Olen 20 vuotias masennuksesta ja paniikkihäiriöstä kärsivä nainen. Aion aloittaa nyt syksyllä lähihoitajan tai sairaanhoitajan opiskelut, jos vain saan paikan. Mua jännittää aivan hirveesti kaikki koetilanteet, menen aivan lukkoon. olen käyttänyt yli puoli vuotta masennuslääkkeitä ja onneksi en enää jännitä missään tilanteissa niin paljon. Kysyn, onko sairaanhoitajia tms. joilla on/ on ollut paniikkihäiriö tai masennusta. Kaipailisin kokemuksia. Voiko paniikkihäiriö olla esteenä ammatille?
Onko kohtalotovereita?
WildCat
131266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Itse en mikään sairaanhoitaja ole, mutta veikkaampa että tuota paniikkihäiriötä ilmenee kyllä ammatissa kun ammatissa.On se sen verran yleinen vaiva kuitenki.
Paniikkihäiriö voi olla este ammatissa kuin ammatissa, jos se on itselle liian vaikea.
Muista, että lääkkeet eivät paranna mitään vaan terapia. Oletko hankkiutunut terapiaan? Kaikille sitä ei ehdoteta (vaikka pitäisi), vaan joskus terapiaa täytyy itse vaatia. Paniikkihäiriöstä voi jopa parantua, mutta varmaan aika harva pelkästään syömällä lääkkeitä ja yrittämällä itse.
Ai lääkkeet ei paranna mitään?mä taas oon täysin eri mieltä!mä itte tuskin oisin ees hengissä ilman lääkkeitä.Mulle ainaki niistä on ollu TODELLA paljon hyötyä!
Lääkkeet aivan ehdoton keino terapian lisäksi koska lääkkeiden avulla voi osallistua sosiaaliseen elämään ja muihinkin tilanteisiin joihin ei muuten uskalla mennä.Parempi lääkkeillä kiinni elämässä kuin ei ollenkaan!
terapiaan ynnä muuhun kannattaa hakeutua mutta asiassa kun on toinenkin puoli, itse olen yrittänyt lukuisia kertoja hakeutua näihin vaan eipä ole kutsua tullut, olen sairastanut vuosia paniikkihäiriötä ja vetänyt kaikki napit mitä voi vetää, kannattas kyllä vähän päättäjien miettiä missä vaiheessa sitä hoitoa saa,siinä vaiheessa kun kalterien taa laitetaan, niin sitten kyllä autetaan
Minä olen kanssa sitä mieltä,että lääkkeet on aivan ehdoton keino parantua,kun kyseessä on kuitenkin elimellinen sairaus.
sinun iässäsi pitäisi vielä apu löytyä,kunhan
painostat.
älä ota minusta esimerkkiä,joka näen joka yö
unia siitä kun olen ostamassa pistoolia voidak-
seni ampua itseni.elämä on lahja jota ei pidä
pois antaa ihan helpolla.
itse olen jo valmis lähtemään,jos oikean konstin
löydän.
ja löytyyhän se kun tarpeeksi mietin,mikä on
mukavampi tapa.
vaimon sydänlääkkeet,vaiko ase.
Hei=)
Olen sairaanhoitaja, tosin en kärsi mainitsemistasi asioista, mutta tuli mielipide mieleen tuosta sinun ammatinvalinnastasi.
...Nimittäin tuosta vaivastasi saattaa olla haittaa tässä ammatissa ja myös kouluun hyväksynnän suhteen.Ei sillä että olisit huonompi ihminen kuin muut, vaan sillä, että tässä ammatissa joutuu kantamaan valtavaa vastuuta muista ihmisistä ja jopa heidän hengestään. Eli ehkä voisit ajatella jotakin alaa, missä vastuuta ei olisi niin paljoa muista. En sano, etteikö sinua sovellettaisi koulutukseen, koska sinne on pääsykokeet(myös psykologin testit), mutta koulutusaikana voi tulla ongelmia. Pääsykokeissa ei aina näy kaikki asiat=)
Eli sinunkin parastasi ajatellen, koska olisi ikävää käydä koulua josta sitten joutuisi luopumaan.
