uskoon... Jep, kyllä olen. Ja olen kai edelleenkin uskossa... En mä varsinaisesti uskoani Jumalaan ole menettänyt, toisinkin uskon siihen mun seurakuntaani ja niihin ihmisiin siellä.
Mä en oikeesti tiedä, mitä mun sen srk:n kanssa pitäisi tehdä. En mä näinkään voi jatkaa, en ainakaan kauaa. Joko mä häivyn sieltä ovet paukkuen tai alan todella viihtyä. Viimeinen vaihtoehto kyllä tällä hetkellä tuntuu lähes mahdottomalta.
Joku sanoi, että mä voisin puhua jonkun luottoystäväni kanssa ongelmasta... Niin, olisihan se ihan kiva, mutta ne pari seurakunta-kaveria todennäköisesti edes ei ymmärrä saati sitten HALUA ymmärtää. Mä en usko, että ne edes olisi musta huolissaan. Kyllä mua hieman loukkas, kun sain teksiviestin, jossa luki jotain tyyliin, että "sä olet ihan outo, kun et taas ole käynyt täällä pitkään aikaan, mikä sua oikein RIIVAA, eihän tollasessa ole mitään järkeä". Jos en oo joskus tulossa, ne heti tiukkaa syytä ja sitten mun pitäis tehdä niille pitkä raportti, mitä oikein tein, kun en seurakuntaan tullut. Mä kyllä koen tuon hieman kyttäävänä jo...
Olishan niitä seurakunnan ulkopuoleisiakin _ystäviä_, jopa todella hyviä sellaisia (onneks!), mutta luulen, ettei ne tätä asiaa oikein ymmärtäisi.Itselläni on kaksi lasta,joista toinen on jo aikuinen ja toinen vielä ala-asteikäinen.He ovat kulkeneet pieninä mukanani kokouksissa.Mutta olen ajatellut asian niin etten voi heitä pakottaa mihinkään muottiin vaan he ovat vapaita valitsemaan tiensä.Tottakai haluan että he ovat pelastettujen joukossa kerran ja rukoilen heidän puolestaan jatkuvasti.Tyttäreni kanssa olen keskustellut uskonasioista ja yrittänyt kertoa niistä rehellisesti.Jumala on rakkaus ja Hän pitää omistaan huolen ja varsinkin niistä lapsista joiden puolesta rukoillaan.
Jumala sinua siunatkoon ja enkeleitä tiellesi varjelemaan. - luopio
Pakana(F) kirjoitti:
No niin...
Siis itse tulin lopulta siihen tulokseen, että koko minun uskoni oli itseasiassa vain sellainen juttu, joka minun päähäni oli ulkopuolelta istutettu.
Olin vain seurannut niitä "turvallisia" kaavoja, koska minulla ei ollut rohkeutta niitä aikaisemmin kyseenalaistaa - onhan uskosta luopuminen jokaiselle uskovaisen perheen lapselle sama, kuin kadotukseen joutuminen. Näin ollen oli vain pakko roikkua väkisin siellä "taivasmatkalaisten" puolella, jotta ei olisi joutunut tänne "helvettiin joutuvien" puolelle.
Se usko ei koskaan ollut ollut mitään itse etsittyä ja itse löydettyä. Ajan myötä, kun sain asiaan etäisyyttä, aloin vähitellen ymmärtää myös kuinka järjestelmällisesti olin aina pakottanut itseni ajattelemaan tietyllä tavalla, ja välttämään tiettyjä ajatuksia, ja kysymyksiä. Tajusin kuinka epärehellistä se touhu oli todellisuudessa ollut. Kuinka siinä ei ollut mitään minun OMAANI.
"Etsikää, niin te löydätte" ne sanoo. Mutta eihän minun annettu etsiä! Ja miksi olisi, minullahan oli kaikki "vastaukset" valmiina...
Vasta sen jälkeen, kun irrottauduin niistä piireistä, ja myös uskosta, sain todellisen vapauden etsiä. Annoin itselleni luvan aloittaa puhtaalta pöydältä, jossa ei ole mitään vastauksia valmiina antamassa raameja sille, mitä minun TULEE löytää. Sain etsiä muiden mielipiteistä välittämättä.
