Pohjois-Walesin poliisipäällikkö Richard Brunstrom kertoi torstaina 5.2. 2004 BBC:n poliittisessa keskusteluohjelmassa "Dragon’s Eye" puoltavansa heroiinin laillistamista.
Hänen mielestaan nykyiset huumausainelait aiheuttavat enemmän haittaa kuin hyőtyä.
"Heroiini aiheuttaa erittäin helposti riippuvuutta, paljon enemmän mitä nikotiini, mutta heroiini ei kuitenkaan ole äärimmäisen vaarallista. On täysin mahdollista viettää normaalia elämää ja käydä töissä, vaikka olisikin riippuvainen heroiinista", kertoo poliisipäällikkö Brunstrom BBC:n haastattelussa.
"En suosittele kenellekään huumausaineiden käyttöä, mutta en näe mitään väärää siinä jos joku haluaa niin tehdä niin. Mitä väärää siinä pitäisi olla että esimerkiksi heroiinia olisi virallisesti saatavilla?"
BBC:n haastattelussa poliisipäällikkö Brunstrom kertoo uskovansa, että huumausaineiden laillistaminen poistaisi miljoonien puntien laittoman kaupan. Hän kertoo olevansa myös hämmästynyt näkemyksillensä saamastaan valtavasta tuesta.
Hän kertoo, ettei itsekään ole aivan täysin henkisesti valmistautunut siihen, että heroiinia saisi naapuruston apteekista mutta ei periaatteessa näe siinä mitään väärää.
"Tämä on hyvin haastava kysymys. En tiedä miten yhteiskunta tulee tähän reagoimaan mutta minusta tämä olisi vastaus siihen, että nykyiset huumausainelait aiheuttavat enemmän haittaa kuin hyötyä".
Itse hän ei periaatteessa pidä huumausainekaupasta. Kannabista hän ei pidä turvallisena huumeena ja heroiini aiheuttaa äärimmäistä riippuvuutta mutta hänen mieletään yhteiskunnan tulisi ottaa huumausainekauppa haltuunsa.
Hänen radikaali käsityksensä huumausainepolitiikasta tuli julki vuonna 2001, jolloin hän ilmoitti kantansa muille poliisipäälliköille. Se on hänen mielestään ainoa keino voittaa sota huumausaineita vastaan.
Hän on verrannut nykyistä tilannetta alkoholin kieltolakiin USA:ssa 1920-luvulla, joka hänen käsityksensä mukaan oli äärimmäinen katastrofi.
BBC 2W Dragons Eye 5.2.2004:
http://news.bbc.co.uk/1/hi/wales/3460485.stm

Vastaukset 1
Vanhimmat
JOS OLISIN POLIISI VAAN JAHTAISIN HUUMEKONNIA