moi!haluaisin vaihtaa kokemuksia paniikkihäiriöistä ja masennuksesta samaa kokeneiden kanssa sähköpostitse.olitopa sitten jo ongelmistasi selvinnyt tai niiden kanssa painiva,kuten minä,ota yhteyttä.välillä tuntuu,että on ainoa jolla on näin paska olo kuukausikaupalla tai että koko ongelma katsotaan turhaks valittamiseksi,mutta näin ei ole!ehkä voisimme auttaa toisiamme...
hei kohtalotoverit!
johanna
7358
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
minulla on masennusta, joka tuntuu vain pahenevan..varsinaista paniikkihäiriötä ei ole, mutta ehkä lievä sellainen(kammoan kaikkea esiintymistä tajuttomasti)..välillä tuntuu ettei jaksa, ja ystävien on vaikea ymmärtää, kun eivät itse ole kokenut tätä oloa...
munkin on aina enemmän tai vähemmän vaikea lähteä kotoa,viime kesän vietin lähes kokonaan sisällä.siitä ollaan tultu jo ylöspäin,mutta pelko on vaihtunut masennukseksi ja toivottomuudeksi.tällä hetkellä kayn päivittäin salilla,ehkä kerran kuussa uskaltaudun kavereita tapaamaan muualla kuin kotonani.nyt haen töitä,pelottaa ettei onnistu sekään..ei oo norm. olla näin hädässä vaikkei oo mitää hätää!!!!
tutumpi,kärsin masennuksesta ja paniikkihäiriöstä. Olen jo kaksi vuotta ärsinyt ja puolitoistavuotta syönyt lääkkeitä ja elämäni olen saanut lähes jotenkin takaisin. Nyt pääsen jopa 40m kauemmas kotoani ;).
tiedän että olen nuori ja vaikka maatuisin kymmeneen vuotta kotona ,olisin vielä nuori,mutta tän sairasloman ongelmana on se että ei osaa arvostaa itseään kun ei tee mitään.lääkärit sanoo,että lomaa pitäs jatkaa,mutta hulluksi sitä näinkin tulee.sekä minä että avomies,joka tienaa elannon.syyllisyyttä kannan siitäkin,vaikkei kuulemma pitäs.olen neuvoton,haluan ulos tästä helvetistä!
Kuten ehkä olet näitä palstoja seuranneena jo havainnutkin, niin nuo masennus- ja paniikkioireilut jakavat hyvin voimakkaasti mielipiteitä kahtia. Ihmiset, jotka eivät onnekseen koskaan ole oireilleet, eivät valitettavasti osaa kuvitellakaan minkälaisessa helvetissä toiset voivat joskus sairautensa kanssa olla. Itse taistelin paniikkia vastaan tosi pitkään hoitamattomana, koska sairastuin 70-luvun puolivälissä, jolloin kyseistä oireyhtymää ei tunnettu riittävästi. Apua sain vasta 90-luvun alkupuolella. Tätä kirjoittaessani olen ollut ilman lääkitystä oireettomana yli kymmenen vuotta, joten voin kai sanoa parantuneeni. Tuo ikävä joutenolo, jota kirjoituksessasi manailit on kyllä todella kuluttavaa. Toisaalta jos kohtauksia tulee täysin ennalta arvaamattomasti ei työntekokaan onnistu. Töihin lähteminen kohtauksen pelossa on rankkaa sekin ja saattaa pidemmän päälle aiheuttaa vain sairauden pahenemista, niin kävi minullekin. Etkö keksisi itsellesi jotakin sopivaa harrastusta, jota voisit tehdä oman aikataulusi puitteissa. Mielellään jotakin sellaista, missä tekemisesi tulos olisi nähtävissä nopeasti (piirtäminen, maalaus, käsityöt, runot, musa). Jotakin sellaista, joka vaatii keskittymistä ja siirtää ajatuksia pois oman tilanteesi pohdiskelusta. Minulle puutyöt olivat hyvä henkireikä ja uusia huonekaluja syntyi sairauden aikana runsaasti. Oletko selvittänyt onko paikkakunnallasi ryhmiä paniikkia sairastaville tai löytyisikö kohtalotovereita, joiden kanssa voisitte perustaa keskusteluryhmän. Ajatusten ja kokemusten vaihto ja asiasta puhuminen toisten kohtalotovereiden kanssa on äärimmäisen helpottavaa ja vahvistavaa toimintaa kaikille mukanaolijoille.
Toivon mukaan hoitosi on hyvällä mallilla ja saat siitä apua. Tsemppiä Sinulle taisteluun sairautta vastaan ja aurinkoisia kevätpäiviä.
kerrankin joku ymmärtää mistä puhun,kun puhun pelosta.ihanaa että olet parantunut.kyllä minäkin vielä!!!!
Paljon kokenut ja niistä selvinnyt. Keskustelen kanssasi mielelläni. Jos vaikka voisin jotenkin auttaa, sillä tiedän sen hirvittävän olon tunteen, mikä sinullakin ilmeisesti ajoittain on. Kirjoittele.
[email protected]