Ja niin aloin myös löytää _todellisia_ asioita. En minä mitään Jumalaa ja Jeesusta, enkä Allahia löytänyt. Enkä mitään muutakaan "suurta totuutta".
Ne "löydöt" ovat vain sellaisia pieniä ahaa-elämyksiä, löytöjä omasta itsestä ja muusta maailmasta. Se on vähän niinkuin tutkimusmatkalla olemista, liisa ihmemaassa-tyylillä ;) Jotenkin tuntuu, että vasta sen jälkeen aloin kehittyä henkisestikin. Ennen se usko toimi jonkinlaisena lukkona henkiselle kasvulle, koska ajattelu oli rajoitettua. Nyt maailmaa ja elämää ymmärtää jotenkin syvemmin. On jollakin tavalla tietoisempi asioista. NÄKEE paremmin, kun uskaltaa katsoa, eikä mene sen uskon taakse piiloon.
Ei, en minä luule nyt tietäväni kaikkea, ja ymmärtäväni asioita paremmin kuin muut, mutta väkisinkin on oppinut huomaamaan sen, kuinka usko/muu ideologia voi tehdä ihmisen sokeaksi tietyille asioille.
...
"Onhan niitä seurakunnan ulkopuoleisiakin _ystäviä_, jopa todella hyviä sellaisia, mutta luulen ettei ne tätä asiaa oikein ymmärtäisi"
...
Ei ne ymmärräkään, ja se on ainakin minulle ollut suurin ongelma uskon/seurakunnan jälkeen. Muuhun maailmaan sopeutuminen saattaa olla hyvinkin vaikeata, riippuen aika paljon siitä, kuinka paljon olet sen ns. "maailman" kanssa ollut tekemisissä aikaisemmin. Itse kasvoin kuin tynnyrissä, ja sen on myös tässä myöhemmässä elämässä huomannut! Mutta vaikka se "tie" onkin ollut vaikeaa, niin kuitenkin se on minun oma tieni. Ja siksi se on niin hyvä.Taidanpa ensi kertaa lukiessani Pakana(F):n tekstiä törmätä ihmiseen, joka kertoo kuin minun omaa elämäntarinaani. Samat kysymykset ja kuviot olen käynyt lävitse tietämättä, että Suomen maassa on muitakin kaltaisiani. Tämä matka on ollut yksinäinen tie, mutta se on kuitenkin kannattanut kulkea. Rohkaisen kaikkia muitakin sen tien alussa olevia jatkamaan matkaa rehellisyyden polulla. Sillä aukeaa aivan uusi elämä, ainakin minulle.
- Käyttäytymistieteilijä
Hei sinä seurakuntaan tyytymätön,ymmärrän hyvin tilanteesi,monet seurakunnat haluavat selvästi kontrolloida jäseniään,mikä on erittäin kyseenalaista.Näin tiedeihmisenä minua kiinnostaa,mitkä motiivit ovat näiden kontrollin/vallan halun takana? Mistä heidän käyttäytymisensä johtuu? Monet tutkimustulokset(mm. Mäkelä 2003)väittää, että seurakunnat on pullollaan ns.luonnehäiriöisiä ihmisiä.Itse olen ajatellut tutkia seurakunnissa tapahtuvia sosiaalisia suhteita, joten sikäli mielipiteesi oli mielenkiintoinen. Olen itse huomannut, että seurakunnat ovat täynnä ihmisiä, joilla ei ole koulutusta tai muuta sosiaalista asemaa, ja nämä henkilöt sitten haluavat tulla seurakuntaan näyttämään, että "kyllähän me ollaan johtajia". Nykyaikana kaikki haluavat olla johtajia, mutta itse näen, että hyvässä, tasapainoisessa yhteisössä kaikki ovat tasa-arvoisia ja kunnioittavat toisiaan,eikä tarvitse olla muuta kun mitä on.TEOT PUHUVAT PUOLESTAAN:Todelliset kristityt näyttävät teoissa lähimmäisenrakkautta ja eikä heillä ole tarvetta olla "johtajaa" tai sisäpiiriläistä.Esimerkiksi ympärilläni olevat ihmiset,ovat työelämässään menestyneet