Mutta tsemppiä muuten sinun elämääsi, enkä halua missään nimessä lannistaa mielipiteelläni=)
Mielestäni Sinun ei kannata perääntyä suunnitelmistasi tuon paniikkihäiriön vuoksi. Ammatissa kuin ammatissa vaaditaan nykyisin todella paljon. Ei sairaanhoitajan työ siinä mielessä poikkea muistakaan tehtävistä. Jos hoitotyö tuntuu Sinusta kutsumusammatiltasi, pyri vain rohkeasti eteenpäin. Uskon vahvasti, että selviät kyllä eteenpäin elämässä, kun tuo paniikki on nyt todettu ja sitä hoidetaan. Saattaisi jopa olla eduksi sairauden hoidon kannalta, jos saisit Sinua kiinnostavan ammatin opinnot alkuun ja sitä kautta uutta sisältöä elämääsi. Katuisit todennäköisesti koko ikäsi, jos nyt antaisit periksi sairaudellesi. Voimaa ja rohkeutta Sinulle tehdä oikea ammatinvalinta.
Jk. Tunnen useitakin paniikkia sairastavia sairaanhoitajia, jotka työskentelevät hoitotyössä sairaudesta huolimatta täysin menestyksekkäästi.
Itse opiskelen tällä hetkellä sh:ksi mutta olen hakemassa terkkapuolelle unettomuuden takia (en halua tehdä tulevaisuudessa vuorotyötä). Mulla diagnosoitu yleistynyt ahdistuneisuus ja tällä hetkellä on lääkitys meneillään. Mun mielestä sulla ei ole mitään estettä tähän ammattiin. Itse olen tosin päätynyt ratkaisuun, etten hakeudu sinne ihan kamalimmille erikoisaloille (en oikeestaan sairauden vaan ihan luontaisen herkkyyden takia). Eli koitan vähän sillä tavalla säädellä sitä taakkaa... Ihan varmasti pärjäät tällä alalla, älä luovu unelmistasi sairauden takia!
P.S. Jos pääset kouluun niin voithan esim. keventää opiskelua opiskelemalla vaikka vuoden pitempään niin ettei koulusta tule turhaa stressiä!
Hei!!
Olen yli 30-kymppinen lähihoitajaopiskelija ja kärsin ajoittain kovasta masennuksesta, ahdistuksesta ja luulen, että paniikkihäiriöstä.
Olen välillä meinannut luovuttaa, koska sain verenpaineenikin nousemaan ja tuli muitakin fyysisiä oireita esim. sydämen tykytystä. Lääkkeet ja ihmissuhteet kuitenkin auttavat ja helpottavat tilannetta. Minulla on ihana avomies ja työkaverit, jotka tukevat.Pidän älyttömästi hoitoalasta ja vanhuksista, joita hoidan.
Sinunkaan ei kannata luovuttaa, vaikka välillä tulisikin takapakkia terveydentilassasi. Parhaiten kuitenkin sairaus helpottaa lääkityksen avulla, puhumalla asiasta avoimesti vaikka työkavereille ja ystäville. Kuten joku sanoikin voit harmitella asiaa koko elämäsi jos et nyt hakeudu ammattiin josta pidät. Ei saa antaa sairaudelle periksi!!!! Tsemppiä!!
Kiitos vastauksesta. Olen vain pelännyt niin mahdottomasti kun alalle vaaditaan terveen paperit. Ahdistuin kuultuani siitä ja olen ollut siitä asti aivan allapäin. Aion tehdä kaikkeni päästääkseni alalle. Ja jos ei tänä vuonna niin seuraavana vuonna. Nyt olen ollut kaikenlaisissa tutukimuksissa sydänvaivojen ja väsymyksen takia. Mulla epäillään olevan kilpirauhasen toimintahäiriötä. Mä ajattelin suuntautua vanhusten hoitoon tai yleiseen hoitotyöhön. Miksikään ensihoitajaksi musta ei ole kun ahdistun ja tulen levottomaksi jos jollekin ihmiselle tulee äkkinäinen hätä. Olen aina halunnut auttaa ihmisiä ja tykkään haasteista. Hyvä tietää, ettei mikään paniikkihäiriö ole este alalle. Voin siis huoletta jatkaa lääkitystä ja lakata stressaamasta. Näyttäisi siltä että olen pikkuhiljaa voiton puolella masennuksesta. kiitos siitä kuuluu miehelleni. Onneksi ei enää tarvitse ahdistua koulukiusaamisesta ja vanhempien jatkuvasta riitelemisestä. Voimia sinullekin.
Hei vaan!!
Kiitos viestistäsi! On kiva tietää, ettei ole yksin ongelmansa kanssa. Voimia sullekin!!
Nyt on avattu pelokkaat.net käypä siellä tsekkaamassa, jos kiinnostaisi suakin. Musta vaikutti pikaisen käynnin jälkeen ihan mielenkiintoiselta.