niin hienosti, ettei seurakuntaan tulla "leikkimään" roolileikkejä.Heillä on tarve tulla seurakuntaan kokemaan muiden ihmisten ystävyyttä ja ennenkaikkea he tulevat kokemaan Jumalan läsnäoloa.Sellaisessa ilmapiirissä viihtyy varmasti.Yhteisö, joka on avoin, tilaa antava, sosiaalinen ja innovatiivinen,siellä on ihmisen hyvä olla. Samoin on ihmissuhteissa.Eräs haaste on myös kristittyjen parisuhteet; nehän on erittäin huonossa kunnossa.Hengelliset yhteisöt tarvitsevat ammattiauttajia.Suosittelen lämpimästi.Tiede yhdessä Jumalan kanssa voi auttaa monissa asioissa.Tsemppiä sinulle epäluuloinen, käypä katsomassa myös muissa seurakunnissa, jospa löytäisit jonkun muun paikan, jossa käydä?!Iloista talvea!
- Anonyymi
Surkeaa ropaskaa tuotat foorumillw, jäykkää pulun tuubaa jossa totuudella ei ole asiaa pilattu.
- Anonyymi
Ei Seurakunnasta kannata "lopun aikoina" erota, se on ainut paikka missä ollaan ajan tasalla todellisuudesta, jos nalkuttaa "kun ei oo käyny" . he ovat huolissaan, voi käydä toisessakin seurakunnassa, jos joku srk ei miellytä ym....kunhan pysyy Raamatun Jeesuksen opeissa kiinni, kotona kannattaa rukoilla ym. nettisaarnaa katsoa, itse kuulun seurakuntaan myös jäsenenä, mutta koska olen joka paikassa "ulkopuolisen" asemassa, ei ole pyydetty vastuu tehtäviin, muuhun kuin katuevankeliointiin, ainoastaan Jeesus voi sovittaa meidän ihmis polosten paha teot, Jeesus on pelastaja, ei ole muuta pelastajaa, Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta pahasta, ilman Jeesus tuho odottaa sielu vihollisen ohjaamassa ruumiissa, Rukoile siis Jeesusta ja ota hänet Herraksesi,Maailman paras päätös🙏
- Anonyymi
Ei Seurakunnasta kannata "lopun aikoina" erota, se on ainut paikka missä ollaan ajan tasalla todellisuudesta, jos nalkuttaa "kun ei oo käyny" . he ovat huolissaan, voi käydä toisessakin seurakunnassa, jos joku srk ei miellytä ym....kunhan pysyy Raamatun Jeesuksen opeissa kiinni, kotona kannattaa rukoilla ym. nettisaarnaa katsoa, itse kuulun seurakuntaan myös jäsenenä, mutta koska olen joka paikassa "ulkopuolisen" asemassa, ei ole pyydetty vastuu tehtäviin, muuhun kuin katuevankeliointiin, ainoastaan Jeesus voi sovittaa meidän ihmis polosten paha teot, Jeesus on pelastaja, ei ole muuta pelastajaa, Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta pahasta, ilman Jeesus tuho odottaa sielu vihollisen ohjaamassa ruumiissa, Rukoile siis Jeesusta ja ota hänet Herraksesi,Maailman paras päätös🙏
- Anonyymi
Seurakuntalaisten riidellessä lopulta hajotessa lapset saivat osansa tehneet mitä tehneet ja perustivat eri seurakuntiaan kuinka monta onkaan eronneita ja karanneita monia muutamat useammin joten parempi koulutuksen ja työ-elämän aikana kerätä elämänsä uskoontuloa myöden elää läheisten ympäröimänä.Koulu n 300km päässä ja työ vaihtelevaa vuoroa tekosyinä,sekä riitaisat etsineet muitakin asioita,joista kadulla juoruta ns vanhimmistojen tietämiä asioita.Parempi olisi lasten olla lapsia elää vaiheensa ennenkuin koti ja seurakunnan väliä iltaisin koulu nii ja näi ku istuminen kokouksessa.
- Anonyymi
Ei kannata lähteä seurakunnasta, etsi joku toinen oikea "Raamatun Jeesus" henkeen menevä "synnnin saarna" seurakunta, itse kuulun seurakuntaan, mutta koska olen aivan joka paikassa "ulkopuolinen", niin eipä ole myöskään vastuutehtäviä, muuta kuin katuEvankeliointi, Ainoastaan Jeesus voi A Sovittaa pahat tekomme B pelastaa kadotukselta C tehdä meistä sitä mikä on meidän tarkoitus, en itsekkään luota ihmisiin, uskovillakin ja n takaajatuksia, Jeesukseen ainoastaan ihminen VOI luottaa 100% Jeesus ei valehtele, ei petä, ei ajattele pahoja ei edes selän takana ym. Jeesus vain on viaton🙏Hänelle kunnia, Halleluja🙏
- Anonyymi
Ei kannata lähteä seurakunnasta, etsi joku toinen oikea "Raamatun Jeesus" henkeen menevä "synnnin saarna" seurakunta, itse kuulun seurakuntaan, mutta koska olen aivan joka paikassa "ulkopuolinen", niin eipä ole myöskään vastuutehtäviä, muuta kuin katuEvankeliointi, Ainoastaan Jeesus voi A Sovittaa pahat tekomme B pelastaa kadotukselta C tehdä meistä sitä mikä on meidän tarkoitus, en itsekkään luota ihmisiin, uskovillakin ja n takaajatuksia, Jeesukseen ainoastaan ihminen VOI luottaa 100% Jeesus ei valehtele, ei petä, ei ajattele pahoja ei edes selän takana ym. Jeesus vain on viaton🙏Hänelle kunnia, Halleluja🙏
- Anonyymi
Ei Seurakunnasta kannata "lopun aikoina" erota, se on ainut paikka missä ollaan ajan tasalla todellisuudesta, jos nalkuttaa "kun ei oo käyny" . he ovat huolissaan, voi käydä toisessakin seurakunnassa, jos joku srk ei miellytä ym....kunhan pysyy Raamatun Jeesuksen opeissa kiinni, kotona kannattaa rukoilla ym. nettisaarnaa katsoa, itse kuulun seurakuntaan myös jäsenenä, mutta koska olen joka paikassa "ulkopuolisen" asemassa, ei ole pyydetty vastuu tehtäviin, muuhun kuin katuevankeliointiin, ainoastaan Jeesus voi sovittaa meidän ihmis polosten paha teot, Jeesus on pelastaja, ei ole muuta pelastajaa, Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta pahasta, ilman Jeesusta tuho odottaa sielunvihollisen ohjaamassa ruumiissa, Rukoile siis Jeesusta ja ota hänet Herraksesi,Maailman paras päätös🙏
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mieleni harhailee sinussa
Uskon että tykkäät minusta. On vain yksi elämä. Silti jään paikoilleni ja odotan että jokin muuttuu. Menin palasiksi, ei215544- 531615
- 171080
- 68972
Mitä teet nainen
Jos saat tietää että mies on elänyt yksinäistä ja rauhallista elämää sinua kaivaten, ei ole ollut muiden naisten kanssa,53967Joko Martinalla uusi aviomies hakusessa
Onko jo Raya sovellukseen laitettu uusi vetoomus vetämään... ja mistähän maasta mahtaa olla seuraava sulhasehdokas. Suom145894- 48888
Mitä vastaisit
Jos kysyisin, että lähdettäisiinkö lenkille yhdessä? Vain sinä ja minä, kaksin? Miehelle56872Missä olitte kun oli teidän tähän saakka kaunein yhteinen hetki?
Me olimme rannalla erään kiven päällä❤️58838Pitkäaikaistyöttömyys Suomessa harvinaisen paha
Karut työttömyysluvut, korkein luku yli neljännesvuosisataan.107822